Sori15

Politiikkaan haluava yrittäjä Veikko Vallin on yhdensortin linssilude. Eilen hänestä kirjoitettiin iltapäivälehdistössä näyttävästi, kun hän kertoi yrittäjäkokemuksistaan Suomessa, Portugalissa ja Virossa. Kuten arvata saattaa, somemyrskyhän siitä nousi. Ärsyttävä äijä, kerta kaikkiaan. Kehtasikin sanoa, että Suomessa on ollut vaikeinta yrittää.

Kertoi vielä kuinka paljon on maksanut verojakin. Kyllä siitä nyt viimeistään pitää pulttia ottaa, jos ei palmukuvista vielä saanut tarpeeksi kimmoketta. Omalla työllään tehnyt rahaa ja kehtaa vielä puhua siitä. Parempi olisi jos olisi voittanut lotossa. Siihen on sentään kaikilla mahdollisuus, Lottovoittoon siis.

Mutta on sillä Veikolla asiaakin. Poliitikkovapaan puolueen kanssa häärätessä hän nostaa elintärkeitä asioita esiin. Seuraan innolla kuinka moni provosoituu Veikon kommenteista ja kirjoituksista, kun puhutaan taloudesta. Talous on kuin tulehtunut avohaava. Pirullisen kipeä, akuutin hoidon tarpeessa. Jotain tarttis tehdä, kun ei se itsellään parane.

Miten saadaan valtion kassaan rahaa?

Tämä näyttää olevan epäselvä niin hallitukselle kuin osalle kansastakin. Käydäänpä se nyt yksinkertaistetusti läpi. Valtion kassaan rahaa saadaan, kun yritykset menestyvät. Samalla luodaan työpaikkoja yksityissektorille eli yrityksiin ja kulutus kasvaa. On rahaa leipään ja leivänpäällisiin.

Nyt kuulen jo takavasemmalta, miten joku haluaa minulle valistaa ”mutta julkisella sektorilla tehdään tärkeää työtä!”. Niin tehdään, mutta uskokaa tai älkää, se ei tuota valtiolle rahaa. Se on rahaa mitä siirrellään valtiolta ensin työntekijälle, siitä sitten kerätään osa rahasta takaisin verona valtiolle. Mutta valtion työ ei itsellään tuota lisää rahaa*, eikä se siten ratkaise taloutemme kassavajetta.

Tuottavia työpaikkoja luovat yritykset, pienet ja suuret. Tässä artikkelissa käsitellään yleisintä yritystyyppiä eli yksityisomisteista yritystä. Ne ovat pääosin omalla rahalla pyöriviä toimijoita, jotka ottavat yrittäjäriskin ja kantavat sen alusta loppuun itse. Onnistuessaan yritykset maksavat veroa niin arvonlisäverojen** kuin yhteisöveron muodossa. Yritysten omistajat maksavat itselleen palkkaa, osinkoja tai muuta veronalaista tuloa. Kaikesta maksetaan veroa, tilikauden päättyessä jopa myymättömien tuotteiden varastosta. Hyvän yrityksen voi sitten myydä voitolla ja voitosta maksetaan sitten luovutusvoittovero vielä kaiken päälle. Veroa, veroa.

Epäonnistuessa seuraa konkurssi, josta sitten seuraa mitä seuraa. Pienelle yritykselle se yleensä tarkoittaa yrittäjän oman omaisuuden ja kasvojen menettämistä sekä työpaikkojen katoamista. Suurempi yritys pystyy parhaimmillaan varautumaan tähän ja silloin katovat vain työpaikat. Konkurssi on kuitenkin melkolailla luonnollinen tapahtuma, joskus yritys ei vaan toimi tai sen toimiala tai toimintamalli muuttuu vanhanaikaiseksi. Siitä, ovatko kaikki konkurssit tarpeellisia voidaan sitten keskustella toiste.***

Miten yritys voi maksaa suuria summia veroja, silloinhan yrityksellä ja yrittäjällä pitää olla isosti rahaa!

Pienessä yrityksessä yrittäjän oma tulo nostetaan yrityksestä palkkana, josta maksetaan tulovero. Se toimii samoin kuin palkansaajille, tosin monen yrittäjän veroprosentti on noin 5% duunarin veroprosenttia isompi.

Veroa maksetaan myös varaston arvosta. Jos tuotevaraston arvo on 100 000€ se huomioidaan varallisuutena verotuksessa ja siitä maksetaan 20% yhteisöveroa. Jokaisesta nappikaupan napista maksetaan valtiolle yhteisöveroa 20%. Voitaneen siis sanoa, että Niinan Nappitalon napeista 1/5 kuuluu yhteishyvällisesti valtiolle.

Niina siis maksaa varastossaan olevista napeista veroa, vaikka Niinalla ei olisi itsellään pennin hyrrää omalla tilillä ostettuaan varaston omalla rahallaan. Niina voi maksaa palkkaa vasta, kun valtio on saanut omansa. Lisäksi hyvänä vuonna hän maksaa tuloksestaan yhteisöveroa. Arvonlisäveroa** maksaa aina, kun hän myy yhdenkin napin.

Menestynyt ja vakavarainen yritys voi sitten maksaa osinkoja tilikauden päätyttyä. Niistäkin maksetaan veroa varsin monimutkaisen kaavan mukaan, jossa huomioidaan tehdyn tuloksen määrä. Osan osingoista saa silloin halvalla veroprosentilla. Halvalla, mutta ei ilmaiseksi. Ja tulokseen suhteutettuna.

Mistä syntyvät yksityisyrittäjän miljoonat?

Yrittäjän miljoonia ei synny paitsi jos valtiokin saa omansa. Jos yrittäjä on niin hyvässä asemassa, että pystyy nostamaan osinkoja pienellä verolla tarkoittaa se sitä, että hänen yrityksensä on jo maksanut yhteisöveron. Ja kyllä osingoistakin veroa pitää maksaa.

Kannattaako onnistuneelle yrittäjälle olla kateellinen?

Totta mooses kannattaa. Kaikesta kannattaa olla kateellinen. Kannattaa myös ottaa onnistujasta opiksi ja tehdä itse paremmin perässä. Ajattele, sinäkin voisit olla miljonääri. Ei tartte kuin perustaa yritys ja onnistua. Niin minäkin ajattelin tehdä.

Kauppias Koskinen

PS. Starttirahaa saa, kun hakee heti alkuvuodesta. Siitä vaan rohkeasti yrittämään, sillä Suomi tarvitsee yrittäjiä. Sitten sinäkin voit postailla puolta kansaa jäytäviä kuvia palmurannoilta.

* Itseasiassa keksin heti kirjoitettuani mikä valtiollinen työllistäjä tuottaa rahaa valtion kassaan. Se on tulli. Ja siinä olisikin loistava rahankeruukohde, jos kaikki ebay, wish ja aliexpress ostajat maksaisivat arvonlisäveronsa ostoksistaan.

** Arvonlisäveroa voi syntyä vain silloin, kuin jotain myydään. Jonkun siis pitää joko myydä tuotetta tai palvelua, eli joko varastoida tuotetta omalla riskillä tai tuottaa palvelua omalla riskillä. Vaikka arvonlisäveron periaatteessa maksaa kuluttaja ja sen pitäisi olla tuotteen hinnan päälle laskettu ei se kansainvälisen kilpailun aikana aina mene näin. Arvonlisäveron ollessa joustamaton osa tässä yhtälössä on jousto löydyttävä katteesta.

*** Tuskin ovat. Joskus toimiva yrityskin voi joutua konkurssiin, vaikkapa hetkellisen kassakriisin vuoksi tai pankin muuttaessa yksipuolisesti lainojen sääntöjä, kuten kävi 1990-luvulla.

Eräänä maanantaina, ei kovin kaukana tästä päivästä, se tapahtui. Jokainen pieni ja keskisuuri yrittäjä ajoi työpaikalleen laittaakseen lapun luukulle. SULJETTU.
Kauppias Koskiselta, kampaamon Sannilta, autoilija-Antilta, maatilan Jannelta ja mainostoimiston Topilta loppuivat sekä voimat että kiinnostus pitää yllä yhteiskuntaa oman elämänsä kustannuksella.
Työntekijöille oli lähetetty irtisanomiskirjeet, vuokranantajille irtisanomisilmoitukset, patentti- ja rekisterihallitukseen yritysten lopetusilmoituslomakkeet, puhelinyhtiöihin liittymien ja sähköpostien sulkuilmoitukset ja TE-toimistoihin päivärahahakemukset.

Viikon kuluttua suurtenkin kauppojen hyllyt alkoivat olla tyhjiä ja roskat vyöryä kaduille. Uutiset raportoivat sairausloma-aallosta ylityöllistetyissä virastoissa ja kiinteistösijoittajien neuvottomuudesta tyhjissä liiketiloissaan. Opintotuki, asumistuet ja lapsilisät laitettiin valtion pysäytettävien maksatuserien listalle.

Kuukauden kuluttua tilanne heikkeni:
Verotulot olivat pudonneet alle puoleen. Päätettiin poikkeuslailla jättää työttömyyspäivärahat, eläkkeet ja sairauspäivärahat kuukauden tauolle ja miettiä, miten uudessa tilanteessa selvitään. Myös jokainen virkamiehen sairausloma muutettiin lomautukseksi kulujen kaventamiseksi. Kouluissa siirryttiin yhden läksyjenjakotunnin menetelmään, jolloin yksi opettaja riitti kymmenen sijaan. Huonompi juttu niille ekaluokkalaisille, jotka eivät vielä osanneet lukea.

Kahdessakaan kuukaudessa ratkaisua rahapulaan ei keksitty. Suomalaiset alkoivat olla nälissään. Kaduilla liikkui mielenosoittajia. Valtion virkamiehet jäivät ilman palkkaa ja tavara- ja asiakaspulasta kärsivät ketjut lomauttivat tai irtisanoivat työntekijänsä. Poliisia ei juuri tavoitettu, koska puhelinoperaattorit pystyivät pitämään verkkoja yllä vain rajoitetusti rahapulassaan, ja sairaalat pyörivät SPR:n vapaaehtoisten voimin. Isojen yritysten tilaukset takkusivat, kun alihankkijoita ei enää ollut.

Kolmantena kuukautena putosi pommi:
Valtion oli pakko tunnustaa, että rahaa ei kerta kaikkiaan tullut mistään. Kun liikevaihtoa yrityksissä ei ollut, palkkoja ei maksettu, eivätkä edes kiinteistöt vaihtaneet omistajaa, veroja valtion kassan täyttämiseksi ei saatu kerättyä mistään. Myös pankit sulkivat ovensa lainanlyhennysten ja maksuliikenteen huvettua ja tv-kanavat lopettivat lähetykset, ilman mainostuloja kun ei maksettu palkkoja.

Mitä tekivät yrittäjät, jotka olivat tämän kaiken kauheuden takana?
Ihmiset, jotka hylkäsivät vastuunsa ja velvollisuutensa yhteiskuntaa kohtaan?
Opettivat lapsiaan kotona, kun kerran ehtivät.
Viljelivät kasvimaata, kävivät kalassa ja sienimetsällä ja tekivät polttopuita talveksi.
Kekseliäinä ja rohkeina he vaihtoivat osaamistaan tarvitsemaansa osaamiseen tai tavaraan.
He nauttivat uudesta verkkaisesta elämänmenosta ilman puhelinta ja sähköpostia.
Ei yrittäjillä ollut mitään hätää, sopeutuvina ja epävakaisiin tuloihin tottuneina heillä oli keinoja selvitä ilman tukirahoja tai palkkapäivää.
Miten mahtoi käydä muiden?

Tarinan opetus?
Pieni yrittäjä, sinä olet tärkeämpi kuin tajuatkaan, et yksin, vaan osana yrittäjäkuntaa.
Jos me kieltäydymme tekemästä töitä ja maksamasta veroja, loppuu rahavirta valtion kassaan.
Me emme sitä halua tehdä, mutta onko meillä kohta mahdollisuuksia muuhun, jos tulojen ja menojen yhtälö lainsäätäjän käsittelyn jälkeen on nolla tai jopa miinusmerkkinen?

Parahin päättäjä, virkamies, palkkatyöläinen tai työtön, lakkaa katsomasta ylitsemme tai pitämästä meitä turhaan puurtavina idiootteina. Ahkerasta ja tuottavasta työstä yrittäjien pitää saada palkan lisäksi myös voittoa, jotta voimme pitää yritykset pystyssä ja kasvussa sekä luoda työpaikkoja.
Ja ansaitsemme kunnioitusta, koska työmme ja menestyksemme on kaikille hyväksi.
Nykyisellä asenteella ja politiikalla lappu on luukulla ennen kuin huomaattekaan.

Kirjoittaja on 34-vuotias ompelijayrittäjä, jonka sisäinen Sinisalo pääsee tällä kertaa valloilleen