Kun Suomi sulki ovensa

Eräänä maanantaina, ei kovin kaukana tästä päivästä, se tapahtui. Jokainen pieni ja keskisuuri yrittäjä ajoi työpaikalleen laittaakseen lapun luukulle. SULJETTU.
Kauppias Koskiselta, kampaamon Sannilta, autoilija-Antilta, maatilan Jannelta ja mainostoimiston Topilta loppuivat sekä voimat että kiinnostus pitää yllä yhteiskuntaa oman elämänsä kustannuksella.
Työntekijöille oli lähetetty irtisanomiskirjeet, vuokranantajille irtisanomisilmoitukset, patentti- ja rekisterihallitukseen yritysten lopetusilmoituslomakkeet, puhelinyhtiöihin liittymien ja sähköpostien sulkuilmoitukset ja TE-toimistoihin päivärahahakemukset.

Viikon kuluttua suurtenkin kauppojen hyllyt alkoivat olla tyhjiä ja roskat vyöryä kaduille. Uutiset raportoivat sairausloma-aallosta ylityöllistetyissä virastoissa ja kiinteistösijoittajien neuvottomuudesta tyhjissä liiketiloissaan. Opintotuki, asumistuet ja lapsilisät laitettiin valtion pysäytettävien maksatuserien listalle.

Kuukauden kuluttua tilanne heikkeni:
Verotulot olivat pudonneet alle puoleen. Päätettiin poikkeuslailla jättää työttömyyspäivärahat, eläkkeet ja sairauspäivärahat kuukauden tauolle ja miettiä, miten uudessa tilanteessa selvitään. Myös jokainen virkamiehen sairausloma muutettiin lomautukseksi kulujen kaventamiseksi. Kouluissa siirryttiin yhden läksyjenjakotunnin menetelmään, jolloin yksi opettaja riitti kymmenen sijaan. Huonompi juttu niille ekaluokkalaisille, jotka eivät vielä osanneet lukea.

Kahdessakaan kuukaudessa ratkaisua rahapulaan ei keksitty. Suomalaiset alkoivat olla nälissään. Kaduilla liikkui mielenosoittajia. Valtion virkamiehet jäivät ilman palkkaa ja tavara- ja asiakaspulasta kärsivät ketjut lomauttivat tai irtisanoivat työntekijänsä. Poliisia ei juuri tavoitettu, koska puhelinoperaattorit pystyivät pitämään verkkoja yllä vain rajoitetusti rahapulassaan, ja sairaalat pyörivät SPR:n vapaaehtoisten voimin. Isojen yritysten tilaukset takkusivat, kun alihankkijoita ei enää ollut.

Kolmantena kuukautena putosi pommi:
Valtion oli pakko tunnustaa, että rahaa ei kerta kaikkiaan tullut mistään. Kun liikevaihtoa yrityksissä ei ollut, palkkoja ei maksettu, eivätkä edes kiinteistöt vaihtaneet omistajaa, veroja valtion kassan täyttämiseksi ei saatu kerättyä mistään. Myös pankit sulkivat ovensa lainanlyhennysten ja maksuliikenteen huvettua ja tv-kanavat lopettivat lähetykset, ilman mainostuloja kun ei maksettu palkkoja.

Mitä tekivät yrittäjät, jotka olivat tämän kaiken kauheuden takana?
Ihmiset, jotka hylkäsivät vastuunsa ja velvollisuutensa yhteiskuntaa kohtaan?
Opettivat lapsiaan kotona, kun kerran ehtivät.
Viljelivät kasvimaata, kävivät kalassa ja sienimetsällä ja tekivät polttopuita talveksi.
Kekseliäinä ja rohkeina he vaihtoivat osaamistaan tarvitsemaansa osaamiseen tai tavaraan.
He nauttivat uudesta verkkaisesta elämänmenosta ilman puhelinta ja sähköpostia.
Ei yrittäjillä ollut mitään hätää, sopeutuvina ja epävakaisiin tuloihin tottuneina heillä oli keinoja selvitä ilman tukirahoja tai palkkapäivää.
Miten mahtoi käydä muiden?

Tarinan opetus?
Pieni yrittäjä, sinä olet tärkeämpi kuin tajuatkaan, et yksin, vaan osana yrittäjäkuntaa.
Jos me kieltäydymme tekemästä töitä ja maksamasta veroja, loppuu rahavirta valtion kassaan.
Me emme sitä halua tehdä, mutta onko meillä kohta mahdollisuuksia muuhun, jos tulojen ja menojen yhtälö lainsäätäjän käsittelyn jälkeen on nolla tai jopa miinusmerkkinen?

Parahin päättäjä, virkamies, palkkatyöläinen tai työtön, lakkaa katsomasta ylitsemme tai pitämästä meitä turhaan puurtavina idiootteina. Ahkerasta ja tuottavasta työstä yrittäjien pitää saada palkan lisäksi myös voittoa, jotta voimme pitää yritykset pystyssä ja kasvussa sekä luoda työpaikkoja.
Ja ansaitsemme kunnioitusta, koska työmme ja menestyksemme on kaikille hyväksi.
Nykyisellä asenteella ja politiikalla lappu on luukulla ennen kuin huomaattekaan.

Kirjoittaja on 34-vuotias ompelijayrittäjä, jonka sisäinen Sinisalo pääsee tällä kertaa valloilleen