Tänään aamulla ahdisti jo vaille seitsemän, vaikka oli vapaapäivä edessä. Ohjelmassa oli nimittäin parturikäynnin lisäksi asiointi verotoimistossa, pankissa, vakuutusyhtiössä ja käräjäoikeuden kiinteistöosastolla, kaikki paikkoja jotka eivät varsinaisesti ole kuuluisia joustavasta ja ystävällisestä asiakaspalvelustaan. Tiesin, että näissä eri virastoissa juoksemisen takia kaupungilla vierähtäisi useampikin tunti, ja siksi syynäsin neuroottisesti sataan kertaan kaikki paperipinkat läpi, että mulla varmasti oli kaikki vaadittavat dokumentit mukanani.
Aloitin kaukaisimmasta, eli verotoimistosta, jossa ihme ja kumma ei ollut lisäkseni muita asiakkaita lainkaan, vaikka oli juuri pahimmilleen ruokatunnin aika. Herttaisesti hymyilevä nainen palveli minua heti, selitti kysymäni asian juurta jaksaen ja tulosti vielä tarvitsemani lomakkeen mulle käteen valmiiksi sen sijaan, että olisi tiuskaissut sen löytyvän netistä. Hyvän juhannuksen toivotuksien saattelemana astuin ulos virastosta pää hieman pyörällä asian hoitumisen helppoudesta. Aikaa oli kokonaisuudessaan mennyt ehkä 10 min jos sitäkään.
Seuraavaksi oli listalla vakuutusyhtiö, joiden olen kantapään kautta oppinut olevan varsinaisia tapauksia mitä terveen järjen käyttöön tulee. Täälläkin sain heti tarkastaa käsityksiäni, sillä ripeästi ja ystävällisesti minua palvellut virkailija ilmoitti asiani hoituvan ja mulla meni tiskillä ehkä kaksi minsaa.
Pankki oli sentään oma itsensä, joten maapalloni ei aivan suistunut galaksiltaan: puoli tuntia jonotusta ja tiskillä kesäapulainen, joka ei oikein ollut vielä kärryillä hommista. Mutta se, että pankissa asiat olis sujuneet joutuisasti, oliskin ollut jo aivan liikaa. Sieltä kipitin vielä käräjäoikeuteen, jossa sielläkin oli maailman ystävällisin palvelu siitä huolimatta, että heillä oli toimiston muutto pois homesaneerauksen alta, ja kaikki oli aivan mullinmallin.
Alkaakohan maailma vihdoin muuttua niin, että virallisillakin tahoilla opitaan hymyilemään?
