Ufo-olotila = päiväsaikaan ulkosalla

Torjuntavoitto plakkarissa hampaan kanssa eli hieman lohjennut pinta vahvistettu ankaran namuttelun kestäväksi muovikerroksella. "Mut emmä näitä (nami)hommia lopeta.." Päätyminen/pääseminen kymmeneksi hammaskorjaamoon edellytti tottakai minulta koko yön läpivalvomista. Tuntui aivan ufomaiselta olla siihen aikaan aamupäivästä liikenteessä, ihan kuin olisin jotenkin väärällä asialla tai väärässä paikassa.
***
Mutta masentavampaan asiaan. Aivan fiksuinakin pitämäni tuttavat toistavat tiettyä (sinänsä ymmärrettävää) käytöskaavaa. Kun viestittelen ylläolevan tyylistä tarinaa eli "nyt on sitten vahvistettu hampaan namuttelunkestävyyttä", mulle pongahtaa palautussyöttönä viesti jossa kerrotaan: "Etkö siis aio ottaa opisksesi?" tai sama sanotaan kannustavampaan sävyyn: "Toivottavasti saat tuon namuONGELMAN vielä hallintaan!"
Ah ja voih. Tottelispas addiktiokin tuollaista suoraviivaisen selkeätä ohjeistusta. Päästään tyhjentävään kehäpäätelmään: silloinhan mitään addiktiota ei oliskaan.

Annettan nyt kommentit anteeksi heille, joille addiktio ei ole koskaan konkretisoitunut millään tasolla. Muistuuhan mieleeni sekin miten kävi, kun suklaaseen painottuvaa addiktitoistotapaa päädyttiin pähkäilemään jokunen vuosi sitten ns. ammattiauttajien pakeilla, ja vieläpä useassa eri yhteydessä jopa ihan tosissaan. Asiaa väännettiin ja käännettiin ja vatkutettiin, mutta minkäänlaista ratkaisuntynkääkään ei ollut kellään! ÄLLISTYTTÄVIN seuraus keskusteluista oli se, että JOKAINEN näistä kuuppa-ammattilaisista päätyi myöntämään käyttävänsä tietyn määrän namia PÄIVITTÄIN. Uskomatonta, mutta totta. Ei kai ne lämpimikseen rupea valehtelemaankaan. Tai sitten se oli huolella harkittu taktiikka: häivytetään ongelma vähättelemällä sitä tyyliin "OOOOH, otanhan minäkin Tupla-patukan päivittäin".

No sittemmin on selvinnyt jotain vielä järisyttävämpää. JOKAINEN, joka jostain syystä tai jonkin tahon lähettämänä päätyy tämmöisiin ns. arviointikeskusteluihin psyyke-alan ihmisten kanssa, saa papereihinsa VÄHINTÄÄN yhden tai kaksi persoonallisuushäiriötasoista merkkausta (=veikkausta, jotka voivat olla oikeaankinosuvia tai sitten aivan persiistä). Siksipä niillä ei ole juuri minkään vertaa merkitystä. Ja joku raukkaparka lähtee siitä paikasta itku kurkussa googlettamaan mokomaa vakavaa henkistä häiriötilaa, ja ahdistuu henkihieveriin :(( Onko toi vastuutonta vaiko vastuullista toimintaa; se riippunee aina sanojasta ja katsojasta ja tarkastelukulmasta. Keskuudessamme on ylidiagnosoituja ja alidiagnosoituja, ja niitä jotka eivät minkäänlaista diagnoosia edes ottaisi vastaankaan sekä niitä, jotka puoliväkisin VAATIVAT itselleen 'virallista' diagnoosia. Jos se elämää kirkastaa, henkistä hyvinvointia kohentaa, ja takaa mielenrauhan, niin mikäpäs siinä.

Hyödyin itsekkin tavattomasti käynneistäni - etenkin siinä vaiheessa kun päästiin päätökseen siitä etten ole kuin sekundäärisesti masentunut. Tai pikemmin taidettiin päätyä päätökseen siitä, että jokainen kroonistuneesta kipuvaivasta kärsivä ihminen ON ahdistunut ja masentunut. Häntä ei kuitenkaan voi(si) välttämättä diagnosoida varsinaisesti ahdistus- tai masennuspotilaaksi. Silti niinkin tehdään, koska kivustahan meillä monessa paikkaa ei piitata paskaakaan eli kuuloelimet sulkeutuvat sen sanan kohdalla. Sehän voi olla potilaan mielikuvitusta, ja on joka tapauksessa aina täysin subjektiivinen kokemus, jonka mittaaminen ja toteen näyttäminen on kyseenalaista. Tossakin työzargaa piisaa!

Pääsin jakamaan nämäkin mietteeni maailmalle, koska sähköpostini jämähti jumiin, juuri kun olin vasta ehättänyt lukaista vaki-inhoajani kannustavan statementin "häivy netistä, senkin haiseva vanha paksukaispaskiainen".

Kirjoitettaessa soi Erja Lyytinen: Dreamland Blues