Back to Basics

Ja tänään ollaan jo tanakasti kiinni juurevassa perusmenossa:

"tässä olisi 44v,pitkä,tumma,hoikka mies.Ajelen siitä ohi ensi viikonloppuna,tulenko,ja nusin sinut kunnolla?"

Auts. Mun oli ihan PAKKO suosittaa tälle tummalle hoikalle että opettelis ensin kirjoittamaan, ja rientäis vasta sitten nusimaan.. Joskus se on NIIN pienestä kiinni, mutta tässä tapauksessa ei ehkä oikeinkirjoituskaan olis jeesannut tätä kyseistä heeboa. Millaistahan mahtaisi olla ootella kynsiä pureksien tuntematonta satunnaista ohimatkaajaa, joka just kohta olis saapumassa ovelleni ja nusimaan kunnolla. Sekin jää kokematta, koska en nussuttele tuntemattomien kanssa ennenkuin olen tsekannut naamarin ja kuuppa-actionin yleisellä paikalla. Useimmiten en nussuttele SITTENKÄÄN... mutkun siitä "säännöstä" on ilmennyt yllättäviä poikkeuksia (tai poikkeus, perkele, pysytään nyt totuudessa sentään!), niin ei voi pitää ihan kiveen kirjoitettuna.
***
Tuli tossa mieleen kun lukaisin M. Wuokon turn-off -juttua... Miten ihminen voikin joskus olla tyhmä. Tai siis naivi ja ylitoiveikas ja täysin epärealistinen. Onkohan sellaisia nettinoviiseja vielä, kun kaikki suhaavat sujuvasti kaikenlaisilla interaktiivisilla areenoilla. Anyway, itse olin niin yli-innostunut aikanaan nettiyhteyksien kautta löytyneestä mukavan tuntuisesta tuttavuudesta, että suht pian lupauduin viikonloppuvisiitille 150 kilsan päähän. Ei vaihdettu kuvia, vaan eleltiin omien ylimyönteisten mielikuviemme varassa molemmat. Tunnetila (= hämmennys, pettymys, paniikki, pakohalu) linja-autoasemalla vieraassa kaupungissa oli jokseenkin ikimuistoinen. "Toi hintelä nyhverökö on se lennokas ja hauska ja kiehtova persoona,jonka kanssa olen kirjoitellut ja puhellut luurissa. Ei voi olla. Ei saa olla!" Mutta olihan se. Eikä siitä mihinkään voinut heti paeta.

Onkohan monikaan kokenut elämässään tuollaista hetkeä, jolloin jotkut asiat kirkastuvat (kielteisen säväyksen kautta) ihmiselle hetkessä. "Ahaa...siis TÄTÄ se voi pahimmillaan olla. Tämmöistä ei toista kertaa saa päästä tapahtumaan. Se mun täytyy omilla valinnoillani varmistaa." Ei heti noin rationaalista ajatuskulkua, mutta jo paluumatkalla bussissa. Varmaankin hyvä, että karu kokemus tuli suht varhaisessa vaiheessa. Tajusin, että on liikuttava ihan ERI suuntaan kaikenlaisesta ihannemielikuvien tyrkytyksestä ja tosiasioiden peittelystä. Eihän yhteydenottaja muuten tajua kuka minä olen, ja mitä se tarkoittaa mitä kerron itsestäni. Ehdottomasti anti-diibadaabaa.

Ai niin, se totaalinen turn off. Ei pelkästään ulkomuoto (ja pahanhajuinen hengitys), vaan karmiva kokemustuokio kaffetta nauttiessamme. Nihkeästi isäntä kaiveli jotain nahistuneita keksejä kaapeistaan, ja totesi samalla: "Kyllä sä varmaan vielä sen sokeritaudinkin saat, kun on NOIN paljon tota ylipainoa." Mihin katosi ennakkoluuloton huumoriheppu, jonka kanssa vain päivää aiemmin olin tarinoinut?? Onhan tolle koko tapaukselle jälkikäteen eri yhteyksissä remakasti jo naurettukin, mutta henkiseen toipumiseen meni kyllä aikansa. Nyt tässä likely-to-be -diabeetikkona voin toki sanoa, että heppuhan oli ennusteessaan ehdottomasti oikeassa, mutta that's not the issue here. Tulin joksikin aikaa ihan ylivarovaiseksi sen suhteen ettei kontaktikanavien toisessa päässä JÄLLEEN vaan satu olemaan joku vastaava läskikriittiinen sairausennustusten jakelija.