Sori15

Tämä kevät on ollut rankka niin fyysisesti kuin henkisestikin. Tänäänkin vietämme palkkapäivää ja totean, että muille pystyn maksamaan – itselleni en. Se tuntuu hullulta, tehdä työtä työllistääkseen jonkun toisen ja antaakseen taloudellisen turvan ja sosiaalietuudet vain jättäytyäkseen itse moisten ulkopuolelle. Jos muistat aikaisemmasta kirjoituksesta miten käy, kun yrittäjä ja työntekijä menevät hakemaan asuntolainaa niin ymmärrät miksi moinen tuntuu niin väärältä.

Nyt nopeaälyisin hihkaisee, että siinäs näet – liikeideasi on huono, kun se ei ole kannattava. Itseasiassa se on kannattava, tosin nykyisellä internetin luomalla hintakilpailulla katteemme kapenevat sesonki sesongilta ja voi olla, että joudumme tekemään muutoksia toimintaamme pitääksemme sen kannattavana.Yritykseni ei ole start-up yritys, eikä se ole mitään valtavan hienoa. Se on perheeni elinkeino. Siitä ei saada edes vientiveturia Suomelle, mutta se työllistää muutamia ja mahdollistaa monen muun toimintaamme tukevan yrityksen/yrittäjän toiminnan.

Yritykseni työllistämisvaikutus on huomattavasti suurempi kuin omien työntekijöidemme määrä. Minä haluan luoda työpaikkoja ja haluan mahdollistaa hyvinvoinnin kasvamista koko yhteiskunnassa. Välillä tosin näyttää siltä, että se ei ole mahdollista. Kuuntelen ehdotuksia verotuksen kiristämisestä ja pakkoyrittäjyydestä ja mietin, onko tässä koko valtion touhussa mitään järkeä. Ihmiset voivat huonosti niin työtekijät kuin yrittäjätkin. Jokainen pelkää ja varautuu pahimpaan. Meillä kaikilla on huono olla ja pelko persuksissa asemastamme riippumatta.

Oletteko lukenee Hesarissa julkaistun talousartikkelin, jossa professori Pertti Haaparanta moitti Suomen talouspuhetta täysin epä-älylliseksi sekä kertoo kaipaavansa rohkeaa valtiota (Sunnuntai 22.3.2015)?

Olen monesti miettinyt poliitikkojen säästöpuheita, veronkorotuksia ja leikkauksia. Onko meillä oikeasti varaa niihin? Fokus on niin tiukasti säästämisessä, ettei kukaan edes mieti miten kulutusta saataisiin nousuun tai miten tästä päästään eteenpäin.

Sen sijasta, että mahdollistettaisiin onnistumisia tehdään karhunpalvelus koko taloudelle ja yhteiskunnalle, kun kauhukuvia maalaillaan aamusta iltaan. Tällä hetkellä kukaan ei katso tulevaisuuteen vaan juuri ja juuri nenänsä eteen. Ei tätä maata johdeta kauskantoisesti vaan seuraavaan vaalivoittoon saakka. Meillä on osaavia talousalan ihmisiä, mutta heidän tieteellinen tutkimuksensa sivuutetaan ja puhutaan pakkomielteen omaisesti siitä, että hyvinvointivaltiomme on nyt karilla ja nyt supistetaan.

Mahdollisuuksien sijasta luodaan vain esteitä ja odotetaan, että työpaikat katoavat ja eläkejärjestelmämme romuttuu.
Pertti Haaparanta kehoittaa toimiin nopeasti ja vaadin samaa. Lakataan kiristämästä työntekijöitä ja yrittäjiä.

Luodaan mahdollisuus siihen, että meillä on hyvinvointivaltio Suomi vielä jälkipolvillakin.

Kirjoittaja on kahden pienen yrityksen omistaja, joka on enemmän demari kuin kokoomuslainen. Uskoo siihen, että jokaisella pitäisi olla kivaa töissä. Myös yrittäjällä.

Olen muuten miettinyt monesti sitä, miten tärkeää on asettua vastakkain. Työntekijöiden pitää olla omassa leirissään ja nousta sortavia työnantajiansa vastaan työtaistelutoimin. Mietin paperimiehiä ja muita 1980-luvun lakkoilijoita. Eikö olekin kummallista, miten vähän työpaikkoja enää näiltä aloilta löytyy, kun työ on siirretty kannattavampiin maihin? Nyt kun eletään jäänmurtajalakon toteutumisen hetkiä, mietin taas samaa. Onko kukaan tutkinut onko AY-liikkeen toimista loppuviimeksi enemmän hyötyä vai haittaa?

Minusta tuntuu siltä, että tällä kertaa mahdollisuus selvitä lamasta vähimmin vaurioin tulisi yhdessä tekemällä. Puolin ja toisin joustamalla ja ymmärtämällä.

Olen seurannut melko tiiviisti poliittista keskustelua työttömyydestä, sen syistä ja miten se poistettaisiin. Eilen illalla, tai oikeastaan viime yönä eräällä keskustelupalstalla pohdittiin työttömyyttä. Eräs keskusteluun osallistuja, hyvätuloinen, palkkatyössä oleva lakimies kertoi, että hänen mielestään on oikein, että 45 -55 -vuotiaat työttömät sivuutetaan, ja avoinna olevat paikat täytetään nuorilla, kun heissä on tulevaisuus ja he tarvitsevat enemmän sitä työpaikkaa kuin se keski-ikäinen työtön, kun sen ikäisellähän ei ole opinto- ja asuntolainoja. Onko Suomessa tosiaankin varaa olla työllistämättä valmiiksi koulutettua, osaavaa työtöntä, ja työllistää sen sijaan vähemmän työkokemusta ja työntekorutiineja hallitseva nuori työtön.

Mikro- ja pk-yrityksessä tehdään täsmälleen saman verran töitä kuin isommassakin yrityksessä. Päivittäin on tehtävä ihan samat toimisto-, myynti- ja markkinointitehtävät kuin isommassakin yrityksessä. Mielestäni pienessä yrityksessä työntekijältä vaaditaan kuitenkin huomattavasti enemmän joustavuutta ja osaamista kuin isommassa yrityksessä. Ison yrityksen työntekijä voi keskittyä tekemään vain hallitsemiaan tai haluamiaan tehtäviä, kun taas pienessä yrityksessä on pakko tehdä kaikkia sellaisiakin töitä, mitkä eivät välttämättä vastaa ihan koulutusta ja jotka ovat niitä ikäviä rutiinitöitä, kuten asiapapereiden järjestämistä, mapitusta ja kopiointia
Miksi minun, pienen pk-yrittäjän pitäisi ottaa töihin vähemmän koulutettu tai lähes kokonaan kouluttamaton alla 30-vuotias työtön. Miksi minun pitäisi satsata hänen kouluttamiseensa satoja työtunteja omien työtuntieni lisäksi, opastaa ja vahtia, että päivittäin tehtävät työt tulevat tehdyksi hyvin ja asiantuntevasti. Mitä yritykseni hyötyy alle 30-vuotiaan henkilön palkkaamisesta?

Tämän hetken mantra julkisessa keskustelussa on, että työllistäjänä ja työnantajana voin saada palkkatukea, kun palkkaan työttömän työnhakijan, jolla on vaikeuksia työllistyä esimerkiksi ammattitaidottomuuden takia. TE-toimiston Internet-sivuilla lukee, että ”Palkkatuki on aina harkinnanvarainen, ja se perustuu työttömän työnhakijan tarpeisiin. TE-toimisto arvioi, kuinka hyvin palkkatuettu työ parantaa työttömän ammatillista osaamista ja avoimille työmarkkinoille työllistymistä. TE-toimisto päättää tuen suuruuden ja keston tapaus kerrallaan. ”

Mitä ihmettä. Joka paikassahan hoetaan, että yritys saa koulutus- ja palkkatukea työttömän palkkaamiseen. Aivan, niin saa, tai ei saa. Ehkä 30 -50 % palkkakustannuksista 12 kuukauden ajalta. Sana palkkatuki on kyllä harhaanjohtava, koska palkkatukea anotaan aina TE-toimistosta etukäteen, ja se on taas TE-toimiston omista intresseistä kiinni, onko yritykseni toimiala sellainen, että yleensäkin voin saada sitä tukea.
Palkkatukihan on harkinnan varaista. Jos nyt kuitenkin käy niin hyvä tuuri, että sitä koulutus- tai palkkatukea myönnetään, niin se maksetaan vasta pari kuukautta työllistämisen jälkeen. Palkkoihin sun muihin työnantajamaksuihin on löydettävä rahat, jostain. Miksi sitä palkkatukea ei makseta kerran kuukaudessa?

Työttömän työllistämiseen saatava palkka- ja koulutustuki on siis onnesta ja asiaa käsittelevän virkailijan osaamisesta ja motivaatiosta kiinni. Huvittavinta tai surkuhupaisinta tässä palkkatukiasiassa on se, että et voi palkata ketään nk. lennosta töihin, jos haluaisit saada tätä palkkatukea työttömän palkkaamiseen, ennen kuin olet täyttänyt kaikki asianmukaiset hakemukset asianomaiselle viranomaiselle, ja odottanut sitten aikasi hyväksyvää tai kieltävää päätöstä.

Puhutaan paljon pienen organisaation, pk-yrityksen, mahdollisuuksista joustaa työmarkkinoilla. Tämähän on todellisuudessa pelkkää poliitikkojen jorinaa, jolla ei ole oikeastaan mitään yhteyksiä todellisuuteen. Et voi tarjota töitä työttömälle, ja sanoa, että tervetuloa töihin huomenna, jos haluat yrittäjänä saada jonkinlaista palkkatukea valtiolta tähän työllistämiseen.

Miksi minun pitäisi palkata joku nuori opettelemaan työntekoa? Niin, mitä hyötyä yritykselleni on siis palkata työtön työpaikan hakija töihin? Ehdottomasti yritykselleni olisi hyödyllistä palkata valmiiksi koulutettu, osaava ja luotettava työntekijä. Jos ajattelet mahdollista TE-toimiston myöntämää palkkatukea, niin se on oikeastaan yksi hailee, minkä ikäistä työtöntä työntekijää olet palkkaamassa, tuki on kuitenkin n. 600 euroa kuukaudessa, joka kokonaispalkkauskustannuksista on ehkä 1/3 osa. Sen työntekijän palkan joudut kuitenkin rahoittamaan jollain tavalla, viimeistään lainalla.

Mitä hyötyä yritykselleni on palkata nuori työntekijä, jonka sitoudun kouluttamaan tekemään töitä? Muiden yrittäjien työllistämiskokemuksia kuunnellessa tulee mieleen, että mitä tarkoitetaan työmoraalilla, työntekijän lojaalisuudella työnantajaa kohtaan, tai mitkä ovatkaan ne työntekijän velvollisuudet työnantajaa kohtaan.

En ole valmis palkkaamaan nuorisotyötöntä töihin, jolla on ollut paljon poissaoloja kouluaikoina. Miten voisin luottaa työntekijään ja jättää yritykseni edes vähäksi aikaa hänen vastuulleen, jos hän ei ole kyennyt käymään oppitunneilla lukujärjestyksen mukaisesti? Miksi palkkaisin nuoren henkilön töihin, jos hänen mielestään koulunkäynti rutiineineen on ollut yhtä paskaa? Yrityksessä on kuitenkin paljon tehtäviä, jotka ovat niitä rutiinitöitä, kuten asiapapereiden järjestämistä ja mapitusta, jotka itsekin koen ikäviksi ja teen ne, koska ne on pakko tehdä. Minun on voitava luottaa työntekijääni 100 % ja siihen, että antamani tehtävät hoidetaan niin hyvin kuin se vain on mahdollista.

Mitä hyötyä yritykselleni on palkata töihin nuori nainen? Työllistämisen riskit konkretisoituvat melko varmasti, jos palkkaan alle 30-vuotiaan, parhaassa perheenperustamisiässä olevan naisen, joka mahdollisesti jää äitiyslomalle 9 kuukauden sisällä palkkaamisesta tai jolla on jo pieniä lapsia, ja joka on usein poissa töistä lasten sairastelun takia, tai joka ei voi joustaa tekemällä vähän pidempää työpäivää silloin, kun töissä on kiire, koska pitää hakea lapsi hoidosta.

Päätin siis, että palkkaan yritykseeni vain yli 45-vuotiaita työntekijöitä. Tavoitteenahan on valita työntekijäksi paras mahdollinen työntekijä yrityksen kannalta, valmiiksi koulutettu, osaava ja luotettava työntekijä. Idea työntekijän palkkaamisessa on juuri se, että yrittäjä itse pääsisi vähän helpommalla ja voisi sitten keskittyä yrityksen kehittämiseen ja yrityksen toimintaedellytysten parantamiseen, eli myyntiin ja markkinointiin.
Onko tässä tämän maan työllisyyspolitiikassa enää mitään järkeä?

Liisi, yksi #sori15 -ryhmän yrittäjistä Uudeltamaalta, jonka seurana kotimatkalla on vain tähdet ja radio Rock

Istun iltaa ystäväni luona, joka oli ennen yrittäjä. Juomme sivistyneesti punaviiniä ja vertailemme taisteluarpiamme, joita yrittäjäelämämme on meille tarjonnut. Kovien kokemusten vertailu on melko yleistä huvia yrittäjien keskuudessa, sitä voinee verrata miesten inttijuttujen kertomiseen tai naisten synnytysten vertailuun. Se on osa itsensäparantamisprosessia ja sosiaalista toimintamallia, vertaistukea.

Ystäväni on sairaseläkkeellä neljättä vuotta. Hyvistä syistä, jos minulta kysytte. Miten pysyy työkyky yllä, kun samanaikaisesti todetaan itsellä krooninen sairaalahoitoa vaativa sairaus, elämänkumppani kuolee ennen aikojaan lasten silmien edessä, vauva sairastuu syöpään ja oma liiketoiminta sukeltaa tämän hullunmyllyn ansiosta reippaasti miinukselle?

”Kaikesta muusta luulen selviäväni, mutta yrittämisestä: Siitä en taida selvitä ikinä.”

Hymisen. Sitä sellaista kunnioittavaa hyminää, mitä osoitetaan ihmiselle joka on käynyt helvetissä ja tullut takaisin. Syömme, juomme, nauramme. Puhumme haaveistamme, tulevaisuudesta. Ystäväni sanoo, että on valmis tekemään mitä tahansa, kunhan siihen ei liity työntekijöitä. Nostan kissan pöydälle ja kysyn mikä on ollut kovin paikka tähän mennessä henkilöstön kanssa?

”Siinä se (ainoa työntekijä) seisoi mua vastapäätä ja sanoi, että meille tulee vauva. Minä ajattelin, että kuole S**tana.” sanoo ystäväni silmiään pyöritellen."

Ulvon naurusta. Hapan viini pyrkii väkisin väärään kurkkuun. Hihitän ja kakoan niin, että vesi valuu silmistä. Mikä täysin makaaberi tilanne, toinen on onnensa kukkuloilla ja toinen haluaisi tehdä murhan siinä ja nyt. Näettekö sen? Ainekset tässä kohtauksessa ovat yhtä hillittömät kuin antiikin Kreikan tragedioissa.

Istun siinä, katsomassa kolmen lapsen äidin kertovan murhanhimosta, joka syttyy toisen naisen raskaudesta. Minä, kuuntelija, olen hedelmällisessä iässä oleva ”joskus-sitten-nainen” ja minä sympatisoin ennemmin ystävääni, kuin tuota ensimmäistä lastaan odottavaa naista. Eihän hän ole enää nainen tai edes työntekijä, vaan anti-ihminen. Pelkkä kuluerä. Nauran sydämeni kyllyydestä, vaikka se on erityisen sopimatonta. En hetkeäkään ajattele, että se jonka kuolemaa toivotaan voisin yhtä hyvin olla minä.

Kaikessa irrationaalisuudessaan tämä keskustelu avaa silmiä paljon paremmin kuin yrittäjien laskelmat siitä, että lapsi maksaa yritykselle 17 000 euroa. Olen ajatellut tätä keskustelua jokaisena päivänä sen jälkeen. Olen ajatellut, että on se nyt p*rkele, kun tälläinen epäkohta on olemassa ja ettei kukaan oikeasti tee sille mitään.

Mitä enemmän asiaa ajattelen, sitä varmempi olen: Nainen on naiselle susi. *

Vai miten te selitätte sen, että naisia on väestöstä puolet. Puolta väheksytään/on väheksytty/tullaan väheksymään työmarkkinoilla ja kaikki ovat hipihiljaa paitsi ne yrittäjät, jotka näkevät näissä naisissa potentiaalin ja haluaisivat työllistää ilman kymppitonnien yllätyskuluja. He vaativat muutosta ja ovat tähän asti saaneet vain vaimeaa vastakaikua.

Faktan nuoren naisten työllistymisen vaikeudesta tietävät niin äidit kuin tyttäretkin ja kukaan ei sano mitään: Onko syynä pelko siitä, että äitiyspäivärahat ja mammalomat poistetaan kokonaan?

Naiset ovat tällä hetkellä enemmistönä korkeakouluissa, siten myös pian korkeissa viroissa ja tämä äitiyden kustannus on yhä naisen työnantajan riesana huonontamassa työnsaantimahdollisuuksia? Naisetkaan eivät palkkaa naisia. Ovathan hekin vastuussa siitä, että firman talous pysyy plussan puolella.

Jokainen nuoria naisia työllistävä tietää, että nuori nainen on aikapommi. On silkkaa tuuria, jos pommi ei pamahda omille näpeille. Tämän tietää niin työllistävä nainen kuin mieskin.

Samasta syystä jokainen lisääntymisiässä oleva nainen hyväksyy samasta pätkätyöt, määräaikaisen viran, nollasopimuksen tai ihan minkä ihmeen sopimuksen tahansa, kunhan pääsee töihin. Haastettelussa valehdellaan, ettei lastenhankinta kiinnosta.

Moni nainen hyväksyy sen, että koulutusta vastaavaan työhön ei edes kannata hakea ennenkuin lapsiluku on täynnä ja voi sanoa työhaastattelussa, ettei ole aikeissa jäädä jokaisen korvatulehduksen takia itse kotiin.

Käsi sydämelle: Kuka hemmetin tollo palkkaisi 20 000 euron kuluerän?

Tai jos vaikka kerrotaan vahinko kolmella monilapsisen perheen kohdalla, niin sittenhän kulut ovatkin jo 60 000 €. Haluaisin nähdä sen henkilöstökonsultin, joka oikeasti tarjoaisi ensimmäisenä ehdokkaana vasta naimisiin mennyttä nuorta naista hyvälle paikalle. Ammatillinen itsemurha, sanon.

Nainen on naiselle susi. Koska jos se ei sitä olisi, olisi tämä epäkohta hoidettu jo ajat sitten. Jos Suomen naiset (=sinä, sisaresi, ystäväsi, äitisi, mummosi, tätisi) nousevat huomenna yhdessä barrikadille ja vaativat, että naisten on saatava samat oikeuden työelämässä kuin miehilläkin niin kauanko kestää, että homma on hoidettu? Tuskin kauaa (vrt tasa-arvoinen avioliittolaki).

Äitiyslomat eivät kuulu liike-elämään, eivätkä työhön. Se kuka antaa kenellekin, mitä ja milloin, on jokaisen oma yksityinen asia ja työnantaja pidettäköön siitä loitolla. Kuulukoon työpaikoilla iloinen hurraa-huuto, kun joku jää mammalomalle ja annetakoon kyräilyn jäädä historiaan.

Jaa, että kelle se lasku sitten laitetaan? No, Kelalle sen kuuluu mennä. Hemmettiäkö siinä veivaamaan, kuka lapsen on siittänyt tai mitään muutakaan asiatonta. Iloitaan yhdessä, että joku uskaltaa lisääntyä tässä maailmanajassa ja tuottaa lisää veronmaksajia. Jos ette nukkuneet siellä maantiedon tunnilla niin muistatte varmaan, että Suomen syntyvyden lasku on ihan oikea ongelma joka tulee ajankohtaiseksi näillä hetkillä. Tervehdittäköön ilolla siis kaikkia pieniä ihmisiä, ovat ne sitten saaneet alkunsa siellä tai täällä*. Kunhan maksavat veronsa Suomeen.

Blogiin kirjoitti kauppias Koskinen, joka koki kahteen kertaan samana keväänä olevansa huono ihminen, kun kaksi työntekijää pyysivät anteeksi sitä, että olivat raskaana. No, kiitos tytöt, että ymmärsitte, miten firman talous moisesta uutisesta voi mennä ja minkälaiset myyntipaineet se loi kaikille, mutta hei – te olette onnenne ansainneet! (Kuten kaikki muutkin. Barrikadi, huomenna! Onko selvä?). Ai, että palkataanko meillä aikapommeja? Mieluummin ei.

--

*Kärsi, kärsi, niin kauniimman kruunun saat. Onko tässä taustalla se mentaliteetti, että koska sukupolvien ajan äitiys ja työelämä ovat olleet vaikea yhdistelmä niin kärsikööt nykynuoretkin, kun mekin olemme joutuneet tästä kärsimään? On totta, että ne mummot, jotka synnyttivät yksin saunassa ja menivät sitten pellolle töihin ovat hemmetin kovia mummoja. "Naisilla on aina ollut vaikeaa työn ja perheen yhteensovittamisessa ja näin on oleva aina." En usko. Asioita voi muuttaa.

**Antakaa niiden isien työpaikkojen olla ihan rauhassa lapsikustannuksilta. Kaikilla lapsilla ei ole isää. Ei ole ollut maailman sivun, vaikka ehkä pitäisikin. Mutta näin on ollut ja on varmasti myös oleva. Ihan yhtä hyviä veronmaksajia niistä isättömistäkin tulee. Tasa-arvo ei ole sitä, että toisen sukupuolen asemaa heikennetään.

Jassoo. Jos luit tänne asti niin meneppäs nyt samalla vaivalla sitten Facebookiin ja tule mukaan vaikuttamaan asioihin somessa. Klikkaa tästä!

Yrittäjä vs. Ihminen -pikasanasto

Palkkapäivä

Y: Kuukauden jännittävin päivä, palkkalaskelmat tilitoimistosta ovat saapuneet. Paljonko jää laskujen jälkeen itselle maksettavaa ja riittääkö varmasti kaikkiin työntekijöiden maksuihin? Aika usein itse jää ilman tai joutuu odottelemaan. Sesonkiaikojen rutistus näkyy usein myös palkassa, mutta toisaalta hiljaisempia aikoja varten pitäisi varautua säästämällä.

I: Palkkapäiväni on kuun ensimmäinen perjantai, kuukauden paras päivä. Maksan laskut ja ostan yleensä jotain parempaa ruokaa tai lähdetään ulos. Tarkistan palkkakuitin aina huolella, koska tilinauhasta puuttuu välillä arkipyhäkorvauksia tai sairauspäivien palkkoja. Välillä tuntuu, että pomo yrittää pimittää rahojani, aivan kuin en ammattiyhdistyksen jäsenenä tietäisi oikeuksiani.

Vero

Y: Verenpaine lähtee vaalivuonna nousuun, kun mediassa väläytellään arvonlisäveron nostamista 25 prosenttiin, jotta tuloverotusta voitaisiin keventää ja ostovoimaa lisätä saaduilla verohelpotuksilla. Ostovoima kyllä kasvaa, mutta hyöty tuskin jää kotimaan markkinoille. Harvempi kuluttaja on niin hölmö, että ostaa tuotteen kotimaisesta kivijalkaliikkeestä, kun sama tavara löytyy verkkokaupasta vähintään tuon 25% halvemmalla.

Teinitähti Robin suosi suomalaista –kampanjassa olisi varmasti toiminut Kekkoslovakian aikaan, mutta vuonna 2015 liikkeessä pitäisi pystyä myymään hinnaltaan kilpailukykyistä tuotetta. Kilpailukykyä ei tämän hetken alv:lla ja kaikilla sen lisäksi maksettavilla veroilla ja kuluilla ole mahdollista saavuttaa.

I: Mitä enemmän tienaan, sitä vähemmän jää käteen. Veroprosentti tuntuu olevan hintojen ohella se jyrkimmin nouseva käyrä. Lisäksi tuntuu, että meidän verorahoilla täällä lepäilee iso joukko työttömiä ja muita sosiaalipummeja. Mieluummin käytettäisiin nekin rahat vaikka julkisiin investointeihin, että saataisiin työttömät töihin ja homekoulujen tilalle kunnon tilat koululaisille. Ja sitten yritykset vaan siirtävät konttoreitaan halvemman verotuksen maihin ja meidän verorahoilla pitäisi hoitaa suurten ikäluokkien eläkkeet. Mokomatkin pimittäjät, kantaisivat vastuunsa!

Ylityöt

Y: Töitä tehdään silloin kun niitä on. Taitaa olla tuttu slogan monen muunkin yrittäjän kotona. Pidempiä päiviä tarpeen vaatiessa ja joustoa asiakkaan aikataulujen mukaan, joustetaan myös pienenä asiakkaana, kun tavarantoimittajalta lähtee lähetys myöhässä. Iltatöistä ja viikonlopuista ei laskuteta asiakkaalta erikseen, eihän tavaran myöhästyminen ollut hänen syynsä, eikä sekään, että mieli muuttui viimeisessä sovituksessa.

Itse yritän muistaa, että messuviikonlopun jälkeen voi tasata työtuntimäärää nukkumalla maanantaina niin pitkään, kun unta riittää ja juomalla kahvit rauhassa. Tunnelmaa saattaa latistaa, kun iltapäivällä jalat vielä jomottaen avaat klo 9.35 saapuneen sähköpostin, joka menee suunnilleen näin: ”En tiedä, miten teidän firmassa on tapana, mutta koitin näin virka-aikaan soitella, että mitä maksaa tämä ja tuo eikä vastattu, niin koetan nyt tätä kautta”

En voi kuitenkaan olla töissä ihan 24/7, jotta olisin kaikille sopivaan aikaan saapuvilla. Olen myös mukavampi ja idearikkaampi asiakaspalvelija, kun saan levätä ja tehdä muutakin kuin töitä. Onneksi on tekstiviestit ja sähköposti, joita voidaan puolin ja toisin lähettää sopivalla ajalla.

I: Kun valitsin ammattiani, yksi tärkeimmistä kriteereistä oli se, että työ olisi päivätyötä. Säännöllinen päivärytmi on hyväksi minulle ja perheelleni, myös hyvinvointiammattilaiset ovat tämän todenneet. Teen työt työpäivän aikana ja suljen läppärin, kun kello on 15.45, jotta olen ovesta ulkona klo 16.

Olen toki joustanut sesonkikiireiden aikaan ja lähtenyt messuviikonloppuina sunnuntaiksikin töihin, kun siitä saa tuplapalkan. Pomo on kyllä yrittänyt kysyä, josko pitäisin ylitöitä vapaina, mutta en minä niitä kyllä ilman kunnon korvausta halua tehdä. Kiireettöminä päivinä töissä on miellyttävää, kun ehtii tehdä asioita rauhassa ja raivata työpöytää.

Eläke

Y: Yrittäjäeläkemaksuni on tänä vuonna lähes 1/4 arvioidusta vuosiansiostani. Se tekee pienellä arviolla 250€ laskun kuukaudessa. Maksamalla tämän laskun 13 vuoden ajan
(yhteensä maksettu tähän mennessä runsas 32 000€) eläkekertymäni oli viime vuonna 19 euroa kansaneläkkeen päälle. Eläke on pakollinen ja lakisääteinen maksu, mutta kun katselee eläkeyhtiöiden arvioita järjestelmämme kestävyydestä, en usko tuota 19 euroakaan näkeväni. Säästäminen tai sijoittaminen houkuttaisi.

I: Eläkettä pidätetään jokaisesta palkkanauhastani harmittavat 9%. Mutta ajattelen sitä tietynlaisena säästämisen muotona, jonka joku muu, luultavasti työnantaja, hoitaa puolestani. Rehellisesti sanottuna en tiedä, mistä eläkkeeni koostuu, mutta tiedän, että se tulee olemaan 70-80% nykyisistä ansioistani.

Laina- ja luottokelpoisuus

Y: Yritysten lainansaanti on kiristynyt ja valtiovalta on joutunut vetoamaan pankkeihin, jottei nykyistä laajempi konkurssiaalto pyyhkisi yli Suomen. Näin sanovat uutiset ja karu totuus on, että yrittäjän lainaneuvotteluissa ei voi näyttää vakituinen työsuhde –korttia. Yrittäjien lainan vakuudeksi halutaan omaisuutta. Ei yrityksen vaihto-omaisuutta, johon raha on sitoutunut, vaan koteja ja kesämökkejä.

Itselläni näitä ongelmia ei ole, sillä minulle kerrottiin pankista jo yritystoimintaa aloittaessani, että ilman henkilötakausta tai 5000 euron kuukausituloja parilta vuodelta ei tarvitse tulla kyselemään. Tilanne olisi toki erilainen, jos olisin joskus ollut vakituisessa ja täysipäiväisessä työsuhteessa, mutta omalla kohdallani näin ei ole käynyt. Säästän rahat tarvitsemiini ostoksiin, oli kyseessä auto, matka tai pesukone. Onneksi käytännön rahaliikenteessä on menty eteenpäin - ennen kuin verkkomaksaminen debit- ja electronkorteilla oli mahdollista, jouduin ostamaan halpalentoni pikkuveljeni luottokortilla.

I: Sain ensimmäisen luottokortin tulevaa hyväpalkkaista työtä odotellessani, korkeakouluopintojen edetessä 80 opintoviikkoon. En käyttänyt korttia paria matkaa ja rikkoutunutta pesukonetta kummempaan, mutta kyllähän luotto luo turvallisuutta yllättävien tilanteiden varalle.
Ostin ensimmäisen oman asuntoni saatuani vakituisen viran, ja olen viiden vuoden kuluttua maksanut lainan loppuun. Tosin sitten uusi isompi kotimme vaatiikin jo remonttia ja auton voisi vaihtaa pienempään, eli ilman lainaa ei selvitä silloinkaan.

Joskus mietin, miten selviäisin lyhennyksistä, jos joutuisin työttömäksi. Onneksi työttömyys on hyväksyttävä syy saada lyhennysvapaata ja koroista kyllä selviän päivärahoillakin. Oma koti antaa minulle turvaa ja olen ylpeä siitä, että voin myös käyttää omaisuuttani vakuutena sitten kun lapseni ottavat asuntolainaa.

Harrastukset

Y: Olen aktiivinen ihminen ja kiinnostun helposti uusista asioista. Kävisin mielelläni opistossa puutöissä tai kielikurssilla ja haluaisin osallistua myös ryhmäliikuntatunneille. Harrastukset on kuitenkin useimmiten rytmitetty niin, että tunnit alkavat juuri parhaaseen asiakaspalveluaikaan ja monessa harrastuksessa paikalle pitäisi päästä säännöllisesti, oli sitten sesonki tai ei. Ilokseni olen kuitenkin voinut harrastaa yhdistystoimintaa, koska kaikki yhdistystoiminta ei ole kelloon sidottua. Harmi vain, että jos toiminimeni tekisi konkurssin, en enää voisi toimia yhdistyksessä aktiivisesti, koska Suomen lain mukaan konkurssissa oleva yksityishenkilö (=toiminimen velat) ei voi toimia yhdistyksen luottamustehtävissä.

I: Yksitoikkoisen työpäivän jälkeen on ihana lähteä kurssille tai päästä tutun porukan kanssa pelaamaan lentopalloa. Kätevintä on se, että harrastukseen pääsee lähes suoraan toimistolta, jolloin matkoihin ei kulu turha aikaa ja illalla ehtii tehdä vielä kotitöitä. Harrastuksiin uppoaa rahaa, mutta onneksi nykyisin melkein kaikki työpaikat jakavat liikunta- ja kulttuuriseteleitä. Välillä kyllä on niin uupunut viikonlopun laskettelureissusta, että maanantaiksi joutuu ottamaan saikkua.

Loma

Y: Loma on sitä, että ei mennä työpaikalle tai tehdä töitä kotona ihan niin paljoa kuin yleensä. Suosittuja yrittäjän lomia ovat myös venytetyt messumatkat tai seminaarit, joiden kuluista osan saa yrityksen kuluksi. Loma näkyy notkahduksena laskutuksessa loman jälkeen ja valtavana sähköposti- ja laskupinona, sillä yrittäjän loman aikana hänen töitään (ainakaan kaikkia) ei tee kukaan. Loman aikana on hyvä olla tavoitettavissa, jos töissä sattuu jokin katastrofi.

I: Mä kyllä lasken päiviä seuraavaan lomaan aina töiden alkaessa, loma on ihmisen parasta aikaa! Yleensä tulen kipeäksi loman alkuun, mutta onneksi nykyisin loma siirtyy, jos on saikulla. Lomalla saa tehdä ihan mitä haluaa ja työmaileihin vastaa vain automaatti. Rahaa kyllä kuluu, mutta onneksi lomaltapaluuraha tasapainottaa budjetin, jos on tullut törsättyä loman kunniaksi. Iän myötä lomia kaipaa enemmän, onneksi niitä palkallisia lomapäiviäkin kertyy lisää joka vuosi.

Perhe ja koti

Y: Perhe on minulle kaikkein tärkein, vaikkakin aikaa olla kotona on aivan liian vähän. Monesti olen hajamielinen, väsynyt ja ärtyisä ja mietin työasioita, enkä oikein keskity kuuntelemaan. Yritän kuitenkin aina tuoda leivän pöytään ja näyttää lapsille mallia siitä, että ahkeruus palkitaan. Koulujen loma-ajat olivat ennen hankalia, kun lapset kaipasivat tekemistä ja lomailua ja töissä oli kaikkein vilkkainta. Samoin kouluun liittyvät tapahtumat, kuten juhlat ja vanhempainvartit vaativat hiukan säätöä, parhaaseen asiakaspalveluaikaan kun olivat. Lupalappuja kirjoittamalla selvittiin lasten hammaslääkärireissuista, vaikken itse kesken päivän päässytkään kuljettamaan.

Totuus yrittäjistä ja perheistä on kuitenkin sellainen, että monen liitto päättyy eroon ja harva edes uskaltaa perustaa perhettä kun omakin toimeentulo on epävarmaa. Yrittäjän suhdetta yritykseen on vaikea sulattaa ellei ole itse kokenut vastaavaa rakkautta. Eräs kollega osuvasti totesi: ”Minulla on kolme lasta, ensin syntyi firma ja sitten kaksi poikaa.”

I: Perhe on minulle kaikkein tärkein, vaikkakin aikaa olla kotona on aivan liian vähän. Kun on kahdeksan tuntia rehkinyt ja raahautuu kaupan kautta kotiin, tulee usein tiuskittua. Minun on vaikea ymmärtää, miten joku tekee lapsia jos ei sitten ehdi kuljettaa harrastuksiin tai edes tulla katsomaan joulujuhlaa. Kyllä työvuorolistaan saa sovittua vapaata, kun varaa ajoissa. Haluan olla mukana lasteni elämässä täysillä ja parisuhteellekin pitää löytyä aikaa. Onneksi viikonloput ja lomat voi pyhittää perheen kanssa vietettyyn laatuaikaan.

Kirjoittaja on 34-vuotias ompelijayrittäjä, joka kurkkii maailmaa välillä lainasilmillä ja jännittää 16-vuotiaan kesätyöfirman perustajan puolesta.

Yön pimeinä tunteina, kun järjestelen kirjanpitoon meneviä papereita tai pyörin sängyssäni väsyneenä, saamatta unta mietin, että miten kummassa minä olen saattanut itseni tällaiseen liemeen. Yrittäjäksi. Ylpeyttänikö. Kyllä, ylpeyttäni.

Koko entisen elämäni ajan teollisuuden palkkalistoilla työskennellessäni haaveilin yrittäjyydestä. Voi, kun uskaltaisin. Muistelin mummoni tarinoita kauppiasvaarini tiestä Kainuun korvesta Helsingin hektisyyteen, ja mummuni kanssa kukkakaupassa viettämiäni aikoja. Sitten kaikki muuttui. Työnantajani organisoi töitä uudestaan, ja vajaan 30 vuoden työuran jälkeen jäin työttömäksi. Työttömyyden alkuajat menivät vähän kuin shokissa. Joka aamu oli vain noustava ylös ja alettava toimia.

Oliko minun yrittäjäkseni aloittaminen nk. pakkoyrittäjyyttä. Ehkä ei, ehkä kyllä. Akateemisena työttömänä koin todella masentavana TE-keskuksen suhtautumisen minuun, työttömänä akateemisena työnhakijana. Melko usein kuulin myös hokeman, että kyllä tekevälle aina töitä löytyy. No, ei löydy, jos olet nainen ja melkein 50-vuotias. On alentavaa hakea työttömyyskorvausta, ja esitellä TE-toimiston virkailijalle listaa niistä työpaikoista, joihin on lähettänyt hakemuksia, tuloksetta. On myös masentavaa kuulla omilla syntymäpäivillään hyvän ystävänsä päivittelevän, että osaisithan sinä tehdä tuotakin, ihan kuin olisin passiivisena odotellut kotona työnantajien haastatteluun kutsu–soittoja.

Jostainhan sitä rahaa olisi saatava. Päätin perustaa yrityksen. Yrityksen pyörittäminen on yksinäistä työtä. Päätät kaikesta itse, mutta myös teet kaiken itse. Ystävät ja sukulaiset kaikkosivat yrittäjäksi aloittamiseni myötä. Eihän se näin pitänyt olla.

Liikevaihto on riippuvainen suhdanteista, trendeistä ja asiakkaiden halukkuudesta ostaa sinulta tuotteita. Kun asiakkaat häviävät alueelle leviävän työttömyyden ja poliittisten päätösten seurauksena velvoitteet jäävät. Pitää hoitaa verot, lainanlyhennykset, sähkölaskut, vuokrat, yms. kulut. Varastoon pitäisi investoida kokoajan, koska tuotevalikoiman pienentyessä asiakaskunta pienenee entisestään. Mistä otat rahat investointeihin, jos et voi tehdä sitä tulorahoituksen turvin, jos et saa myydyksi tuotteitasi? Lainaamalla ulkopuolisilta rahoitusyhtiöiltä, jos pystyt osoittamaan myyntihistoriaa, maalaamalla loistavia tulevaisuuden visioita ja olemalla optimistinen. Optimismilla ei kuitenkaan pitkälle pötkitä, jos kauppa ei käy. Viranomaisilta on turha hakea apua, eikä varsinkaan miltään kehitysyhtiöiltä, joilta satelee ideoita ja toimenpide-ehdotuksia, mutta ei sitä taloudellista tukea, vaikka heidän kauttaan pitäisi se EU-rahakin levitä pk-yrityksille. Tai leviäähän se rahoitusapu, konsulttipalveluja ostamalla.

Kun yrität pienellä paikkakunnalla, kateus ja pahat puheet saattavat tyrehdyttää kaupankäynnin lähes kokonaan. Tyrehdyttävätkin, koska kaikki kilpailevat samoista asiakkaista, kuluttajista, joiden tarpeet elävät työllisyystilanteen ja tietenkin rahavarojen mukaan.

Et voi olla oma itsesi, vaan sinun on muututtava samanlaiseksi hyeenaksi kuin mitä muutkin paikkakunnalla toimivat yrittäjät. Verkostoituminen on yritystoiminnan a ja o. Osallistut kaiken maailman yrittäjäyhdistystoimintaan, koska kaikki vakuuttavat sinulle, että se on ainoa oikea tapa löytää sinulle sopivia yhteistyökumppaneita. Ei se ole. Jäsenmaksut kyllä kelpaavat, mutta miten tämä osallistuminen lisää sinun kaupankäyntiäsi, yrityksesi tuotteiden myyntiä. Ei mitenkään. Osallistuminen saattaa olla jopa vahingollista liiketoiminnallesi, koska ideoitasi kopioidaan suvereenisti ilman omaatuntoa. Yrittäjänä olet yksin, velvollisuuksinesi. Olet oman onnesi seppä.

Kaikki mahdolliset kuvitelmani yrittämisen ihanuudesta ovat pikkuhiljaa karisseet pitkien työpäivien, paperitöiden, rahoitushuolien, ja sen, että en ehdi yksinyrittäjänä tekemään sitä työtä, mitä yrittäjänä minun pitäisi tehdä, eli myyntityötä, jolla vakuutan asiakkaan osaamisestani ja myymieni tuotteiden laadukkuudesta. Olen oravanpyörässä, josta ulos pääseminen on todella vaikeaa, jos en saa tulorahoitustani kuntoon. En ehdi tekemään sitä myyntityötä 100%, koska muut hommat jäävät sitten tekemättä, kun ei ole tarpeeksi aikaa. Haaveilen toimistotöiden siirtämisestä jonkun muun vastuulle, jotta ehtisin tekemään sitä rakastamaani myyntityötä, keskustelemaan asiakkaiden kanssa heidän toiveistaan ja kuinka minä yrittäjänä voisin täyttää heidän unelmansa. Olen oppinut inhoamaan johtamista, päättämistä, toimistotöitä, kirjanpitoa, varaston hoitamista, … sukkulointia sinne tänne kokoajan miettien, että ehdinkö tekemään kaiken sen, mitä sen päivän aikana pitäisi ehtiä tekemään. Unelmointiinkaan ei ole enää oikeastaan aikaa.

Liisi, uusmaalainen pk-yrittäjä

Seuraathan meitä myös Facebookissa #sori15 ja facebook.com/sori15projekti

Yrittäjyydestä puhutaan nyt paljon. Otsikoissa raikaa, miten nuoret haluavat yrittäjiksi tai miten työttömiksi jääneille viiskymppisille ammattilaisille ei ole muuta mahdollisuutta. Polkuja on kuitenkin monia - niin vapaaehtoisia kuin pakotettuja. Merkittävää on se, että yrittäjä haluaa tehdä osaamaansa työtä ja ansaita sillä elantonsa.

Vuosi sitten olin itse tilanteessa, jossa mikään tekeminen ei tuntunut riittävältä yrityksessä, jolle tein palkkatöitä. Uuvuin, mietin arvojani ja sitä, ”mitä haluan tehdä isona”. Suoritin työtehtäviäni liukuhihnalta, en jaksanut enää kehittää, saati suorittaa. Minut oli hiljaittain nimetty yrityksen johtoryhmään ja olin siitä hyvin ylpeä, vaikka takaraivossa kolkutti epäily, että en kulje nyt sitä tietä, jota minun pitäisi kulkea. Työpaikan/työnantajan vaihdoskaan ei olisi tilanteessa auttanut.

Olin jo muutamia vuosia aiemmin iltaisilla kävelylenkeillä miettinyt toiminimen perustamista. Pohdin aihetta ja liikeideaa, joka nousisi siivilleen ja pitäisi perhettä leivänsyrjässä – tai ainakin pankkilainojen -ja korkojen maksukykyä yllä, jos mies toisi muuten ruuan pöytään ja rahoittaisi lasten harrastuksia. Moni tuttavapiirissä piti minua hieman hulluna, kun jätin hyväpalkkaisen vakiduunin. Mutta minkäs teet, jos veri vetää jo kolmannessa polvessa yrittäjyyden tielle. Vaarini oli puuseppä ja isäni öljypoltinkorjaaja. Käsityöläinen minäkin siis sielultani, työkalunani tosin "kynä".

Ei liene yllätys, että eniten alkutaipaleen aloitusta hankaloitti raha. Pakollisia kuluja lähti juoksemaan heti tammikuussa, mutta ensimmäiset laskut asiakkaille kirjoitin vasta huhtikuussa. Ne sain pankkitilille toukokuussa. Kesäkuussa maksuun langennut ennakkoverolappukin kummitteli monesti unissa ja mietin, mistä ne tonnit kaivaisin. Kerrottakoon myös, etten mielestäni ollut epärealistinen arvioidessani vuoden liikevoittoani. Päinvastoin. Hatusta repäiseminen on ei-valmiita asiakkuuksia omaavalle tai käsityöyrittäjälle todella hankala case.

Olinko kuullut starttirahasta? Tietenkin olin, mutta olin myös kuullut sen byrokratiasta ja lippulappusista, joita joutuisin väsäämään. Lomakkeita en pelkää, mutta näennäistä selvittelyä kylläkin. Eikä starttiraha ole automaatio, jonka kaikki saavat. Olin törmännyt kokemuksiin, joissa hakemusrumban jälkeen vastaus oli ”ei”. Lisäksi ensimmäinen asiakkaani kolkutti ovella, ja halusin näyttäytyä heille ”oikeana yrityksenä” Y-tunnuksineen. Rekisteröin siis yritykseni ja lainasin kevään aikana perheeni lomamatkasäästökassan tyhjäksi, jotta saatoin maksaa YELit, puhelin- ja laitekulut sekä muutamat muut pakolliset hankinnat. Koska itselleni ei tuloja herunut, lopetin kaiken kuluttamisen tavallisena kansalaisena. Mies maksoi onneksi perheen pakollisia menoja. Ei elämä olisi ilman sitä toiminutkaan.

En malta olla puhumatta ihan vähän myös arvonlisäveroista. Se onkin mielenkiintoinen aihe, eikä logiikaltaan mene heti järkeeni. Ihan jo senkin takia, että itselleni ei olisi tullut mieleenkään, että tienaisin muka niin vähän, ettei ALV-raja ylittyisi ja voisin siksi hyväuskoisesti jättää sen laskuttamatta asiakkaalta. Tarkoituksenanihan on elättää itseni yrittäjyydellä. Haloo, ei silloin mikään vähäisen liiketoiminnan 8500 euron raja riitä mihinkään (ja terveisiä poliitikoille - eikä kyllä 10.000:kaan)!!!

Päivääkään en vuoden yrittäjäkokemuksellani kuitenkaan vaihtaisi pois. Tästä jatketaan ja jos #sori15-teesit menevät laajemmin päättäjien tajuntaan ja aktualisoituvat, niin laajentuminen ja työnantajaksi ryhtyminenkään eivät olisi poissuljettu vaihtoehto.

Tia, helsinkiläinen viestintäyrittäjä ja 3 kouluikäisen äiti
Seuraathan meitä myös Facebookissa #sori15 ja facebook.com/sori15projekti

Olen edellisen laman tuote, 90-luvun nuori, joka tottui kirppareihin hiljenevässä teollisuuskaupungissa, jossa jokaisessa kodissa oli ainakin toinen vanhemmista työttömänä tai lomautettuna. Vähän niin kuin nytkin, 2015.

Minä ja perheeni selvisimme lamasta melko hyvin, sillä olimme tottuneita nuukailijoita isän epäsäännöllisen rakennustyön vuoksi ja äidillä oli kunnan virka.

Aloitin työurani 13-vuotiaana siivoamalla tuttavan kampaamoa käteispalkalla ja keräämällä kesäisin mansikoita. Säästin pitkän pennin muotivaatteissa, kun purin hyvän kirpparivaatteen kaavoiksi ja ompelin mallin mukaan palahallin kankaista uusia luomuksia.

Sieltä ysäriltä se sitten lähti, minun yrittäjätarinani, vaikken sitä itse arvannutkaan. Luomuksillani alkoi olla yläkoulun käytävillä kysyntää, ja kun kaverit saivat stereot tai mopon, tein minä omilla rahoillani ensimmäisen investointini ja ostin saumurin.

Saumuri palveli minua vielä yrityskäytössä kolme ensimmäistä vuotta, kun aloittelin ompelimoa nousukauden alkaessa 2000-luvun alussa. En silloin ymmärtänyt olevani eri rotua korkeakouluissa aloittavien ystävieni kanssa.

Heräsin karuun todellisuuteen, kun rakas lahjalapseni uudesta parisuhteestani totesi painiessani yrityksen tulevaisuuteen liittyvien ongelmien ja oman väsymykseni kanssa:
”Mikset sä voisi olla niin kuin Mikon äiti? Se käy postissa töissä, sillä on säännölliset työajat ja –päivät ja se saa palkkaa, jolla niiden perhe tekee kaikkea kivaa, käy lomilla ja sillai. Ja sitä paitsi Mikon äiti ehtii käydä jumpassa ja leipoa, niillä on hyviä muffinseja”

Niin. Istuin hiljaa, kerrankin, ja mietin. Miksen tosiaan laittanut vaan lappua luukulle ja mennyt töihin? Elämä olisi helpompaa ja turvallisempaa, olisi aikaa harrastaa.

Ajattelin julkaista ajatukseni Facebookissa, mutta aloin käydä läpi kavereitani ja löysin onnellisia palkkatyöläisiä vain kourallisen. Lähes jokainen kaverini oli ja on edelleen yrittäjä, yrittäjän puoliso, yrittäjäperheen lapsi, osa-aikayrittäjä tai entinen yrittäjä. Vuosien saatossa olen hakeutunut kaltaisteni pariin, tullut paremmin juttuun toisten yrittäjien kanssa, jotka ymmärtävät mistä puhun, kun puhun alveista, inventaariosta, kamalan kallista lomarahoista ja verottajan uusista oikuista.

Olin kyllästynyt selittämään työssäkäyville tutuille, miksi minä joustan työajoissa, miksi minulla ei huikeista hinnoistani huolimatta ole suuri palkka ja hieno auto. Olen myös kyllästynyt selittämääni montako euroa heidän työnantajansa oikeasti maksaa eläkettä ja ties mitä vakuutusta ja maksua sen omasta palkasta pidätettävän prosenttiosuuden lisäksi.

Hengitin siis syvään ja huikkasin pojalle: ”Niin kivaa kuin minustakin olisi, että sitä vapaata ja rahaa olisi enemmän, niin tiedäthän sä, ettei kaikki voi olla Postilla töissä? Yrityksiä ja yrittäjiä pitää olla, jotta saadaan tarpeeksi verorahoja koulujen ja teiden ylläpitoon ja työpaikkoja muille. Ja osalla yrittäjistä kyllä jää enemmänkin käteen, varmasti meilläkin vielä joskus. ”

”Joo, kyllä mä tiedän, mutta saahan sitä toivoa. Enkä mä sitä paitsi oo tyhmä, oon kuunnellut yhteiskuntaopissa ja osaan lukea lehtiäkin, eli kyllä mä tiedän, miten tää maailma pyörii!” totesi poikani.

Se sai minut ajattelemaan:

Mitä tapahtuu alakoulun ja työelämän välissä, jos palkkatyöläisen ja yrittäjän maailmat ovat niin kaukana toisistaan, että toisen puhe tuntuu vieraalta kieleltä?

Päätin kirjoittaa sanaston, jonka saatte luettavaksi ensi viikolla.

Kirjoittaja on 34-vuotias ompelija, joka on ollut yrittäjä liian kauan, muttei aio siirtyä postin palvelukseen edes kantamalla

Suomi tarvitsee yrittäjiä, jotta jostain saadaan verotuloja.

Se valtio, mistä puhutaan esimerkiksi Helsingin Sanomissa ja uutisissa sosiaaliturvan ja palveluiden maksajana, ei oikeastaan ole mikään todellinen instanssi.

Tosin se on meille itsestäänselvää, että valtio maksaa terveydenhuollon, koulutuksen ja toimivan liikenneverkoston. Valtion kassasta maksetaan sosiaaliturvat ja opintotuet.

Se, että valtio maksaa, ei ole hyvä juttu.

Valtion kukkarossa on meidän kaikkien yhteiset rahat, ne mitä maksetaan veroina yrityksistä ja mitä maksavat työntekijät omasta pussistaan. Valtio itsessään ei ole rahaa tuottava yksikkö, se on itseasiassa vaan välikäsi jonka läpi raha kulkee. Nimi, joka kuullostaa maksajana kivalta ja uskottavalta, usealla harhaanjohtava sellainen.

Joku kriittisempi henkilö voi tätä kirjoitusta lukiessaan pyöräyttää silmiään ja todeta, että onpas lapsellista tekstiä.

Tietysti verovarat menevät valtiolle ja tottakai niistä maksetaan palvelut ja infrastruktuurit, sehän on itsestäänselvää. Mutta samalle kriitikolle heitän kysymyksen: Haluaisitko maksaa omistasi enemmän kuin nyt? Se nimittäin on edessä, jos kehitys jatkuu näin.

Paljon puhutaan siitä, miten valtion rahat eivät enää riitä. Kustannusrakenne on kestämätön ja tulot hiipuvat ja menot kasvavat. Tarvitaan lisää yrityksiä työllistämään ihmisiä, tarvitaan enemmän verotettavaa yritystoimintaa. Jostain pitää löytyä rahaa, jolla ylläpidetään hyvinvointivaltiota.

Työvoimatoimistossa yritetään rekrytoida yhä useampi työtä hakeva henkilö yrittäjäksi. Moni toteaa, ettei se ole hänen alallaan mahdollista tai tuntien jonkun silmäpusseihinsa kompuroivan yrittäjän toteaa, ettei hän ainakaan ryhdy samaan.

On mukavampaa pysytellä työntekijänä ja taivastella lähiympäristönsä työnarkomaniasta kärsiviä yrittäjiä sekä puhua kahvipöydässä suuria siitä, miten yrittäjillä on niin vaikeaa.

Tein tässä taannoin pienen gallupin lähipiirissäni, joista itse kukin välillä valittaa oman työnsä tylsyyttä tai pientä palkkaa. Kysyin, että mitä jos lähtisit yrittäjäksi. Vastaus kysymykseen oli 100% kieltävä. Yrittäminen on liian vaikeaa, liian pelottavaa, liian turvatonta.

Olen myös kysynyt tätä eilen eduskunnassa eräältä poliitikolta, joka spontaanisti huudahti, että ei minusta ainakaan tule yrittäjää. Se on kumma juttu, että jos yrittäminen on näin vastenmielistä ja kuitenkin tuikitarpeellista, niin miksi siitä tehdään niin vaikeaa – tai joissain tilanteissa jopa mahdotonta.

Meitä muutaman ihmisen työllistäviä yrityksiä on yritysten enemmistö. Me maksamme hillittömiä veroja omien tulojemme kustannuksella. Laskin taannoin, että olen maksanut pelkkää arvonlisäveroa valtiolle yli miljoonan verran ja tienannut itse keskimäärin 1800€ kuussa kymmenen yrittäjävuoteni aikana.

Ymmärrätte varmaan, että se ei ole sopiva palkka ihmiselle, joka kantaa itsensä lisäksi vastuun kuudesta muusta ihmisestä ja ei ole oikeutettu minkäänlaiseen työttymyysturvaan? Muistaakseni viimeksi, kun minua headhuntattiin töihin, minulle tarjottiin yli 4000€ kuussa.

Miksi en mennyt? Hyvä kysymys, jossain välissä minusta on tainnut tulla sosiaalitoimistosta seuraava, kun en halua työntekijöitäni irtisanoa ja kymmenen vuoden työtäni heittää kankkulan kaivoon. Valitettavasti aikojen tiukentuessa minä en voi enää ajatella sosiaalista vastuuta, kun minun on ajateltava selviytymistä. Aikaisemmin usko tulevaisuuteen oli kova, nyt yritän vaan selvitä viikosta toiseen.

Suomen kannalta taitaa tilanne olla se, että pieniä työllistäviä yrittäjiä tarvitaan lisää ja nopeasti. Eikö silloin olisi tärkeää, että yrittämisen pelottavuutta ja vaikeutta poistettaisiin?

Purettaisiin sanktiot ja pelotteet. Pois sellaiset epäkohdat, joissa yrittäjän puolison työttömyysturva on heikko siksi, että puoliso on yrittäjä. Ei jokainen kampaaja tai kaupanpitäjä ole pohatta, jonka taskuista riittää jaettavaksi elantoa muillekin eikä parisuhteessa toista voi sysätä toisen vastuulle. Poistettaisiin karenssit, annettaisiin KELAn maksaa sairaspäivärahat ja vanhempainlomat ansiosidonnaisesti ja helpotettaisiin sivukuluja keventämällä työhönottoa.

Siltikään jokainen työikäinen ei ryhtyisi yrittäjäksi, mutta varmasti useampi. Epäonnistunutkin yritys tuottaa valtiolle enemmän kuin kotona parempaa aikaa odottava työtön.

Tässä blogissa on tuotu esiin paljon epäkohtia, mitä yrittämiseen liittyy. Se saattaa karsia lukijan halukkuutta ryhtyä yrittäjäksi, kun oikeat yrittäjät kertovat arkensa haasteista. Mutta nostamalla näitä kipupisteitä esiin voidaan niihin myös puuttua ja yrittäjäksi ryhtymistä helpottaa. Sillä kuten sanottu, Suomi tarvitsee lisää verotuloja joita yrittäjätoimesta saadaan.

Sen sijasta, että Suomessa surraan suureen ääneen menojen kasvua pitäisi antaa mahdollisuus tulojen kasvulle.

Jos teille on vielä epäselvää, miten sadattuhannet yritykset palkkaisivat lisää työvoimaa niin käykääpä lukemassa teesimme tästä. Siinä on teille menestyksen resepti luonnolliseen ja kestävään kasvuun.

Kauppias Koskinen, yrittäjänä 11 vuotta

Jälkikirjoitus: Kirjoitin tämän postauksen helmikuun 10. päivä. Olen sen jälkeen saanut tarjouksen, josta en usko kieltäytyväni. Minulle ehdotettiin Viron E-kansalaisuutta ja yrityksen siirtämistä Viroon. Olen tänään käynyt läpi yrittäjätuttavieni kanssa heidän kokemuksiaan ja luulen, että minun on aika lähteä. En viitsi olla enää Don Quijote, taistella tuulimyllyjä vastaan. Olen työllistänyt parhaimmillaan 15 henkilöä, nyt enää vain 7. Tolkuton verotuksemme on hävittänyt meiltä 8 työpaikkaa.

Oman palkkani verotuksessa ei tule suurta eroa oleman, sillä veroprosenttini on pienistä tuloistani johtuen Suomessakin alhainen, mutta sitä tulee jäämään minulle enemmän, kun yrityksellä ei ole tuloveroa ja palkollisista maksettavat sosiaalikulutkin ovat pienemmät. Sanokaa riistäjäksi, jos kehtaatte. Pistäkää vaikka häpeäpaaluun Senaatintorille maanpetturuudesta. Mutta minulla ei ole enää syytä sijoittaa Suomeen, koska sekään ei ole kiinnostunut minusta ja tarjoamistani työpaikoista.

Olen Marke Inkoosta - nuori ja vanha (49 v) yrittäjä. Hullu "M", joka valitsi yrittäjyyden omasta vapaasta tahdostaan. Sain tehdä töitä liki 20 vuotta samalle työnantajalle kampaamoalan tukussa. Etenin myyntiassistentista johtoryhmään - yhden naisen menestystarina pienessä mittakaavassa. Töitä tein kovasti, ihan kuin yrittäjä. Saavutin koulutukseeni nähden hyvän aseman ja varman kuukausipalkan.

Mutta.

Olin aina haaveillut yrittäjyydestä. Mikä ihme siinä kiehtookaan? Ei kukaan koskaan minulle ole sanonut, että yrittäminen olisi helppoa - päinvastoin.

Haasteet on tehty voitettavaksi. Mitä voisin hävitä ihmettelin? Saavutan tänä vuonna lasteni mukaan "fossiili-iän" - puoli vuosisataa. En halua mummona kiikkustuolissa katua, etten uskaltanut. Puolisoni kanssa keskustelimme - joo - talo (enimmäkseen pankin omaisuutta) voi mennä. Mutta se on vaan maallista. Tärkeintä meille on perhe. Kyllä yhteiskunta omistaan huolen pitää (näin oletin). Niinpä läksin yrittäjän tielle.

Nyt on 9 kk oy:tä takana. Sain tukea kunnan yrityskonsulteilta yrityksen suunnitteluvaiheessa sekä positiivista palautetta toiminta- ja rahoitussuunnitelmistani. Olenhan lukuja ja suunnitelmia työkseni pyöritellyt - ne oli hanskassa.

Yrittämiseni ei ole mennyt niin kuin Strömsössä. Ei sinne päinkään. Nyt alkaa varsinainen yrittäminen, kun liiketoimintasuunnitelma tehdä uusiksi. Tulipa kokeiltua yksi tapa mikä ei toimi ja nyt pitää lähteä kokeilemaan seuraavaa.

Mikä mätti? Vai pitäisikö todeta mikä "mäntti" ? Peilistä löytyy syyllinen. Markkinointi, liikkeen sijainti. Liian kova vuokra myyntiin nähden. Työntekijämaksut.Työntekijöitä löytyi yllin kyllin ja sain todella ihania ja päteviä neitoja ilta- ja viikonloppuapulaisiksi. Vuokrasopimukseni edellytti liikkeeltäni 70 tunnin viikoittaisen aukiolon. Tämä työllistäminen oli silkkaa itsekkyyttä tietenkin, mutta en halunnut polttaa itseäni loppuun - kuka silloin pyörittäisi yritystä?

Nyt on karsittu työntekijät ja muutan tänään alivuokralaiseksi edullisempaan tilaan. Uskon, että shop-in-shop ajatus toimii minunlaisille pienyrittäjille. Yhteistyössä on voimaa.Voimme jakaa ehkä työvoimaa, markkinointikuluja ja vuokria.

Minä - enkä usko, että muutkaan pienyrittäjät emme kaipaa sääliä. Emme halua riistää ketään. Olemme lähteneet oman unelmamme perään, ottaneet taloudellisen riskin elättääksemme itsemme. Ehkäpä myös työllistääksemme ja elättääksemme muitakin. Kateellinen saa vapaasti olla, jos on valmis vaihtamaan paikkaa kanssani. Yrittäjyys on vaativaa ja vapaata.

Olen pitkään seurannut läheltä mm. hius- ja kauneusalan yrittäjiä ja jaksan ihailla heidän sitkeyttään. Ala, joka on naisvaltainen = äitiyslomia paljon. Ala, jossa usein jo alle parikymppisinä perustetaan yritys, jotta työllistyttäisiin. Palkkatyöpaikka on usein kiven alla, joten ainoaksi mahdollisuudeksi päästä töihin kiinni on oman yrityksen perustaminen.

Yrittäjyys vaatii monipuolista tietotaitoa, siksi on hyvä, että sitä nykyään tarjotaan. Toivoisin kuitenkin yhteiskunnalta = meiltä kaikilta, tukea siihen, jos kaikki ei menekään niin kuin pitäisi. Puoliso jää työttömäksi, sairastun tai leipä loppuu. Samanlaista oikeutta sosiaalitukeen kuin muillakin. Tahdon myös matalampaa kynnystä työllistämiseen - tukea ainakin aluksi.

Lähdin tähän joukkoon mukaan, jotta saisimme nostettua asioita esille. Yksikseen nurkassa nyhrääminen kun ei auta. Tarttis tehdä jotain.

Vaikka voittaisin lotossa en jäisi laakereilleni lepäämään. Laajentaisin yritystä, tekisin myymäläketjun. Tekisin ihmisistä iloisia ja palvelisin nöyrästi palkkani maksajia.

Yrittäjyyden edellytys ei ole hulluus, mutta siitä on kyllä apua.

Ryhmämme Sori15 on herättänyt keskustelua - jos ei turuilla ja toreilla, niin ainakin medioissa ja foorumeilla. Kannustusta on tullut aivan hurjasti, mutta on myös kritisoitu muun muassa sitä, miten yrittäjät ovat heittätyneet valittamaan. Oma henkeni on se, että ette ole nähneet valittamisesta vielä mitään! Yrittäjät ovat olleet aivan liian hiljaa tähän saakka ja saavat syyttää oloistaan myös omaa vaatimattomuuttaan. Nyt on aika nousta barrikadeille, näyttää mistä kana pissii ja sanoa suoraan niin kuin asiat ovat, vaikka se ei kaikkia miellyttäisikään.

Pelkällä lammastelulla ei saa elämässä yhtään mitään.

Minulla on kunnia tuntea hienoja yrittäjiä ympäri Suomen. Nyt haluan nostaa esille erään tuntemani pienyrittäjän tarinan, jonka kuulin viime vuoden lopulla:

"Olen yrittäjä niin kuin miehenikin. Työskentelen yksin, minulla ei ole työntekijöitä. Miehelläni on seitsemän työntekijää, joten hän on työnantaja. Koska yrittäjien asema on lähellä sydäntäni, seuraan uutisointia ja keskustelua siitä, miten työnantajat riistävät työntekijöitänsä. Maailma on juttujen perusteella todella julma työntekijöitä kohtaan. Usein tämä kritiikki kohdistuu suuriin yrityksiin, mutta valitettavan usein se yleistetään kaikkiin työnantajiin ja yrittäjiin. Siksi haluan kertoa toisen puolen tarinasta.

Kello 16 työntekijät pääsevät töistä. He hakevat mahdollisesti lapset hoidosta ja menevät kotiin. Työpäivä oli rankka, mutta nyt voi huilata ja katsoa vaikka lempisarjan tv:stä. Ajoissa nukkumaan, että aamulla jaksaa taas mennä töihin. Joululomaan on enää kaksi viikkoa, nopeasti se aika menee.

Kello 16 yrittäjä käy parin asiakkaan luona, jotta hommat olisivat aamulla selvät, kun työntekijät tulevat töihin. Kotiin kaupan kautta ja perheelle ruokaa. Lasten kanssa hiukan leikkiä ja sitten laskuttamaan. Kirjanpidon aineisto pitää toimittaa huomenna ja palkat laittaa maksuun. Yrittäjä tarkastaa tilin saldon ja huokaisee helpotuksesta; rahat riittävät työntekijöiden palkkoihin. Muutama lasku on myöhässä, mutta ne maksetaan, kun rahaa tulee tilille. Klo 23 yrittäjä sulkee koneen ja suuntaa kohti sänkyä. Herätys kello kuudeksi, jotta ehtii kirjoittamaan muutaman sähköpostin ennen varsinaisen työn aloittamista. Lomaa yrittäjä on ajatellut pitää keväämmällä muutaman päivän, kun työntekijät ovat talvilomansa pitäneet.

Tämä on todellista arkea monen yrittäjän kohdalla. Teemme paljon sellaista työtä, josta kukaan ei maksa meille palkkaa. Nostamme itsellemme palkan sen jälkeen, jos ja kun rahaa jää. On ainainen huoli siitä, että asiakkaat maksavat laskunsa ajallaan ja rahaa riittää palkkoihin ja laskujen maksuun. Suomen lainsäädäntö pitää huolen, että verottaja ja vakuutusyhtiöt ottavat omansa, jotta työntekijöillä olisi ilmainen terveydenhuolto ja eläke. Kyllä, me yrittäjät sen maksamme.

Toki on aikoja ja yrityksiä, joilla menee hyvin. Tuote tai palvelu myy ja katetta jää. Tällöin palkkaamme mielellämme uusia työntekijöitä, mutta otamme myös itsellemme palkan kovasta työstä ja riskinotosta. Tämä on kuitenkin monen mielestä väärin. Yrittäjä ei saisi hyötyä taloudellisesti omasta yritysideastaan eikä ajallisesta ja rahallisesta satsauksesta, jonka hän on yritykseensä tehnyt. Kritisoidaan, kuinka rahaa ei jaeta työntekijöille, jotka työn ovat tehneet, eivätkä työttömätkään saa osaansa. Tämäkö on sitä riistoa?

Meistä pienistä ja keskisuurista yrittäjistä ei varmasti moni ole riistomielialalla yrittämässä. Me haluamme, että sinä – työntekijä viihdyt yrityksen palveluksessa. Jos kaikki ei mene niin kuin haluaisit, toivomme, että kertoisit siitä meille. Emme ehkä kaikelta työltämme ole nähneet asiaa sinun näkökulmastasi. Arvostamme sitä, että teet työsi hyvin, koska se takaa rahavirran yritykseen ja sinun palkkasi myös jatkossa. Te, rakkaat työntekijät, olette meille tärkeitä. Te olette yrityksen osaaminen ja voimavara ja toivomme, että voimme pitää teistä hyvää huolta myös jatkossa. Kiitos tehdystä työstä, toivottavast osaatte arvostaa myös sitä, mitä kaikkea me olemme tehneet, jotta olemme voineet tarjota työpaikan teille."

Minna Patosalmi, osakas, perheyrityksen jatkaja