Mikä on tarpeeksi ja mikä ei riitä

Pääsin apteeksin erheen ansiosta/takia testauttamaan itselläni asian, jonka tosin jo tiesin muutenkin. Kovien kipulääkkeiden reseptithän säilytetään apoteekissa jemmassa. Viimeksi kun hain sadan kappaleen satsin, ei tullut yhtään tsekattua tekstejä pakkauksen päältä. Erivahvuisten (100 mg ja 150 mg) troppien pakkaus on tismalleen samanlainen, mutta kun ottaa lääkelaatan esille, huomaa heti, että täähän on valkoinen nappi, vaikka pitäis olla keltainen kapseli.. Normaali-immeinen kipaisis siitä tuotapikaa korjaamaan erehdyksen, joka jotenkin pääsi käymään ilmeisesti näpyttelyvaiheessa. Sattuipa vaan olemaan perjantai silloin, ja ko. apteekki (paikkakunnan kahdesta apteekista toinen) viimeistä iltaa päivystysvuorossa eli avoinna klo 20 asti.

KUVITTELIN ehtiväni jonain päivänä viikolla ennen klo 18 apteekkiin vaihtamaan rohtoa, mutta eihän siitä männäviikon väsytyksillä ja nukkuma-ajoilla taas mitään tullut. Oli siis pakko korkata satanen Tradolan retard, ja todeta ettei se piisaa mihinkään. Siksihän se alunperinkin sataviiskymppiseen vaihdettiin, ettei tarttis napsia kolmea nappia vrk:ssa, vaan kaksikin riittää, yleensä jopa puolitoista. Retardin ideahan on se, että vaikutus/lievitys ei iske salamana, vaan kestää sitten pitempään. Nyt kipu pääsee ajoittain riehaantumaan sellaiselle tasolle, että se riistää huomion kaikesta muusta. Keveämmän sarjan kivuissahan ihminen (= potilas) voi pitää jopa välipäiviä lääkkeen käytöstä, mutta 4. asteen KIVULIAAN nivelerikon krooniset kudoskivut EIVÄT ole sitä kevyttä sarjaa. Samanmoisen rustotuhoutumisen taso voi olla jollakulla täysin kivutonkin, niin ettei tarvita mitään napitusta ehkä ollenkaan. Yksikin sellainen papparainen marisi mulle kerran kaupassa "Haluavat passittaa minut siihen tekonivelleikkaukseen, mutta en millään haluaisi mennä, kun ei ole minkäänlaisia kipuja ollut näissä polvissa koko aikana." Sillä lailla. Epäreiluutta!!
***
Apteekissa ehkä vielä virheellinen menettely suostutaan jopa korjaamaan, mutta muualla hoitokentällä useinkaan ei myönnetä mitään, eikä armoakaan anneta. Jo vuosia on minunkin lääkärikäyntieni anti ollut kuin aina vaan uusintana samojen syytekohtien luettelemista "...ei ole kyennyt", "ei ole pystynyt", "ei ole onnistunut" jne. jne. Aika kätevää sinänsä: lääkärin ei tarvitse pohtia voisko hän tehdä jotain tai mitään, kun sanelee sinne vaan sairauskertomuksiin missä kaikessa kelvoton potilas on epäonnistunut - eikä hänelle siksi tarvitse mitään tuskista vapauttavaa hoitotoimenpidettäkään tosissaan harkita. Eikähän se lääkärin ongelma olekkaan, jos ja kun en JAKSA esim. ikinä kampeutua aamuvarhaisella labratutkimuksiin, ja niin ne jäävät tekemättä. Lopulta päädyn käyttelemään vain & ainoastaan yksityisen sairaanhoitokeskuksen palveluita, mikä tietysti on armotonta (rahan)menoa sekin. Mutta kun asiakas maksaa, lääkäri ainakin ottaa kuuntelevaisemman asennon/asenteen. Omalääkärini nimittäin osaa vuosien tk-kokemuksella HYMYILLÄ sennäköisenä kuin potilaan asia tai tila kiinnostaisi häntä, mutta karu totuus paljastuu kyllä sitten lähtiessä kättelyvaiheessa.