Mun kaveri on menossa naimisiin ja mä olen kaaso. Päällä on hillitön paniikki pitopalvelusta, kukkasista, puvusta. Mitä tarjotaan ja missä, ja pitäisikö puvussa olla hihat vai nöy? Entä minkä väriset kukat pitäis olla ja pitäiskö niiden olla ruusuja vai liljoja. Kirkkoon autolla vai hevosella? Ja niin edelleen.
Ihan normaalia kait sinänsä, mutkun ne häät on 7 kuukauden päästä. Eiks tässä vielä kerkee?
Kyselee tyhmä.
Olen järkkäämässä juhlia ensi viikonlopuksi. Ei mitään isompaa, mutta kuitenkin yli 20 vierasta. Ja voi hyvä isä, että voi olla vaikeaa ilmoittaa, onko bileisiin tulossa vai ei ja millä vahvuudella, yksin vai kaksin.
Kutsun lähetin yli kuukausi sitten, joten kaikilla on ollut aikaa järkätä työvuorot, hommata lapsenvahdit ja varata hotellihuoneet. Kaikilla on myös ollut aikaa ilmoittaa, mikäli minkään yllämainituista, tai jonkun muun seikan järjestäminen ei syystä tai toisesta onnistu. Viimeinen ilmoittautumispäivä oli yli viikko sitten.
Edelleen epävarmoja on kuusi henkeä, eivät kuulemma tiedä. Fine. En tiedä sitten minäkään, onko heille ruokaa jos tulevat. Myöhässä ilmoittautui kahdeksan. Vajaa puolet ilmoittautui määräaikaan mennessä joko kyllä tai ei -vastauksella.
Koska väännän juhliin tarjottavat itse, mulle todellakin olis tärkeää tietää, onko jengi tulossa vai ei. Ja koska kuitenkaan en voi oman työn ohessa tehdä tarjottavia edellisenä iltana kaikkia, tarviisin sen tiedon NYT koska teen tarjottavia etukäteen. Okei, ei sinne mitään kummoisia tarjottavia tule, iltapalaa vain, mutta kuitenkin valmistamista/valmisteluja vaativia snackeja, joita ajattelin tehdä etukäteen pakkaseen. Ja koska muutama vieras ei nyt suostu millään ilmoittamaan tulostaan, on valmistelutkin jäissä.
Mun mielestä ei ole mun homma soitella tai viestitellä perään että onko jengi tulossa vai ei. On äärimmäisen junttia jättää vastaamatta kutsuun, silloinkin kun ei aio tulla. Kai siitä voi tietysti omat johtopäätöksensä vetää.
Valmistaudun iäkkään sukulaisen syntymäpäiville pilaamaan päiväni. Ulkona on +24 ja on mun viikon ainoa vapaapäivä, ja ei kun sinne kitumaan. Huomenna koko päivä töissä.
Ai niin ja kai muistin mainita sen pakollisen eli että sille mun bilepäivälle on luvattu +10c ja kaatosadetta ja että bileet on mökillä.
Menin eilen töihin. Ja eilisestä (tai oikeastaan jo toissapäiväisestä) mua on ahdistanut, vituttanut ja masentanut. Maha on turvoksissa ja siihen koskee, ja joka päivä on särkenyt päätä. Lisäksi mulle pukkasi ison kasan finnejä sekä decoltéhen että naamaan. Eihän tästä voi tehdä kuin yhden ainoan johtopäätöksen: mä olen allerginen duunille!!
Sillä, että mulla alkoi eilen menkat, ei tietenkään voi olla tämän asian kanssa mitään tekemistä, eihän? Ei etenkään vatsakipujen ja turvotuksen. Eihän?
Tänään piti tulla takaisin töihin loman jälkeen. Ristus, että ahristi. Mulla meni jo koko eilinen päivä täysin pilalle, koska olin niin ahdistunut. Itkeä pillitinkin jossain vaiheessa, kun tuntui niin pahalta. Toisaalta osaksi se johtui siitä, että vaikka oli luvattu +23c ja aurinkoista, oli koko päivän +12c eli helevetin kylmä. Koska olin suunnitellut viettäväni viimeisen lomapäiväni rannalla loikoillen, ja olin pakannut bikinitkin jo kassiin valmiiksi, otin aika henkilökohtaisesti tämän jäätävän kylmyyden :(
Viime yö meni sitten neljästä asti valvoessa, kun odotin kauhusta jäykkänä työpäivän alkua. Onneksi hieman helpotti se, että pomo ei ollut vielä palannut lomalta, niin ei tarvinnut kohdata sitä. Toisaalta sama se, jos sen kohtaaminen olis tullu tähän samaan rytäkkään. Sitpähän olis sekin ollu poissa niskasta. Nyt se on vielä edessä.
Nyt duunipäivä alkaa olla ohi ja olen elossa. Positiivista. Pelkäsin nimittäin kuolevani ahdistukseen ja vitutukseen. En kuollut. Hienoa.
Nyt metsään vattuja poimimaan =)
Kävin juuri katsomassa Sacha Baron Cohenin uutuuden "Brüno", ja olen aivan pissat housussa, vedet silmissä ja vatsalihakset kipeänä nauramisesta. Että osasi sitten pitkästä aikaa komedia naurattaa ihan kauheasti.
Olen ihan satavarma, että nipottajat ja tiukkapipot napsivat leffan aikana vähintään purkillisen nitroja, ja alkavat sitten vinkua homojen pilkkaamisesta ja homovastaisuudesta. Vaan kun homma ei mene ollenkaan niin, vaan leffassa nimenomaan irvaillaan tälle ennakkoluulolle ja homostereotypioille, ei niinkään homoille. Jenkit saavat taas kerran oikein kunnolla lunta tupaan mm. julkisuushakuisuudestaan. Osa leffan kohtauksista on spontaaneja, osa ennalta käsikirjoitettu. Toivoa sopii, että se kohta, missä Brüno pitää castingia vauvojen kuvauksiin, on ennalta sovittu. Muuten olen kyllä halukas vetämään itseni kiikkuun sen takia, mihin kaikkeen julkisuudenkipeät vanhemmat ovat valmiit jälkikasvunsa alistamaan.
Mutta sanat eivät riitä kertomaan... Olen ihan varma, että kriitikot inhoavat. Minä tykkäsin. Menkää itse katsomaan. Mutta tiukkanutturaiset varautukoot sitten niillä nitroilla. Niin ja pissikset varautukoot sitten siihen, että siellä näkyy useammankin kerran pippeli, niin ei sit tartte hihittää ja hokea "pippeli" joka kerta kun näin tapahtuu....
Cadu-täti on palannut lomalta ja reissuiltaan, ja on valmis taas piinaamaan teitä, rakkaat lukijat, elämänsä polkujen poikki viritetyillä piikkilangoilla. Aloitetaan vaihteeksi vakuutusyhtiöillä.
Alkukesällähän mulla oli siis se käsileikkaus, joka meni tapaturmavakuutuksen piiriin koska tapahtui vapaa-ajan tapaturmassa. Kävin tuolloin vakuutusyhtiössä selvittelemässä juttua, eikä siinä ollut mitään ongelmia. Ystävällinen vakuutusvirkailija neuvoi minua vain toimittamaan kaikki sairaala- ja poliklinikkalaskut heille. Koska laskuja tuli aika monta enkä jatkuvasti viitsinyt juosta vakuutusyhtiössä, maksoin osan laskuista ensin itse. Vakuutusvirkailija neuvoi, että maksetut laskut on merkittävä kynällä siten, että niiihin merkitään maksupäivämäärä ja teksti "maksettu". Näin siis tein niille laskuille, joiden eräpäivä meni umpeen ennenkuin mulla oli asiaa kaupunkiin. Muuten vein laskut maksamatta vakuutusyhtiölle. Ja kaiken piti olla ok. Kunnes sitten ekasta reissusta palatessani pöydällä odotti kaksi karhukirjettä erääntyneistä sairaalalaskuista!!!!
Soitin ensin sinne perintäfirmaan, että nyt on varmaan sattunut jokin erehdys. Kerroin, että vakuutusyhtiö on ottanut asian hoitaakseen ja että maksut on kaikki hoidettu sieltä. No, perintäfirmathan kuulevat näitä selityksiä varmaan miljoona päivässä, joten ei voi syyttää tätiä siitä että hän kuulosti hieman skeptiseltä. Joka tapauksessa hän lupasi laitella asiaa vähän jäihin.
Nyt kotona odotti taas uusi karhukirje ja aloin vihreänä raivosta selvittelemään asiaa, tällä kertaa suoraan vakuutusyhtiön kanssa. Ja selvisi, että vakuutusyhtiö ei sitten ollut millään lailla huomioinut sitä, että osaa laskuista ei oltu maksettu. Korvaussumma oli maksettu kokonaisuudessaan suoraan mun tilille, ja sairaala oli jäänyt nuolemaan näppejään. Ja arvatkaa vaan, kuka maksaa karhukirjeiden huomautuskulut, viivstyskorot, jne jne, vaikka moka on vakuutusyhtiön? Aivan oikein. Cadu.
Helevetin raivostuttavaa!!! Miks noiden vakuutusyhtiöiden kanssa on aina jotain vitun säätöä?? Eikö ikinä vois asiat mennä ihan just niinkuin on sovittu ja luvataan??
Over and out.
Olen hyvin lyhyessä ajassa törmännyt häkellyttävän välinpitämättömään käytökseen, mikä liittyy minun aikaani. Aikaan, jota toki nyt lomalla on, mutta jota ehkä nyt lomallakin haluaisin käyttää johonkin muuhun kuin odotteluun. Se, että joutuu odottelemaan vain sen takia, että jokin toinen osapuoli viittaa täysin kintaalla sovitulle ajalle, on jotain uskomattoman raivostuttavaa.
Muutama päivä sitten mulle piti tulla vieraita syömään. Oltiin sovittu aika tarkalleen. Koska tarkoitus oli syödä pitkään ja hyvin, olin paastonnut koko päivän ja ajan koettaessa nälkäinen kuin susi. Niinpä tyrmistys oli melkoinen, kun vieraita ei ala kuulua. Tarkastin puhelinta kahden minuutin välein sen varalta, että mulle oli laitettu viestiä jossa selitettiin myöhästymistä, mut ei. Puhelin pysyi mykkänä. Ruokavieraat tulivat melkein tunnin myöhässä, mutisten epämääräisiä syitä, mutta siinä vaiheessa oli myöhäistä muunkin kuin ruokailun kannalta. Mua nimittäin vitutti niin paljon siinä vaiheessa se, että mun vaivannäölle ruuan kanssa ikäänkuin viitataan kintaalla, että ilta oli mun osalta pilalla.
Kaksi päivää sen jälkeen olin sopinut tapaamisen klo 11. Luottaen siihen, että kyseinen ihminen on ajoissa, olin sopinut meneväni mummon luokse kolmelta viemään sinne eräitä tavaroita. Laskin, että kun hoidan klo 11 tapaamisen, ennätän hyvin tehdä muut sille päivälle suunnitellut hommat alta pois ennenkuin menen mummolaan.
Saavuin tapaamiseen n. viittä vaille. Toinen osapuoli ei ollut paikalla, mutta en ollut siitä kovin huolissani koska olinhan itse etuajassa. Mutta kun 20 min oli kulunut eikä toista osapuolta kuulunut, aloin taas vähän ärtyä ja soitin tälle ihmiselle. Ajattelin, että oli ehkä sattunut jotain. Ja mitä hän sanoo puhelimessa? Oli äärimmäisen hämmästynyt: "ai, oletsä siellä jo?" Sanoin että no totta vitussa olen paikalla, koska aika, joka sovittiin, oli vartti sitten. Taisi huomata äänestäni, että olin käpynä, sillä lupasi tulla heti, mutta sekin että hän läksi heti kotoa tarkoitti sitä, että sovittu tapaaminen ja erään asian ehdottoman tärkeä harjoittelu seuraavaa päivää varten myöhästyi hänen takiaan kolme varttia. Ja että mulle tuli ihan saatanan kiire, että ennätin kolmeksi mummolaan.
Samana päivänä olin sopinut erään ihmisen kanssa, että hän soittaa minulle kahdelta. Siis tasan kahdelta. Ja tämä ihminen itse halusi soittaa kahdelta, koska se sopi hänelle hyvin. Sovimme siis tämän ajan ja ihme ja kumma olin puhelimen ääressä päivystämässä kahdelta, vaikka tulimmaisessa kiireessä olinkin. Ja joko arvaatte loput? Ei tullu puhelua. Saatana. Vittuunnuin niin, että en laittanut mitään viestiä enkä muuta, enkä soitellu perään. Mummolassa ollessa puhelimeni on aina äänettömällä enkä silloin vastaa vaikka palokunta soittais. Oli se sitten 1½ h sovitun ajan jälkeen yrittänyt soittaa, näemmä. En vastannut. Eipä siellä sen ihmeempää kuin ajo-ohjeet erääseen paikkaan jonne mun oli pakko osata seuraavana päivänä ajaa ja jonne navigaattori ei löydä. Saatana. Onneksi sain sitten ajo-ohjeet muualta.
Nyt olen koko illan odottanut puhelua ihmiseltä, joka lupasi soittaa mulle HETI kolmen jälkeen eräästä erittäin tärkeästä asiasta. Ja ei ole vittu soittanut!! Ja mulla on nyt pinna niin saatanan tiukalla että ei ole tottakaan. Sen puhelun takana on nimittäin aika helvetinmoinen kasa rahaa.
Mikä vittu ihmisiä oikein vaivaa, että he eivät tipan vertaa välitä siitä, että toisilla saattais olla muutakin tekemistä elämässä kuin odottaa heitä?
PERKELE!!!!
Mahtavaa, kun on vieraita, joitten kanssa pitäis tehdä yhtä ja toista ja sitten Esteri antaa tulla niin että peltikatto soi. Koko taivas on kuin tiskipalju, mistään kuurosta ei siis ole kyse. Helvetti :(
Oltiin tyttökaverin kanssa syömässä ja liikenteessä eilen. Tultiin kotio niin tuhannen päissämme kahdelta yöllä, kivan illan päätteeksi. Oli kertakaikkisen mukavaa käydä vähän tuulettumassa ja pagisemassa. Ja saatiin koko ilta istua rauhassa känniääliöiltä, plussaa sekin.
Ja sänkyyn olen kaatunut kolmen maissa, herännyt kahdeksalta. Hienoa. Mä en vaan koskaan saa nukkua, en ikinä, se tuntuu olevan väistämätön tosiasia. Kun mulle tulee univelkaa, en saa niitä ikinä nukuttua pois vaikka aikaa lomalla olis. Koska en nuku. Vaikka menisin seitsemältä nukkumaan, herään viimeistään kahdeksan jälkeen. Vaikka olisin niin lopussa, ettei edes jalat kanna niin unta en saa. Tuskin muistan aikaa, milloin nukkui jonnekin puoleenpäivään.
Grr.
Ai niin, ja makkarista kuuluu vaan tasanen tuhina, kun kamu kyllä vetää unta peukku persiissä. Vähänkö olen kade.
Hukkasin aurinkolasini jossain vaiheessa mökin remppausta. Etsin niitä kissojen koirien kanssa, muttei löytynyt mistään, ennenkuin kuului musikaalisen rusahtava ääni istahtaessani puiselle penkille naukkailemaan vähän limpparia raatamisen ohessa. 200€ se siellä vain rutisi... kehys kahdesta kohti paskana ja sanka just saranan kohdalta. Aika raskas perse mulla.... Hetkisen meinasi suorastaan vituttaa, mutta sitten totesin stoalaisen tyynesti linssien olleenkin jo aika naarmuiset. Nyt tänään aamulla herätessäni olin hyvin nukutun yön jälkeen täynnä tarmoa ja päätin singahtaa kaupunkiin hoitelemaan tarpeellisia asioita ja lisäksi ostaa siinä uudet lasit.
Juoksin käräjäoikeuden, vakuutusyhtiön, pankin, ja muita tylsääkin tylsempiä instansseja sekä hoidin muita juttuja jotka eivät olleet niin välttämättömiä mutta rästissä kuitenkin: veitsien teroituttaminen, koirille punkintorjunta-ainetta, purkki kasvorasvaa, sekä tarmokasta sandaalien etsintää, sopivia kuitenkaan löytämättä.
Tulin kotiin kolme tuntia myöhemmin väsyneenä, mutta tyytyväisenä, ja taputtelin itseäni olalle. Tuntui vähän, että jotain ehkä jäi hoitamatta, mutta en keksinyt mitä se olisi voinut olla. Päättelin, että ei se varmaan mitään niin tärkeää ollut, koska ei tullut mieleen.
Muistin, kun läksin pyöräilemaan ja aurinko alkoi paistaa.
Oliskohan missään yliopistossa hajamielisen professorin paikkaa auki?
Toinen yö kun valvon. Viime yönä sentään viisi tuntia unta, nyt kaksi ja puoli. Ja huomenna pitäis heittää 12h päivä, josta n. 6h tien päällä, jossa tunnetusti pitäis olla valppaana. Argh.
Millonkahan sitä oppisi elämään niin, että huolehtisi, ahdistuisi ja murehtisi vasta sitten jos siihen on aihetta? Miksi pitää olla niin pahuksen huono olo, vaikka asiat ovat aivan hyvin. Nytkin erehdyin vain yöllisellä pissareissulla suomaan kahden nanosekunnin ajaksi pari mietettä töihin palaamiselle, ja naps, sellainen angsti päällä että hyvä kun henki kulkee. Ajatuskin siitä, että kaiken tämänkeväisen paskan jälkeen pitäisi kohdata pomo, on aivan kestämättömän kamala. Alkaa itkettää, kun vain ajattelenkin sitä. Lisäksi huolettaa moni muukin asia, joista ei kuitenkaan tässä sen enempää. Nekin on sellaisia asioita, jotka hyvin todennäköisesti kääntyy ihan parhain päin.
Mutta mitä tehdä, kun ei voi olla murehtimatta?
