Ohtonen, metsän omena, Mesikämmen källeröinen, Kaunis karva kulleroinen
Muun muassa näin karhusta puhutaan Kalevalassa. Sana “karhu” oletetaan syntyneen sanasta “karva” viitaten tietenkin metsän kuninkaan pörröiseen turkkiin. Mutta karhulla on suomenkielessä noin 200 erilaista nimitystä, euferismiä eli kiertoilmaisua, joita käytetään hyvin usein metaforana tai lieventävänä ilmaisuna jollekin kielteiselle asialle. Karhu -sana ei ole millään lailla kielteinen itsessään, mutta johtuen monestakin seikasta, sen käyttöä ollaan muinoin vältetty kuin ruttoa. Nämä synonyymit kuvaavat hyvin usein karhun ulkonäköä tai liikehdintää, mutta myös elämäntapaa. Erilaisia karhuun liitettyjä (tavanomaisimpia) sanoja ovat esimerkiksi:
Otso = sanoista oksi, otsa
Kontio = verbistä ´kontia, konnustaa´, kömpelöä liikehdintää neljällä jalalla
Nalle = nuori karhu, naaraskarhu
Mesikämmen, menninkäinen = karhun tavasta syödä hunajaa (myös Kusiaisten nuolija, vanh.)
Kouko, kouvo = vainajasielu, vanhus, isoisä, esi-isä
Kurko, Ukko, Äijä = viittaa kokoon ja asemaan metsän eläimissä (myös jumaluuteen)
Ja niin edelleen. Muitakin sanajohdannaisia on, jotka eivät tarkoita (enää) karhua, mutta ovat lähtöisin siitä. Esimerkiksi pelottelu sana `pöö` tulee alun perin sanasta pöpö, pöppö ja joka merkitsee karhua (ja mörköä, täitä). Tai pirttikarhu on muinoin ollut synonyymi naisen sukupuolielimelle… Sanoilla leikkimistä voisi varmaankin harrastaa yhden kokonaisen blogin verran! On myös tiedossa, että suomalais-ugrilaisia kieliä on kansan keskuudessa kutsuttu joskus nimityksellä karhukielet. Tokikin myös paikannimet voivat viitata yhtä hyvin karhuun, esimerkiksi Koukomäki on tietojen mukaan ollut muinoin joko vainajien tai karhun palvontapaikka (tai luultavasti molempia yhtäaikaa). Roomalainen Tacitus teoksessaan Germania (98 jKr) on jakanut pohjoiseurooppalaiset kansat fennit joko okseihin, karhuklaaniksi (idässä) tai helluseihin, hirviklaaniksi (lännessä). Näillä heimoilla tai klaaneilla on Tacituksen mukaan ollut ihmisen kasvot ja piirteet, mutta villieläimen ruumis (vrt. sfinksit).
Karhu kulki noin 50 metrin päästä Johannes Karhun talosta. Karhu kertoi kontion käyttäytyneen rauhallisesti ja syöneen ruohoa talojen keskellä olevalla pellolla. Siitä, aikooko poliisi ryhtyä karhujen vuoksi erikoistoimiin, ei ole tietoa, sillä nimismies Esa Karhu on kesälomalla. (Aamulehti)
IHMINEN NELJÄLLÄ JALALLA
Muun muassa noin Pohjois-Amerikan intiaanit ovat kutsuneet karhua. Myös esimerkiksi “Se, joka elää pesässä”, “Olento, joka omaa leuan” tai otsikossa mainittu kiertoilmaus ovat intiaanien kutsumanimiä. Karhu on ollut pyhä eläin myös Siperian alkuperäiskansoille, inuiiteille tai Japanin ainuille, metsästäjä- ja keräilijäkansoille. Edellä jo todettiin, että on hyvin vakavaa ja vaarallista käyttää metsän kuninkaasta sen oikeaa nimeä (nimitabu primitiivisissä kieliyhteisöissä; nimi koetaan identtiseksi henkilön, olennon tai esineen kanssa, johon viitataan). Karhulla uskottiin olevan yliluonnollisia kykyjä ja vaistoja, se kuulee ja tietää kaiken, ymmärtää ihmisen puheen ja omaa inhimillisen järjen. Joissakin vanhoissa kertomuksissa karhun on oletettu lukevan myös ajatuksia. Nimitykset vaihtelivat usein kontekstin mukaan, esimerkiksi metsästysonneen tai kotieläinten suojeluun saatettiin käyttää erilaisia nimityksiä kuin karhuun liittyvissä seremonioissa ja riiteissä. Joka tapauksessa pääosin hypokoristiset (hellittelevät, liennyttelevät, kaunistelevat) nimitykset olivat tavanomaisia, jottei sanojen käytön kohde suutu - loitsutekstit mielistelivät ja manipuloivat kohdetta .
Suomessa karhun oletettiin ei vain kuulevan kaiken (paitsi talviunella olevaa karhua saattoi kutsua sen omalla nimellä, mutta parempi oli silloinkin välttää!) mutta olevan myös mystinen tietäjä ja noita, joka pystyi hallitsemaan taikavoimillaan eri “väet” ja joka voi lumota keihään tai luodin. Talviaikaan karhua kaadettaessa se ensin herätettiin talviunilta, jotta sen sielu ei jäisi roikkumaan maan päälle ja siten tulevan kiusaamaan ja aiheuttamaan vahinkoa metsästäjille (esim. huono metsästys/kalastus onni) ja kaatoa seuraavissa peijaisissa vakuuteltiin, että tappo on ollut vahinko. Karhua ei tosiaan sopinut tappaa kuin poikkeustapauksissa, rituaaleihin tai uhrimenoihin liittyen. Navajo-intiaanit tai Vienan karjalaiset eivät yleisesti ottaen missään tapauksessa tappaneet ja syöneet karhua. Heidän mukaansa karhun liha saastuttaa ihmisen, vaikkakin epäillään että itse karhun lihaa on pidetty epämiellyttävänä. (Ohimennen, sana kaatopaikka ei ole alun perin yhdyskuntajätteiden keräyspaikka, vaan paikka johon saalis (karhu) kaatuu kuolleena makaamaan ja jossa se pistetään ja suolistetaan). Vertaa myös käskyä “Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi nimeä… “
TOTEEMINEN KANTAISÄ JA -ÄITI
Muinaisissa primitiivikulttuureissa ja (pohjoisten) luonnonkansojen keskuudessa karhulla on ollut erityinen asema. Sitä on pidetty miltei kuin ihmisenä, johtuen esimerkiksi sen elintavoista. Jo muinoin ihmisetkin asuivat luolissa kuten karhut. Karhut keräilevät ja syövät samaa ruokaa (marjoja yms) metsistä, kuin ihmiset. Ne kalastavat, seisovat takajaloillaan kuten ihminen, käyttävät etukäpäliään kuin käsiä toimissaan. Totemististen uskontojen ja luonnonkansojen mukaan karhu ja ihminen polveutuvat yhteisestä esi-isästä, usein alkujaan jumalaisesta isästä ja kantaäidistä. Kantaäidin katsotaan olevan tällöin alkujaan maallinen (naispuolinen) olento, jonka jumalallinen karhu vei pesäänsä lisääntymään ja täten syntyi ihminen. Karhua pidettiin läheisenä sukulaisena (suvun tai klaanin symboli), heimoveljenä ja ystävänä, jonka kanssa oli erityinen viha-rakkaus suhde, kunnioitus ja pelko käsi kädessä. Karhu on metsän symboli, sen alkuperäisasukas ja sen henki. Shamaanit keskustelivat karhun hengen kanssa sujuvasti, muuttuivat itse karhun hengiksi tai riiteissään jopa muuttuivat fyysisesti karhuiksi (transsi). Shamaani initiaatiossa pukeudutaan karhun taljaan ja asutaan metsässä jäljitellen mahdollisimman tarkasti karhun elintapaa.
Karhua pidettiin jumalolentona, niin maskuliinisena kuin feminiinisenäkin. Karhun elämäntavat liitetään vahvasti uudestisyntymiseen ja ikuiseen elämään: Talviunille menevä karhu “kuolee” ja “syntyy” keväällä uudelleen. Se edustaa siten vahvasti hedelmällisyyttä ja elämän kiertokulkua, äitijumalaa. (Huom. kreikan ja latinan “karhu” sanalla on ainoastaan feminiinisuku, lat. ursus, kreik. arctos = ursus arctos=ruskeakarhu). Keskiajalla “Karhun päivää” vietettiin helmikuun ensimmäisenä sunnuntaina, kynttilänpäivänä. Se oli Uuden maailman syntymäpäivä. Suomessa erilaisia karhuun liitettäviä päiviä voidaan pitää esim. tammikuun 19. Heikin päivää, jolloin karhu kääntää kylkeä (talven selkä taittuu ja päivä alkaa pidentyä), Jyrkin päivää 23.4 jolloin karhu herää sekä 13.7 karhun ollessa “parhaimmillaan”, liittyen lähinnä elämän palvontaan. Kekriä vietettin ei vain sadonkorjuun juhlana (pyhäinpäivän edeltäjä), vaan myös talvikauden (talviuni) alkamisen juhlana, jolloin Otavakin näkyy parhaiten (josta enemmän myöhemmin). Nykyään luonnonuskontoa edustaa esimerkiksi Karhun Kansa, suomenuskontoa harjoittava uskonnollinen yhdyskunta.
Jos karhua on pidetty jumalallisena olentona, on sillä ollut myös talismaanisia ominaisuuksia. Karhun ominaisuuksinahan pidetään pääosin vahvuutta. Intiaanit pitävät karhua sankarien pelastajana ja opastajana ja sillä on tärkeä rooli nimenomaan kansanparannuksessa. Lääkintä esim. marjoilla ja yrteillä, joita karhukin luonnollisesti syö, on hyvin suosittua (esim. siankärsämö). Inuiitit uskoivat taas enemmän siihen, että karhun henki pelastaa ja parantaa. Karhun kalloilla on ollut aina tärkeä rooli uhrimenoissa ja riiteissä. Samoin sen hampaita, kynsiä, leukaluuta tai siitinluuta on käytetty voimaa (tai potenssia, vertauskuvallisesti samaa asiaa!) lisäävinä talismaaneina ja amuletteina. Karhun lihan lisäksi myös sen käpäliä syödään lisäämään elinvoimaa tai sen sappea käytetään edelleenkin varsinkin Kiinassa lääkintään (tosin, valvonta asiassa saattaa nykyään olla vähentänyt tätä).
Mutta peeveli kuitenkin! kilkahtipa silloin perin pikkuruisen tuo messinkiviilu pyssyni perässä vasten takkini tinanappia, ja kilahduksen kuuli paikalla kontion tarkka korva. Villittynä karkasi hän kohden, mutta paukahtipa häntä vastaan. Siitä kuitenkaan huolimatta, juoksi hän vaan päin, kirkuen peloittavalla äänellä. Kuuluipa nyt jytinätä pääni päällä: juuret ryskysi ja maa remahteli, koska monisarvinen kanto nostettiin päältäni pois. Ja minä poikaparka ajattelin jo tulleeksi tuhoni päivän ja varroinpa vaan, pyssy kourassa, koska tuikahtaisi esiin hirmun avattu kita.
Yllä Kiven Seitsemässä veljeksessä
Timo on lähtenyt karhun kaatoon. Karhun kaato oli urotyön, sankaruuden osoitus, “maskuliininen potenssiriitti”. Karhu merkitsi vaarallista uhkaa ja vastustajaa ja eniten karhuja kaatanut oli selvä sankari. Yleensähän tiedetään, että karhu mieluummin väistää ihmistä, kuin hyökkää (paitsi, jos puolustaa pentuetta). Siksi ohjeistuksena yleisesti onkin pitää meteliä mennessä metsään. Laula ja hyräile, tömistele. Kun kohtaat karhun, älä juokse! Poistu rauhallisesti, ja jos karhu lähtee hyökkäykseen, makaa maassa vatsallasi, suojaa pää ja niska ja esitä kuollutta. Ilostuin melkoisen paljon katsoessani televisiosta Naurun Tasapainon finaalilähetystä. Siinä finalisti Toni Jyvälä tarttui tähän ohjeeseen kohtuullisen
hauskalla tavalla :D (alkaen 14:10 kohdin) Toisaalta ennen vanhaan on uskottu, ettei karhu käy naisen kimppuun (liittyen uskomukseen, että nainen on karhun morsian ja pystyy synnyttämään sille jälkeläisiä.) Pyllistä karhulle, mieluiten paljaalla, jolloin karhu lähtee pois - tai nostaa kätensä silmien peitoksi ensin, mutta joka tapauksessa lähtee! Aiemmin lehmiä suojeltiin myös karhuilta päästämällä karja laitumelle emännän jalkojen välistä kulkien (emäntä on alasti tai hame korvissa).
Pääosin karhuun liitetään ominaisuuksina vahvuus (vahva kuin karhu), mutta myös muita ominaisuuksia kuten viisaus (pääosin yllä lueteltu vainu, ja tieto siitä koska tehdä talvipesä ja vetäytyä sinne), raakuus, kestävyys, rohkeus, turvallisuus, luotettavuus, herkkäuskoisuus ja oikeudentaju. Kokiessaan vääryyttä karhu suuttuu ja hyökkää (vrt. Raamattu, 2. kuninkaiden kirja, jossa profeetta Elisaa pilkataan ja Jumala kostaa karhuina), eikä voi millään uskoa että joku voisi tieten tahtoen petkuttaa syytöntä. Toisaalta karhuun liitetään heikkouksia kuten mässäily, ahneus ja pelkuruus. Karhunpalvelus termi tulee LaFontainen 1600-luvulla kertomasta tarinasta, jossa karhu näkee (nukkuvan) isäntänsä otsalla kärpäsen ja hyvää hyvyyttään huitaisee sen pois, luonnollisestikin liian kovaa voimiinsa nähden… Nykyään karhua käytetään edelleen symbolina tai ihan nimityksenä monissakin paikoissa. Pääasiallisesti silloin viestitetään edelleen voimasta, ylivertaisuudesta tai “kuninkaallisuudesta”. Niin, mikäs siinä olisi tuoda sohvalla istuvalle könsikkäälle Karhu -olutta, varsinkin jos hän on pukeutunut Karhu -verkkareihin ja Kontion saappaisiin… Feminiiniset kreikkalaiset tai roomalaiset jumalolennot Ursula, Diana, Artemis, Kallisto, Demeter tai kelttiläinen Artio ja suomalainen Hongisto on liitetty karhuun (lähinnä alkuajattelu, Äiti-Maa, emuu = kantaäiti). Toisaalta, ehkä karhuun jo muinoin liitetty sekä feminiinisyys että maskuliinisuus on syy gaykulttuurin Bear -liikkeelle, jolloin Tom of Finland -tyyppinen hahmo on jo menneen talven lumia ja nyt ollaan kotoisasti vain Nallekarhuja ja korostetaan pehmeitä arvoja. Ehkä kuitenkin nykyäänkin kannattaa välttää verokarhua tai ainakin sen toimittamaa karhukirjettä ja joissakin tapauksissa myös Karhukoplan (ei Aku Ankan!) kohtaaminen saattaisi tietää hankaluuksia. Jne….
TÄHTIÄ KUIN OTAVASSA ON POIKIA JUKOLASSA
Kukapa olisi ajatellut, että muinoin Pohjois-Amerikan etelävaltioiden neekeriorjat lauloivat Otavasta? Follow the Drinking Gourd, seuraa Juomakauhaa. Laulu kertoo hyvin sen, kuinka suunnistaa pohjoista, vapautta kohden mielellään loppusyksystä tai alkutalvesta. Suomen tähtitieteellinen yhdistys on nimeltään Ursa (vrt lat ursus=karhu). Pohjoista taivaanrantaa koristaa sekä Ison Karhun (Ursa Major) että Pienen Karhun (Ursa Minor) tähdistöt. Iso Karhu on yksi taivaan laajimmista tähdistöistä, jonka näkyvin osa on kauhaa muistuttava Otava. Pohjoisille kansoille Otava on ollut tärkein tähdistö. Se sijaitsee niin lähellä pohjoista taivaannapaa, että pysyy aina horisontin yläpuolella suuressa osassa pohjoista pallonpuoliskoa. Otava ja ja Pikku Karhun tähdistön kirkkain tähti Pohjantähti (Stella Polaris) ovat toimineet niin suunnan näyttäjinä kuin vuodenajan määrittelijöinä (ajanlaskun määrittely). Ursat myös symboloivat ikuista elämää, “elämän konstellaatio”. Mogulit kutsuivat Pohjantähteä nimellä “Kultainen naula” , joka pitää maailmankaikkeuden koossa. Monille muinaisille pohjoisen kansoille Pohjantähti oli aukko, jonka kautta voi kulkea muihin maailmoihin. Otavan häntänä pidetään Karhunvartijan tähdistöä (Boötes), jonka kirkkain tähti on Arcturus. Siperian Ostjakeiden mytologian mukaan maan jumala aikoinaan rankaisi karhua siitä, että se oli käynyt ihmisten ja eläinten kimppuun, sen pää leikattiin pois ja muu ruumis viskattiin taivaalle jolloin siitä muodostui tähtikuvio. Kreikan mytologiassa taas Zeuksen lemmenseikkailu Kalliston kanssa, johti Arkasin syntymään. Vaimo Hera ei tästä oikein pitänyt, vaan suuttui, jolloin Zeuksen oli pakko viskata Kallisto ja Arkas taivaalle, Kallisto muodostaen Ison Karhun ja Arkaksen Pikku Karhun tähdistöt. Muinoin uskottiin, että kaadetun karhun henki siirtyy kotiin, kunnes taas tulee maanpäälle jatkamaan elämää.
Tuol´on otso synnytetty, mesikämmen käännytetty luona kuun, malossä päivän, otavaisen olkapäillä, ilman impien tykönä, luona luonnon tyttärien - Kalevala, Pohjolan Karhu
Liekö mitenkään outoa, että suomalaisen kirjallisuuden ja oppimateriaalien kustantaja on nimeltään Otava… Ainakaan Kiven veljekset eivät mitenkään erikoisesti koulunkäynnissä loistaneet… Kirjallisuudessa muutoinkin lienee paljonkin kerrottu karhuista, mutten mene siihen sen enempää kuin mainitsemalla suosikkini, John Irvingin, joka on erikoisen tunnettu siitä, että hänen teoksissaan on karhuja huomattavan paljon. Eri lähteiden mukaan karhujen käyttö Irvingin romaaneissa voisi merkitä metaforaa vapaudelle, toisen lähteen mukaan se olisi johdannainen vedonlyönnistä, jossa Irving olisi väittänyt pystyvänsä ujuttamaan mihin tahansa kertomukseen karhun. Itse mieltäisin karhun käytön hänen (aiemmissa) teoksissaan nimenomaan siirtymäriitiksi (vrt.
Artemis -kultti), kasvuksi ja seksuaalisuuden pohdinnaksi myös eritoten siksi, että paini mainitaan myös hyvin usein teoksissa. Jungmainen eläimellisyyden ja arkkityyppien (pimeän minän) vastakohtaisuus sivistykselle, kulttuurille (paini myös korkeakulttuurisena urheilulajina vars. antiikin kreikassa). Tähän liittyy myös myöhempien teosten maininnat homoseksuaalisuudesta ja tatuoinneista (=klaanimerkki). Toisaalta tiedän Irvingin olevan erittäin kiinnostunut esoteriasta ja teosofiasta, joten lukija saattaa hyvin usein olla hämmentynyt hyvin runsaasta metaforisesta kerronnasta. Saisin Irvingin teoksista varmaankin kokonaan yhden blogimerkinnän helposti aikaiseksi (onhan niitä tuossa kirjahyllyssä 11 kappaletta! :D) joten hyppään sujuvasti muuhun populaarikulttuuriin. Karhua on käytetty luonnollisesti myös saduissa, usein nöyryyttämällä vaarallista eläintä ihminen todistaa olevansa maailman herra. Nalleja ja kaikenlaisia muita hahmoja löytyy niin kirjallisuudesta kuin elokuvistakin aika paljon, mainittakoon yhtenä Nalle Puh. Elokuvista eräs mainioimmista ihan kokonaisuutenaan on mielestäni
Karhu, jonka loppukohtaus saa vieläkin väristyksiä aikaan, vaikka olen sen nähnyt ehkä kymmeniä kertoja… Ei ainoastaan siksi, että siinä käydään läpi niin elämän ja hengissä säilymisen vaikeutta kuin myös karhuun liitetty äidillisyys.
KARHU ELÄMÄN PELASTAJANA JA SYNNYTTÄJÄNÄ
Karhu siis edustaa eläinkunnan yläluokkaa, “kuninkaallisuutta” niin vanhoissa uskomuksissa kuin todellisessa elämässäkin. Karhulla ei sutta ja ihmistä lukuun ottamatta ole luontaisia vihollisia. Susikin pärjää karhulle ainoastaan laumansa ansiosta, jos silloinkaan. Luonnonfilosofisella kaudella on ollut normaalia animalistinen eläinkäsitys, jolloin eläimillä on ajateltu olevan vaistojensa lisäksi myös järki (ajattelu) ja sielu. Luontoa on pidetty pyhänä, eikä ihminen ole eriytynyt luonnosta. Kuitenkin sivistyksen myötä (tai eniten kristillisen maailmankatsomuksen myötä, “Ihminen on luomakunnan kruunu” ja luonnonuskonnot ovat pakanauskontoja) eläimet sysättiin huonompaan kastiin. Aristoteles sanoi “Koska eläimiltä puuttuu järki, voimme syödä niitä” ja Descartes väitti, että vain ihmisillä on sielu ja eläimiltä uupuu sekä järki että tunteet. Kasvit ovat eläimiä ja eläimet ovat ihmisiä varten (elannoksemme) ajateltiin satoja vuosia, eikä eläinten selviytymiselle paljonkaan laitettu arvoa. . Edelleen voidaan ajatella uhanalaisten eläinten mahdollisen sukupuuttoon kuolemisen vaikuttavan myös evoluutioon. Jo pitkään kuitenkin sentientistinen eläinkäsitys (eläintensuojelu) on saanut valtaa ajattelutapana, jolloin eläin on tunteva ja tietoinen olento, yksilö/persoona ja jolla on myös oikeuksia eikä vain velvollisuuksia. Viimeisin kohu syntyi Oikeutta Eläimille järjestön teurastamoissa salaa kuvattujen videoiden myötä.
Se, miten tietoisuus käsitteenä ratkaistaan, on jatkuva pulma. Eläin kommunikoi, on vaistonvarainen, mutta myös loogisesti toimiva olento (vaikkakin toiminnan motivaattorina ovat hyvin usein primitiiviset tarpeet). Lauma edustaa sosialismia, esimerkiksi muutto vuodenaikojen mukaan logiikkaa. Entä eläinten tunteet, miten niitä mitataan tai todistetaan? Otetaan esimerkiksi kokeilut siitä, että lehmille soitetaan klassista musiikkia, jolloin niiden maidontuotanto lisääntyy. Millä mekanismilla maidon tuotanto lisääntyy, jollei tunteesta? Päätteleekö lehmä, että jee! nyt tulee kivaa musaa ja alkaa erittää maitoa enemmän, vai päättelevätkö sen solut tämän? Vai voisiko kyse olla tunteesta… Järki (ihminen) vs vaisto (eläimellisyys). Miksi molempia ei voi arvostaa ja käyttää hyväkseen yhtä aikaa, tasapainossa myös ympäristön kanssa? Ihmisen ja eläimen vuorovaikutus, antrozoologia, on antanut ymmärrystä käyttää eläimiä esim. terapioissa ja muutoin ihmisen terveyden edistäjinä. Missä on aito vuorovaikutus muun elollisen kanssa, miksi aiemmin niin luonnollinen asia on unohdettu täysin?
Biosentrisen maailmankaikkeuden käsite asettaa biologian elämän ymmärryksen ja sen jatkumisen keskiöön. Se ei erota tietoisuutta erillisyydeksi biologiasta vaan yhdeksi sen osista ja pyrkii selittämään myös fysiikasta tutun kvanttitodellisuuden riippuvan ja olevan yhteydessä biologiaan. Olisin hyvin paljon tämän teorian kannalla, en ainoastaan tähän liittyvään IIT -teorian ja sen mielenkiintoisuuden vuoksi vaan myös TARDIGRADAN vuoksi.
Karhukaiset (lat. Tardigrada, engl. usein Water Bears) ovat pieniä 0,1 - 1,5 millimetrin kokoisia eläinkunnan pääjaksollisia jaokkeellisia eläimiä. Nimitys tulee niiden ulkonäöstä, joka on kuin pienen karhun. Ne voivat lisääntyä sekä suvullisesti että neitseellisesti ja käyttävät ravinnokseen kasveja tai bakteereja. Sen lisäksi, että niillä on briljantti keino lisääntyä (neitseellinen) ja vielä briljantimpi keino saada ravintoa (bakteerit, panspermia) ne ovat myös muutoin elämän jatkuvuuden suhteen vahvoja kuin karhut. Karhukainen voi elää äärimmäisissä lämpötiloissa, tulivuorissa yhtä hyvin kuin jäätiköllä. Se kestää painetta enemmän kuin maapallon syvimmissä merissä on, se selviää säteilystä ja on selvinnyt jopa avaruusmatkailun tyhjiöstä. Kohdatessaan ääriolosuhteen, Karhukainen “vaipuu lepoon” (eihän kenellekään tullut mieleen talviuni, eihän?) , pysäyttää aineenvaihduntansa ja kuivattaa itsensä vedestä.
Ajatellen elämää muuallakin kuin maapallolla, mikä voisi olla parempi elämän ja evoluution jatkaja kuin Karhukainen?
Pääasialliset lähteet ja bonussektori:
KARHU, KONTIO, OHTO ja OTSO - Karhun nimitysten kielellisillä lähteillä, etymologinen tutkimus
Auli Oksanen, pro gradu Suomalais-ugrilainen kielentutkimus, 2007
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/19700/karhukon.pdf
Mesikämmenen matkassa metisiltä mättäiltä Otavaisen olkapäille - Sosiologinen tutkielma karhun kulttuurihistoriasta. Ruponen, Seija pro gradu 2004 Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos.
http://www.karhuseura.net/progradu/pro_etusivu.php
Bonuslukemistoa:
http://www.karhuseura.net/index.php?s1
http://www.tunturisusi.com/karhu/
http://yle.fi/uutiset/karhun_kansa_saa_vihkia_pariskuntia_omilla_rituaaleillaan__katso_millaisia_uskonnollisia_yhdyskuntia_suomessa_on/7054849
http://karhunkansa.freeforums.net/
http://www.aikakone.org/ohtonen.htm Ohtonen: Otavanpoika
http://www.kansanuutiset.fi/mielipiteet/nakokulma/3076910/otavassa-on-orjan-merkki
http://tardigrada.net/newsletter/index.htm
