Enkelipölyä

Ajattelinpa roiskaista kertomusta enkeleistä. Valistuneet lukijani (ketkä?! :D) tietävät, että mulla on aika... kyseenalaiset jutut. Henget ovat minun ystäviäni jne. Niin en sitten viitsinyt rajoittaa ajatusvirtaani, enkä ole kiinnostunut siitä, kuinka hulluna mua pidetään, vaan päätin ulosantaa seuraavaa:

Olen ennenkin kirjoittanut sydämeni kyllyydestä ja ah! niin intohimolla firmasta Kela. Viimeksi jo epäilin, että paskaa möivät taas, mutta monien mutkien kautta en sitten mennytkään taas kuluttamaan ahteriani kyseiseen firmaan (kyllä mä suoritin aikamoisia laskutoimituksia ja fundeerauksia siinä ja ajattelin, että hyvin menee sittenkin). No ei mennyt. Firma muisti minua niin ihanalla kirjeellä, jossa kyllä myönnettiin, että minä olen toiminut alun alkaen oikein ja rehellisesti, virhe on ollut heidän päässään. No just. Sehän ei auta siihen asiaan mitään, saahan ne kaadettua kaiken minun niskoilleni kuitenkin. Wat evö, tuohon ei kuole. Eikä ehkä kerkeä nälkäänkään kuolemaan kunnes asia on setvitty lopullisesti - joskus ensi vuonna varmaankin - vaikka sekin voi olla tietty uhkana, kun kuuluu niihin ihmeellisiin hyypiöihin, jotka tienaavat alle 2100€ /kk brutto ja joista ministeri Räty ei ole koskaan kuullutkaan.

Tuo edellinen liittyy kyllä asiaan, pysy pöksyissäs, pösilö! Kun mullahan on kaksi suojelusenkeliä (kuten kaikilla muillakin on, ainakin yksi). Lucia ja Rose. Rose on se, joka on vakavampi - vähän niinkuin äitihahmo - ja Lucy on hiukan leikkisämpi tapaus. Se tekee pientä jäynää mulle, kun menen liian vakavaksi (so alan esimerkiksi murehtimaan asioita. Murehtimallahan mikään asia ei selviä tai muutu). Näitä viestejä pitää osata tietenkin lukea ja "olla virittäytynyt" asiaan. Viesti voi tulla vaikka jostain eläimestä, jota mulle käy aika usein. Noh, juttelinpahan tuossa sitten joku aika sitten vakavasti heille, myös tuosta Kela-asiasta, mutta myös muista "huolistani" kuten työpaikasta, rahavarannoista jne.

Pari päivää tuosta postiluukusta tipahti kirje, että minulle hyvitetään seuraavassa sähkölaskussa X summa rahaa. Sitä seuraavana päivänä löysin yllättäen ylimääräisen 2€ kolikon takkini taskusta (mä en pidä rahaa taskussa, koskaan). Kalea ei asia ole (vielä) koskenut, mutta onhan instituutioita vastaan aika vaikea taistella... Nämä pienetkin merkit ja tapahtumat riittävät minulle, tulin niin iloiseksi ja onnelliseksi, koska tiedän miksi nuo asiat tapahtuivat... tai ketkä sen saivat aikaan! Upeeta!

Tämä ei loppunut siihen. Tänään pomo tuli töissä tarjoamaan minulle kokoaikaista paikkaa, tosin vain korkeintaan puoleksi vuodeksi. Sanomattakin on selvää, että se jelppisi mua aika paljon! Mutta! Meillä on töissä myös tyyppi, jonka sopimus on katkolla tämän kuun loppuun (tässä vaikka kuvitteellisella nimellä Ilona). Hän on ollut vähemmän aikaa töissä kuin minä, siksi pomo tarjoaa ensin mulle.... Mä en tiedä, voinko suostua! Ajattelen Ilonaa. Hänen miehensä on ollut jo pitkään työttömänä, eikä taida ihan heti saada työpaikkaa, vaikka tietokone sauhuaa hakemuksia koko ajan vaikka minne. Ja nyt Ilonallakin on loppumassa työ... enhän mä voi ottaa paikkaa Ilonan naaman edestä! Mullahan on kuitenkin jäljellä joka tapauksessa tämä nykyinen osa-aika. Hän jäisi kokonaan ilman.... Ymmärtävätkö Lucia ja Rose, jos en ota? Eikö ole parempi, kun antaa muillekin? Saanko toista tarjousta heiltä enää? Eikö pyytteetön hyvän toive toiselle kantaisi kuitenkin, enhän kieltäytyisi oman etuni tähden?

Mun pitää keskustella tästä. Jotenkin ajattelen, että enkelit ymmärtävät.
Koskas sinä olet viimeksi keskustellut enkeleittesi kanssa? :)

Todellinen vauraus ei synny siitä, mitä olet hankkinut, vaan siitä, mitä olet antanut pois.- David Wolfe

JK: Tuli mieleeni muistikuva lapsuudesta. Olin alle kouluikäinen (4-5v?) ja istuin metsässä kiven päällä (mummola). Äiti huuteli mua huolissaan pihalta, mihin se kuriton kakara on taas mennyt!? Menin kiltisti kuulemaan huutoa ja mitä sä siellä metsässä kokoajan kökit, siellä on käärmeitäkin! jne. Katsoin hämmästyneenä (toi on ihan daiju! :D) ja sanoin: "Minä juttelin puiden ja keijukaisten kanssa! Kuuntelin tuulen laulua!" Ei kai tarvii sanoa, että äiti mumisi suunnilleen, että hulluhan se on ja nyt syömään siitä.... Noh. Minähän "juttelen" edelleenkin puiden kanssa ja jopa kivien... tällaista tää on. Ihan hiton kivaa!