Dementikon öinen kusipurkkishow

Jos ei tukala helle kiristelyttäisi hermoa ja hammasta, niin kyllä sitä aihetta aina järkkääntyy isäukon kanssa. Niinkin yksinkertaisen tuntuinen asia kuin kusinäytteen ottaminen labraa varten aiheutti hänelle jo etukäteen tavattoman hämmennyksen. Purkista tavattiin ohjeita moneen kertaan, mutta ei ne tuntuneet uppoavan tajuntaan. Sitten alkoi öinen tassutus ja ramppaaminen: kaksi kertaa tunnissa vessaan ja takaisin, ja taas kusipurkkiohjeita tutkimaan. Tätä pitkin aamuyötä. Satuin olemaan vielä valveilla, joten tein pahan erheen eli yritin neuvoa miten kannattaisi toimia. Siitäkös helvetti repesi. Ukko aloitti irvistelyn, nyrkin heristelyn ja pomppimisen paasaten: "Perkele kun en saa kodissanikaan rauhassa olla. Häivy sinä helvettiin, kun sulla on kämppä muualla. Sairashan sinä olet jumalauta, ei tätä hermo kestä. PAINU NYT SINNE KÄMPPÄÄSI. PANE OVI KIINNI JA PIDÄ TURPASI KIINNI." Sitten ukko lämäytti oveni kiinni, ja jäi ulkopuolelle pitelemään kahvaa koko voimallaan eräänlaisen primitiivisen raivon vallassa kuin määräysvaltaansa osoittava kurittaja, joka taltuttaa pahankurista kakaraa.

Olen niin sata ja yksi kertaa todennut vastaavissa tilanteissa, että nyt mulle riitti kertakaikkiaan. En vaan ole sitä turpaani oppinut kiinni pitämään silloin, kun tuo öinen ramppaus rupeaa käymään hermoon. Kokonaiskuviossahan on surullista se että isäukon selviytyminen on vain ja ainoastaan äitini jaksamisen varassa. Minulla ei ole mitään edellytyksiä avustaa tai hoitaa häntä, koska voimakkaimmat vihamielisyyden puuskat kohdistuvat poikkeuksetta minuun, eikä minulla ole sellaista fyysistä eikä etenkään henkistä kuntoa mitä niiden jatkuva maltillinen sietäminen vaatisi.

Kirjoitettaessa soi Nyrock Radio