Kuinka hermo karaistui...

No ei vainkaan! Ei karaistu meikäläisen hermo, pikemmin päinvastoin. Outoa toimintaa itseltäni on se, miten jään jumiin johonkin kommunikointituttavuuteen, jossa jo selkeästi mennään enemmän miinuksille kuin saadaan aikaan mitään myönteistä tai hedelmällistä. En edes muista milloin aloitin erään sinänsä kiinnostavan henkilön kanssa aika säännnöllisen tekstailun, vaikka yleensä haluan VÄLTTÄÄ nimenomaan tekstailua ainoana yhteydenpitomuotona. Se kun on ajatusten tai tunteiden välittämiseen aivan liian suppea ilmaisumuoto. Alinomaa tulee vääriä tulkintoja ja oletuksia. Siinä sitten intät ja selität ja vielä kerran selität että "mähän tarkoitin niinkuin sitä ja sitä". Rasittavaa ja turhaa.

No kumminkin sitä vääntämistä ja näpytystä on jatkettu, vaikka toisen ylisinutteleva "olet sellainen ja sellainen" -tyyli toisinaan on tehnyt tiukkaa. Hän esittelee omia oletuksiaan totuuksina, mikä saattaa sekin olla tekstiviestimuodon tuottamaa harhaa. Olemme pari kertaa puhuneet luurissa. Tänään hän sitten paljastaa taustasyynkin sille miksi on halunnut pitäytyä tekstailussa: "Olit ensimmäisessä puhelussa hyvin päällekäyvä. En halua sellaista. Siitä syystä tämä on tekstarisuhde." VÄÄRIN. Tämä ei ole MIKÄÄN suhde, ja tuosta sain hyvän & pätevän syyn panna vihdoin pisteen kaikelle elämäni ja ajatusmaailmani loputtomalle selostamiselle/selittämiselle sormet ruvella tekstaillen. Jos ihminen tekee päätelmänsä yhden (tuntemattomien kesken käydyn) jutustelun perusteella, niin antaa olla. Jäi vaan hieman kummastuttamaa miksi ihmeessä hän ryhtyi koko elämäntilannettaan ja ajatusmaailmaansa avaamaan tuosta lähtökohdasta. Ehkä hän sittenkin sitkeästi jahtasi ihannekuvaansa suhteesta, joka VOISI kehkeytyä. Jooei, ei voi kehkeytyä, jos ei aikaansaada ääniyhteyttä.

Muutama selkeä periaate on hyvä pitä itselläänkin takaraivossa, kun (viestintä)energiaa on rajallisesti. Jos vuorovaikutus on toistuvasti epätasapainoista ja sisältää toisen taholta vähätteleviä, jyrääviä ja määräileviä sävyjä, siinä ei ole kehittymisen mahdollisuutta. Näen tietenkin tuossa toisessa ihmisessä ITSENI, ja se on varsin opettavaista. Tajuan mikä omassa kommunikointityylissä saattaa loukata ja ärsyttää toista ihmistä, vaikka en tarkoittaisikaan. Esim. spontaani SUORUUS voi olla just tollaista "sähän olit niin päällekäyvä että se kerta riitti" -tyyppistä rehellistä näkemystä. Taitaa olla niin, että liian ERILAISET ihmiset eivät saavuta kovin mahtavaa yhteisymmärryksen tasoa - mutta eivät myöskään tietyiltä ominaisuuksiltaan ja reagointitavoiltaan LIIAN samanlaiset. Jos kummatkin räiskivät suorapuheista sarjatulta, niin kuviosta puuttuu kokonaan rauhoittava ja tasapainottava elementti, jonka avulla voisi päästä kiperistä konfliktikarikoista ylitse. Noh, tosiasiat on tunnustettava. Aina ei voi onnistua, vaikka olisi yritystäkin :((