Caelestis

Tässä ensimmäinen Lukupäiväkirjamerkintäni, whee! :)

Kirjan "tekniset" tiedot
Kirjailija:
Anthony Grey
Kirja:
Saigon
Web-linkit kirjailijaan ja/tai kirjaan:
http://www.anthonygrey.co.uk/books.html
Kieli, painovuosi, sivumäärä, kustantaja ja ISBN:
Englanti, tuntematon painos, 1983, 749 sivua, Pan Books London and Sydney, ISBN 0 330 28042 2
Lajityyppi:
Historiallinen fiktio
Mitä vastaavia saman lajityypin kirjoja olet lukenut? (Esimerkkejä)
James Clavell: Shogun
Mitä kirjassa tapahtuu? (Ei spoilereita)
Vietnamin veristä ja monimutkaista historiaa 1920-luvulta ranskalaisten siirtomaavallan ajoilta aina kommunistien voittoon 1970-luvulla tarkasteltuna amerikkalaisen päähenkilön ja hänen perhesuhteittensa kautta. Historialliset tapahtumat ovat tosia, kuna taas niiden ympärille rakennetut henkilökuvat ja heidän traagiset tapahtumansa ovat kirjailijan uskottavan oloisesti keksimiä.
Valitsemasi sitaatti kirjasta:
She turned away suddenly, and he gazed down helplessly at her, realizing she was close to tears.
"I'm going now. Don't try to contact me anymore. Goodbye... Father!"
(sivulta 456)

Henkilökohtaiset kokemukset kirjasta
Omat pisteet (1–5):
4
Milloin ja missä luettu:
Helmi-huhtikuu 2007, pääosin Tampereella paikallisbusseissa tai omassa sängyssä
Lukemiseen liittyviä tai sen aikana sattuneita tapahtumia (sää, mielentila, maailmantilanne, jne.):
Kevät, aurinkoinen kevät! Masennuksesta toipumisen alkaminen. Uusi ihmissuhde.
Mitä ajatuksia / tuntemuksia / toiveita / kiinnostuksia / inhostuksia / väitteitä / vastaväitteitä / inspiraatioita jne. kirja herätti sinussa? (Perustele)
Olen ennenkin ollut kiinnostunut Kauko-Idästä ja siihen maailmankolkkaan liittyvistä tarinoista. Tässä kirjassa oman huomioni herättivät historialliset tapahtumat, hyvin traagiset sellaiset – niin yksittäisten ihmisten kuin kansakuntienkin kannalta katsottuna. Kirja avasi aivan totaalisen uusia näkökulmia niin Ranskan Indokiinan siirtomaaherruuden ajasta kuin amerikkalaisten osuudesta Vietnamin sodassa – sekä tavallisten vietnamilaisten näkökulmasta omaa maataan riepovissa tapahtumissa. Kirjailija tuo mielestäni päähenkilön kautta oman sodan- ja brutaaliudenvastaisuutensa esille kuitenkaan sortumatta kiihkoiluun.
Sentimentaalisuutta ja jonkinlaista kömpelyyttä romanttisissa kohtauksissa olin huomaavinani, mutta nekin tuntemukset voivat kertoa enemmän itsestäni kuin kirjailijan tavasta kirjoittaa. Traagiset ihmiskohtalot voivat käydä raskaiksi joillekin ihmisille. Joka tapauksessa kirja on sujuvaa luettavaa, joka herätti minussa paljon ajatuksia ihmisistä, valtioista ja motiiveista – sekä niiden kaikesta korniudesta ja suoranaisesta epäoikeudenmukaisuudesta.
Kaksi vastakkaista tunnetta, jotka kirja herätti sinussa:
Hurrasin kommunisteille, jotka raahasivat tykistön Dien Bien Phu'ssa ylimielisten ranskalaisten tukikohdan ympärille.
Liki itkin kirjan päähenkilön ja hänen parhaimman ystävän välistä kohtaloa.
Kenelle suosittelisit kirjaa luettavaksi? (Perustele)
Kaikille historiasta ja/tai Kauko-Idästä kiinnostuneille kärsivällisille lukijoille, jotka eivät kavahda voimakkaita tosielämässäkin tapahtuneita tragedioita.
Mitä suosittelet nautittavaksi tämän kirjan kanssa?
Jostain perustelemattomasta syystä johtuen suosittelisin tämän kirjan kanssa isossa lasissa tarjoiltavaa makeahkoa lattea (Reilun kaupan luomukahvista, tietenkin).
Jokin kuriositeetti kirjasta:
Kaikki, mitä Vietkong on oppinut julmuudesta, ovat kiinalaiset, ranskalaiset, britit ja amerikkalaiset heille opettaneet...
Kuka cityläinen kirjasta tulee mieleen? (Perustele)
Leonhart. Pohdiskeleva, syvällinen, vastakkainasettelevakin.
Mitä aiot lukea seuraavaksi?
Janne Seppänen: Katseen voima (Kohti visuaalista lukutaitoa)

-c-

PS: Keskusteluketju

EDIT: Keskusteluketju siirretty Yleisviesteistä Kulttuuriklubin puolelle.

Mia Kankimäen Lukupäiväkirjan innoittamana ajattelin kokeilla oman lukupäiväkirjan kirjoittamista. Sain juuri sopivasti naposteltua Anthony Greyn Saigonin – joten mikäs sen parempi hetki aloittaa uusi harrastus kuin tämä!

Kutsun samalla kaikki cityläiset mukaan lukupäiväkirjan tekemiseen ja omien kokemusten jakamiseen! Vakiokysymykset Kankimäen kirjan innoittamana:

Kirjan "tekniset" tiedot
Kirjailija:
Kirja:
Web-linkit kirjailijaan ja/tai kirjaan:
Kieli, painovuosi ja kustantaja:
Lajityyppi:
Mitä vastaavia saman lajityypin kirjoja olet lukenut? (Esimerkkejä)
Mitä kirjassa tapahtuu? (Ei spoilereita)
Valitsemasi sitaatti kirjasta:

Henkilökohtaiset kokemukset kirjasta
Omat pisteet (1–5):
Milloin ja missä luettu:
Lukemiseen liittyviä tai sen aikana sattuneita tapahtumia (sää, mielentila, maailmantilanne, jne.):
Mitä ajatuksia / tuntemuksia / toiveita / kiinnostuksia / inhostuksia / väitteitä / vastaväitteitä / inspiraatioita jne. kirja herätti sinussa? (Perustele)
Kaksi vastakkaista tunnetta, jotka kirja herätti sinussa:
Kenelle suosittelisit kirjaa luettavaksi? (Perustele)
Mitä suosittelet nautittavaksi tämän kirjan kanssa?
Jokin kuriositeetti kirjasta:
Kuka cityläinen kirjasta tulee mieleen? (Perustele)
Mitä aiot lukea seuraavaksi?

Tuossa, siinä sitä ihmeteltävää :) Laitan tämän myös Kulttuuriklubin ketjuun Cityläisen lukupäiväkirja, jonne voi halutessaan myös vastata ja/tai kommentoida. Tervetuloa joukkoon!

-c-

EDIT: Siirretty keskustelu Yleisviestien puolelta Kulttuuriklubin puolelle.

Mikä riittää sinulle.... -ketjussa kirjoitin pienen luettelon omasta mielestäni tärkeistä asioita parisuhteessa. Sain sinne sekä pikaviesteinä ja muuten kommentteja, että vaadin paljon. Onko todellakin näin?

Mun mielestäni hyviä asioita kannattaa ehdottomasti tavoitella. Samoin tavoitteet ylipäänsä on aina hyvä laittaa vähintäänkin hieman riman yläpuolelle niin, ettei sitä ole kovin helppo tavoittaa. Triviaalit tavoitteet ovat aina saavutettavissa, mutta niistä ei opi yhtään mitään -- eikä kehity eikä kasva. Kun pitää vähän nähdä vaivaa ja opiskellakin asioita, niin kummasti sitä vain oppii ja kasvaa.

Arkielämän esimerkki voisi olla vaikkapa opiskelu. Lähtisin syksyllä opiskelemaan viestintää ja olisin 5,5 vuoden päästä jotain, mikä nyt on vain kaukainen haave. Silti kukaan ei tule sanomaan mulle, että se olisi epärealistista tai mahdotonta. Aivan sama juttu oman elämänkin kanssa, mun mielestäni. Otetaan tällä hetkellä mahdottomia tavoitteita, jotka sitten määrätietoisen toiminnan myötä muuttuvat ensin mahdollisiksi ja sitten todellisiksi! :-)

Seikkailut ovat aina seikkailuja. Mutta parisuhteessa... Hyvät ihmiset, älkää tyytykö sellaiseen, jota ette oikeasti halua. Vaatikaa ja pyytäkää -- mutta olkaa samalla myös valmiita tekemään töitä lujastikin tavoitteidenne eteen. Yhtä lailla pitää olla valmis myös antamaan toiselle jotain, mitä hän haluaa ja toivoo. Ja ennen kaikkea - parisuhteessa ne yhteiset tavoitteet, ne yhteiset, vaalikaa niitä!

Puheeni voivat kuulostaa idealistisilta, ja jotkut varmasti huomaavat, etten itsekään aina elä omien mielipiteitteni tai sanomisieni mukaan. Jokainen meistä on kuitenkin tavallinen heikko ihminen, jolla on omat hyvät ja huonot puolensa. Hyväksykää itsenne kokonaisina, älkääkä antako pienten tai suurtenkaan vastoinkäymisten lannistaa!

Elämä on sitä, mitä siitä itse teet :D

-c-

PS: Keskustelua ja kommentteja varten laitoin myös Suhteet-osastolle ketjun.