Lupasin viime keväänä kirjottaessani tähän blogiin viimeksi, että lähden pois ja hankin itselleni elämän. Arvelin, että vähittäismyyntitoiminnalleni tulee vastaan tuomiopäivä ja edessä on vaikeuksia. Olin oikeassa, tuli vedettyä oikein kunnon pannut. Nyt seison tukevasti tyhjän päällä ja odotan tilanteen kehittymistä.
Hengissä ollaan vielä, nyt odotellaan vapun tietämillä tuomiopäivää ja viimeistenkin työntekijöiden palkkalistoilta poistumista. Sitten voinkin ottaa retkituolin ja mennä kuuntelemaan vappumarssille ay-liikkeen palopuheita ja onnitella itseäni siitä, että olen vapauttanut 13 ihmistä työn ikeestä.
Koittakaa kestää sarkamiani, ihmisestä tulee tälläinen, kun suurin osa elämästä on yhtä selviämistaistelua.
Tässä yli vuoden kestäneessä syöksykierteen huipentumassa olen ollut kovin vihainen. Vihainen itselleni, työntekijöilleni, ay-liikkeelle ja hallitukselle. Oman osansa on saanut myös naapurin hippi ja koira, näitä tosin epäilen syyttömiksi tilanteeseeni. Ovat saaneet lähinnä olla sijaiskärsijöitä harmistukselleni, kun olen puinut vuoroin mennyttä ja tulevaa.
On tästä pahassa mielessä vellomisesta ollut jotain iloakin, olen onnistunut ehkäisemään monen yrittäjäelämästä unelmoivan nuoren yrittäjäksi ryhtymisen esittelemällä silmäpussejani ja kertomalla omasta olemattomasta yrittäjänvapaudestani. Minusta ansaitsisin tästä jonkinlaisen palkinnon vähintään mielenterveyssäätiöltä hermoromahdusten ja henkilökohtaisten konkurssien estäjänä.
Olen vuodessa matkustanut paljon ja etsinyt ratkaisua tämän hetkisiin ja tuleviin ongelmiin. Ilokseni voin sanoa ne löytäneeni. Samalla olen todennut, että ongelma ei ole minussa vaan se on systeemissä. Suomessa ei yksinkertaisesti kannata olla yrittäjä, ei etenkään työllistävä sellainen. Poikkeuksia toki on, mutta voittaahan lotossakin aina joku! Kannattaako lottoaminen siltikään tulonhankintamenetelmänä? Tuskin.
Ongelma 1: Maailma on muuttunut, ajatusmaailma ei.
Meidän systeemimme on rakennettu suuryritysten ja ay-liikkeen varaan, nyt ensiksi mainitulla ei ole enää osaa eikä arpaa Suomen työllistäjänä ja jälkimmäinen keskittyy keräämään omia osinkojaan työntekijöiden ja valtion kustannuksella.
Suomen Yrittäjien mukaan yrityksistä 98,9 prosenttia on alle 50 hengen yrityksiä ja 2001—2012 yli 250 hengen suuryritykset palkkasivat 7164 henkeä. Pk-yritykset loivat työpaikkoja yli 100 000 hengelle. Pienet yritykset ovat siis huomattavasti suurempi työllistäjä kuin suuryritykset.
Pienet yritykset myöskin nauttivat hyvin vähän yritystukia ja maksavat veronsa Suomeen. Pienyrityksistä tuskin kovinkaan moni edes osaisi hakea tukea toimintaansa. Suuryritykset nostavat suurimmat yritystuet ja samalla kiertävät veronsa taidokkaasti siirtämällä ne veroparatiiseihin. Suomalainen pienyrittäjä sen sijaan maksaa suurenkin yrityksen verot.
Jotta suuri yleisö ei ymmärtäisi suuryrityksen ja pienyrittäjän välistä eroa media kirjoittaa osingoista, huippupalkoista ja sotkien ammattijohtajan ja yrittäjän toisiinsa siten, että termit menevät varmasti sekaisin kaikilta. Koko sakki merkataan riistäjiksi ja pohatoiksi vaikka toinen maksaa ensin itselleen (sekä myös kavereilleen) ja vasta sitten muille. Pienyrittäjä puolestaan maksaa ensin muille ja sitten vasta itselleen, jos jotain jäi.
Ay-liikkeen rahanhankintamenetelmät ja valtion siivellä elely ei myöskään miellytä minua. Hyvällä asiallahan ne joskus olivat, nyt aika on mennyt niistäkin jo ohi. Tarvittaisiin moderniin yhteiskuntaan sopiva edunvalvontajärjestö, joka häiriköinnin sijasta rakentaisi rauhaa ja työpaikkoja. Jättäisi sen omaan pussiin pelaamisen pois kokonaan ja toimisi esimerkkinä muillekin.
Ongelma 2: Hallitus yrittää ajaa maan tietentahtoen kurjuuteen
Suuryritysten kilpailukykyä parantaakseen hallitus on nyt lanseerannut työajanlisäyksen ja muutaman muunkin loistavan idean. Lisääkin näitä ajatuksen kukkasia on varmasti luvassa. Kenen etuja tässä nyt on tarkoitus parantaa? En ymmärrä. En usko, että kenenkään tuottavuus tai työmotivaatio kasvaa siitä, että työpaikalla vietetään enemmän aikaa. Päinvastoin leikkaisin kaikilta työtunteja, haluaisin saman työn tehdyksi lyhyemmässä ajassa. Se olisi oikeaa tehokkuutta. Sellaista, mistä kaikille tulisi vielä hyvä mielikin. Sama palkka, lisää tulosta ja enemmän vapaa-aikaa.
Sitä paitsi todellinen ongelma taitaa olla se, että työvoimaa tarvitaan yrityksissä vain vähän tai vaihtelevasti. Tarvittaisiin joustavampia työntekijöitä, jotka voisivat tulla töihin silloin kuin tarvitaan menettämättä kuitenkaan toimeentulonsa edellytyksiä. Monella alalla tarvittaisiin sellaisia asiantuntijoita ja osa-aikahessuja, joita voisi kutsua palvelukseen silloin kuin työtä on. Jotain meni kuitenkin pahasti pieleen, kun hallitus puuttui tekemällä freelancereiden elämästä hankalampaa ja turvattomampaa. Sinne meni samaan viemäriin lapsi ja pesuvesi. Jos Suomi tarvitsisi oikeasti yrittäjiä, niin eikös sitten olisi viisasta helpottaa yrittäjyyttä sen vaikeuttamisen sijasta? Pelko on huono porkkana.
Koska maamme johtajisto ei usko omiin päätöksiinsä on se asettanut itsensä tavallisen kansan yläpuolelle ja palkkojen leikkaamisen sijasta antanut palkankorotuksia ansaitusti (vrt pääministerin erityisavustaja) ja myöntänyt itselleen palkallisen ensimmäisen sairaspäivän. Jätän nyt nostamatta esiin sopeutumiseläkkeen ja pitkät lomat, etten polta tätä kirjoittaessani käämejäni.
Ongelma 3: Liian kallis hyvinvointivaltio
Tiedätkö, mitä työntekijäni saa käteen kuussa? Alle 2000€. Tiedätkö, paljonko maksan hänestä? Yli 4400€ (sisältäen myös lomarahat). Tästä loput valuvat valtiolle verotuloina ja eläkevakuutusyhtiöhin. Työntekijä ei mielestään saa tarpeeksi liksaa (olen samaa mieltä) ja työnantajan mielestä työllistäminen on liian kallista (niinikään samaa mieltä).
Työntekijä on yrityksen kallein investointi. Työntekijä ei tuosta omasta kustanteestaan näe kuin sen oman osansa, paitsi jos on niin viitseliäs, että lukee palkkakuittinsa pirullisen tarkkaan ja suorittaa ynnälaskuja ajan kanssa.
Laskelmastani jätin pois vakuutusmaksujen nousun, työterveyden kulut ja kaiken muun sivurimpsun. Ymmärtänette pointtini jo näin yksinkertaisesta laskelmasta. Jotta yksi työntekijä saisi kaksi tuhatta euroa tassuun kuussa, pitää yritykseen tulla yli 50 000€ verotonta katetta vuodessa (ei myyntiä, eikä liikevaihtoa vaan katetta). Suosittelen leikkimään laskimella ja tekemään erilaisia speksejä siitä, uskaltaisitko itse palkata jonkun. Etenkin, kun irtisanomisesta seuraisi karenssi, etkä saisi palkata tilalle uutta työntekijää.
Jos innostut tekemään itse tutkimusta asiasta niin lisäksi voit arvata vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Tiedätkö mitä maksan, jos työntekijäni tulee raskaaksi? Tiedätkö mitä maksan, jos hän tulee sairaaksi? Tiedätkö mitä maksan, jos hänen lapsensa sairastuu?
Sen lisäksi, että valtio saa työntekijöideni työpanoksesta verotuloja maksan myös muita veroja. Ehdoton suosikkini on ALV, jonka tulouttamien kuukausittain aiheuttaa minussa inhonväristyksiä. Lisäksi se aiheuttaa minussa kiukunvärityksiä, kun joku kehua retostelee ostaneensa Jenkeistä merkkituotteita halvemmalla tai tilanneensa Kiinasta halvalla. On helppo myydä halvalla, kun ei tarvitse ottaa huomioon 24% arvonlisäveroa.
Vaikka veron maksaa oppikirjojen mukaan asiakas ja se lasketaan oikean hinnan päälle, niin totuus on se, että se vääristää hintoja. Kuluttaja vertaa hintoja itse saamaansa hyötyyn eikä valtion saamaan hyötyyn. Jos tuotteen saa Kiinasta eurolla ja Suomesta verojen jälkeen kympillä, niin kuka haluaa maksaa yhdeksän euroa lisää vaan siksi, että saadaan kaikki verot ja tullit yhteiseen pottiin. Moista altruistista rahankäyttöä en ole kenenkään nähnyt tekevän ja siksi en myöskään siihen usko.
Jos jonkun ihmeen kautta pienyritys pystyisi hinnoittelemaan itsensä kannattavasti niin, että pystyisi tekemään yli 60 000€ voittoa (arvonlisäverot sitten vielä päälle!) ja sillä palkkaamaan tuon 2000€ kuussa tienaavan työntekijän ja vielä tekemään voittoa niin yritys pääsee vielä maksamaan 20% yhteisöveron. On siis helppo sulattaa monen sadan tuhannen liikevaihtokin veroihin ja palkkoihin niin, että liiketoiminnasta saa kannattamatonta. Uskomatonta, mutta totta.
En kuitenkaan jaksa uskoa, että meno Suomessa muuttuisi. Joudun siis muuttamaan ajatusmaailmaani siten, että en enää keskity ongelmiin vaan keskityn ratkaisuun. Sen sanominen kevyesti ja ohimennen on helppoa, mutta toteuttaminen onkin sitten haastavampaa, koska se vaatii kanttia. Astumista mukavuusalueen ulkopuolelle. Lähden pois.
Lähden pois ja aloitan uudestaan. Etsin maan tai maita, jossa vastuusta ja oma-aloitteisuudesta palkitaan. Olen tuottanut Suomelle plussaa verotuloina muutaman miljoonan. On aivan uskomatonta, että ainoa maallinen omaisuuteni on sellaista, jonka olen saanut lahjana tai perinyt. Mitään omalla työllä hankittua ei yli kymmenestä työvuodesta jää käteen. Siitä on pitänyt huolta Suomen kestämätön verotus.
Onneksi on vaihtoehtoja, tämän linkin esimerkissä käsitellään Viron verotusta. Kuriositeettina kerrottakoon, että Viro on yksi Euroopan tehoikkaimpia veronkerääjiä. Ei huono, nämä kaverit ovat miettineet tarkkaan miten valtio voittaa eniten.
Näin pitkän pätkän kirjoitettuani haluan toivottaa Suomen Hallitukselle HV:t eli tietystikin hyvät vaput! Tulee nyt vähän etukäteen, mutta niinhän tulevat myös ennakkoverotkin…
Tämän pitkän yksinpuhelun kirjoitti Kauppias Koskinen istuessaan Viru-keskuksen kahvilassa, ihastellessaan suomalaisten ostointoa paikallisessa ostoskeskuksessa. Tarttis vissiin ostaa se retkituoli vapuksi...
