Tuulitukka - elämän noita

Aattele, Tanssii Tätien Kanssa

Niin, että minkä takia täti on muka parempi tyyppi kuin setä, justhan ne marssii sen puolesta että olis vaan henkilö(llö). Miksei naton kanssa vois tanssii, häh? Onko kaikkien ihmisten natot liian ulokkeellisia vai? ( lue: liian pitkiä tai läskejä, ei tissipirkkoja pösilö!)

Paras sketsi oli mun mielestä se, kun se yx toimittaja studiossa heilu kuin heinämies (ohimennen, päätettiin just eilen duunissa, että nykyään se on heinäHENKILÖ), toisessa kainalossa Iltasanomat ja toisessa Iltalehti. Kysy, et "Mikä mä oon?" No - Tanssii Susien kanssa.

Vähän sama kuin Vain Elämää. Say what?? Olis mun mielestä ihan kiva kattoo kun kirurgit leikkais toistensa potilaita, toinen itkis siellä lasin takana et viittuuuuh! Tota ohitusta mä en ikinä aatellu! Voi nyyh nyyh. Tai sitten siivoushenkilöstö siivois paremmin vaikka Uuden Lastensairaalan nurkan, jossa kukaan ei ikinä käy. Ihan törkeetä, miksei edelliselle vuorolle kerrottu???? Sitten ne itkis siellä kun sä teit paremmin. Voi nyyh.

Tai sitten olis Big Brother opettajainhuoneessa, jengi haukkuis A) oppilaitoksen B) oppilaat C) muut opettajat ja rehtorin D) oppilaiden vanhemmat E) yhteiskunnan. No okei, keulin. Kukaan ei kuitenkaan oppisi mitään, kun 7 veljestä. Ihan sama mitä se idiootti tyyppi siellä edessä huutaa, another brick in the wall on jo mennyt jane tulee uskomaan että maa on littee. Deal with it! (btw, joko ne on saaneet Pohjanmaan räjäytettyä kartalta, vai pitääkö tässä Duudsoneihin taas mennä??)

Selviytyjät. No okei, tää on vaikee. Juicelta jos kysyttäis, sanois tietenkin että ELÄMÄSTÄ SELVIYTYJÄT. Mivit? Luuliko Juice olevansa jossain Marsissa tai Venuksessa vai? Paska jätkä, kyllähän elämästä selviytyy, jos se kerran alkaa täällä. Ainoastaan ihminen tuhoaa Maa nimisen planeetan, älä nyt oota mitään intrudereita tähän. Mä en ymmärrä mistä pitäis selviytyä, paitsi toisista ihmisistä. Kysy noilta uus natseilta, kyllä ne tietää mitä tehdä. Vaikeeta? Ei oo, oot menny selvästi..

Valehtelijoiden Glubiin. Niin. Siin yx homon näköinen tyyppi steppailee eestaas, ja ihmettelee mitä tulikaan sanottua ja varsinkin kuka sen uskoo. Kuka valehteli ensin, Kai vaan varasti mutta valehteliko se? Eeva valehteli kaikkien mielestä, koska naisen pitäisi olla laiha eikä läski ja hänellä oli vaan nälkä. Sitte vieläkin naisen pitäis nähdä nälkää, ihan vaan siksi et joku valehteli

Riippunatta ohjelmasta: TÄSSÄ LÄHETYKSESSÄ KERROMME VIELÄ!! Siis joo. Viittä minuuttiakaan ei saa mennä, ettet tiedä, mitä tulee tapahtumaan. Senkö takia tuolla on joka aamu ruuhkaa teillä, kun kukaan ei oo kertonu, että kaikki menee samoihin aikoihin töihin, että ne on siin ihan vitun samassa lähetyksessä?! Ja sitä paitsi, olen omin silmin nähnyt kuolevia ihmisiä, silloin viisi minuuttia on pitkä aika. Ainut mitä enää on. Give me a five?

High Five I give you.

Mietin tuossa yksi päivä, kun lähdin kirjaimellisesti naureskellen töihin, että onko tämäkään nyt sitten oikein. Miten voi olla tilanne, että huvittaa vaan ja siitä saa palkkaa? Epätodellista. Ei ole kenenkään hengestä vastuussa, ei tarvitse tehdä sataa asiaa yhtä aikaa 15 tuntia putkeen, ei ole vastuussa... Mistään muusta kuin omasta tekemisestään? Ei hitto! Vähempikin naurattaa. Ja silti, vaikka työ itsessään on helppoa, silti saa käyttää ongelmanratkaisu kykyään, mikä tietenkin antaa minulle henkilökohtaisimman palkkion. Mähän en pureskelematta mitään sulata... Niin yhtälönä on silti rento homma, muttei liian helppo. Taivaallista, eikö totta?

Josta ajatus juoksi poliitikkoihin. Kun kuulin juuri uutisista, että Timo Soinin kannatus on ennätys alhaalla. Mietin vaan sitä, että tuleeko tuo jollekin yllätyksenä? Näin Timon viimeksi Vermossa joitakin vuosia sitten, Persut olivat silloin vielä.. no voisiko sanoa onnensa kukkuloilla. Katsoin jo silloin, että onpa hyvin väsynyt mies. Eikä edes vielä silloin ollut, mitä nyt on. Tuskin tulee sekään kenellekään yllätyksenä, ettei Timo enää kauaa jatka. Niin kuin teki Faragekin. Asia kun saadaan monien vuosien taistelujen jälkeen läpi, mitä tapahtuu? Siihen puhtaaseen aatokseen tarttuu roskia, muut ihmiset taputtavat selkään, mutta tekevät kuitenkin kuten muut (so ulkopuoliset) haluavat. Sitähän juuri Faragekin sanoi ero puheessaan perustamastaan puolueesta. Asia ei ole enää aatos, vaan politiikkaa. Täysin eri asia. Miksi siis aatteen ihmiset enää huutaisivat asioiden puolesta, jotka eivät enää ole samat? Sama tapahtui Arhinmäelle aikoinaan. Innossaan poika ottaa ministerin salkkua vastaan, jee jee. No, ei tarvitse edes rivien välistä lukea, miksi lähti kuin leppäkeihäs Vasemmiston johdosta ja nyt saman liekan päässä räksyttää Li. Kunnes tekee myös saman virheen. Totuushan on että aatos ei toimi, mielikuvat kyllä. Totuus onkin sitten eri, kuin kumpikaan niistä. Silti muutos on voima... Loputon suo, sano!

Mietin edelleen sitten tuota elämän helppoutta, joulun aikaan kun saan vapaasti aina olla yksin, minut tuntevilla ihmisillä ei tulisi mieleenkään silloin häiritä mua :D En pitkään aikaan käynyt täällä, mutta yhtäkkiä urgenttina tarpeena piti tulla katsomaan, mitä kirjoitetaan. Ensimmäisenä luin Rasilan Kimmon blogin- aivan samasta aiheesta, jota juuri olin miettinyt! Vuosi sitten tähän samaan aikaan... Ihmettelen muuten, että olen vielä hengissä. Sitten kun todellakin viimein menen apua pyytämään tilanteisiin, mulle tupataan mielialalääkkettä. Tyhmä kun en ole, kieltäydyin ensin, koska kyllähän mä tiedän ettei se ole ratkaisu mihinkään. Toisaalta siinä tilanteessa... Mitä välii? Jos ei ole yhtään varma, onko edes hengissä (tai kannattaako olla), on aivan sama mitä naamaansa vetää. Ahdistusta on hyvin vaikeaa päästä eroon. Sitten kun kävin kontrolleissa sairauslomallani, ne erehtyivät kysymään mun alkoholin käytöstäni. Kerran sanoin olleeni viimeiset viisi päivää kännissä kuin käki, niin kuin olinkin ollut. Vittuuko sillä on mitään väliä enää siinä vaiheessa??!

Niin. Mietintä myssyä kun laittaa päähän, on hyvin vaikea olla olemassa silloin, kun tuntuu että ympäristö on kaiken alku ja juuri. En edelleenkään ole sitä mieltä, että kukaan syntyy pohjaltaan "pahaksi", vajaavaiseksi, ongelmaiseksi.. ongelma on ainoastaan ympäristö. Mihin ympäristöön sitten kukakin sijoittuu, on arpapeliä. Kimmo on juuri siinä asiassa oikeassa, ettei ihmistä saisi jättää yksin, syypäänä hän. Ympäristöön pitäisi kiinnittää enemmän huomiota! Minäkin kävin psykologin juttusilla, mikä oli hyvin suuri kynnyskysymys mulle. Mä en ikinä vieritä (varsinkaan vieraiden) ihmisten harteille asioitani... Sitten käskemällä käsketään, ihmisen aloitteesta, joka tekee sitä palkan vuoksi. Joo joo, siinä vaiheessa! Mutta ymmärränhän toki sen, että itse olen riipaissut vaan hyvin kapeaa pintaa aiheesta, jossa toiset viettää vuosia, ellei koko elämäänsä.

Mutta mitenpä kiinnität ympäristöön huomiota, kun se itsessään on sairas, kun tämä juna on mennyt jo... Ohmin laki rulaa, kukaan ei enää välitä. Onneksi mä olen niin itsepäinen ihminen, etten jää tuleen makaamaan. Ympäristöni on muuttunut ratkaisevasti, pitäisi vielä muuttaa tästä kämpästä pois. No, sekin tulee aikanaan...;)

Joo. Eniten vituttaa tällä hetkellä se, että mä oon taas muiden mielestä paska. Eihän sen pitäisi tulla yllätyksenä, mutta olisin olettanut omista veljistäni nyt kuitenkin vähän enemmän. Onneksi Spock sentään tietää, mistä puhutaan! Wat evö :D

EDIT: Ohimennen, uuteen työpaikkaan kun menin, oli käytävä myös työhöntulotarkastuksessa. Tuntui muuten oudolta, kun ensimmäistä kertaa ikinä jouduin rastaamaan kohtaa lääkityksestä. Ei oo ollut tauteja ennenkään, eikä muuten tule! Anyway, minähän olen omiin nimiin tiltrannut jo kuukausia mielialalääkitystäni alas, reilu kuuksusi on vielä jäljellä viimeiseen pilleriin. Sanoin sille kertulle siellä, että oli muuten viimeinen reseptilääke se tabu sitte jonka syön, ever! Capiche?! :D

EDIT2: Josta sitten tuli mieleeni joitakin tapahtumia. Ollaan Spockin kanssa käyty silloin tällöin kanta baarissa noin.... Ööh, riittääkö 10 vuotta? Jotain sellaista. Mut viimeksi sanoin, että onhan se nyt sellainen juttu, että mä en siihen paikkaan enää jalallanikaan astu. Kerran jo sain kesemmällä potkun päähäni siitä, että kehoitin terassilla porukkaa menemään vetämään huumeita hiukan edes sivummalle, viimeksi näin omin silmin kun kamaa tuotiin sisään. Ei se, pakostihan jokainen tietää, että joku paikka on jakelukeskus, mutta että ne tekee sen ihan noin näkyvästi? Normisettii, hei? Ok, en halua olla paskassa osallisena ja sehän on vaan mun valinta!

Niin, menin töihin kuukauden kesäloman jälkeen tossa maanantaina. Ensimmäinen lause kollegoilta mulle oli tuo otsikko, kiva kun tulit töihin, nyt saa nauraa! Jaaha. Vai niin. No ei se tokikaan mun syy ole, että ilmapiiri on melkoisen...musta. Mä kun olen tyyppi, joka saa satavarmasti kenen tahansa nauramaan, jos niin päätän. Jos noi puujalat kaikki alkais laskemaan, ei riittäis edes linna niiden säilömiseen.... Anyway, kuvaa hyvin sen, kuinka pihalla kaikki on siitä, mitä mä oikeesti tunnen tai olen mieltä. Liekö se kellekään kuuluukaan....

Sitte jouduin samantien koulutukseen. Tai oikeammin briifaukseen uudesta toimintatavasta. Eukko alko suu vaahdossa selostamaan, miten tämä toiminta nyt sitten pohjautuu Lean -johtamiseen. Kuuntelin sitä hetken ja keskeytin; mä tiedän tosta asiasta melkosen paljon, vaikken ookaan yliopistoa käynyt kuten sinä. Täälläkin olen joskus viitannut tähän jossain blogissa koskien tehokkuutta. Mä olen tehokkuuden puolella tottakai, mutten ymmärrä eikö sitä voi muulla tavalla saavuttaa? Ilmeisesti ei, kun ajatus tietenkin uupuu. Sitten laitellaan erivärisiä lappuja seinälle, jotta nähdään porsaanreiät... Joo-o. Huomasin heti parikin feilua, jota se kerttu oli tehnyt ja mainitsin asiasta. Ilme oli näkemisen arvoinen :D Niinno, en mä yhtään ihmettele, että se halus musta eroon jo puolen tunnin jälkeen, vaikka "koulutukseen" oli varattu kaksi tuntia aikaa. Wat evö!! :D

Sitten mä oon juossut työpaikkahaastatteluissa. Ihan tarpeeksi. Se on jännä kohta aina, kun multa tulee se sammakko suusta. Voi olla lause tai yksittäinen sana, joka tapauksessa se aina tulee. Mä huomaan sen sekunnin sadasosassa, et joo, se siitä. Pitikin artikuloida sitten väärin taas.... Kauhee kiire paikkoa, mun vahinko on jo tehty. Ei ne rekrytoijat tosiaan varmaan pidä siitä, että luonnehdin joitain asioita pilkun nussimiseksi tai muuta vastaavaa... voisihan sen nätimminkin sanoa, vai? Oli miten oli, pitää olla oma itsensä, niinhän ne suosittelee? Tässä tapauksessa siitä lie vain hallaa. Wat evö,vol2!

Sitten mietin taas "sattumaa", joka on tuossa lainauksissa siksi, kun mun mielestä sellaista asiaa ei vaan ole. Keskustelin viikonloppuna tästä Spockin kanssa, se kyseli et mikä siinä on, kun aiemmin jouhevasti menneet asiat alkaa sakkaamaan, jokaisen nurkan takaa tulee paskaa niskaan jne jne. Easy, my dear Watson! Se on merkki siitä, että pitää vaihtaa raiteita ja poistaa esteitä, jotta se asia joka on sulle tulossa, pääsee tapahtumaan. Sitä kutsutaan sattumaksi, erittäin harhaanjohtavasti. Mut niin se vaan menee. Mitä kauemmin pullikoi vastaan, sen vaikeempaa on. Onhan se idioottimaista pullikoida, kun helpommallakin pääsisi. Eikö?

Ei tärkeetä, kunhan höpäjän. (Oikeesti luonnostelen päässäni kirjoitelmaa aiheesta "Miten kuolla oikein", mutta se vaatii vielä hieman työstöä. Ihan vaan siksi, kun huumori on vielä liian vaaleaa, sysimusta on tavoitteena).

Haha. Kuinka ollakaan, löysin oheisen kirjoituksen luonnoksistani (mulla on muuten aika paljon tekstiä ei näkyvillä :o) viime syksyltä, juuri kun mietin vapaapäivän kunniaksi tätä asiaa. Tuolloinhan mulla meni se pinna, josta seurasi hieman myöhemmin parin kuukauden sairausloma....

....Sitten ne tulee mun luo. Mua on syljetty, potkittu, lyöty, puristeltu, ja osoitettu aseella. Mut on uhattu tappaa, mun perhe on uhattu tappaa, mä olen rasisti, paska, huora, idiootti. Minkä takia? Ainoastaan siksi, kun työkseni autan ihmisiä. Jos siviilinä tekisin päivittäin samat asiat, mitä teen työkseni, olisin varmaankin Äiti Teresan asemassa. Mikä siinä on, että työntekijää saa mollata ihan miten sattuu? Miten paljon raha ratkaisee siihen, että ihmistä kohdellaan ihmisenä?

Olen päättänyt jättäytyä työstäni, ei sen takia että asiakkaani eivät pitäisi minusta, päinvastoin. Johto, omaiset, ulkopuoliset, vartijat, toisin sanoen paskanjauhajat ulisevat liikaa. Vaaka on kääntynyt miinuksen puolelle. Oletteko te nyt tyytyväisiä ja kuka maksaa?.

Niin. Ilmoitin jo viime syksynä, että hommahan on niin, ettei Suomen valtio päätä, mitä myrkkyjä minuun työnnetään. Eikä päätä edelleenkään. Kyseessähän on tuo influenssarokotus, jota en missään nimessä ikinä tule ottamaan! Joo, hold your horses, mä olen asiasta väitellyt melkoisen monenkin ihmisen kanssa, eikä muhun todellakaan vaikuta yksikään argumentti siitä, miten "en ajattele muita ihmisiä, otan riskin tartuttaa tappavaa tautia muihin" etc etc.... Idioottimaisia argumentteja, joihin ei edes jaksaisi tarttua. Olen seurannut ja lukenut tuhansittain artikkeleita ja tutkimustuloksia aiheesta (ihan THL myöten, jonka sivuilla muuten ohimennen myönnetään, ettei em. rokote suojaa varmasti siltä, mitä vastaan sitä käytetään... Aha, mitä järkee, 50/50 chanssi??) lisäksi mulla on normia suurempi älykkyysosamäärä sekä myöskin rotia. Mä olen sitä mieltä, että hullu saa olla, muttei tyhmä!

Kysymys liittyy myös edelliseen blogiin, pelkuruuteen. Kysyin tässä kesän aikana parhaalta ystävältäni (ohimennen, mä oon kyllästyny juttelee tyypistä tollein. Sille pitää antaa bloginimi. Hän on tästä lähtien Spock, enkä kerro minkä takia!) pitääkö mun antaa periksi periaatteistani. Pitääkö mun alkaa pelkuriksi? Spock oli aivan järkyttynyt tosta, sinäkö??!! ei hitto, eikö mihinkään enää vois niinquluottaa... Juuri niin. Eikö mihinkään...? Mun mielestä Suomen valtio lainsäädännössään sortaa tiettyä ihmisryhmää, koskee henkilökohtaiseen vapauteen. Ei siin mitään jos em rokotukset osoittautuisivat varmasti ehkäisevän tautia tai tarttuvuutta ( THL sivuilta :"... Rokotettu ihminen voi tartuttaa influenssaa") tai jos ihan kaikki ihmiset rokotettaisiin ihan vaan vaikka varmuuden vuoksi, niin fine. Kukaan ei olisi sorrettu tai erikoisasemassa. Mutta tässä keississä niin on. Jos nyt provosoidaan oikein kunnolla, tätä voi verrata vaikka pakkosterilisointiin. Tai mihin tahansa muuhun keissiin, jossa "päättäjät" päättävät jotain idioottimaista pohjautuen valheellisiin faktoihin (lue: olettamuksiin).

Mä olen muinoin lähtenyt työpaikasta, koska mut pakotettiin hartaus hetkiin "yhteisöllisyyden" varjolla ( olen eronnut kirkosta samana päivänä, kun täytin 18. Enkä ole katunut, mä en oo ulkokullattu!). Mä kyllä mainitsin esimiehelle, että uskonnonvapaus ja että hartaus hetkiin osallistuminen ei kuulu "muihin esimiehen osoittamiin tehtäviin". Ei, kun mä olin sen mielestä väärässä. No, en ollut kauaa, lähdin sieltä kuin hauki rannasta :D Ja taas mä olen samassa suossa. Muut päättää mun elämästä ja koskemattomuudesta mun puolesta... Joopa joo, näkis vaan.

Sitäkin mietin tuohon pelkuruuteen liittyen, että mikä siinä on, että multa tullaan duunissa aina pyytää viimeiseksi apuja? Viimeiseksi viittaan siihen, että jos kukaan muu ei osaa tai ei osaa sanoa, niin multa kysytään... Pomo kysyy mun mielipidettä, vastaava kysyy multa neuvoa.. kollegat... Wat the fuck?! Mä en vaan suostu uskomaan tota, ettei itse uskalla. Ei uskalla. Osata, olla mieltä, ottaa vastuuta. Elää. Pah, pelkuruutta en rupee enää tässä vaiheessa elämääni harjoittamaan, en oo sitä ennenkään tehnyt! Sitten mulle laitetaan vuosien tauon jälkeen viestejä, miten kelläkin menee, liittäen jotain maailmanlopun ennustuksia niihin... Mä en edes jaksanut kysyä, miksi se niin teki, kuha ilmoitin et Mä en pelkää. En kuolemaa, en sotaa, en ihmisiä, en eläimiä, en aseita, en hulluja, en tauteja, en...elämää. Varsinkaan mä en pelkää elämää.

Kah, siinä kai se sitten on, yhdessä lauseessa. Wa evö.

Mietin tässä sitä, pitääkö mun muuttaa mieltäni siitä, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä. Mun mielipide nimittäin on niin, koska mun mielestä homo sapiensia ei edes olisi olemassa, jos muuta. Ehkä joskus niin onkin ollut, mutta onko enää? Minähän tiedän sen, että tää pallo räjähtää jossain vaiheessa, niin onhan se luonnollista ensin saada alta pois kaikki elävä, eikö. Ihminen on luontoa siinä missä muutkin, niin miksi pitäisi sitten koskemattomuus rajoittaa johonkin.... Kaikki paskaksi vaan, näin se on!

Anyway, mietin tuota pohjimmaista motiivia sen takia, kun eilen törmäsin sattumalta tyyppiin, jolla on valtavirrasta hyvinkin poikkeavia mielipiteitä. Mä olen keskustellut (ja väitellytkin) tyypin kanssa muinoin aika tiiviistikin, kun mä nyt oon vaan sen verran hullu, että mua kiinnostaa varsinkin "epänormaalit" asiat (joka on myöskin vuosien saatossa tullut ilmi näistä mun pläjäytyksistä). Mä en teilaa mitään ajatusta funtsimatta sitä ensin, epänormaalia ei ole, on vain ajatuksen (voi lukea mielikuvituksen) puutetta. Mä sanoin muinoin tyypille, että sun ajatuksissa ei oo mitään muuta vikaa kuin se, ettet sä pysty argumentoimaan kantaasi tarvittaessa. Voihan sitä väittää mitä tahansa, kun "musta vaan tuntuu siltä", mutta turha on luulla että kukaan ottais sitä vakavasti silloin. (Toisaalta ammun itseäni nyt samantien nilkkaan, kun mun mielestä mielipidettä ei tarvitse perustella, jos ei halua. Se ei ole fakta.) Mutta tokikin keskustelu jää hyvin lyhyeksi, jos ei pysty peilaamaan väitteitään.... No ni, asiaan! Tyyppi kertoi mulle, että on saanut tappouhkauksia ja muutoinkin väkivaltaista mielenilmaisua osakseen, ei pelkästään itseään kohtaan vaan myös perhettään. Niinno, en mä niin daiju ole, ettenkö tietäisi nykyajan trendin olevan melkoisen väkivaltainen, varsinkin internetsin viidakossa. Mutta miksi.... Haluaako ihminen sittenkin kaikille muille pahaa, vai onko pelkuruus (so hyökkäys on paras puolustus) niin vallalla olevaa nykyään, että se on uusi normi? Mä en lähde muuten tohon.

Se tarkoittaisi sitä, että ihminen on pohjimmiltaan paha. Ei se ole. Se vaan pelkää, usein henkensä puolesta. Ja kuten ennenkin olen lohkaissut, pelko ja häpeä ovat kaikista tuhoisimmat tunnetilat ihmiselle. Mietin tuossa, miltä sekin tuntuu, kun kaikki perustukset ihmisiltä revitään rikki - onko toivottomuus samaa asiaa kuin pelkuruus? Epätoivoisia tekoja..... Ei. Teko vaatii aina motiivia, samoin kuin elämä. Jolloin elämä on toivoa on hyvyys.

Jaa. Liekö näin, mun on pakko miettii tätä lisää! (Eikä tässä ole edes mitään uutta; ajatukset usein selkeytyvät kun ne kirjottaa ylös)

Why are we always stuck and running from the bullets? - Harry Styles, Sign of the Times

Kyllä se nyt yllätti minut täysin, että olen taas (tokikin vain viikon!) sairauslomalla. Että juurikin tulin avautumaan asioista, ja taas lääkäri katsoo parhaimmaksi (ympäristölle, toim huom) laittaa lepäämään. Minähän en ollut hakemassa sairauslomaa, vaan ratkaisuja asioihin. Tee ite vaan, niin. Olo on kuin jalkapallo maalivahdilla ilman käsiä ja jalkoja. Helppo se on katsomosta vuvuzelalla huudella....

No anyway, mietin tuossa sitä, kun lohkaisin vastaanotolla, etten muista eilisestä työpäivästä mitään. Huomasin sen eilen itsekin, kun kollegat sanoivat mun toistelevan asioita, kahteen-kolmeen kertaan; sä sanoit jo! Ai sanoin...okei - ei mitään muistikuvaa. Että millä lailla kuvailisin sen, mitä on olla uupunut ja masentunut. Mietin myös sitä, kun lääkäri epikriisiin on kirjoittanut, että "asiallinen, ei psykoosin oireita" että missä kohtaa se raja menee...

Niiku, mä keksin hyvän vertauskuvan tuohon, miltä se tuntuu: Kuin olisi haudassa makaamassa. Sä näet, kuulet ja huomaat, että elämää on "siellä jossain" ympärillä, muttei se kuulu sulle. Joku saattaa huudella joskus sinne hautaan sulle asioita, kuulet ja jopa ymmärrät et hei! toi puhuu sulle, suomeksi (oli muuten täydellinen lause tmv liittymätöntä) muttei mitään reaktiota. Ei mitään. Ihan kuin jossain kohtaa piuhat olisi katki. Jos joku kysyis, mihin aikaan heräsin tänään, en muistaisi. Sen mä tiedän, että aamulla ja myös sen, että olen katsonut kelloa, mutten rekisteröi asioita, jotka on tärkeitä. Sä ymmärrät ja tiedät asiat, mutta et voi toimia, kun makaat siellä haudassa. Ihan jopa sellainen perustavanlaatuinen vietti, kuin hengissä säilyminen uupuu. Saatat nähdä auton, joka tulee täysiä päin, rekisteroit ja ymmärrät että nyt pitäis tehdä ja jotain!!! Ei mitään reaktiota. Toljotat vaan ja katot että on oudonnäköiset renkaat tossa autossa... Ei toimi normaali adrenaliinipumppu edes. Niin, mitä siinä sitten on tehtävissä?

Psykoottisia oireita.... Onhan se, kun alat siinä hetkessä ajattelemaan, että oletko sinä olemassa vai et, vai onko tämä joku avatar... Olet jotenkin itsesi ulkopuolella. Seuraat asioita, et ota kantaa, makaat haudassa. Jännä. Siis se, missä se raja kulkee. Ei se mitään, mullehan sanoi yli 10 vuotta sitten eräs hullu, jota hoisin, että tykkää musta erityisesti! Ihan vaan siksi, kun mä kuljen siinä rajalla... Kuinka leveä tai kapea se raja on, jää nähtäväksi! :)

P.S lisäys! Kun mulla on yleensä urgenttina toimintana kommenttikenttään lisätä asioita, joita tulee mieleeni, niin viimeisestä kirjoituksesta alkoi vituttamaan asia. Mä en kalastele minkään näköistä näkyvyyttä, siksi noi kommentit vääristää asioita, sori edellinen (kirjoitukseen kommentointi,siis)!

Niin laitoin kaverille viestin päästyäni lekurilta, että miksi se on paljon hyväksyttävämpää olla sairauslomalla silloin, kun joku muu paikka brakaa kuin pää? (Ohimennen, mä väittelin lääkärin kanssa siitä, pitääkö mun jäädä lepäämään... Argumenttina mulla oli "ettei noi muut tykkää kun mä jään laiskottelemaan". Lekuri kysyi, mitä teit eilen töissä? Ööh, en muista... Idiootin toimintaa, sano!) Jos mulla menis käsi, jalka tai selkä, niin kaikki ymmärtäis. Joo! Toi sun ammatti on todella rankka! Niin on. Siksihän mun pää brakaakin.... Mut sitä "ei lasketa" :D Aivottomana on muuten hirveen vaikee elää, tai ei oo, muttei sekään ketään hyödytä... kokeile vaikka!

Tää kaveri on reumapotilas, näin sen viime viikolla ja aloin huutamaan et mee nyt saatana lekuriin, sä pystyt just ja just kävelemään! Eikun pitää töitä tehdä...Aha. No, ehkä vuodepotilaana onkin hauskempaa olla kuin suljetulla osastolla. Älä multa kysy, mä vaan spekuloin!!

Mulla on ihan pirunmoinen jumitus päällä. Olen juuttunut niihin kaikkiin suoraan sanomisiin, mitä en saa sanottua. Tai saisin, mutta kun mä tiedän kokemuksesta, että kun laittaa sen paskan lentämään tuulettimeen, on parempi olla pedannut oman paikkansa niin, ettei se lennä omaan pärstään. Hulluhan saa vapaasti olla, muttei tyhmä.

Mä en tee ikinä (tärkeitä) ratkaisuja elämässäni miettimättä asioita läpikotaisin. Ratkaisussa saattaa kestää päivistä vuosiin, mutta sitten kun se ratkaisu on valmis, ei ole enää paluuta. Silloin se paska sitten lentää ja kovaa. Siinä vaiheessa mua ei tietenkään enää se asia häiritse, olenhan mä jo funtsannut kaikki mahdolliset skenaariot läpi! Ei oo mun syy, että muille tulee yllätyksenä... Se on just toi jumittuminen siihen, ettei sano. Ennen kuin sanoo.

Olin talvella kuusi viikkoa sairauslomalla, ensimmäinen diagnoosi oli "burnout", joka muuttui viikon sisällä "keskivaikeaan masennukseen". No olihan se - ja on muuten vieläkin! - sitä. Heh, mietin siinä lääkärin vastaanotolla ollessani, vastaanko masennuskyselyn kohtaan itsen tai muiden vahingoittamisesta (jos ei joku tiedä, ajattelen normaalisti hyvin nopeasti) rehellisesti vai epärehellisesti. Siis ketäänhän ei kiinnosta, mitä minä itselleni teen - ja se onkin mielestäni ainoastaan oma asiani! - mutta siinä vaiheessa kun muut ihmiset ovat liipasimessa, olisin minäkin huolissani. Kuten olenkin, eli vastasin rehellisesti: Kyllä, olen harkinnut tekeväni muille vahinkoa. Itse asiassa, mä pelkään muiden puolesta, en itseni. Sehän tässä clue onkin.... Ne laittoivat mut lataamaan akkuja. Mieti sitte ite vaan, lepää ja löydä valo! Voi vittu....

No anyway, jaksanhan mä laiskotella pari kuukautta, mut sitten en enää jaksanut (psykologi oli sitä mieltä että jee! Lääkitys alkoi tehoamaan! Oh shit :) ) Mä olin sitä mieltä, että paskaako tässä. Mennään eikä meinata, eikös. Mutta nyt kun mä olen alkanut ajattelemaan asioita itsekkäästi (ohimennen, parin kuukauden sairausloman jälkeen kollegan lausuma "ai kato, säkin viitsit tulla töihin! ei tuntunut ihan_niin_kivalta) olen alkanut lohkomaan asioita ääneen. Mä olen haukkunut jo yhden kollegan kusipääksi, riidellyt esimiehen kanssa ja ensi viikolla meinaan riidellä vastaavan kanssa. Kato,mähän sanon ihan suoraan, mullon diagnoosi takataskussa! Masentuneet hulluthan voi tehdä ihan mitä ne haluu, eikö? :D Mitäs sillä on väliä, jos kaikki muut puhuu samaa asiaa nurkan takana ja kahvipöytäkeskusteluissa ja on hiljaa silloin kun pitäisi oikeasti sanoa. Ihan sama, kun kaikki tietää että rakenteet ja toimintatapa on väärä, vastaava on kusipää työpaikkakiusaaja ja muutenkin elämä on mulkkua. Siitähän ei ääneen puhuta, paitsi eräs masentunut hullu (<- teki mieli laittaa toi lainausmerkkeihin, mut mitä hittoo, suoraa puhettahan tässä harjoitellaan!)

Ei se mitään. Toihan ei oikeasti minua mätä, minua mättää eräs toinen case. Hyvä ystäväni- jo yli 40 vuoden ajan - on sanonut jotain, mistä mä en pääse yli. Tästä ei ole pitkäkään aika, kun vietettiin viikonloppua yhdessä ja keskusteltiin asioista. Hän kysyi mun mielipidettä siitä, eikö hän olekin viimeisen viiden vuoden aikana kehittynyt roimin askelin henkisesti? No on, on! Ihan mielettömin harppauksin, koska minä olen alkanut sanomaan hänelle suoraan asioita ja osoittamaan ne ajatusvääristymät, mitä sillä on. Saarnannut ja heittänyt keskellä yötä kämpästä, kun "Vesa ei vaan ymmärrä". Vitsit sikseen, kyseessä on vain asioiden katsomisesta minä -perspektiivistä. Missä kohtaa se on hyvä, missä kohtaa vahingollista, sehän se taito on.

Mua järkyttää suuresti edelleen kyseisen henkilön taito ajatella aivan kaikki minänä. Tilanne, joka mua vieläkin pöyristyttää oli se, kun tapasimme vanhan kaveripariskunnan ( fyysisestikin vanhan, tunnettuus vuosissa myöskin vanhan!) joku aika sitten pitkästä aikaa. Heillä oli molemmilla ollut kaikenlaisia kremppoja tässä edeltävästi, nyt lohkaisivat kertomaan, kuinka heidän poikansa oli saanut aivohalvauksen ja jäänyt siitä toispuolihalvaantuneeksi. Mitä sanoo tämä uutiseen?? Kertoo tohkeissaan, kuinka hän on ollut talvella 3 kuukautta lomautettuna. Muistan tilanteen loistavasti; me kaikki kolme muuta jäätiin haavi auki kuuntelemaan, mitä toi just sanoi? :o Tosiasiassa se hiljaisuus kesti kenties pari sekuntia vaan, mutta meidän muiden mielestä noin puoli vuotta. Ja tää ei huomaa mitään... Ihan on nämä kaksi asiaa ihan hyvin verrattavissa toisiinsa, lomautus on vähintään yhtä hirveää kuin elää loppuelämäänsä halvaantuneena, eikös vaan!
Mä en sitten reagoinut tilanteessa millään lailla, koska kyseessähän ei ollut minun poikani, ei mun nyt tarvii kuitenkaan toisten puolesta loukkaantua! Vai tarvitseeko....

Kuitenkin, mietin sitä että niin hienosti kuin hän onkin edennyt henkisessä kehityksessä, tulee tuollainen takapakki sitten. Mietin sitä, mikä on oikea paikka ottaa kyseeseen minä -asenne. Haukunko mä tyypin pataluhaksi ja osoitan sen, miksei hänellä ole ketään, kuka hänestä aidosti pitäisi (juuri tuon omahyväisyyden vuoksi) vai oonko hiljaa. Jumitanko. Annanko palaa ja annan tulla paskat vaikka omalle naamalle sitten? Kuka mä oon sanomaan, minä -muodossahan meikäläinenkin esittää asioita. Ketää kiinnostaa ja mikä?

Niin, jumitus. Toisaalta kun ajatellaan, että asiat pitää puhua halki, miksi jättää yksi asia käsittelemättä. Torkkumaan, kasvamaan möröksi? Tultiin viimeksi yhteisymmärrykseen siitä, miksi me tulemme niin erilaisina ihmisinä loistavasti toimeen keskenämme ja loppupäätelmänä tulimme siihen tulokseen, että me olemme molemmat kantilaisia; asioita ei voi muutella tilanteen mukaan (vrt utiliarismi) vaan asiat ovat aina moraalisesti samalla lailla. Tilanne ei saa ratkaista, vaan asia, moraali. Siksihän tämä niin hiton vaikeaa onkin, kun me ollaan vähemmistössä...

Noh, wat evö. Kyllä tuokin vielä joskus lentää. Ei mulla muuta :)

Älä ylläty, jos psykiatri huomaa, ett päässäsi käy kummaa kuhinaa. -Veikko Lavi

Heh, kirjoittelin melko pitkän kirjoituksen aiheesta miltä tuntuu, kun muut vievät itseltäsi päätäntävallan. Se katosi taivaan tuuliin. No niin tietenkin katosi, johan mä sen tiedän että ainoastaan romantikot luulevat, että olisi jotakin päätäntävaltaa :D Naurettavaa, tosiaan.

Itkeä vai nauraa? No tietenkin ensin itketään, sitten nauretaan. Mitäs sitten, kun naurukaan ei enää riitä? Silloin tyydytään, taannutaan. Levätään, käperrytään, jäädytään. Helppoa. Mitäs sen jälkeen? Lakastutaan, kuihdutaan, lakataan olemasta, kuollaan. Edelleen helppoa.

Mitäs sen jälkeen? Should I kill my self or have a cup of coffee? Vasta sen jälkeen se helpottaa ;)

Mietin tässä, miten voi multitaskata ja olla tekemättä mitään yhtä aikaa? Hyvin helposti, näemmä. Siihen tokikin liittyy vanha tuttu sijaistoiminnot, jotka ovat jollain lailla aina niin paljon kiehtovampia, kuin se oikea asia, johon pitäisi keskittyä. Mun pitäisi ensinnäkin syödä, on ollut nälkä jo viitisentoista tuntia. Mukku blääh, emmä viitti. Mun pitäisi siivota ja pyykätä, mutta blääh, what the fuck?! Sen sijaan mä opiskelen eläinten käyttäytymistä, pelaan pasianssia, katson tv-sarjaa ja luen tohtorinväitöstä. Yhtä aikaa.

Kaikista hauskinta on, että mä oikeasti mietin. Ihan muita asioita, pääasiassa motiiveja (koska mikään ei ole yhtä kiehtovaa!). Sain nimittäin viestin tossa, siinä sanottiin "Hauskaa vapaapäivää, olet sen ansainnut" - says who?

Ensinnäkin, mä olen varmaan lohkaissut ennenkin, ettei mun mielestä kukaan ole ansainnut yhtään mitään, koskaan. Mä olen jo niin yli tän ansaintalogiikan, että yrjöttää. Miksi tollaisella asialla pitää tehdä elämä vaikeaksi? Go with the flow, or die! I say... Riippuminen ja ansaitseminen on niin boring, edelleen. Toisekseen, kuka kysyy sulta yhtään mitään, mitä mä olisin muka ansainnut? Kuka sen päättää? Liian romanttista olisi laittaa kaikki ihmiset samaan boxiin ja luulla kaikilla olevan samat motivaatiot ja varsinkin etiikat. Kolmanneksi - ja tämä on ratkaiseva toim. huom! - ei sua kiinnosta oikeasti mun ansaitsemiset tai vapaapäivät. Tai muutenkaan se, mitä mä en tee tai teen.

Sua kiinnostaa sinä itse. Se, miltä susta nyt tuntuu. Sitten sä et kehtaa sanoa sitä ääneen, "pyytää apua", vaan verhoat sen tollaseen muka sympaattiseen viestiin. Mä en tarvii sympatiaa, mutta sä tarviit empatiaa (oletko sä sen "ansainnut" vai et, riippuu tietty). No okei, eilen ilmoitit että faijas on kuollut. Sehän ei pitänyt olla mitenkään yllättävää, mutta tuleehan se aina kuitenkin...no yllättäen. Ei se kuolema, vaan se sun ajatus siitä, mitä nyt sitten? Mäkin olen kuolevainen! on oikeasti sun perimmäinen motiivi tällä hetkellä, mihin tahansa toimintaan. Ni miksi se pitää verhota ja luulla etten mä huomaa? Johan se käytiin läpi, että mä olen kissa - ei voi olla yhtään suljettua ovea mun läsnäollessa, kontrolli kaikesta voi olla elämän ja kuoleman kysymys, capishe?! Mikset laita viestiä, että nyt on tyhjä olo, vedetään pää täyteen kun niin vituttaa tai mene suoraan asiaan ja sano, että anna nyt saatana säälipillua (kun sitähän sä loppujen lopuksi myös haluat, ennen kuin kuolet noinniinqu lyhyesti ilmaistuna). Tai jotakin muuta normaalia ja vastaavaa. Ni ei. Kaikenlaista höpölöpöä pitää sitten viestittää.

Mä olen tässä miettinyt, vastaanko. Ja jos, mitä. Takaisin samanlaista shaissea? Jotain muuta, jonka snaijaamiseen menee parista viikosta puoleen vuoteen? Empaattista virtuaalista olkapäätä? Eksistentiaalisia kysymyksiä ja vastauksia? Keventäviä vitsejä? Ei mitään...? Emmä tiedä. En edes sitä, onko sillä väliäkään, jankuttaminen ei ole kuulunut ikinä mun lempipuuhiin. Se oma lamppu syttyy tai ei syty, ei kuulu mulle.

Voiko tämä olla vähän samaa asiaa kuin se, miten eri lailla taiteilijat käsittävät materian ja lähestyvät sitä, verrattuna tieteilijöihin (liittyy nyt luennan alla olevaan väitökseen, toimhuom)? Mun mielestä taiteilijat on oikeammassa, noillehan on niin hirveen vaikeaa käsitellä edes antimateriaa, joka on kuitenkin kaiken olevaisuuden perusta. Vähän niinqu järki vs mielikuvitus. Jälkimmäinen ratkaisee, aina.

Ei mulla taaskaan ollut mitään asiaa, kunhan löpisen tapani mukaan. Ehkä mä saan jotain järkevää tänään aikaiseksi!

J.K Tuli tuossa kauppa reissulla (ja kuka väittää, etten saa muka mitään hyödyllistä aikaiseksi, häh?!) mieleen saman hahmon lause joidenkin viikkojen takaa: Sattumoisin olin myöskin vapaalla, tää laittaa "Mitä touhuat?" Vastasin, että opiskelen, kuten teinkin (sillä kertaa kiinalaista kulttuuria, lähinnä kungfutselaista aatesuuntaa, juu nou) ja sain vastaukseksi, liittyykö se jotenkin työhön, maksetaanko mulle siitä? Taisin sillä kertaa hämmentyä tätä kertaa enemmän moisia kysymyksiä. Joka tapauksessa mielestäni kuvaa niin hyvin juuri tuota, miten joku roikkuu ihan joka asiassa ansaitsemisessa. Joo, wat evö :D

Tänään on ollut erittäin onnistunut päivä! Jos noin niinqu sarkastisesti voisi ilmaista juttuja ja päivää, joka alkoi huomiolla Trumpin voitosta. Se oli jo tarpeeksi kiva juttu, mut ei... eihän se nyt siihen voinut loppua! Kauheen vaikea pysyä coolina, kun tekisi mieli räksyttää kuin pahainen rakki... tulin sitten tekemään sen tänne, haha!

No mutta. Voi olla, että olen tämän kuvan ja sen analysoinnin jo joskus tänne roiskaissut, ei voi muistaa

Juuri kesällä kaverille tätä naureskelin ja selostin paradoksinkin - kun ei halua mitään, ei halua - capisce?! Se oli kovasti ymmärtävinään, mitä tarkoitin, varsinkin kun kerroin kertomuksen yhdestä sisäisestä sankarista, joka toi mulle kerran lupaa kysymättä paistinpannun... Juttuhan meni niin, että ukko tykkäsi kokata ja minä kun en erikoisesti pidä siitä asiasta. Se halusi välttämättä tehdä mulle kerran brunssia täällä ollessaan. Ei siin mitään, elintarvikkeet jos tuo mukanaan, on ihan ymmärrettävää kun enhän mä voi tietää, mitä se haluaa kokata! Mutta siinä vaiheessa, kun se veti esiin sen paistinpannun sanoen "Toin sulle paistinpannun, kun toi sun ei oo oikein terässä..." joudun tuijottamaan tyyppiä aika tiukasti noin puolitoista sekuntia. Sitten sanoin kylmän viileästi, että "Katsopas uudemman kerran, mikä nimi tossa postiluukussa lukee. Nyt olisi muuten ihan hirveän hyvä aika poistua... ja heti!" Joo... naurettiin episodia vedet silmissä sitten siinä ja mun mielestä kaveri ymmärsi mun pointin ja temperamentin tollaisissa asioissa aika selvästi (mut mikäänhän ei ole selvää, eihä!!?) No anyway, se sama tyyppi tietää myös, etten voi sietää joulua tai pikku-. Ei voi kestää sitä mahotonta tekopyhyyttä asioiden tiimoilta, lässyn lässyn lää ja ihmisillä hyvä tahto ja tekohauskaa myös. Jne.

Nonni, nyt päästään sitten siihen asiaan: Ohimennen mainitsin aikaisemmin, että harmitti kun en päässyt Jean Michel Jarren konserttiin töiden takia. Siellä mä olisin todella halunnut olla! No katselin sitten korvatakseni dokkarin Electronica albumien teosta töllöstä ja mainitsin samalle kaverille ohimennen, että taidan ostaa em. levyt. Korvaukseksi... jostain :D Mitäs tänään tapahtuu? Hän ilmoittaa, että menee ostamaan ne levyt mulle joululahjaksi. WTF??!! No et perkele varmaan mee! Ding dong, soiko kellot missään kohtaa, liikkuuko korvien välissä mitään? Mikä sua vaivaa??!! Oikeesti mä en reagoinut mitenkään, en voinut. Blaablaa, ota nyt lahja vastaan, kun toinen niin haluaa sulle ostaa! Eikös ole kiva, kun sille tulee hyvä mieli! Ole perkele ihminen! näin suunnilleen pään sisäinen ääni karjuu tossa... Joo, ihan niin.

Pitäisi joo. Antaa toisen täysin sivuuttaa minun mielipiteeni, ideologiani ja toiveeni asioista - ja huom! kysymättä (se kai se suurin pointti tässä taitaa olla... jos kysyy lupaa johonkin minua koskevaan, mulla ollee silloin vapaus myös valita asioissa?) Ihan vaan niinqu joo. Nii-i. Ei siinä mitään, mutta äsken kysyi, lähenkö seuroihin viikonloppuna (hänen) kaveriporukan pikkujouluun?... grrrrraaaaaaah!! Ei helevete, mitä luulisit!!!!??? Suits me Sir, doesn´t it? Mä olen tässä hetken (noin 6 tuntia! :D ) puhissut, että mitä. Tyyppi on tuntenut mut yli 40 vuotta, ei voi tulla sille kumpikaan asia näistä yllätyksenä. Ni, mietin vaan että mikä on ihmisen motiivi aliarvioida ja loukata toisten ihmisten toiveita ja elämää ja valintoja? Onko sillä itsellään liian tylsä elämä, että pitää tulla ehdoin tahdoin sohimaan muurahaispesään?

Jep. Emmä tiedä, mitä mä sille ton lahjan suhteen sanon. (Pikkujoulukyselyyn vastansin jo ei kiitos). Mut tuntien asiasta saattaa tulla kohtuullisen kiivas keskustelu - mun puolelta. Lopputuloksena varmaankin otan levyt maksettuani ne :D Mä olen sitten niin helevetin vaikea tyyppi! Koko ajan pitäisi antaa omistaan periksi, että muut saa säheltää. Wat evö, Hesarikin on jo julistanut että maailma muuttuu Paavoseni. No can do...