Sori15

Olen seurannut melko tiiviisti poliittista keskustelua työttömyydestä, sen syistä ja miten se poistettaisiin. Eilen illalla, tai oikeastaan viime yönä eräällä keskustelupalstalla pohdittiin työttömyyttä. Eräs keskusteluun osallistuja, hyvätuloinen, palkkatyössä oleva lakimies kertoi, että hänen mielestään on oikein, että 45 -55 -vuotiaat työttömät sivuutetaan, ja avoinna olevat paikat täytetään nuorilla, kun heissä on tulevaisuus ja he tarvitsevat enemmän sitä työpaikkaa kuin se keski-ikäinen työtön, kun sen ikäisellähän ei ole opinto- ja asuntolainoja. Onko Suomessa tosiaankin varaa olla työllistämättä valmiiksi koulutettua, osaavaa työtöntä, ja työllistää sen sijaan vähemmän työkokemusta ja työntekorutiineja hallitseva nuori työtön.

Mikro- ja pk-yrityksessä tehdään täsmälleen saman verran töitä kuin isommassakin yrityksessä. Päivittäin on tehtävä ihan samat toimisto-, myynti- ja markkinointitehtävät kuin isommassakin yrityksessä. Mielestäni pienessä yrityksessä työntekijältä vaaditaan kuitenkin huomattavasti enemmän joustavuutta ja osaamista kuin isommassa yrityksessä. Ison yrityksen työntekijä voi keskittyä tekemään vain hallitsemiaan tai haluamiaan tehtäviä, kun taas pienessä yrityksessä on pakko tehdä kaikkia sellaisiakin töitä, mitkä eivät välttämättä vastaa ihan koulutusta ja jotka ovat niitä ikäviä rutiinitöitä, kuten asiapapereiden järjestämistä, mapitusta ja kopiointia
Miksi minun, pienen pk-yrittäjän pitäisi ottaa töihin vähemmän koulutettu tai lähes kokonaan kouluttamaton alla 30-vuotias työtön. Miksi minun pitäisi satsata hänen kouluttamiseensa satoja työtunteja omien työtuntieni lisäksi, opastaa ja vahtia, että päivittäin tehtävät työt tulevat tehdyksi hyvin ja asiantuntevasti. Mitä yritykseni hyötyy alle 30-vuotiaan henkilön palkkaamisesta?

Tämän hetken mantra julkisessa keskustelussa on, että työllistäjänä ja työnantajana voin saada palkkatukea, kun palkkaan työttömän työnhakijan, jolla on vaikeuksia työllistyä esimerkiksi ammattitaidottomuuden takia. TE-toimiston Internet-sivuilla lukee, että ”Palkkatuki on aina harkinnanvarainen, ja se perustuu työttömän työnhakijan tarpeisiin. TE-toimisto arvioi, kuinka hyvin palkkatuettu työ parantaa työttömän ammatillista osaamista ja avoimille työmarkkinoille työllistymistä. TE-toimisto päättää tuen suuruuden ja keston tapaus kerrallaan. ”

Mitä ihmettä. Joka paikassahan hoetaan, että yritys saa koulutus- ja palkkatukea työttömän palkkaamiseen. Aivan, niin saa, tai ei saa. Ehkä 30 -50 % palkkakustannuksista 12 kuukauden ajalta. Sana palkkatuki on kyllä harhaanjohtava, koska palkkatukea anotaan aina TE-toimistosta etukäteen, ja se on taas TE-toimiston omista intresseistä kiinni, onko yritykseni toimiala sellainen, että yleensäkin voin saada sitä tukea.
Palkkatukihan on harkinnan varaista. Jos nyt kuitenkin käy niin hyvä tuuri, että sitä koulutus- tai palkkatukea myönnetään, niin se maksetaan vasta pari kuukautta työllistämisen jälkeen. Palkkoihin sun muihin työnantajamaksuihin on löydettävä rahat, jostain. Miksi sitä palkkatukea ei makseta kerran kuukaudessa?

Työttömän työllistämiseen saatava palkka- ja koulutustuki on siis onnesta ja asiaa käsittelevän virkailijan osaamisesta ja motivaatiosta kiinni. Huvittavinta tai surkuhupaisinta tässä palkkatukiasiassa on se, että et voi palkata ketään nk. lennosta töihin, jos haluaisit saada tätä palkkatukea työttömän palkkaamiseen, ennen kuin olet täyttänyt kaikki asianmukaiset hakemukset asianomaiselle viranomaiselle, ja odottanut sitten aikasi hyväksyvää tai kieltävää päätöstä.

Puhutaan paljon pienen organisaation, pk-yrityksen, mahdollisuuksista joustaa työmarkkinoilla. Tämähän on todellisuudessa pelkkää poliitikkojen jorinaa, jolla ei ole oikeastaan mitään yhteyksiä todellisuuteen. Et voi tarjota töitä työttömälle, ja sanoa, että tervetuloa töihin huomenna, jos haluat yrittäjänä saada jonkinlaista palkkatukea valtiolta tähän työllistämiseen.

Miksi minun pitäisi palkata joku nuori opettelemaan työntekoa? Niin, mitä hyötyä yritykselleni on siis palkata työtön työpaikan hakija töihin? Ehdottomasti yritykselleni olisi hyödyllistä palkata valmiiksi koulutettu, osaava ja luotettava työntekijä. Jos ajattelet mahdollista TE-toimiston myöntämää palkkatukea, niin se on oikeastaan yksi hailee, minkä ikäistä työtöntä työntekijää olet palkkaamassa, tuki on kuitenkin n. 600 euroa kuukaudessa, joka kokonaispalkkauskustannuksista on ehkä 1/3 osa. Sen työntekijän palkan joudut kuitenkin rahoittamaan jollain tavalla, viimeistään lainalla.

Mitä hyötyä yritykselleni on palkata nuori työntekijä, jonka sitoudun kouluttamaan tekemään töitä? Muiden yrittäjien työllistämiskokemuksia kuunnellessa tulee mieleen, että mitä tarkoitetaan työmoraalilla, työntekijän lojaalisuudella työnantajaa kohtaan, tai mitkä ovatkaan ne työntekijän velvollisuudet työnantajaa kohtaan.

En ole valmis palkkaamaan nuorisotyötöntä töihin, jolla on ollut paljon poissaoloja kouluaikoina. Miten voisin luottaa työntekijään ja jättää yritykseni edes vähäksi aikaa hänen vastuulleen, jos hän ei ole kyennyt käymään oppitunneilla lukujärjestyksen mukaisesti? Miksi palkkaisin nuoren henkilön töihin, jos hänen mielestään koulunkäynti rutiineineen on ollut yhtä paskaa? Yrityksessä on kuitenkin paljon tehtäviä, jotka ovat niitä rutiinitöitä, kuten asiapapereiden järjestämistä ja mapitusta, jotka itsekin koen ikäviksi ja teen ne, koska ne on pakko tehdä. Minun on voitava luottaa työntekijääni 100 % ja siihen, että antamani tehtävät hoidetaan niin hyvin kuin se vain on mahdollista.

Mitä hyötyä yritykselleni on palkata töihin nuori nainen? Työllistämisen riskit konkretisoituvat melko varmasti, jos palkkaan alle 30-vuotiaan, parhaassa perheenperustamisiässä olevan naisen, joka mahdollisesti jää äitiyslomalle 9 kuukauden sisällä palkkaamisesta tai jolla on jo pieniä lapsia, ja joka on usein poissa töistä lasten sairastelun takia, tai joka ei voi joustaa tekemällä vähän pidempää työpäivää silloin, kun töissä on kiire, koska pitää hakea lapsi hoidosta.

Päätin siis, että palkkaan yritykseeni vain yli 45-vuotiaita työntekijöitä. Tavoitteenahan on valita työntekijäksi paras mahdollinen työntekijä yrityksen kannalta, valmiiksi koulutettu, osaava ja luotettava työntekijä. Idea työntekijän palkkaamisessa on juuri se, että yrittäjä itse pääsisi vähän helpommalla ja voisi sitten keskittyä yrityksen kehittämiseen ja yrityksen toimintaedellytysten parantamiseen, eli myyntiin ja markkinointiin.
Onko tässä tämän maan työllisyyspolitiikassa enää mitään järkeä?

Liisi, yksi #sori15 -ryhmän yrittäjistä Uudeltamaalta, jonka seurana kotimatkalla on vain tähdet ja radio Rock

Yrittäjä vs. Ihminen -pikasanasto

Palkkapäivä

Y: Kuukauden jännittävin päivä, palkkalaskelmat tilitoimistosta ovat saapuneet. Paljonko jää laskujen jälkeen itselle maksettavaa ja riittääkö varmasti kaikkiin työntekijöiden maksuihin? Aika usein itse jää ilman tai joutuu odottelemaan. Sesonkiaikojen rutistus näkyy usein myös palkassa, mutta toisaalta hiljaisempia aikoja varten pitäisi varautua säästämällä.

I: Palkkapäiväni on kuun ensimmäinen perjantai, kuukauden paras päivä. Maksan laskut ja ostan yleensä jotain parempaa ruokaa tai lähdetään ulos. Tarkistan palkkakuitin aina huolella, koska tilinauhasta puuttuu välillä arkipyhäkorvauksia tai sairauspäivien palkkoja. Välillä tuntuu, että pomo yrittää pimittää rahojani, aivan kuin en ammattiyhdistyksen jäsenenä tietäisi oikeuksiani.

Vero

Y: Verenpaine lähtee vaalivuonna nousuun, kun mediassa väläytellään arvonlisäveron nostamista 25 prosenttiin, jotta tuloverotusta voitaisiin keventää ja ostovoimaa lisätä saaduilla verohelpotuksilla. Ostovoima kyllä kasvaa, mutta hyöty tuskin jää kotimaan markkinoille. Harvempi kuluttaja on niin hölmö, että ostaa tuotteen kotimaisesta kivijalkaliikkeestä, kun sama tavara löytyy verkkokaupasta vähintään tuon 25% halvemmalla.

Teinitähti Robin suosi suomalaista –kampanjassa olisi varmasti toiminut Kekkoslovakian aikaan, mutta vuonna 2015 liikkeessä pitäisi pystyä myymään hinnaltaan kilpailukykyistä tuotetta. Kilpailukykyä ei tämän hetken alv:lla ja kaikilla sen lisäksi maksettavilla veroilla ja kuluilla ole mahdollista saavuttaa.

I: Mitä enemmän tienaan, sitä vähemmän jää käteen. Veroprosentti tuntuu olevan hintojen ohella se jyrkimmin nouseva käyrä. Lisäksi tuntuu, että meidän verorahoilla täällä lepäilee iso joukko työttömiä ja muita sosiaalipummeja. Mieluummin käytettäisiin nekin rahat vaikka julkisiin investointeihin, että saataisiin työttömät töihin ja homekoulujen tilalle kunnon tilat koululaisille. Ja sitten yritykset vaan siirtävät konttoreitaan halvemman verotuksen maihin ja meidän verorahoilla pitäisi hoitaa suurten ikäluokkien eläkkeet. Mokomatkin pimittäjät, kantaisivat vastuunsa!

Ylityöt

Y: Töitä tehdään silloin kun niitä on. Taitaa olla tuttu slogan monen muunkin yrittäjän kotona. Pidempiä päiviä tarpeen vaatiessa ja joustoa asiakkaan aikataulujen mukaan, joustetaan myös pienenä asiakkaana, kun tavarantoimittajalta lähtee lähetys myöhässä. Iltatöistä ja viikonlopuista ei laskuteta asiakkaalta erikseen, eihän tavaran myöhästyminen ollut hänen syynsä, eikä sekään, että mieli muuttui viimeisessä sovituksessa.

Itse yritän muistaa, että messuviikonlopun jälkeen voi tasata työtuntimäärää nukkumalla maanantaina niin pitkään, kun unta riittää ja juomalla kahvit rauhassa. Tunnelmaa saattaa latistaa, kun iltapäivällä jalat vielä jomottaen avaat klo 9.35 saapuneen sähköpostin, joka menee suunnilleen näin: ”En tiedä, miten teidän firmassa on tapana, mutta koitin näin virka-aikaan soitella, että mitä maksaa tämä ja tuo eikä vastattu, niin koetan nyt tätä kautta”

En voi kuitenkaan olla töissä ihan 24/7, jotta olisin kaikille sopivaan aikaan saapuvilla. Olen myös mukavampi ja idearikkaampi asiakaspalvelija, kun saan levätä ja tehdä muutakin kuin töitä. Onneksi on tekstiviestit ja sähköposti, joita voidaan puolin ja toisin lähettää sopivalla ajalla.

I: Kun valitsin ammattiani, yksi tärkeimmistä kriteereistä oli se, että työ olisi päivätyötä. Säännöllinen päivärytmi on hyväksi minulle ja perheelleni, myös hyvinvointiammattilaiset ovat tämän todenneet. Teen työt työpäivän aikana ja suljen läppärin, kun kello on 15.45, jotta olen ovesta ulkona klo 16.

Olen toki joustanut sesonkikiireiden aikaan ja lähtenyt messuviikonloppuina sunnuntaiksikin töihin, kun siitä saa tuplapalkan. Pomo on kyllä yrittänyt kysyä, josko pitäisin ylitöitä vapaina, mutta en minä niitä kyllä ilman kunnon korvausta halua tehdä. Kiireettöminä päivinä töissä on miellyttävää, kun ehtii tehdä asioita rauhassa ja raivata työpöytää.

Eläke

Y: Yrittäjäeläkemaksuni on tänä vuonna lähes 1/4 arvioidusta vuosiansiostani. Se tekee pienellä arviolla 250€ laskun kuukaudessa. Maksamalla tämän laskun 13 vuoden ajan
(yhteensä maksettu tähän mennessä runsas 32 000€) eläkekertymäni oli viime vuonna 19 euroa kansaneläkkeen päälle. Eläke on pakollinen ja lakisääteinen maksu, mutta kun katselee eläkeyhtiöiden arvioita järjestelmämme kestävyydestä, en usko tuota 19 euroakaan näkeväni. Säästäminen tai sijoittaminen houkuttaisi.

I: Eläkettä pidätetään jokaisesta palkkanauhastani harmittavat 9%. Mutta ajattelen sitä tietynlaisena säästämisen muotona, jonka joku muu, luultavasti työnantaja, hoitaa puolestani. Rehellisesti sanottuna en tiedä, mistä eläkkeeni koostuu, mutta tiedän, että se tulee olemaan 70-80% nykyisistä ansioistani.

Laina- ja luottokelpoisuus

Y: Yritysten lainansaanti on kiristynyt ja valtiovalta on joutunut vetoamaan pankkeihin, jottei nykyistä laajempi konkurssiaalto pyyhkisi yli Suomen. Näin sanovat uutiset ja karu totuus on, että yrittäjän lainaneuvotteluissa ei voi näyttää vakituinen työsuhde –korttia. Yrittäjien lainan vakuudeksi halutaan omaisuutta. Ei yrityksen vaihto-omaisuutta, johon raha on sitoutunut, vaan koteja ja kesämökkejä.

Itselläni näitä ongelmia ei ole, sillä minulle kerrottiin pankista jo yritystoimintaa aloittaessani, että ilman henkilötakausta tai 5000 euron kuukausituloja parilta vuodelta ei tarvitse tulla kyselemään. Tilanne olisi toki erilainen, jos olisin joskus ollut vakituisessa ja täysipäiväisessä työsuhteessa, mutta omalla kohdallani näin ei ole käynyt. Säästän rahat tarvitsemiini ostoksiin, oli kyseessä auto, matka tai pesukone. Onneksi käytännön rahaliikenteessä on menty eteenpäin - ennen kuin verkkomaksaminen debit- ja electronkorteilla oli mahdollista, jouduin ostamaan halpalentoni pikkuveljeni luottokortilla.

I: Sain ensimmäisen luottokortin tulevaa hyväpalkkaista työtä odotellessani, korkeakouluopintojen edetessä 80 opintoviikkoon. En käyttänyt korttia paria matkaa ja rikkoutunutta pesukonetta kummempaan, mutta kyllähän luotto luo turvallisuutta yllättävien tilanteiden varalle.
Ostin ensimmäisen oman asuntoni saatuani vakituisen viran, ja olen viiden vuoden kuluttua maksanut lainan loppuun. Tosin sitten uusi isompi kotimme vaatiikin jo remonttia ja auton voisi vaihtaa pienempään, eli ilman lainaa ei selvitä silloinkaan.

Joskus mietin, miten selviäisin lyhennyksistä, jos joutuisin työttömäksi. Onneksi työttömyys on hyväksyttävä syy saada lyhennysvapaata ja koroista kyllä selviän päivärahoillakin. Oma koti antaa minulle turvaa ja olen ylpeä siitä, että voin myös käyttää omaisuuttani vakuutena sitten kun lapseni ottavat asuntolainaa.

Harrastukset

Y: Olen aktiivinen ihminen ja kiinnostun helposti uusista asioista. Kävisin mielelläni opistossa puutöissä tai kielikurssilla ja haluaisin osallistua myös ryhmäliikuntatunneille. Harrastukset on kuitenkin useimmiten rytmitetty niin, että tunnit alkavat juuri parhaaseen asiakaspalveluaikaan ja monessa harrastuksessa paikalle pitäisi päästä säännöllisesti, oli sitten sesonki tai ei. Ilokseni olen kuitenkin voinut harrastaa yhdistystoimintaa, koska kaikki yhdistystoiminta ei ole kelloon sidottua. Harmi vain, että jos toiminimeni tekisi konkurssin, en enää voisi toimia yhdistyksessä aktiivisesti, koska Suomen lain mukaan konkurssissa oleva yksityishenkilö (=toiminimen velat) ei voi toimia yhdistyksen luottamustehtävissä.

I: Yksitoikkoisen työpäivän jälkeen on ihana lähteä kurssille tai päästä tutun porukan kanssa pelaamaan lentopalloa. Kätevintä on se, että harrastukseen pääsee lähes suoraan toimistolta, jolloin matkoihin ei kulu turha aikaa ja illalla ehtii tehdä vielä kotitöitä. Harrastuksiin uppoaa rahaa, mutta onneksi nykyisin melkein kaikki työpaikat jakavat liikunta- ja kulttuuriseteleitä. Välillä kyllä on niin uupunut viikonlopun laskettelureissusta, että maanantaiksi joutuu ottamaan saikkua.

Loma

Y: Loma on sitä, että ei mennä työpaikalle tai tehdä töitä kotona ihan niin paljoa kuin yleensä. Suosittuja yrittäjän lomia ovat myös venytetyt messumatkat tai seminaarit, joiden kuluista osan saa yrityksen kuluksi. Loma näkyy notkahduksena laskutuksessa loman jälkeen ja valtavana sähköposti- ja laskupinona, sillä yrittäjän loman aikana hänen töitään (ainakaan kaikkia) ei tee kukaan. Loman aikana on hyvä olla tavoitettavissa, jos töissä sattuu jokin katastrofi.

I: Mä kyllä lasken päiviä seuraavaan lomaan aina töiden alkaessa, loma on ihmisen parasta aikaa! Yleensä tulen kipeäksi loman alkuun, mutta onneksi nykyisin loma siirtyy, jos on saikulla. Lomalla saa tehdä ihan mitä haluaa ja työmaileihin vastaa vain automaatti. Rahaa kyllä kuluu, mutta onneksi lomaltapaluuraha tasapainottaa budjetin, jos on tullut törsättyä loman kunniaksi. Iän myötä lomia kaipaa enemmän, onneksi niitä palkallisia lomapäiviäkin kertyy lisää joka vuosi.

Perhe ja koti

Y: Perhe on minulle kaikkein tärkein, vaikkakin aikaa olla kotona on aivan liian vähän. Monesti olen hajamielinen, väsynyt ja ärtyisä ja mietin työasioita, enkä oikein keskity kuuntelemaan. Yritän kuitenkin aina tuoda leivän pöytään ja näyttää lapsille mallia siitä, että ahkeruus palkitaan. Koulujen loma-ajat olivat ennen hankalia, kun lapset kaipasivat tekemistä ja lomailua ja töissä oli kaikkein vilkkainta. Samoin kouluun liittyvät tapahtumat, kuten juhlat ja vanhempainvartit vaativat hiukan säätöä, parhaaseen asiakaspalveluaikaan kun olivat. Lupalappuja kirjoittamalla selvittiin lasten hammaslääkärireissuista, vaikken itse kesken päivän päässytkään kuljettamaan.

Totuus yrittäjistä ja perheistä on kuitenkin sellainen, että monen liitto päättyy eroon ja harva edes uskaltaa perustaa perhettä kun omakin toimeentulo on epävarmaa. Yrittäjän suhdetta yritykseen on vaikea sulattaa ellei ole itse kokenut vastaavaa rakkautta. Eräs kollega osuvasti totesi: ”Minulla on kolme lasta, ensin syntyi firma ja sitten kaksi poikaa.”

I: Perhe on minulle kaikkein tärkein, vaikkakin aikaa olla kotona on aivan liian vähän. Kun on kahdeksan tuntia rehkinyt ja raahautuu kaupan kautta kotiin, tulee usein tiuskittua. Minun on vaikea ymmärtää, miten joku tekee lapsia jos ei sitten ehdi kuljettaa harrastuksiin tai edes tulla katsomaan joulujuhlaa. Kyllä työvuorolistaan saa sovittua vapaata, kun varaa ajoissa. Haluan olla mukana lasteni elämässä täysillä ja parisuhteellekin pitää löytyä aikaa. Onneksi viikonloput ja lomat voi pyhittää perheen kanssa vietettyyn laatuaikaan.

Kirjoittaja on 34-vuotias ompelijayrittäjä, joka kurkkii maailmaa välillä lainasilmillä ja jännittää 16-vuotiaan kesätyöfirman perustajan puolesta.

Olen edellisen laman tuote, 90-luvun nuori, joka tottui kirppareihin hiljenevässä teollisuuskaupungissa, jossa jokaisessa kodissa oli ainakin toinen vanhemmista työttömänä tai lomautettuna. Vähän niin kuin nytkin, 2015.

Minä ja perheeni selvisimme lamasta melko hyvin, sillä olimme tottuneita nuukailijoita isän epäsäännöllisen rakennustyön vuoksi ja äidillä oli kunnan virka.

Aloitin työurani 13-vuotiaana siivoamalla tuttavan kampaamoa käteispalkalla ja keräämällä kesäisin mansikoita. Säästin pitkän pennin muotivaatteissa, kun purin hyvän kirpparivaatteen kaavoiksi ja ompelin mallin mukaan palahallin kankaista uusia luomuksia.

Sieltä ysäriltä se sitten lähti, minun yrittäjätarinani, vaikken sitä itse arvannutkaan. Luomuksillani alkoi olla yläkoulun käytävillä kysyntää, ja kun kaverit saivat stereot tai mopon, tein minä omilla rahoillani ensimmäisen investointini ja ostin saumurin.

Saumuri palveli minua vielä yrityskäytössä kolme ensimmäistä vuotta, kun aloittelin ompelimoa nousukauden alkaessa 2000-luvun alussa. En silloin ymmärtänyt olevani eri rotua korkeakouluissa aloittavien ystävieni kanssa.

Heräsin karuun todellisuuteen, kun rakas lahjalapseni uudesta parisuhteestani totesi painiessani yrityksen tulevaisuuteen liittyvien ongelmien ja oman väsymykseni kanssa:
”Mikset sä voisi olla niin kuin Mikon äiti? Se käy postissa töissä, sillä on säännölliset työajat ja –päivät ja se saa palkkaa, jolla niiden perhe tekee kaikkea kivaa, käy lomilla ja sillai. Ja sitä paitsi Mikon äiti ehtii käydä jumpassa ja leipoa, niillä on hyviä muffinseja”

Niin. Istuin hiljaa, kerrankin, ja mietin. Miksen tosiaan laittanut vaan lappua luukulle ja mennyt töihin? Elämä olisi helpompaa ja turvallisempaa, olisi aikaa harrastaa.

Ajattelin julkaista ajatukseni Facebookissa, mutta aloin käydä läpi kavereitani ja löysin onnellisia palkkatyöläisiä vain kourallisen. Lähes jokainen kaverini oli ja on edelleen yrittäjä, yrittäjän puoliso, yrittäjäperheen lapsi, osa-aikayrittäjä tai entinen yrittäjä. Vuosien saatossa olen hakeutunut kaltaisteni pariin, tullut paremmin juttuun toisten yrittäjien kanssa, jotka ymmärtävät mistä puhun, kun puhun alveista, inventaariosta, kamalan kallista lomarahoista ja verottajan uusista oikuista.

Olin kyllästynyt selittämään työssäkäyville tutuille, miksi minä joustan työajoissa, miksi minulla ei huikeista hinnoistani huolimatta ole suuri palkka ja hieno auto. Olen myös kyllästynyt selittämääni montako euroa heidän työnantajansa oikeasti maksaa eläkettä ja ties mitä vakuutusta ja maksua sen omasta palkasta pidätettävän prosenttiosuuden lisäksi.

Hengitin siis syvään ja huikkasin pojalle: ”Niin kivaa kuin minustakin olisi, että sitä vapaata ja rahaa olisi enemmän, niin tiedäthän sä, ettei kaikki voi olla Postilla töissä? Yrityksiä ja yrittäjiä pitää olla, jotta saadaan tarpeeksi verorahoja koulujen ja teiden ylläpitoon ja työpaikkoja muille. Ja osalla yrittäjistä kyllä jää enemmänkin käteen, varmasti meilläkin vielä joskus. ”

”Joo, kyllä mä tiedän, mutta saahan sitä toivoa. Enkä mä sitä paitsi oo tyhmä, oon kuunnellut yhteiskuntaopissa ja osaan lukea lehtiäkin, eli kyllä mä tiedän, miten tää maailma pyörii!” totesi poikani.

Se sai minut ajattelemaan:

Mitä tapahtuu alakoulun ja työelämän välissä, jos palkkatyöläisen ja yrittäjän maailmat ovat niin kaukana toisistaan, että toisen puhe tuntuu vieraalta kieleltä?

Päätin kirjoittaa sanaston, jonka saatte luettavaksi ensi viikolla.

Kirjoittaja on 34-vuotias ompelija, joka on ollut yrittäjä liian kauan, muttei aio siirtyä postin palvelukseen edes kantamalla

Olen Marke Inkoosta - nuori ja vanha (49 v) yrittäjä. Hullu "M", joka valitsi yrittäjyyden omasta vapaasta tahdostaan. Sain tehdä töitä liki 20 vuotta samalle työnantajalle kampaamoalan tukussa. Etenin myyntiassistentista johtoryhmään - yhden naisen menestystarina pienessä mittakaavassa. Töitä tein kovasti, ihan kuin yrittäjä. Saavutin koulutukseeni nähden hyvän aseman ja varman kuukausipalkan.

Mutta.

Olin aina haaveillut yrittäjyydestä. Mikä ihme siinä kiehtookaan? Ei kukaan koskaan minulle ole sanonut, että yrittäminen olisi helppoa - päinvastoin.

Haasteet on tehty voitettavaksi. Mitä voisin hävitä ihmettelin? Saavutan tänä vuonna lasteni mukaan "fossiili-iän" - puoli vuosisataa. En halua mummona kiikkustuolissa katua, etten uskaltanut. Puolisoni kanssa keskustelimme - joo - talo (enimmäkseen pankin omaisuutta) voi mennä. Mutta se on vaan maallista. Tärkeintä meille on perhe. Kyllä yhteiskunta omistaan huolen pitää (näin oletin). Niinpä läksin yrittäjän tielle.

Nyt on 9 kk oy:tä takana. Sain tukea kunnan yrityskonsulteilta yrityksen suunnitteluvaiheessa sekä positiivista palautetta toiminta- ja rahoitussuunnitelmistani. Olenhan lukuja ja suunnitelmia työkseni pyöritellyt - ne oli hanskassa.

Yrittämiseni ei ole mennyt niin kuin Strömsössä. Ei sinne päinkään. Nyt alkaa varsinainen yrittäminen, kun liiketoimintasuunnitelma tehdä uusiksi. Tulipa kokeiltua yksi tapa mikä ei toimi ja nyt pitää lähteä kokeilemaan seuraavaa.

Mikä mätti? Vai pitäisikö todeta mikä "mäntti" ? Peilistä löytyy syyllinen. Markkinointi, liikkeen sijainti. Liian kova vuokra myyntiin nähden. Työntekijämaksut.Työntekijöitä löytyi yllin kyllin ja sain todella ihania ja päteviä neitoja ilta- ja viikonloppuapulaisiksi. Vuokrasopimukseni edellytti liikkeeltäni 70 tunnin viikoittaisen aukiolon. Tämä työllistäminen oli silkkaa itsekkyyttä tietenkin, mutta en halunnut polttaa itseäni loppuun - kuka silloin pyörittäisi yritystä?

Nyt on karsittu työntekijät ja muutan tänään alivuokralaiseksi edullisempaan tilaan. Uskon, että shop-in-shop ajatus toimii minunlaisille pienyrittäjille. Yhteistyössä on voimaa.Voimme jakaa ehkä työvoimaa, markkinointikuluja ja vuokria.

Minä - enkä usko, että muutkaan pienyrittäjät emme kaipaa sääliä. Emme halua riistää ketään. Olemme lähteneet oman unelmamme perään, ottaneet taloudellisen riskin elättääksemme itsemme. Ehkäpä myös työllistääksemme ja elättääksemme muitakin. Kateellinen saa vapaasti olla, jos on valmis vaihtamaan paikkaa kanssani. Yrittäjyys on vaativaa ja vapaata.

Olen pitkään seurannut läheltä mm. hius- ja kauneusalan yrittäjiä ja jaksan ihailla heidän sitkeyttään. Ala, joka on naisvaltainen = äitiyslomia paljon. Ala, jossa usein jo alle parikymppisinä perustetaan yritys, jotta työllistyttäisiin. Palkkatyöpaikka on usein kiven alla, joten ainoaksi mahdollisuudeksi päästä töihin kiinni on oman yrityksen perustaminen.

Yrittäjyys vaatii monipuolista tietotaitoa, siksi on hyvä, että sitä nykyään tarjotaan. Toivoisin kuitenkin yhteiskunnalta = meiltä kaikilta, tukea siihen, jos kaikki ei menekään niin kuin pitäisi. Puoliso jää työttömäksi, sairastun tai leipä loppuu. Samanlaista oikeutta sosiaalitukeen kuin muillakin. Tahdon myös matalampaa kynnystä työllistämiseen - tukea ainakin aluksi.

Lähdin tähän joukkoon mukaan, jotta saisimme nostettua asioita esille. Yksikseen nurkassa nyhrääminen kun ei auta. Tarttis tehdä jotain.

Vaikka voittaisin lotossa en jäisi laakereilleni lepäämään. Laajentaisin yritystä, tekisin myymäläketjun. Tekisin ihmisistä iloisia ja palvelisin nöyrästi palkkani maksajia.

Yrittäjyyden edellytys ei ole hulluus, mutta siitä on kyllä apua.