Tämä kevät on ollut rankka niin fyysisesti kuin henkisestikin. Tänäänkin vietämme palkkapäivää ja totean, että muille pystyn maksamaan – itselleni en. Se tuntuu hullulta, tehdä työtä työllistääkseen jonkun toisen ja antaakseen taloudellisen turvan ja sosiaalietuudet vain jättäytyäkseen itse moisten ulkopuolelle. Jos muistat aikaisemmasta kirjoituksesta miten käy, kun yrittäjä ja työntekijä menevät hakemaan asuntolainaa niin ymmärrät miksi moinen tuntuu niin väärältä.
Nyt nopeaälyisin hihkaisee, että siinäs näet – liikeideasi on huono, kun se ei ole kannattava. Itseasiassa se on kannattava, tosin nykyisellä internetin luomalla hintakilpailulla katteemme kapenevat sesonki sesongilta ja voi olla, että joudumme tekemään muutoksia toimintaamme pitääksemme sen kannattavana.Yritykseni ei ole start-up yritys, eikä se ole mitään valtavan hienoa. Se on perheeni elinkeino. Siitä ei saada edes vientiveturia Suomelle, mutta se työllistää muutamia ja mahdollistaa monen muun toimintaamme tukevan yrityksen/yrittäjän toiminnan.
Yritykseni työllistämisvaikutus on huomattavasti suurempi kuin omien työntekijöidemme määrä. Minä haluan luoda työpaikkoja ja haluan mahdollistaa hyvinvoinnin kasvamista koko yhteiskunnassa. Välillä tosin näyttää siltä, että se ei ole mahdollista. Kuuntelen ehdotuksia verotuksen kiristämisestä ja pakkoyrittäjyydestä ja mietin, onko tässä koko valtion touhussa mitään järkeä. Ihmiset voivat huonosti niin työtekijät kuin yrittäjätkin. Jokainen pelkää ja varautuu pahimpaan. Meillä kaikilla on huono olla ja pelko persuksissa asemastamme riippumatta.
Oletteko lukenee Hesarissa julkaistun talousartikkelin, jossa professori Pertti Haaparanta moitti Suomen talouspuhetta täysin epä-älylliseksi sekä kertoo kaipaavansa rohkeaa valtiota (Sunnuntai 22.3.2015)?
Olen monesti miettinyt poliitikkojen säästöpuheita, veronkorotuksia ja leikkauksia. Onko meillä oikeasti varaa niihin? Fokus on niin tiukasti säästämisessä, ettei kukaan edes mieti miten kulutusta saataisiin nousuun tai miten tästä päästään eteenpäin.
Sen sijasta, että mahdollistettaisiin onnistumisia tehdään karhunpalvelus koko taloudelle ja yhteiskunnalle, kun kauhukuvia maalaillaan aamusta iltaan. Tällä hetkellä kukaan ei katso tulevaisuuteen vaan juuri ja juuri nenänsä eteen. Ei tätä maata johdeta kauskantoisesti vaan seuraavaan vaalivoittoon saakka. Meillä on osaavia talousalan ihmisiä, mutta heidän tieteellinen tutkimuksensa sivuutetaan ja puhutaan pakkomielteen omaisesti siitä, että hyvinvointivaltiomme on nyt karilla ja nyt supistetaan.
Mahdollisuuksien sijasta luodaan vain esteitä ja odotetaan, että työpaikat katoavat ja eläkejärjestelmämme romuttuu.
Pertti Haaparanta kehoittaa toimiin nopeasti ja vaadin samaa. Lakataan kiristämästä työntekijöitä ja yrittäjiä.
Luodaan mahdollisuus siihen, että meillä on hyvinvointivaltio Suomi vielä jälkipolvillakin.
Kirjoittaja on kahden pienen yrityksen omistaja, joka on enemmän demari kuin kokoomuslainen. Uskoo siihen, että jokaisella pitäisi olla kivaa töissä. Myös yrittäjällä.
Olen muuten miettinyt monesti sitä, miten tärkeää on asettua vastakkain. Työntekijöiden pitää olla omassa leirissään ja nousta sortavia työnantajiansa vastaan työtaistelutoimin. Mietin paperimiehiä ja muita 1980-luvun lakkoilijoita. Eikö olekin kummallista, miten vähän työpaikkoja enää näiltä aloilta löytyy, kun työ on siirretty kannattavampiin maihin? Nyt kun eletään jäänmurtajalakon toteutumisen hetkiä, mietin taas samaa. Onko kukaan tutkinut onko AY-liikkeen toimista loppuviimeksi enemmän hyötyä vai haittaa?
Minusta tuntuu siltä, että tällä kertaa mahdollisuus selvitä lamasta vähimmin vaurioin tulisi yhdessä tekemällä. Puolin ja toisin joustamalla ja ymmärtämällä.