Sori15

Istun iltaa ystäväni luona, joka oli ennen yrittäjä. Juomme sivistyneesti punaviiniä ja vertailemme taisteluarpiamme, joita yrittäjäelämämme on meille tarjonnut. Kovien kokemusten vertailu on melko yleistä huvia yrittäjien keskuudessa, sitä voinee verrata miesten inttijuttujen kertomiseen tai naisten synnytysten vertailuun. Se on osa itsensäparantamisprosessia ja sosiaalista toimintamallia, vertaistukea.

Ystäväni on sairaseläkkeellä neljättä vuotta. Hyvistä syistä, jos minulta kysytte. Miten pysyy työkyky yllä, kun samanaikaisesti todetaan itsellä krooninen sairaalahoitoa vaativa sairaus, elämänkumppani kuolee ennen aikojaan lasten silmien edessä, vauva sairastuu syöpään ja oma liiketoiminta sukeltaa tämän hullunmyllyn ansiosta reippaasti miinukselle?

”Kaikesta muusta luulen selviäväni, mutta yrittämisestä: Siitä en taida selvitä ikinä.”

Hymisen. Sitä sellaista kunnioittavaa hyminää, mitä osoitetaan ihmiselle joka on käynyt helvetissä ja tullut takaisin. Syömme, juomme, nauramme. Puhumme haaveistamme, tulevaisuudesta. Ystäväni sanoo, että on valmis tekemään mitä tahansa, kunhan siihen ei liity työntekijöitä. Nostan kissan pöydälle ja kysyn mikä on ollut kovin paikka tähän mennessä henkilöstön kanssa?

”Siinä se (ainoa työntekijä) seisoi mua vastapäätä ja sanoi, että meille tulee vauva. Minä ajattelin, että kuole S**tana.” sanoo ystäväni silmiään pyöritellen."

Ulvon naurusta. Hapan viini pyrkii väkisin väärään kurkkuun. Hihitän ja kakoan niin, että vesi valuu silmistä. Mikä täysin makaaberi tilanne, toinen on onnensa kukkuloilla ja toinen haluaisi tehdä murhan siinä ja nyt. Näettekö sen? Ainekset tässä kohtauksessa ovat yhtä hillittömät kuin antiikin Kreikan tragedioissa.

Istun siinä, katsomassa kolmen lapsen äidin kertovan murhanhimosta, joka syttyy toisen naisen raskaudesta. Minä, kuuntelija, olen hedelmällisessä iässä oleva ”joskus-sitten-nainen” ja minä sympatisoin ennemmin ystävääni, kuin tuota ensimmäistä lastaan odottavaa naista. Eihän hän ole enää nainen tai edes työntekijä, vaan anti-ihminen. Pelkkä kuluerä. Nauran sydämeni kyllyydestä, vaikka se on erityisen sopimatonta. En hetkeäkään ajattele, että se jonka kuolemaa toivotaan voisin yhtä hyvin olla minä.

Kaikessa irrationaalisuudessaan tämä keskustelu avaa silmiä paljon paremmin kuin yrittäjien laskelmat siitä, että lapsi maksaa yritykselle 17 000 euroa. Olen ajatellut tätä keskustelua jokaisena päivänä sen jälkeen. Olen ajatellut, että on se nyt p*rkele, kun tälläinen epäkohta on olemassa ja ettei kukaan oikeasti tee sille mitään.

Mitä enemmän asiaa ajattelen, sitä varmempi olen: Nainen on naiselle susi. *

Vai miten te selitätte sen, että naisia on väestöstä puolet. Puolta väheksytään/on väheksytty/tullaan väheksymään työmarkkinoilla ja kaikki ovat hipihiljaa paitsi ne yrittäjät, jotka näkevät näissä naisissa potentiaalin ja haluaisivat työllistää ilman kymppitonnien yllätyskuluja. He vaativat muutosta ja ovat tähän asti saaneet vain vaimeaa vastakaikua.

Faktan nuoren naisten työllistymisen vaikeudesta tietävät niin äidit kuin tyttäretkin ja kukaan ei sano mitään: Onko syynä pelko siitä, että äitiyspäivärahat ja mammalomat poistetaan kokonaan?

Naiset ovat tällä hetkellä enemmistönä korkeakouluissa, siten myös pian korkeissa viroissa ja tämä äitiyden kustannus on yhä naisen työnantajan riesana huonontamassa työnsaantimahdollisuuksia? Naisetkaan eivät palkkaa naisia. Ovathan hekin vastuussa siitä, että firman talous pysyy plussan puolella.

Jokainen nuoria naisia työllistävä tietää, että nuori nainen on aikapommi. On silkkaa tuuria, jos pommi ei pamahda omille näpeille. Tämän tietää niin työllistävä nainen kuin mieskin.

Samasta syystä jokainen lisääntymisiässä oleva nainen hyväksyy samasta pätkätyöt, määräaikaisen viran, nollasopimuksen tai ihan minkä ihmeen sopimuksen tahansa, kunhan pääsee töihin. Haastettelussa valehdellaan, ettei lastenhankinta kiinnosta.

Moni nainen hyväksyy sen, että koulutusta vastaavaan työhön ei edes kannata hakea ennenkuin lapsiluku on täynnä ja voi sanoa työhaastattelussa, ettei ole aikeissa jäädä jokaisen korvatulehduksen takia itse kotiin.

Käsi sydämelle: Kuka hemmetin tollo palkkaisi 20 000 euron kuluerän?

Tai jos vaikka kerrotaan vahinko kolmella monilapsisen perheen kohdalla, niin sittenhän kulut ovatkin jo 60 000 €. Haluaisin nähdä sen henkilöstökonsultin, joka oikeasti tarjoaisi ensimmäisenä ehdokkaana vasta naimisiin mennyttä nuorta naista hyvälle paikalle. Ammatillinen itsemurha, sanon.

Nainen on naiselle susi. Koska jos se ei sitä olisi, olisi tämä epäkohta hoidettu jo ajat sitten. Jos Suomen naiset (=sinä, sisaresi, ystäväsi, äitisi, mummosi, tätisi) nousevat huomenna yhdessä barrikadille ja vaativat, että naisten on saatava samat oikeuden työelämässä kuin miehilläkin niin kauanko kestää, että homma on hoidettu? Tuskin kauaa (vrt tasa-arvoinen avioliittolaki).

Äitiyslomat eivät kuulu liike-elämään, eivätkä työhön. Se kuka antaa kenellekin, mitä ja milloin, on jokaisen oma yksityinen asia ja työnantaja pidettäköön siitä loitolla. Kuulukoon työpaikoilla iloinen hurraa-huuto, kun joku jää mammalomalle ja annetakoon kyräilyn jäädä historiaan.

Jaa, että kelle se lasku sitten laitetaan? No, Kelalle sen kuuluu mennä. Hemmettiäkö siinä veivaamaan, kuka lapsen on siittänyt tai mitään muutakaan asiatonta. Iloitaan yhdessä, että joku uskaltaa lisääntyä tässä maailmanajassa ja tuottaa lisää veronmaksajia. Jos ette nukkuneet siellä maantiedon tunnilla niin muistatte varmaan, että Suomen syntyvyden lasku on ihan oikea ongelma joka tulee ajankohtaiseksi näillä hetkillä. Tervehdittäköön ilolla siis kaikkia pieniä ihmisiä, ovat ne sitten saaneet alkunsa siellä tai täällä*. Kunhan maksavat veronsa Suomeen.

Blogiin kirjoitti kauppias Koskinen, joka koki kahteen kertaan samana keväänä olevansa huono ihminen, kun kaksi työntekijää pyysivät anteeksi sitä, että olivat raskaana. No, kiitos tytöt, että ymmärsitte, miten firman talous moisesta uutisesta voi mennä ja minkälaiset myyntipaineet se loi kaikille, mutta hei – te olette onnenne ansainneet! (Kuten kaikki muutkin. Barrikadi, huomenna! Onko selvä?). Ai, että palkataanko meillä aikapommeja? Mieluummin ei.

--

*Kärsi, kärsi, niin kauniimman kruunun saat. Onko tässä taustalla se mentaliteetti, että koska sukupolvien ajan äitiys ja työelämä ovat olleet vaikea yhdistelmä niin kärsikööt nykynuoretkin, kun mekin olemme joutuneet tästä kärsimään? On totta, että ne mummot, jotka synnyttivät yksin saunassa ja menivät sitten pellolle töihin ovat hemmetin kovia mummoja. "Naisilla on aina ollut vaikeaa työn ja perheen yhteensovittamisessa ja näin on oleva aina." En usko. Asioita voi muuttaa.

**Antakaa niiden isien työpaikkojen olla ihan rauhassa lapsikustannuksilta. Kaikilla lapsilla ei ole isää. Ei ole ollut maailman sivun, vaikka ehkä pitäisikin. Mutta näin on ollut ja on varmasti myös oleva. Ihan yhtä hyviä veronmaksajia niistä isättömistäkin tulee. Tasa-arvo ei ole sitä, että toisen sukupuolen asemaa heikennetään.

Jassoo. Jos luit tänne asti niin meneppäs nyt samalla vaivalla sitten Facebookiin ja tule mukaan vaikuttamaan asioihin somessa. Klikkaa tästä!

Yrittäjä vs. Ihminen -pikasanasto

Palkkapäivä

Y: Kuukauden jännittävin päivä, palkkalaskelmat tilitoimistosta ovat saapuneet. Paljonko jää laskujen jälkeen itselle maksettavaa ja riittääkö varmasti kaikkiin työntekijöiden maksuihin? Aika usein itse jää ilman tai joutuu odottelemaan. Sesonkiaikojen rutistus näkyy usein myös palkassa, mutta toisaalta hiljaisempia aikoja varten pitäisi varautua säästämällä.

I: Palkkapäiväni on kuun ensimmäinen perjantai, kuukauden paras päivä. Maksan laskut ja ostan yleensä jotain parempaa ruokaa tai lähdetään ulos. Tarkistan palkkakuitin aina huolella, koska tilinauhasta puuttuu välillä arkipyhäkorvauksia tai sairauspäivien palkkoja. Välillä tuntuu, että pomo yrittää pimittää rahojani, aivan kuin en ammattiyhdistyksen jäsenenä tietäisi oikeuksiani.

Vero

Y: Verenpaine lähtee vaalivuonna nousuun, kun mediassa väläytellään arvonlisäveron nostamista 25 prosenttiin, jotta tuloverotusta voitaisiin keventää ja ostovoimaa lisätä saaduilla verohelpotuksilla. Ostovoima kyllä kasvaa, mutta hyöty tuskin jää kotimaan markkinoille. Harvempi kuluttaja on niin hölmö, että ostaa tuotteen kotimaisesta kivijalkaliikkeestä, kun sama tavara löytyy verkkokaupasta vähintään tuon 25% halvemmalla.

Teinitähti Robin suosi suomalaista –kampanjassa olisi varmasti toiminut Kekkoslovakian aikaan, mutta vuonna 2015 liikkeessä pitäisi pystyä myymään hinnaltaan kilpailukykyistä tuotetta. Kilpailukykyä ei tämän hetken alv:lla ja kaikilla sen lisäksi maksettavilla veroilla ja kuluilla ole mahdollista saavuttaa.

I: Mitä enemmän tienaan, sitä vähemmän jää käteen. Veroprosentti tuntuu olevan hintojen ohella se jyrkimmin nouseva käyrä. Lisäksi tuntuu, että meidän verorahoilla täällä lepäilee iso joukko työttömiä ja muita sosiaalipummeja. Mieluummin käytettäisiin nekin rahat vaikka julkisiin investointeihin, että saataisiin työttömät töihin ja homekoulujen tilalle kunnon tilat koululaisille. Ja sitten yritykset vaan siirtävät konttoreitaan halvemman verotuksen maihin ja meidän verorahoilla pitäisi hoitaa suurten ikäluokkien eläkkeet. Mokomatkin pimittäjät, kantaisivat vastuunsa!

Ylityöt

Y: Töitä tehdään silloin kun niitä on. Taitaa olla tuttu slogan monen muunkin yrittäjän kotona. Pidempiä päiviä tarpeen vaatiessa ja joustoa asiakkaan aikataulujen mukaan, joustetaan myös pienenä asiakkaana, kun tavarantoimittajalta lähtee lähetys myöhässä. Iltatöistä ja viikonlopuista ei laskuteta asiakkaalta erikseen, eihän tavaran myöhästyminen ollut hänen syynsä, eikä sekään, että mieli muuttui viimeisessä sovituksessa.

Itse yritän muistaa, että messuviikonlopun jälkeen voi tasata työtuntimäärää nukkumalla maanantaina niin pitkään, kun unta riittää ja juomalla kahvit rauhassa. Tunnelmaa saattaa latistaa, kun iltapäivällä jalat vielä jomottaen avaat klo 9.35 saapuneen sähköpostin, joka menee suunnilleen näin: ”En tiedä, miten teidän firmassa on tapana, mutta koitin näin virka-aikaan soitella, että mitä maksaa tämä ja tuo eikä vastattu, niin koetan nyt tätä kautta”

En voi kuitenkaan olla töissä ihan 24/7, jotta olisin kaikille sopivaan aikaan saapuvilla. Olen myös mukavampi ja idearikkaampi asiakaspalvelija, kun saan levätä ja tehdä muutakin kuin töitä. Onneksi on tekstiviestit ja sähköposti, joita voidaan puolin ja toisin lähettää sopivalla ajalla.

I: Kun valitsin ammattiani, yksi tärkeimmistä kriteereistä oli se, että työ olisi päivätyötä. Säännöllinen päivärytmi on hyväksi minulle ja perheelleni, myös hyvinvointiammattilaiset ovat tämän todenneet. Teen työt työpäivän aikana ja suljen läppärin, kun kello on 15.45, jotta olen ovesta ulkona klo 16.

Olen toki joustanut sesonkikiireiden aikaan ja lähtenyt messuviikonloppuina sunnuntaiksikin töihin, kun siitä saa tuplapalkan. Pomo on kyllä yrittänyt kysyä, josko pitäisin ylitöitä vapaina, mutta en minä niitä kyllä ilman kunnon korvausta halua tehdä. Kiireettöminä päivinä töissä on miellyttävää, kun ehtii tehdä asioita rauhassa ja raivata työpöytää.

Eläke

Y: Yrittäjäeläkemaksuni on tänä vuonna lähes 1/4 arvioidusta vuosiansiostani. Se tekee pienellä arviolla 250€ laskun kuukaudessa. Maksamalla tämän laskun 13 vuoden ajan
(yhteensä maksettu tähän mennessä runsas 32 000€) eläkekertymäni oli viime vuonna 19 euroa kansaneläkkeen päälle. Eläke on pakollinen ja lakisääteinen maksu, mutta kun katselee eläkeyhtiöiden arvioita järjestelmämme kestävyydestä, en usko tuota 19 euroakaan näkeväni. Säästäminen tai sijoittaminen houkuttaisi.

I: Eläkettä pidätetään jokaisesta palkkanauhastani harmittavat 9%. Mutta ajattelen sitä tietynlaisena säästämisen muotona, jonka joku muu, luultavasti työnantaja, hoitaa puolestani. Rehellisesti sanottuna en tiedä, mistä eläkkeeni koostuu, mutta tiedän, että se tulee olemaan 70-80% nykyisistä ansioistani.

Laina- ja luottokelpoisuus

Y: Yritysten lainansaanti on kiristynyt ja valtiovalta on joutunut vetoamaan pankkeihin, jottei nykyistä laajempi konkurssiaalto pyyhkisi yli Suomen. Näin sanovat uutiset ja karu totuus on, että yrittäjän lainaneuvotteluissa ei voi näyttää vakituinen työsuhde –korttia. Yrittäjien lainan vakuudeksi halutaan omaisuutta. Ei yrityksen vaihto-omaisuutta, johon raha on sitoutunut, vaan koteja ja kesämökkejä.

Itselläni näitä ongelmia ei ole, sillä minulle kerrottiin pankista jo yritystoimintaa aloittaessani, että ilman henkilötakausta tai 5000 euron kuukausituloja parilta vuodelta ei tarvitse tulla kyselemään. Tilanne olisi toki erilainen, jos olisin joskus ollut vakituisessa ja täysipäiväisessä työsuhteessa, mutta omalla kohdallani näin ei ole käynyt. Säästän rahat tarvitsemiini ostoksiin, oli kyseessä auto, matka tai pesukone. Onneksi käytännön rahaliikenteessä on menty eteenpäin - ennen kuin verkkomaksaminen debit- ja electronkorteilla oli mahdollista, jouduin ostamaan halpalentoni pikkuveljeni luottokortilla.

I: Sain ensimmäisen luottokortin tulevaa hyväpalkkaista työtä odotellessani, korkeakouluopintojen edetessä 80 opintoviikkoon. En käyttänyt korttia paria matkaa ja rikkoutunutta pesukonetta kummempaan, mutta kyllähän luotto luo turvallisuutta yllättävien tilanteiden varalle.
Ostin ensimmäisen oman asuntoni saatuani vakituisen viran, ja olen viiden vuoden kuluttua maksanut lainan loppuun. Tosin sitten uusi isompi kotimme vaatiikin jo remonttia ja auton voisi vaihtaa pienempään, eli ilman lainaa ei selvitä silloinkaan.

Joskus mietin, miten selviäisin lyhennyksistä, jos joutuisin työttömäksi. Onneksi työttömyys on hyväksyttävä syy saada lyhennysvapaata ja koroista kyllä selviän päivärahoillakin. Oma koti antaa minulle turvaa ja olen ylpeä siitä, että voin myös käyttää omaisuuttani vakuutena sitten kun lapseni ottavat asuntolainaa.

Harrastukset

Y: Olen aktiivinen ihminen ja kiinnostun helposti uusista asioista. Kävisin mielelläni opistossa puutöissä tai kielikurssilla ja haluaisin osallistua myös ryhmäliikuntatunneille. Harrastukset on kuitenkin useimmiten rytmitetty niin, että tunnit alkavat juuri parhaaseen asiakaspalveluaikaan ja monessa harrastuksessa paikalle pitäisi päästä säännöllisesti, oli sitten sesonki tai ei. Ilokseni olen kuitenkin voinut harrastaa yhdistystoimintaa, koska kaikki yhdistystoiminta ei ole kelloon sidottua. Harmi vain, että jos toiminimeni tekisi konkurssin, en enää voisi toimia yhdistyksessä aktiivisesti, koska Suomen lain mukaan konkurssissa oleva yksityishenkilö (=toiminimen velat) ei voi toimia yhdistyksen luottamustehtävissä.

I: Yksitoikkoisen työpäivän jälkeen on ihana lähteä kurssille tai päästä tutun porukan kanssa pelaamaan lentopalloa. Kätevintä on se, että harrastukseen pääsee lähes suoraan toimistolta, jolloin matkoihin ei kulu turha aikaa ja illalla ehtii tehdä vielä kotitöitä. Harrastuksiin uppoaa rahaa, mutta onneksi nykyisin melkein kaikki työpaikat jakavat liikunta- ja kulttuuriseteleitä. Välillä kyllä on niin uupunut viikonlopun laskettelureissusta, että maanantaiksi joutuu ottamaan saikkua.

Loma

Y: Loma on sitä, että ei mennä työpaikalle tai tehdä töitä kotona ihan niin paljoa kuin yleensä. Suosittuja yrittäjän lomia ovat myös venytetyt messumatkat tai seminaarit, joiden kuluista osan saa yrityksen kuluksi. Loma näkyy notkahduksena laskutuksessa loman jälkeen ja valtavana sähköposti- ja laskupinona, sillä yrittäjän loman aikana hänen töitään (ainakaan kaikkia) ei tee kukaan. Loman aikana on hyvä olla tavoitettavissa, jos töissä sattuu jokin katastrofi.

I: Mä kyllä lasken päiviä seuraavaan lomaan aina töiden alkaessa, loma on ihmisen parasta aikaa! Yleensä tulen kipeäksi loman alkuun, mutta onneksi nykyisin loma siirtyy, jos on saikulla. Lomalla saa tehdä ihan mitä haluaa ja työmaileihin vastaa vain automaatti. Rahaa kyllä kuluu, mutta onneksi lomaltapaluuraha tasapainottaa budjetin, jos on tullut törsättyä loman kunniaksi. Iän myötä lomia kaipaa enemmän, onneksi niitä palkallisia lomapäiviäkin kertyy lisää joka vuosi.

Perhe ja koti

Y: Perhe on minulle kaikkein tärkein, vaikkakin aikaa olla kotona on aivan liian vähän. Monesti olen hajamielinen, väsynyt ja ärtyisä ja mietin työasioita, enkä oikein keskity kuuntelemaan. Yritän kuitenkin aina tuoda leivän pöytään ja näyttää lapsille mallia siitä, että ahkeruus palkitaan. Koulujen loma-ajat olivat ennen hankalia, kun lapset kaipasivat tekemistä ja lomailua ja töissä oli kaikkein vilkkainta. Samoin kouluun liittyvät tapahtumat, kuten juhlat ja vanhempainvartit vaativat hiukan säätöä, parhaaseen asiakaspalveluaikaan kun olivat. Lupalappuja kirjoittamalla selvittiin lasten hammaslääkärireissuista, vaikken itse kesken päivän päässytkään kuljettamaan.

Totuus yrittäjistä ja perheistä on kuitenkin sellainen, että monen liitto päättyy eroon ja harva edes uskaltaa perustaa perhettä kun omakin toimeentulo on epävarmaa. Yrittäjän suhdetta yritykseen on vaikea sulattaa ellei ole itse kokenut vastaavaa rakkautta. Eräs kollega osuvasti totesi: ”Minulla on kolme lasta, ensin syntyi firma ja sitten kaksi poikaa.”

I: Perhe on minulle kaikkein tärkein, vaikkakin aikaa olla kotona on aivan liian vähän. Kun on kahdeksan tuntia rehkinyt ja raahautuu kaupan kautta kotiin, tulee usein tiuskittua. Minun on vaikea ymmärtää, miten joku tekee lapsia jos ei sitten ehdi kuljettaa harrastuksiin tai edes tulla katsomaan joulujuhlaa. Kyllä työvuorolistaan saa sovittua vapaata, kun varaa ajoissa. Haluan olla mukana lasteni elämässä täysillä ja parisuhteellekin pitää löytyä aikaa. Onneksi viikonloput ja lomat voi pyhittää perheen kanssa vietettyyn laatuaikaan.

Kirjoittaja on 34-vuotias ompelijayrittäjä, joka kurkkii maailmaa välillä lainasilmillä ja jännittää 16-vuotiaan kesätyöfirman perustajan puolesta.

Olen edellisen laman tuote, 90-luvun nuori, joka tottui kirppareihin hiljenevässä teollisuuskaupungissa, jossa jokaisessa kodissa oli ainakin toinen vanhemmista työttömänä tai lomautettuna. Vähän niin kuin nytkin, 2015.

Minä ja perheeni selvisimme lamasta melko hyvin, sillä olimme tottuneita nuukailijoita isän epäsäännöllisen rakennustyön vuoksi ja äidillä oli kunnan virka.

Aloitin työurani 13-vuotiaana siivoamalla tuttavan kampaamoa käteispalkalla ja keräämällä kesäisin mansikoita. Säästin pitkän pennin muotivaatteissa, kun purin hyvän kirpparivaatteen kaavoiksi ja ompelin mallin mukaan palahallin kankaista uusia luomuksia.

Sieltä ysäriltä se sitten lähti, minun yrittäjätarinani, vaikken sitä itse arvannutkaan. Luomuksillani alkoi olla yläkoulun käytävillä kysyntää, ja kun kaverit saivat stereot tai mopon, tein minä omilla rahoillani ensimmäisen investointini ja ostin saumurin.

Saumuri palveli minua vielä yrityskäytössä kolme ensimmäistä vuotta, kun aloittelin ompelimoa nousukauden alkaessa 2000-luvun alussa. En silloin ymmärtänyt olevani eri rotua korkeakouluissa aloittavien ystävieni kanssa.

Heräsin karuun todellisuuteen, kun rakas lahjalapseni uudesta parisuhteestani totesi painiessani yrityksen tulevaisuuteen liittyvien ongelmien ja oman väsymykseni kanssa:
”Mikset sä voisi olla niin kuin Mikon äiti? Se käy postissa töissä, sillä on säännölliset työajat ja –päivät ja se saa palkkaa, jolla niiden perhe tekee kaikkea kivaa, käy lomilla ja sillai. Ja sitä paitsi Mikon äiti ehtii käydä jumpassa ja leipoa, niillä on hyviä muffinseja”

Niin. Istuin hiljaa, kerrankin, ja mietin. Miksen tosiaan laittanut vaan lappua luukulle ja mennyt töihin? Elämä olisi helpompaa ja turvallisempaa, olisi aikaa harrastaa.

Ajattelin julkaista ajatukseni Facebookissa, mutta aloin käydä läpi kavereitani ja löysin onnellisia palkkatyöläisiä vain kourallisen. Lähes jokainen kaverini oli ja on edelleen yrittäjä, yrittäjän puoliso, yrittäjäperheen lapsi, osa-aikayrittäjä tai entinen yrittäjä. Vuosien saatossa olen hakeutunut kaltaisteni pariin, tullut paremmin juttuun toisten yrittäjien kanssa, jotka ymmärtävät mistä puhun, kun puhun alveista, inventaariosta, kamalan kallista lomarahoista ja verottajan uusista oikuista.

Olin kyllästynyt selittämään työssäkäyville tutuille, miksi minä joustan työajoissa, miksi minulla ei huikeista hinnoistani huolimatta ole suuri palkka ja hieno auto. Olen myös kyllästynyt selittämääni montako euroa heidän työnantajansa oikeasti maksaa eläkettä ja ties mitä vakuutusta ja maksua sen omasta palkasta pidätettävän prosenttiosuuden lisäksi.

Hengitin siis syvään ja huikkasin pojalle: ”Niin kivaa kuin minustakin olisi, että sitä vapaata ja rahaa olisi enemmän, niin tiedäthän sä, ettei kaikki voi olla Postilla töissä? Yrityksiä ja yrittäjiä pitää olla, jotta saadaan tarpeeksi verorahoja koulujen ja teiden ylläpitoon ja työpaikkoja muille. Ja osalla yrittäjistä kyllä jää enemmänkin käteen, varmasti meilläkin vielä joskus. ”

”Joo, kyllä mä tiedän, mutta saahan sitä toivoa. Enkä mä sitä paitsi oo tyhmä, oon kuunnellut yhteiskuntaopissa ja osaan lukea lehtiäkin, eli kyllä mä tiedän, miten tää maailma pyörii!” totesi poikani.

Se sai minut ajattelemaan:

Mitä tapahtuu alakoulun ja työelämän välissä, jos palkkatyöläisen ja yrittäjän maailmat ovat niin kaukana toisistaan, että toisen puhe tuntuu vieraalta kieleltä?

Päätin kirjoittaa sanaston, jonka saatte luettavaksi ensi viikolla.

Kirjoittaja on 34-vuotias ompelija, joka on ollut yrittäjä liian kauan, muttei aio siirtyä postin palvelukseen edes kantamalla

Ryhmämme Sori15 on herättänyt keskustelua - jos ei turuilla ja toreilla, niin ainakin medioissa ja foorumeilla. Kannustusta on tullut aivan hurjasti, mutta on myös kritisoitu muun muassa sitä, miten yrittäjät ovat heittätyneet valittamaan. Oma henkeni on se, että ette ole nähneet valittamisesta vielä mitään! Yrittäjät ovat olleet aivan liian hiljaa tähän saakka ja saavat syyttää oloistaan myös omaa vaatimattomuuttaan. Nyt on aika nousta barrikadeille, näyttää mistä kana pissii ja sanoa suoraan niin kuin asiat ovat, vaikka se ei kaikkia miellyttäisikään.

Pelkällä lammastelulla ei saa elämässä yhtään mitään.

Minulla on kunnia tuntea hienoja yrittäjiä ympäri Suomen. Nyt haluan nostaa esille erään tuntemani pienyrittäjän tarinan, jonka kuulin viime vuoden lopulla:

"Olen yrittäjä niin kuin miehenikin. Työskentelen yksin, minulla ei ole työntekijöitä. Miehelläni on seitsemän työntekijää, joten hän on työnantaja. Koska yrittäjien asema on lähellä sydäntäni, seuraan uutisointia ja keskustelua siitä, miten työnantajat riistävät työntekijöitänsä. Maailma on juttujen perusteella todella julma työntekijöitä kohtaan. Usein tämä kritiikki kohdistuu suuriin yrityksiin, mutta valitettavan usein se yleistetään kaikkiin työnantajiin ja yrittäjiin. Siksi haluan kertoa toisen puolen tarinasta.

Kello 16 työntekijät pääsevät töistä. He hakevat mahdollisesti lapset hoidosta ja menevät kotiin. Työpäivä oli rankka, mutta nyt voi huilata ja katsoa vaikka lempisarjan tv:stä. Ajoissa nukkumaan, että aamulla jaksaa taas mennä töihin. Joululomaan on enää kaksi viikkoa, nopeasti se aika menee.

Kello 16 yrittäjä käy parin asiakkaan luona, jotta hommat olisivat aamulla selvät, kun työntekijät tulevat töihin. Kotiin kaupan kautta ja perheelle ruokaa. Lasten kanssa hiukan leikkiä ja sitten laskuttamaan. Kirjanpidon aineisto pitää toimittaa huomenna ja palkat laittaa maksuun. Yrittäjä tarkastaa tilin saldon ja huokaisee helpotuksesta; rahat riittävät työntekijöiden palkkoihin. Muutama lasku on myöhässä, mutta ne maksetaan, kun rahaa tulee tilille. Klo 23 yrittäjä sulkee koneen ja suuntaa kohti sänkyä. Herätys kello kuudeksi, jotta ehtii kirjoittamaan muutaman sähköpostin ennen varsinaisen työn aloittamista. Lomaa yrittäjä on ajatellut pitää keväämmällä muutaman päivän, kun työntekijät ovat talvilomansa pitäneet.

Tämä on todellista arkea monen yrittäjän kohdalla. Teemme paljon sellaista työtä, josta kukaan ei maksa meille palkkaa. Nostamme itsellemme palkan sen jälkeen, jos ja kun rahaa jää. On ainainen huoli siitä, että asiakkaat maksavat laskunsa ajallaan ja rahaa riittää palkkoihin ja laskujen maksuun. Suomen lainsäädäntö pitää huolen, että verottaja ja vakuutusyhtiöt ottavat omansa, jotta työntekijöillä olisi ilmainen terveydenhuolto ja eläke. Kyllä, me yrittäjät sen maksamme.

Toki on aikoja ja yrityksiä, joilla menee hyvin. Tuote tai palvelu myy ja katetta jää. Tällöin palkkaamme mielellämme uusia työntekijöitä, mutta otamme myös itsellemme palkan kovasta työstä ja riskinotosta. Tämä on kuitenkin monen mielestä väärin. Yrittäjä ei saisi hyötyä taloudellisesti omasta yritysideastaan eikä ajallisesta ja rahallisesta satsauksesta, jonka hän on yritykseensä tehnyt. Kritisoidaan, kuinka rahaa ei jaeta työntekijöille, jotka työn ovat tehneet, eivätkä työttömätkään saa osaansa. Tämäkö on sitä riistoa?

Meistä pienistä ja keskisuurista yrittäjistä ei varmasti moni ole riistomielialalla yrittämässä. Me haluamme, että sinä – työntekijä viihdyt yrityksen palveluksessa. Jos kaikki ei mene niin kuin haluaisit, toivomme, että kertoisit siitä meille. Emme ehkä kaikelta työltämme ole nähneet asiaa sinun näkökulmastasi. Arvostamme sitä, että teet työsi hyvin, koska se takaa rahavirran yritykseen ja sinun palkkasi myös jatkossa. Te, rakkaat työntekijät, olette meille tärkeitä. Te olette yrityksen osaaminen ja voimavara ja toivomme, että voimme pitää teistä hyvää huolta myös jatkossa. Kiitos tehdystä työstä, toivottavast osaatte arvostaa myös sitä, mitä kaikkea me olemme tehneet, jotta olemme voineet tarjota työpaikan teille."

Minna Patosalmi, osakas, perheyrityksen jatkaja

Työllistyminen ja sitä kautta talouden nousu liittyy Suomessa pääasiassa pienten mikroyritysten kannattavuuteen ja mahdollisuuteen palkata työntekijöitä. Mikäli siis yrittäjä valitsee eduskuntavaaliehdokkaan omaa toimeentuloaan ajatellen, tulisi eduskuntavaaliehdokkaan joko ajaa parannuksia tai vähintäänkin ymmärtää muutama seuraavista pienen yrittäjän perusongelmista.

Työntekijän palkkaamiseen liittyvät sivukulut (palkka x 1,7) ovat varsinkin pienelle yritykselle kohtuuttoman suuret. Kyseessä on tuhansia euroja kuukaudessa, mistään pikkusummista ei siis ole kyse. Tämä vaikuttaa erityisen olennaisesti esimerkiksi yrityksen viiden ensimmäisen työntekijän palkkaamisen mahdollistumiseen. Pk-yrityksiä ei ole tervettä kohdella samalla tavalla kuin isoja yrityksiä.

Pienet yritykset hyötyisivät huomattavasti ALV:in alarajan nostosta. Jo 50 000 euron alarajalla, takautumattomasti, saataisiin suuri etu aikaiseksi. Tällöin alvia tulisi maksaa vain rajan ylittävältä osalta, liikevaihdon noustessa yli rajan. Yrittäjälle jäisi noin tuhat euroa enemmän kuussa käteen, joka olisi jo noin 1/4 yhden työntekijän palkasta sivukuluineen. Samaa sääntöä pitäisi tasa-arvoisesti soveltaa kaikkiin yrityksiin, mutta suurin työllistämisvaikutus tällä olisi nimenomaan 2-10 hengen kasvuyrityksiin.

Lomaraha (entinen lomaltapaluuraha) on vanhentuneeseen käytäntöön pohjautuvana poistettava. Yrittäjälle on riittävä rasite, että hän saa maksaa vuodessa viisi viikkoa per työntekijä siitä, että työntekijä lomailee. Ylimääräinen puolen loman rahallinen "bonus" tähän päälle on kohtuuton lisäpalkkio.

KELA:n tulisi maksaa kaikki työntekijän sairaslomat ja äitiys- tai isyyslomat. Mikroyrityksen voi helposti kaataa yhdenkin työntekijän pitkäaikaisen poissaolon tuomat kustannukset. Sukupuolen ei pitäisi vaikuttaa työnantajan päätökseen palkata taikka työsuhteen laatuun. Syntyneet lapset ovat tulevia veronmaksajia, joten samoista varoista tulisi kattaa lasten teon kustannukset.

Yrittäjän itsensä lisääntymisen kustannukset ovat yritykselle kovat, jolleipa jopa fataalit. Yritys joudutaan usein laittamaan kiinni, vähintäänkin äitiysvapaan ajaksi, eikä pienellä mikroyrityksellä ole varaa palkata yrittäjälle sijaista. Lisäksi vaikka kuinka palkkaisit alan ammattilaisen sijaistamaan itseäsi, ei sellaista ole olemassakaan kuin "yrittäjän" sijainen. Kukaan ei voi noin vain paikata yrittäjää itseään kaikessa hallinnollisessa, laskutustyössä, kirjanpidollisen aineiston kasaamisessa ja muussa sellaisessa, noin 20% yrittäjän työaikaa vievässä byrokratiassa. Tilannetta voisi kuitenkin helpottaa tuki sijaisen palkkaamiseen, jotta edes osa töistä voitaisiin hoitaa ja täten yritys voisi olla ainakin osan ajasta auki.

Talouskasvuun voidaan vaikuttaa myös ihmisten kouluttautumisella ja moneen yritykseen olisikin tunkua oppisopimusopiskelijoista. Valitettavasti oppisopimuksesta saatava korvaus eli palkkatuki ja koulutustuki eivät lähestulkoonkaan kata opiskelijasta syntyviä kustannuksia, joten kovin pienellä yrityksellä ei yksinkertaisesti ole varaa kouluttaa ketään, kun samalla hinnalla saisi jo kaksi ammattilaista.

Työntekijöiden tulisi ymmärtää kuinka suuri taloudellinen panostus he ovat, ja tehdä töitä sen mukaisella tarmolla. Yksikin virherekrytointi voi kaataa pienen mikroyrityksen. Erilaisilla internetin keskustelupalstoilla jopa neuvotaan ihmisiä valehtelemaan työhaastatteluissaan (esimerkiksi ruotsin kielen taidostaan), jotta pääsevät sisään firmaan. Töitä ei missään kuulemma kuitenkaan tarvitse tehdä "satalasissa" ja vaikka jäisit myöhemmin huijauksestasi kiinni, on sinut erittäin vaikea irtisanoa ja takanasi on kaikki liiton lakimiehistä lähtien. Nämä "nettineuvojat" jopa kehittelevät struktuureja ja neuvoja, joissa työntekijä saisi pelattua pelinsä niin, että saisi hommattua itsellensä laittoman irtisanomisen ja siten voittaisi parhaassa tapauksessa tässä irtisanomislotossa itsellensä 2 vuoden ilmaisen palkan. On lakattava lähtemästä siitä oletusarvosta, että työnantaja kuitenkin sortaa pientä viatonta työntekijää, jollei sitä kaikin keinoin, liitoin ja laein estetä. Väittäisin, että lähestulkoon kaikki yrittäjät rekrytoidessaan ovat hyvässä hengessä antamassa työntekijälle mahdollisuuden ja mahdolliseen irtisanomisen taustalla ovat aina erittäin painavat ja pitkään vaivanneet syyt, jotka ovat aiheuttaneet peruuttamatonta vahinkoa yrityksen taloudelle ja työilmapiirille.

Yrittäjän sosiaaliturvan tulisi olla edes sama kuin palkkatyöläisen. Yrittäjän sairauspäivärahan ei pitäsi olla kytköksissä eläketurvaan vaan todelliseen palkkatuloon, mikäli palkkatulo on korkeampi kuin maksettu YEL.

Yrittäjällä ei pitäisi olla velvoitetta työllistää koko perhettään. Useissa tapauksissa on sekä tietotaidollisia että psykososiaalisia syitä siihen, miksi omaa puolisoaan tai lastaan ei ole järkeä tai halua työllistää. Yrittäjän puolison työttömyysrahan saanti ei pitäisi olla riippuvainen puolison yrittäjyydestä. Nythän monet "vitsailevat" sillä, että pitää erota äkkiä, jotta ei jouduta myymään kotia, jos puolison firmassa on YT:t päällä.

Kotimaisuuden pitäisi olla kohtuuhintainen arvo. Mikäli kotimaiset valmistajat jatkuvasti häviävät hinnassa halpamaista tai edullisemman verotuksen maista tuoduille tavaroille tai palveluille, ei se luonnollisestikaan edistä kotimaista työtä. Kotimaisen veron on pudottava tai ulkomailta tulevaa tavaraa on verotettava kovemmin, jotta tilanne tasaantuisi. Valtiotason kansainvälissä kilpailutuksessa tulisi arvioida rinnakkain ulkomaista tarjousta veroineen, mutta suomalaista tarjousta verottomana. Suomalaisella yrittäjällähän ne verot palautuvat kotimaahan, kun taas ulkomailta tilattaessa verot hyödyttävät sitten jotakuta muuta kuin meitä.

Nykyverotuksellisessa tilanteessa ei ole ihme, että niin moni harrastaa harmaata taloutta. Kovassa kilpailutilanteessa jo pelkästään palkan sivukulut lähestulkoon "pakottavat" monen yrittäjän kiertämään sääntöjä. Itse en tällaista hyväksy enkä harrasta, vaikka monet yrittäjäkolleegani ovatkin jopa kutsuneet minua hölmöksi tästä syystä. Väite lienee totta.

Verojen kertymiselle Suomeen ei voi olla edullinen tilanne, jossa isojen yrityksen perässä nyt jo pienetkin yritykset siirtävät kirjansa yritysmyönteisempiin ja edullisemman verotuksen maihin. Talousmatemaattisesti ajateltuna siis ole mikään ihme jos kirjat ovat Virossa, Irlannissa tai Luxenburgissa. EU:ssa pitäisi olla yhteinen verokanta ja yritysten pitäisi mielummin haluta pitää kirjansa Suomessa, kuin konkurssin välttääkseen siirtyä ulkomaille.

Jos näistä teeseistä pitäisi valita tärkeimmät, joilla arvioni mukaan olisi välitön myönteinen vaikutus työllistymiseen, olisivat ne ALVin alarajan nosto, nimenomaan takautumattomasti - sekä työntekijän sairas- ja äitiyslomien siirtäminen KELAn maksettavaksi.

Monella pienellä yrittäjällä tilanne on se, että vaikka töitä tehdään yötä-päivää, ei käteen jää mitään. Vanha sanonta "Yrittäjän kymppi on markka" ei enää pidä paikkansa, sillä käteen jää todellisuudessa enää muutamia senttejä.

Ketä pääsen siis äänestämään? Kuka on sanansa mittainen ja sitoutuu vaalilupauksiinsa? Nimiä pöytään.

Toiveikkain terveisin,
Satu
Yrittäjä ja äiti, Espoo
Luotettava kumppani-yritys, joka päivittäin työllistää 5-8 henkeä.
http://olipakerranyrittaja.vuodatus.net/