Tuulitukka - elämän noita

Ajatukset. Miten niin näkymätön asia voikin olla perusta kaikelle. Varsinkin tapahtumille.

Tämäkin ajatus lähti siitä, että olen saanut (taas!) viime aikoina kohtuuttoman paljon palautetta kommunikoinnistani. Tai oikeammin sanottuna sen puutteesta. Ja vielä tarkemmin ilmaistuna oraalisesta kommunikoinnista varsinkin puhelimitse . Kaikki mut tuntevat tietävät, että minä voisin hyvin heittää kaikki puhelimet seinään. Mitään en taida inhota niin paljon, kuin puhelimessa puhumista! Mikä on aika yllättävää, koska en ole kaikista hiljaisin ihminen noin muutoin… Mikä puhelimessa tapahtuvassa viestinnässä on niin vaikeaa? Mikä jää uupumaan, minulta, etten tunne kykeneväni kunnon kommunikointiin? Mihin jää ilmeet, eleet, fiilikset, tuoksut, nonverbaliikka kokonaisuutenaan… fiilis, atmosfääri… kaikki. Blaablaablaa, puhu siinä sitten puutaheinää, joo! Tosin, jos on oikeassa seurassa ihan livenä, ei kovin paljon puhetta tarvita silloinkaan. Kun on samassa sfäärissä tyypin kanssa, on turhaa alkaa juttelemaan asiasta, joka on ajateltu jo (yhdessä) ja siten sanoiksi pukeminen on jo kovin turhaa ja mennyttä… Siinäkin on tosin vaaransa, jouduin jo yhdelle tyypille ilmaisemaan, että meidän pitäisi puhua vähän enemmän… Paradoksaalista! Eriävän mielipiteen ilmaiseminen sfääreissä on aika vaikeaa. Kyllähän sen “keskustelukumppani” toki huomaa, mutta ei välttämättä lue oikein kuitenkaan. Selvyyden vuoksi on kai joskus hyvä sanoakin jotain ääneen…

No mutta. Mietin sitten sitä, millä lailla ihmiset yleensä ajattelevat? Perustuuko havainnointi ja sitä kautta ajattelu visuaalisuuteen, verbaalisuuteen vai johonkin muuhun? Itse kun ajattelen pääosin abstraktioilla, on ajatusten sanoiksi pukeminen joskus kovin haastavaa. Ja kun ajattelee ilmavammin, kerkeää ajattelemaankin aika paljon nopeammin…. Silloin ajatuksen (lue: miljoonan ajatuksen!) sanoihin pukeminen on joskus hyvin haastavaa. Johtuen siitä, etten löydä heti välttämättä täsmälleen tarkoituksenmukaista sanaa/sanoja monimutkaiselle ajatusprosessille ja se on pakko pilkkoa sanoiksi, kuviksi, mielikuviksi (joita muuten käytän liian paljon!), joksikin edes vähän loogiseksi… Tai jos vastaan jotain “kontrolloimatta”, kuulija ei yleensä pysy kärryillä. Mitä en kyllä ihmettele lainkaan, siksi onkin parempi useimmiten olla hiljaa! Tai sitten minulla on vaan oirehtiva Brocan afasia… ei voi tietää!

Onko abstraktinen ajattelu samaa asiaa kuin ns. vapaa mieli? Ja onko vapaa mieli oikeasti täysin tyhjä ja samaan aikaan ääretön kapasiteetiltaan (= kvanttisuperpositio )? Ja jos vapaa mieli on superpositiossa, mikä on silloin sen oskillaattori? Mieleen/ajatukseen voi vaikuttaa lukemattomilla muillakin tavoilla kuin sanoilla, ja itse asiassa muut kuin konkreettiset vaikuttajat saavat aikaiseksi huomattavasti tehokkaammin vaikutuksen. Sen takia jo muinaiset viisaat ovat ymmärtäneet meditoinnin, turhaan ei sanota gurujen olevan mielen mestareita… Kun mieli on superpositiossa, käy myös niin, että pääsee käsiksi helpommin asioihin, joita kutsutaan yleisesti paranormaaleiksi. (Tähän en mene sen enempää, onhan tuolla jo laajahko ihmettely aiheesta! :D )

Millä lailla tunne/tuntuma on sidoksissa ajatuksiin? Tunnetko ensin vai ajatteletko tuntevasi, että tunnet? Miten voi selittää muille ihmisille itselleni luonteenomaisen tavan reagoida (ja siten kommunikoida!) tuntemalla asioita? Kerran yritin selittää yhdelle ihmisille sitä, miten chakrani reagoivat erilaisiin stimulaatioihin (olkoon ne sitten visuaalisia, verbaalisia, energeettisiä, mitä vaan), mutta en tuntenut saavani vastakaikua… muuta kuin HÄH?! Minun mielestäni kyseessä on aivan luonnollinen tapa havannoida, suoraan verrannollinen Planckin vakioon . Esimerkiksi huomaan tuntemuksissani hyvin äkkiä sen, jos joku valehtelee minulle, puhumattakaan manipulaatio yrityksistä. Kutsun tosin näitä chakra tuntemuksia laajemmin intuitioksi, joka selittää ehkä helpommin asiaa, ovathan molemmat useimpien ihmisten mielestä abstraktioita…

Ajatuksista, sanoista ja tuntemuksista sisäiseen ääneen. Törmäsin nimittäin artikkeliin, jossa puhutaan sisäisestä äänestä ( Where does the little voice inside your head come from? ) Onko niin, että “normaalit ihmiset” kuulevat myös päässään ääniä ja jos niin, missä menee raja, ettei saa tuomiota mentaalisairaudesta? Onko raja siinä, kuuletko (ääneen) omia ajatuksiasi vai jonkun “muun”? Asuuko NSA päässäsi? Vakavammin - tokikin kaikilla tosiaan on se sisäinen ääni, kuten jo edellä todennettiin. Ihmettelyni käsittääkin lähinnä taas tuota, että jos sisäinen ääni ei puhu suoranaisesti ääneen, ajatteleeko ihminen taas sanoilla? Ja jos, miksi?! Kauhea kälätys päässä ja onkohan niillä puhelimetkin siellä mukana, vai pärjäävätkö ilman…keitä on ne…

Asiaa voi ajatella myös näin:

Niin....Noh. Tulipahan kevennettyä! Ja ihan oikeasti olen koko ajan pyöritellyt päässäni ajatusta “Is Gravity the Ego of the Universe?” Jos saan johonkin loogiseen järjestykseen joskus tämän ajatus kaaokseni liittyen tuohon mietelmääni, voin ehkä ilahduttaa kansaa plöräytyksellä siitä. Ehkä :)

Meanwhile, ENJOY! :

Peace is not be achieved through violence, it can only be attained through understanding - R.W. Emerson

Maailma ei tarvitse sotia, ihmiset eivät tarvitse sotia. Me tarvitsemme rauhaa elää. Maailman tapahtumien on pakko hetkauttaa meitä kaikkia - eivätkä ne lopu, ennen kuin ymmärrämme, että me olemme rauha.

Kansainvälisen rauhanviikonlopun teemana on Inner Peace to Word Peace. Et voi ostaa rauhaa kaupasta, et voi lainata sitä naapurilta. Etkä voi kuluttaa sitä loppuun. Rauha olet Sinä. Osallistu, tee päätös. Nyt.

http://unify.org/
http://www.culturecollective.org/world-peace-weekend-a-global-effort/

Jäin oikeasti tuossa miettimään onko elämässä oikeasti mitään järkeä. No eihän siinä ole tietenkään, mutta kummasti siinä olettaa aina jonkin punaisen langan olevan. No onhan siinä, hölömö! Ei se punainen, jonka itse teet vaan se, mikä on tarkoitus olla. Siinä vaiheessa sulta ei edelleenkään kysytä.

Helpommalla pääsee, kun ajelehtii vaan. Kokeile! ?

Tässä kohtaa ei nyt puhuta Maradonasta, sehän käytti käsivartta ratkaistakseen pulmat, eikä muuten mistään muustakaan maallisesta, vaan astrologiasta. Joku asiaan vihkiintynyt saattaa tietää määritelmän YODista, joka on kantajalleen aina aika... noh, jos sanotaan, että perseelleen meni, niin varmasti meni!

Vakavimmin, mulla on YODin apeksina Aurinko ensimmäisessä huoneessa ("Minä"). Kaksi muuta ovat Neptunus ja Kuu. Jottei pääsisi helpolla, bumerangina on vielä Jupiter, vastapäätä Aurinkoa, tietty. Neptunuksen ja Kuun aspektit ja tarkoitukset olen jo selvittänyt, asiahan on niin, ettei mulla ja maailmalla ole paljonkaan tekemistä keskenään ja toisaalta, en mä voi muita millään pelastaa, vaikka kuinka haluaisin. Mutta sitten tulee toi Jupiter. Sehän on suoraan niin, ettei se ole koskaan tuonut mun elämään mitään hyvää (vaikka niin luulisi!), päinvastoin. Sehän se mun Yodini onkin...

Nyt olen sekaantunut ihmiseen, joka on aurinkomerkiltään Jousimies. Eli Jupiter, jos ei joku tiedä. Kato perkele! Lamppu syttyi suoraan pään päälle niin, että ihan silmissä särkee! Ruoskalla tulee perseelle ihan vanhasta tottumuksesta - kun se opetushan on juuri se, ettei pidä odottaa yhtään mitään! Luulin päässeeni siitäkin asiasta jo ylitse, mut...

Jotkut osaa vaan puhua niin hyvin. Ja varsinkin, kun on samassa sfäärissä. Ei sen tarvii edes puhua, kun mä tiedän. Paskanjauhanta kuitenkin vituttaa, edelleen. Mietin tossa, että onko se kvanttisidonta sitten niin, että se on karmallinen yhteys? Koska elämän tarkoitus on oppia, jengi laittaa sen "oikean" kvantin "oikeaan" paikkaan "oikeaan" aikaan? Niin ne tekee, älä ole pösilö! Se aika, koska sen on asettanut, voi olla aika kaukana, tosin. Vaikka monen elämän takana. Pääasia että oppii!

Noh. So what? Ei mitään uutta, hei! Hauskaa se on leikkiä kuitenkin, eikös? Saattaapi olla kuitenkin niin, että mä alan puolestani ruoskimaan takaisin - ja jopa tiedän sen, että sitä odotetaan. Joskus vaan toivoisi, ettei tietäisi niin paljon... Missä piilee yllätyksellisyys, jos ei sitä ole?

(”YODin voima symbolisoi kannettua sielua. Se muistuttaa meitä jumalallisuudesta pienessä liekissä joka palaa Erakon lampussa. Erakko elää sosiaalisen järjestelmän ulkopuolella, kuka tahansa voi olla Profeetta; Erakko ja yksinkertainen ihminen, joka ei tuomitse ihmisiä silmillään, vaan katsoo heitä Sydämellään, kuten Jumala on opastanut.” (Samuel kirja 1,16:7.)

Juutalaisten kabbalassa Hermit on Erakko, kirjainmerkki YOD, Jahve tai Jumalan sormi tai Jumalan liekki, myös kuolema jos liekki sammuu.)

Lupasinpahan jättää tämänkin areenan, mutta toisaalta... jonnekin sitä on kuitenin oksennettava. Vain oksentavat ihmiset tietää tässä kohtaa, mistä jutellaan. Saattaa olla joitakin aivopieruja, jota tulen muualta kaipaamaan.... sillä ei ole mitään väliä, koska pieru kytee yhtä huonona edelleenkin. Lobotomiaan en ole saanut kuitenkaan vielä lähetettä.

Mitä sitten? Ei mitään! Kaikista eniten vituttaa yksi nimeltä määrittämätön nimimerkki, joka luuli manipuloivansa jotenkin minua. Tai luuli nostavansa itseänsä isommaksi, mitä haaroväleistä löytyy. Sääli sinänsä - se on aina katkeraa huomata älykkäiden ihmisten alkavan punaisella lapiolla lättäävän päähän. Vai oliko sininen, ei kiinnosta. Pettymyksen sietokyky on ollut mulla aina hakusessa, niin kuin olen joskus maininnutkin.

Nonni. Sitten kun on päässyt siitä helmasynnistä - odotuksista ja siitä johtuvista pettymyksistä, pösilö! - ei mikään enää kiinnostakaan. Miksi pitäisi? Tapahtuuko mitään vai eikö tapahdu, ja kaikista hauskinta tapahtuuko ne yhtä aikaa? No tottakai, hah. Älä ole tyhmä. Sitten ne laittaa sut pumpuliin. Kato, tajusit mitä tarkoitin ennen kuin edes ajattelin! Feel you brother! etc. Ollapa siinä sitten antennipäänä, kun itse tiedät, ettei mikään tunnetila ole lähtöisin itsestäsi. Eikä välttämättä ajatuskaan. Jee jee, dingeli dong lihapullat.

Minkä takia ihmisen pitää olla niin hullu, että ottaa turpaansa joka päivä? Joskus muinoin otti turpaansa ilolla - tyhmänä kun luuli, että lyönnit lasketaan. Niitä ei lasketa. Ei niitä lasketa, jos lasketaan, ainoastaan vastaanottaja on ehkä vähän kartalla. Joka päivä on kuolema. Isku, isku - puolustus on mikä? Haista kukkanen?

Kaikista pahin kohtalo ihmiselle on olla edellä aikaansa. Weirdo. Vähintään. Yritäpä sitä sitten aakkosilla (tai nuoteilla tai viballa) selittää. Ei vaan onanistu, millään! Ja kenelle hitolle se pitäis edes selittää? Naurettavaa.

Eläimet tietää, eikä niille tarvitse edes puhua.

Aini! Inspirational Music in my current name! Perkele! Ai kauheeta niitä ajatusvirtoja, jotka tähänkin johti -- Iijoki sarja jäisi kepeästi toiseksi.

Pitääkö paikkaansa?

Miksi ihminen tuntee liiallista halua saattaa vaikka eri järjestyksillä olevilla kirjaimilla oloaan ulos? Joku maalaa... Tietääkö ulkopuolinen, että vasemmassa yläkulmassa oleva keltainen läikkä on koko pointti asiassa? Ja onko sillä väliä tietääkö - toisaalta keltaisen pointin olisi voinut piirtää vaikka keittiön seinään. Sitä ei kaikki kuitenkaan näe. Ei tosin maalauksenkaan pointtia.

Mitä on luovuus? Mikä on se pakottava tarve, että oksentaa kaiken sisällään olevan ulos? Ei älyllisesti... älyllä ei ole sen asian kanssa mitään tekemistä. Oksennus on pointti. Jonnekin se malja pitää aina kaataa, muutoin käy huonosti.

Miten käy liikaa logiikkaan nojaavien ihmisten? Millä he saavat oksennettua itsensä ulos? Vai eivätkö he vaan välitä, oksentaa? Kyllähän hekin oksentavat - omalla tavallaan. Ne tekee töitä ja kontrolloivat sillä tavalla omaa oksennustaan. Tietenkin logiikkaan nojaavat ihmiset ovat fiksuja - saavathan he oksennuksestaan palkkaakin.

Ollapa arkkitehti, designeri! Kaikki maksavat oksennuksistasi. Ollapa runoilija, kirjailija! Kukaan ei maksa oksennuksistasi, jollet itse alennu markkinavoimiin. Ollapa muusikko! Kaikki takertuvat tekniikkaasi, eivät kuule ja tunne ajatusta, asiaa, jota välität. ollapa tanssija! Jonkun mielestä sinulla on kuitenkin liikaa vasempia jalkoja. Ollapa taidemaalari! No, tarvitseeko edes sanoa.

Missä vaiheessa luovuus asetetaan rahaksi ja onko sillä mitään väliä? Maailman kaunein rakkaustarina on se, kun John Lennon meni katsomaan Yoko Onon näyttelyä. Siinä luki Yes. Yhtä hyvin siinä olisi voinut lukea Why? ....

No olenhan minä yrittänyt käyttäytyä! Vaikka sen tiedän jo kokemuksesta, että eletään ahdistavimpia aikoja vuodesta. Sen huomasi jo viikolla, kun telefooni pirisi kiihtyvään tahtiin...

En vietä vieläkään joulua. Ei tosin haittaa yhtään, jos joku muu viettää. Mutta sitten repesi, kun sanottiin "Hyvää Joulun odotusta!" Häh?! Aijaa. Sitten pitäisi odotella jotakin, jotta saa hetkeksi aikaa hyvän mielen aikaan. Ei mene kauaa, kun koko juttu on jo taas unohdettu ja jatketaan samaa paskaa kuin aina ennenkin. Jep, odota ihan ite vaan, mullei oo aikomustakaan odottaa mitään! Pah.

Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto.

Sen kun joskus näkisi.

Tästä postauksesta tulee pitkä. Johtuen siitä, että miettiessäni yhtä asiaa huomasin monen muun asian vaikuttavan siihen. Sehän on luonnollista, eikö vaan. Pääasiassa postauksen pituuteen vaikutti se, etten voi ymmärtää ja käsittää joidenkin tieteilijöiden tapaa raamittaa oma tieteenalansa koskemaan vain yhtä asiaa, ainakaan jos haluaa sillä olevan merkitystä elämän kannalta. Varsinkin ihmiselämän, sillä ihminen on kokonaisuus ainoastaan yhdessä ympäristön, luonnon ja muiden ihmisten kanssa (Järvilehto 1994)
. Joka tapauksessa ajatuksen alku on uskomisessa (tai minun mielestäni usein myös tietämisessä, johon jotkut uskomiset sekoitetaan. Yleisimmin tätä kutsutaan intuitioksi). Tässä tapauksessa yliluonnolliseen uskomisessa, johon pohdintojen tuloksena saan liittymään ainakin uskontotieteitä ja filosofiaa (jumaluuden pohdinta), biologiaa, tähtitiedettä, psykologiaa, neurotieteitä sekä (kvantti)fysiikkaa. Olen joskus jo roiskaissut perusasioita aiheesta, niistä voi johdannoksi ja halutessaan lukea täältä.

TUTKIMUS YLILUONNOLLISUUTEEN USKOMISESTA

Luultavimmin vika oli kuitenkin itsessäni odottaessani Tapani Riekin uuden tutkimuksen yliluonnolliseen uskomisesta avaavan itselleni (tai muille) pandoran lippaan… Tutkimuksessa rinnastetaan niin paranormaaliin, yliluonnolliseen, magiikkaan kuin uskonnollisiin asioihin uskominen - johtuen luonnollisestikin näiden asioiden mahdottomuudesta tieteellisesti todentaa. Itse pullikoin kovasti sanaa usko vastaan, koskapa kokemuksestani olen huomannut, että tieto ratkaisee paljon enemmän sen, onko jokin asia ihmiselle totta vai ei. Tässä viittaan yksinkertaiseen kokemukseen asioista. Miten voisikaan edes uskoa sellaiseen, mistä ei edes tiedä mitään tai varsinkaan ei ole omalla kohdallaan kokenut.

Asiaa on toki tutkittu ennenkin (Taikauskon vetovoima, Marjaana Lindeman, 2006), jossa selvää selitystä uskomiselle ei löydetty, eikä esimerkiksi älykkyys, sukupuoli, koulutustaso, persoonallisuus tai kyky analyyttiseen ajatteluun ollut perusteena sille, uskooko vaiko ei. Pääasiallisena huomiona tutkimuksessa on se, että uskovat ajattelevat selvästi enemmän lapsenomaisemmin, intuitiivisemmin, ilman rationaalista järkeistämistä asioista. (Pidän hyvin paljon intuition määrittelystä “en tiedä, että tiedän.”) Tunnusomaista on myös uskojan eriytymättömät käsitykset todellisuudesta, jolloin sekoitetaan elottomien, elollisten ja mielellisten asioiden keskeiset olemukset.

Riekin tutkimuksessa otoksena oli kaksi ryhmää, skeptikot vs. yliluonnolliseen uskovat. Määrittely kumpaan ryhmään kuuluu, seulottiin Revised Paranormal Belief Scale -mittaristolla niin, että ääripäät otoksesta valittiin tutkimukseen. (Huomiona: Hauska mittari. Tietenkin tein sen myös itse, enkä yllättynyt tuloksesta, paitsi siitä että sain minimin taikauskosta (1) ja muutoin maksimin noituuteen uskomisesta (7) [kutsunhan itseäni noidaksi, tätä on meillä suvussa, don´t worry, kellään ei ole koskaan kuitenkaan vielä ollut paperia “hulluudesta” :D] ja muista tuloksen keskiarvoa lähempänä uskojaa 4.65 - 6.75)

Tässä tutkimuksessa päähuomioksi muodostui varsinkin ero tiedonkäsittelyssä, pelkästään faktuaalisen tiedon määrä tai laatu ei ollut mitenkään ratkaisevaa. Skeptikot ovat taitavampia soveltamaan kognitiivista inhibitiota eli kykyä soveltaa vain tarkoituksenmukaista tietoa alalta toiselle, keskittyä vain olennaiseen ja epäolennaisen tiedon hylkäämistä. Skeptikot pystyvät myös hyvin rajoittamaan intuitiivista ajatteluaan - intuitiivinen ajattelu on nopeaa, autonomista, riippumatonta työmuistista (= lyhytkestoinen muisti, tarkkaavaisuus) kun taas analyyttinen ajattelu hidasta, harkittua ja riippuvaista työmuistista. Siten sen päättäminen, mikä on mahdollista ja mikä ei, on vaikeampaa uskojilla. Kuitenkin tutkimusten mukaan ajattelussa käytetään aivojen tietoista järjestelmää 5-15% ja tiedostamatonta 85-95%. Ajatuksen kulkua ei voi aina perustella kielellisesti tai rationaalisesti (vrt. tajunnanvirta), siihen on vaikeaa vaikuttaa koulutuksella eikä sillä ole korrelaatiota älykkyyteen. Jos toisen todellisuuden olemus avautuu ihmiselle, hän ei voi sitä kielellisesti kuvata eikä rationaalisesti perustella. Silloin kaikki on mahdollista, “tietää”.

Erot selittyivät pitkälti myös aiempaa tutkimusta tukien uskojien suurempaan dualistiseen ajattelu tapaan, materian ja hengen erottamisesta. Uskojien mielestä mieli ei sijaitse aivoissa, jolloin selitetään elottomat esineet ja persoonattomat ilmiöt tunteviksi, tahtoviksi ja itsenään toimiviksi (animatismi). Mieli voi siten elää ja liikkua ilman fyysistä kehoa (esim. sielu, kuoleman jälkeinen elämä). Esimerkiksi saatetaan sanoa, että joessa oleva kivi tuntee virtaavan veden tai itse vesi haluaa virrata, tai että jollakin muulla luonnonilmiöllä on tahto (vrt. vihainen myrsky). Toisaalta, skeptikkokin saattaa suuttua ja esim. huutaa toimimattomalle tietokoneelle, vaikkei se tietenkään asiaan auta mitään. Luuleeko hän silloin, että koneella on mieli? Samoin yliluonnolliseen uskojilla huomataan olevan suurempi taipumus ydintiedon sekoittumiseen, kognitiiviseen ontologiaan. (Tästä myöhemmin lisää).

Riekin tutkimuksessa käytettiin erilaisten tehtävien mittauksissa myös EEK ja MRI mittauksia, jolloin havaittiin lisääntynyttä aktiivisuutta joissakin tehtävissä etuaivolohkossa, joka toimii aivojen kokoavana alueena eli yhdistää tietoa. Tarkemmin aktiivisuutta havaittiin mediaalisessa prefrontaali cordeksissa (mPFC) ja alimmassa otsalohkopoimussa (IFG). Skeptikoilla huomattiin lisääntyvää aktiivisuutta oikean puolen IFG:ssä , joka on aiemminkin liitetty kognitiiviseen inhibitioon (rajoittamiseen) ja tietoiseen riskiarvioon. Aktiivisuus lisääntyi tutkimukseen kuuluvassa kuvatehtävässä (kasvojen näkeminen kuvissa). Uskovilla taas lisääntyi aktiivisuus mPFC:ssä intentiota (aikomusta) mittaavassa tehtävässä. Aiemmissa tutkimuksissa on huomioitu saman alueen aktivoitumista emootion tunnistamista vaativissa tehtävissä sekä ns. Mielen teoria -tehtävissä. Siten yliluonnolliseen uskovilla ajatellaan olevan myös suurempi ymmärrys ja taito sosiaaliseen mieleen.

MIHIN SITTEN PITÄISI USKOA?

Kuten jo alussa mainitsin, en saanut tutkimuksesta itselleni mitään uutta. En edes ajatusta siitä, miksi yliluonnollista kutsutaan yliluonnolliseksi. Sehän on vain havainnointiero ihmisten kesken. Jonkun mielestä yliluonnollinen on luonnollisempaa kuin se, mitä normaalisti kutsumme luonnolliseksi. Vai voiko joku väittää, että esimerkiksi sodat, pahuus, nälänhätä on luonnollista? Voivat ne. Kun ei olla koskaan ajateltu outside the box (matrix). Ihmiset hyväksyvät tieteelliset ideat, koska heille sanotaan niiden olevan totta, sen sijaan, että he ymmärtäisivät ideoita todella (Lewis Wolpert). Astrofyysikko Neil deGrasse Tyson kysyy aiheellisesti, miksi ihmistä pidetään niin ylivertaisena ja miksi helppoihin asioihin sotketaan turhaan politiikkaa, uskontoa yms? Ihmiset eivät ymmärrä ja samaan aikaan yrittävät selittää asiaa, jota eivät ymmärrä. Vertaus siihen mitä on usko ja tieto, ja ovatko ne todellakin aina toistensa vastakohtia vai toisiaan tukevia asioita, voidaan ajatella vaikkapa vertauksena työmatkaan bussilla. Seisot bussipysäkillä odottamassa bussia. Uskotko vai tiedätkö, että bussi tulee, koska se tuli eilenkin (ja sitä ennen ja sitä ennen jne.)? Et tietenkään tiedä. Uskot niin. Silti et ajattele olettamustasi uskona. Tyson peräänkuuluttaa ymmärrystä siitä, että ihmisen pitäisi oppia hylkäämään enemmän perusaistejaan ja ymmärtää, että kyse on ainoastaan mittakaavasta (vrt mikro/makrokosmos). Alla löytyvässä klipissä biologi Richard Dawkins kyseenalaistaa mielestäni hienosti esimerkiksi sen, miksi uskonto on ominut etiikan ja ihmisen luonnollisen ymmärryksen oikeasta ja väärästä.

You cannot see the universe before it existed. -Neil deGrasse Tyson

DIVINE SPYCAMERA IN THE SKY

No, koska jo edellä tunnustauduin yliluonnolliseen uskojaksi, liittyy siihen läheisesti tuo (tieteilijöiden perustelema) häiriö perinteisessä ontologisessa ajattelussa (lyhyesti ontologia = olevaisen perimmäistä olemusta tutkiva filosofian osa). Ilkka Pyysiäinen luonnehtii hienosti tällaisen hihhulin kykeneväksi olemaan piittaamatta ontologisista rajoista ja yhdistelemään asioita mielessään tavalla, jolla ei näytä olevan vastinetta todellisuudessa. Kuitenkin tässäkin asiassa tuntuu olevan jotakin logiikkaa, koska ihmiset eivät toimi kuitenkaan aina niin, että esimerkiksi kaikella on henki, vaan se liitetään usein jotenkin poikkeavaan (esineet, eläimet, ihmiset, tilanteet). Tällöin perustieto järjestyksestä, todennäköisyyksistä ja ontologioista on, mutta poikkeavuus pitää jollain lailla selittää. Kaikkea ei edes halua selittää, vaan asian pitää olla tarpeeksi tärkeä, jotta sen haluaa prosessoitavan ymmärrettävään muotoon. Ontologisessa intuitiossa nojataan pitkälle asian tarkoitukseen, esimerkiksi jalka on liikkumista (kävelyä) varten ja samaan hierarkiaan kuuluvat asiat mielletään automaattisesti kuuluvan samaan ontologiaan . Järkevän luokittelun eli taksomian avulla ihminen kuitenkin ymmärtää, että vaikka pöydälläkin on jalat, ei sen odoteta kuitenkaan kävelevän. Samoin voidaan ajatella onko kukka olemassa siksi, että se on kaunis vai siksi, että sillä on muukin tarkoitus (esim. pölytys). Pyysiäinen heittää ajatuksen Jumalasta, joka on ruumiiton, aineeton, syntymätön ja kuolematon, mutta silti voi nähdä, kuulla, tahtoa, tietää…

Olen ennenkin sanonut, että mielestäni “All is Mind”. Ja mitä enemmän tätä asiaa kaivan, sen varmemmaksi siitä tulen. Toimija, jolla on tietoinen mieli, mutta ei fyysistä olomuotoa rikkoo intuitiivista ontologiaa vastaan. Mutta mistä kaikki on voinut sitten alkaa ja mikä sitä pitää pystyssä? Miten tyhjä on voinut luoda tyhjästä universumin? Universumi voidaan mieltää koneeksi, se on mekaniikkaa, kemiaa ja fysiikkaa. Myös ihminen on molekyylinen kone. Joku on kuitenkin koneen tehnyt. Materia ei voi tyhjästä tehdä itse itseään vai voiko? Tehdäänkö rahaa summilla ja numeroilla? Vaatiiko oleminen syytä? Onko mitään ilman syytä?

Minun mielestäni jos on syy, on myös mieli. Syy ei ole materiaa, sattuma ei ole sattumaa vaan syyn todentumista (riittävän syyn periaate). Jo Aristoteles mietti kaiken syytä ja tätä kutsutaan teleologiaksi. Siksi innostuin törmätessäni myös älykkään suunnittelun teoriaan sekä siihen liittyvään pro gradu tutkielmaan (lopussa). Pääpaino teoriassa on kreationistinen luomisoppi, ja sen kehittäjien mukaan se perustuu totuuden etsintään ja tieteen kritiikkiin, pääasiassa evoluutioteorian kyseenalaistamiseen. Monet liittävät sen myös uskontotieteeseen, koskapa mitä kaiken kattava mieli ja äly voisi olla muuta kuin yliluonnollinen (jota kutsutaan muun muassa nimellä Jumala)? Jo Platon oli sitä mieltä, että oli olemassa demiurgi, olento, joka suunnitteli ja muovasi aineellisen maailman. Kriitikkojen mielestä älykäs suunnittelu on illuusio, jonka avulla pyritään luomaan ennusteita ja kontekstuaalisuutta ennustamattomassa maailmassa, eivätkä luonnolliset (tai yliluonnolliset, tässä tapauksessa tieteellisesti todistamattomat) ajattelutaipumukset tue tieteellistä päättelyä. Samainen Platon mietti kuitenkin teoksessaan Timaios, että järjestys kaikessa juuri saavutettiin jo maailmojen luomisessa, eikä epäjärjestystä enää ole. Miksi siis älykkään suunnittelun teoria saa vastaansa niin paljon vastustusta jäsentelystään?

Ehkäpä siksi, että “Ajatus yliluonnollisesta toimijasta eliökunnan alkuperän taustalla on pelkästään intuitiivinen ja monilta osin kansanomaista ajattelua ja päättelyä mukaileva” eli kansanomaista psykologiaa ja biologiaa, jolla ei ole mitään tieteellistä perustetta, vaan intuitiivista arkiajattelua toimijoista, päämäärähakuisesta toiminnasta (= intentionaalinen ajattelu) ) sekä toimijoiden vuorovaikutuksesta (tutkielmassa on paljon yhteyksiä edelliseen tutkimukseen yliluonnolliseen uskomisesta). Evoluutioteoriassa taas ei ole kysymys intentiosta, vaan lopputulos katsotaan syntyvän pelkästään ympäristövaikutuksista.

Teoriassa keskeistä on joka tapauksessa ajatus siitä, että elämän alkuperä on kaikkea johtava äly. Mikrokosmos on ratkaiseva, ei ympäristö. Luonnossa ilmenee asioita, jotka ovat liian monimutkaisia voidakseen olla kehittyneet evolutiivisen asteittaisen polveutumisprosessin seurauksena. Tästä esimerkkinä palautumaton monimutkaisuus, jossa minkä tahansa järjestelmään liittyvän osan poistaminen lopettaa järjestelmän toiminnan sekä täsmennetty monimutkaisuus, joka pohtii monimutkaisuutta tarkastelun kohteessa ja joka edellyttää älyllistä suunnittelua. Monimutkaisuus ja todennäköisyys ovat kääntäen verrannollisia: mitä suurempi monimutkaisuus sen pienempi todennäköisyys. Epätodennäköisyys on siis luonnollista ja tarkoituksenmukaista kehityksen kannalta. Teoriassa nojataan myös aika pitkälle punktualismiin eli evoluution jaksottaiseen kehitykseen.

ATOMI

(Tämän otsakkeen alla lukeva ei perustu mihinkään tieteelliseen teoriaan tai tutkimukseen [josta olisin tietoinen] vaan kyse on omasta ajatuksestani)

Jos siis on lopputulos, on myös syy eli mieli ja siten myös suunnittelija, joka on suunnitellut osien tarpeenmukaisuuden. Suunnittelun havaitseminen on kuitenkin kaikessa keskeistä. Havaitseminen on muutenkin hirvittävän jännä juttu, jos vaikkapa ajatellaan, että monikin asia koostuu siitä, mitä emme voi havaita.

Ajatellaan hetki uskonnollisesti ja nostetaan esiin uskonnollisen ajattelun Pyhä Kolminaisuus, eli Isä, Poika ja Pyhä Henki, jotka yhdessä ovat Jumala. Oikeasti asiassa ei ole mitään uskonnollista, vaan kyseessä on metafora (kuten asiaan perehtyneet tietävät, ovat uskonnolliset kirjoitukset täynnä kielikuvia). Miksi yksi pitää esittää kolmen kautta, kolmella ulottuvuudella? Tuleeko kolmesta yhteensä neljä vai yksi? Ehkä siksi, että kysymyksessä on elämän perusta, eli atomi. Atomi rakentuu protonista (isä), neutronista (poika) ja elektronista (pyhä henki), jotka kaikki yhdessä ovat elämä (jumala). Klassisia alkuaineita on neljä: Tuli (isä), maa (poika), ilma (pyhä henki) ja vesi (kaikkeus, jumala). Platonin kappaleet on tunnettu jo muinaisista ajoista saakka ja nekin voi yhdistää tähän samaan seuraavasti: Tetraedri (isä, tuli), heksaedri (poika, maa), oktaedri (pyhä henki, ilma) ja ikosaedri (kaikkeus, vesi). Aristoteles lisäsi alkuaineisiin eetterin, jota edustaa dodekaedri ja josta hän ajatteli taivaiden koostuvan ja jota Platon ajatteli Jumalan käyttäneen tähdistöjen luomisessa. Tämä olisi painovoima, joka pitää kaiken koossa.

No mutta. Jokainen kai tietää, ettei atomi ole enää pelkästään edellä luetellut, vaan protoni ja neutroni koostuvat vielä pienemmistä alkeishiukkasista, kvarkeista. Kvarkit taas muodostavat hadroneita (baryonit, puoliluku ja mesonit, kokonaisluku ja niiden alaluokat), jotka koostuvat kahdesta tai kolmesta yhdistelmästä spinin (sisäinen pyörimismäärä, “magnetismi“) ja/tai sähkövarauksen mukaan. Kvarkit vaikuttavat vahvan vuorovaikutuksen kautta. Baryoni koostuu kolmesta kvarkista: ylös eli u-kvarkki (isä), alas eli d-kvarkki (poika) ja outo eli s-.kvarkki (pyhä henki). Mesoni taas yhdestä kvarkista (poika) ja sen antikvarkista (pyhä henki). Mitäs tässä on tapahtunut, kolmesta (tai yhteensä neljästä/yhdestä) tuleekin vain kaksi! Jääkö isä (alkuperä, syy) pois, kun jäljelle jää poika (ihminen) ja pyhä henki (aikomus)? Jottei olisi helppoa, alkuperän poisjättäminen ja kahden vuorovaikutuksellisen muuttujan toimiessa vain keskenään, syntyy neljäs kvarkki c-kvarkki (ja edelleen b- ja t-kvarkki). Onko siis niin, että mielellä on vielä oma mielensä? Ja jos näin on, tarvitaanko enää alkuperäistä syytä, isää - kaikkihan on jo kertaalleen luotu eikä tuleen kannata jäädä makaamaan.

Tässä astuu esiin vuorovaikutus, kaiken liittyminen kaikkeen. Mielen syy voi vaihdella sen mukaan, mikä on vallitseva olotila. Älykäs suunnittelu vaatii toimijaa ja sen todentaminen havaitsijaa. Tällöin kvanttitietoisuus muuttaa syytä sen mukaan, miten havaitsijat sen laittavat käytäntöön - ajatus ei ole ainetta, mutta kvanttimekaniikassa ajatellaan ajatuksen pystyvän muuttavan todellisuutta. Ja sitä se todella tekee! Olisi jo korkea aika nähdä se, että “yliluonnollinen” on mitä suurimmassa määrin luonnollista ja raahata perseet pois joistain kivikautisista teorioista.

Onnittelen viimein, jos olet jaksanut tänne saakka! Oot sie vaan niin guru! Siitä kiittääkseni päätän mukavaan kevennykseen ja linkkaan ah, niin ihanaa Rob Dykeä taas. Koska onhan tämä kaikki tosiaan niin seriously strange. Enjoy!

https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/136509/neurocog.pdf?sequence=1
Neuro-cognitive factors contributing to paranolmal beliefs: core knowledge violations, cognitive inhibition, and the social brain. Tapani Riekki 2014.

https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/19216/alykkaan.pdf?sequence=2
Älykkään suunnittelun teoria - tutkimus kansanomaisen psykologian ja biologian yhteydestä kreationistiseen ajatteluun. Pro gradu Elisa Järnefelt 2007.

https://www.youtube.com/watch?v=tzj8iXiVDT8
Unlocking the Mystery of life - Intelligent design (documentary)

https://www.youtube.com/watch?v=OJNMJef-gqU
Stephen Meyer Intelligent design

https://www.youtube.com/watch?v=R_wXEjQ1kdU
Richard Dawkins Now Praise Intelligent Design

Bonussektori:
Jill Bolte Taylor, Stroke of Insight
https://www.youtube.com/watch?v=UyyjU8fzEYU

Lue häntä, jos haluat tietää miten raahata perseet pois vanhasta.
Oma gurumme Tukkis <3 (aka dear Watson aka 3001Europa)
http://www.city.fi/blogit/2421

The best teachers are those who show you where to look, but don´t tell you what to see

Tai siis, miten sen ottaa. Joka asiassahan on puolia vähintäänkin puolesta, vastaan tai välimaastosta sekä asiasta riippuen myös ulkopuolisia yhteyksiä, hyvin usein vailla logiikkaa. Joka tapauksessa olen pitkään miettinyt erästä käsitteistöä ja sitä, miten sen voi niin monin eri tavoin ajatella.

Itselläni on kolme periaatetta asioista, joita ehdottomasti kieltäydyn tekemästä niin pitkään kuin vaan mahdollista. (Ja se on mahdollista, vaikka kuolisin sen tähden.) Nämä kolme kieltäytymistä vaativaa veetä ovat väkivalta, varastaminen ja valehteleminen. Ei voi vaan kestää, millään. Olen joutunut moneen otteeseen "pulaan" periaatteideni takia tai niitä on monta kertaa kyseenalaistettu määrittelystä riippuen. Esimerkiksi käynee tapaus, jossa sanon jollekin ihmiselle suoraan, etten halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä, jolloin hänen mielestään olen käyttänyt henkistä väkivaltaa häntä kohtaan. Mikä lieneekin totta siinä mielessä, että asiathan riippuvat aina siitä, miltä kannalta niitä katsotaan, kuka määrittelee mikä on relevanttia sekä sen, liittyykö asioihin muita asioita (ihmisiä tai tilanteita). Vähintään. Enkä sano, että olen onnistunut pyrkimyksissäni aina ja täydellisesti, mutta joka kerran asiasta tulee yhtä paha morkkis, jos sorrun esimerkiksi varastamaan jonkun aikaa (varastaahan voi vaikka mitä, jos sitä ei pysähdy tarkasti ajattelemaan....) En ole missään tapauksessa täydellinen, mutta pyrkimys siihen tietenkin on :D [sarkasmi!]

Jos kuitenkin haluaa elää edes hieman sosiaalisesti ja kuulua ihmisjoukkoon ja ympäröivään kulttuuriin, on erittäin vaikeaa välttää kaikkia kolmea veetä koko aikaa. Ei tämä mene kuitenkaan kuin Strömsössä! Muuttujia on aina liikaa. Silloin kaikista paras tapa on välttely. Asioiden, ihmisten, tilanteiden, you name it. Siinä olen jo aikamoinen mestari, vaikka itse sanonkin! Voi sanoa, että aika hiljaista on… ja hyvä niin.

Tässä blogissa kyseessä oleva pohdinta liittyy valehtelun välttämiseen ja minimointiin strategialla kertomisen välttäminen (topic avoidance). Olen joitakin kertoja keskustellut eri ihmisten kanssa aiheesta, onko kertomisen välttäminen valehtelua vai ei. Ainoastaan yksi ihminen on ollut sitä mieltä, että se on, riippumatta mistään. Muut ovat olleet sitä mieltä, että "riippuu". Tämä onkin jännä juttu selvittää... Itsestään selvää on, että kertomisen välttäminen saattaa olla usein salailua. Mutta selvää valehtelua se ei ole. Itse henkilökohtaisesti korreloin valehtelemisen verbaaliseen viestintään, enkä voi ymmärtää että asiaa, josta ei ole puhuttu (tai kirjoitettu tai muutoin tuotu esiin) voidaan millään väittää valheeksi. Edellisessä esimerkissänihän kävi hyvin selville, että rehellisyys satuttaa muita hyvin usein. Kuinka paljon välttely satuttaa?

Laissa rinnastetaan suoranainen valehtelu ja salailu toisiinsa siten, että oikeustoimessa todistajaa, joka valehtelee tai salaa jotakin asiaan vaikuttavaa, voidaan syyttää perättömästä lausumasta. Perätön lausuma voi olla törkeä, jos se aiheuttaa vaaraa, tuottamuksellinen, jos sen tekee huolimattomuuttaan tai jopa yritetty yllytys, jos käskee toista perättömän lausuman antoon. Toisaalta taas perätöntä lausumaa koskevia säännöksiä ei sovelleta, jos totuudessa pysyminen on ollut mahdotonta ilman vaaraa joutua vastuuseen omasta rikoksesta tai siihen rinnastettavasta lainvastaisesta teosta, mikä sinällään on yllättävää, koska laki antaa suoraan mahdollisuuden valehdella/salailla, jos on syyllistynyt rikokseen.... Ei sovi minun oikeuskäsitykseeni, mutta anti olla.

Normaalielämässä käytämme mieluiten sosiaalisia lakeja, eli lähinnä yleisiä moraalikäsityksiä sekä etiikkaa. Silloin kuvaan astuvatkin muuttujat, joita on monta. Yleisimmin valehteleminen nähdään verbaalisena viestimisenä, jolla pyritään johtaa viestin vastaanottajaa harhaan. Kertomatta jättäminen ei aina suoranaisesti johda ketään harhaan, jos se ei vaikuta lopputulokseen relevantisti tai sillä ei ole suurempaa merkitystä asiakokonaisuuden kannalta (= mikä on merkityksellistä). Tätä on seuraukseen perustuva etiikka. Muuttujina voidaan pitää myös pohdintaa siitä, mitkä ovat kertomatta jättämisen haitat ja hyödyt. Sillä voidaan suojella tai olla rasittamatta itseään tai muita tai voidaan vältellä tai siirtää vastuuta. Huolimattomuuttaan tai ajattelemattomuuttaan kertomatta jättäminen lienee joskus osoitus siitä, ettei asiaa pidä kovinkaan tärkeänä, mainitsemisen arvoisena. Vallankäytön ja manipulaation välineenä sitä voinee pitää suoranaisena salailuna, onhan tieto aina valtaa. Valikoivaa kertomatta jättämistä voidaan perustellusti tulkita valehteluksi vastaanottajan näkökulmasta, vaikka kertoja ei sitä samalla lailla näkisikään. Joka tapauksessa kyseessä on vähintään harhautus, jos viestin sisältö tai kokonaisuus muuttuu siitä, mitä on jätetty kertomatta. Usein myös kertomatta jättäminen katsotaan herkemmin valehteluksi, jos kyse on konkreettisesta asiasta (teot) eikä abstraktiosta (tunteet, ajatukset). Rationaalinen dialektiikka perustuu vastakohtiin ja niiden välillä liikkumiseen suhteessa sosiaalisiin prosesseihin. Esim. avoimuus-sulkeutuneisuus, ilmaiseminen-yksityisyyden suojaaminen, suoruus-epäsuoruus ovat muuttuvia ominaisuuksia sen mukaan missä sosiaalisessa kontekstissa ja tilanteessa sitä käytetään.

Yksityisyyden hallinnan viestintästategiassa tiedon ajatellaan olevan yksityistä informaatiota, jonka henkilö tai ryhmä (esim. perhe) kokee omistavansa ja jonka sisällöllä on syvällistä merkitystä. Tiedon omistajalla on valta päättää tiedon kertomisesta tai sen kertomatta jättämisestä (vertauksena yllätyspirskeet, eihän siitä ihan kaikille kerrota, ainakaan sankarille!) Teoriassa ei tulkita kertomatta jättämistä valehteluksi, jos kyseisen viestintästrategian tarkoituksena on suojata omaa yksityisyyden rajaa eikä loukata muita ihmisiä. Tämä ajattelutapa on tuttua suomalaisessa kulttuurissa yleisesti, sillä meillä on normaalia toisten itsenäisyyden ja autonomisuuden arvostaminen - yksilöllä on oikeus valita myös siitä, mitä haluaa kuulla. Yksityisyyden hallinnassa jonkin asian kertominen yleensä liittyy henkilökohtaisiin motiiveihin, esim. oman "taakan" jakoon, jonkin vääryyden korjaamiseen tai muihin vaikuttamiseen. Tiedon jakaja joutuu aina ottamaan kuitenkin riskin siitä, ettei tietoa käytetä väärin - esim. juoruilu tai muu sellainen, joka vääristää alkuperäistä sanomaa.

Suomessa harrastetaan yleisesti myös sosiaalista vaikenemista, joka varsinkin näyttäytyy yleisesti niin, ettei edes positiivisesta asiasta mainita. Kyseessä lienee silloin kohteliaisuusteoria , jolloin jätetään sanomatta, jotta ei nolata toista tai saateta häntä sosiaalisesti vaikeaan tilanteeseen. Tähän kuuluu myös kiertoilmaisut tai asian esittäminen positiivisemmassa valossa kuin se on suoraan valehtelematta (diplomaattinen vastaus). Tyttöystävän kysymykseen “Näyttääkö perseeni isolta?” (tmv) vastaava mies saattaa usein käyttää kohteliaisuusteoriaa, eikä kukaan syytä häntä ihan heti valehtelusta, vaikka tyttöystävän perse onkin suurempi kuin norsulla.

Kuten huomaatte, halusin ja päätin päättää helpoimpaan ja kliseisempään mahdolliseen lopetukseen! Onko joku oikeasti väittänyt, että tämä olisi helppoa!? Mikä on oikea vastaus?!

Vaikka olen pohtinut asiaa yleisellä tasolla tässä, olen käyttänyt blogin lähteenä myös pro gradu -tutkielmaa “Valehtelu ei auta, mutta kaikkea ei kannata kertoa” Kertomatta jättäminen parisuhteen vuorovaikutuskontekstissa. Laura Vehkanen 2008.

Yritin kauheasti olla välittämättä siitä, että viikonloppuna hihhuloitiin kovasti kuolleiden kanssa. Onnistuin muuten ihan hyvin, koskapa sain olla ihan rauhassa kaikilta. Perjantaina mua pyydettiin perinteisesti lähtemään hautausmaalle (en muista vinguinko viimekin vuonna samasta), mutta perinteisesti kieltäydyin edelleenkin. Tokaisin vaan, että kyllähän sä tiedät, ettei mun tarvitse hautausmaalle asti mennä näissä asioissa… joo. Eikä se varmaankaan olisi tykännyt, kuin olisin heittäytynyt itseäni hauskuuttaakseni hautahuutajaksi * (ks. loppuun)

No joka tapauksessa, mikäköhän siinä on, että tällainen oikeasti luonnonmukaisuuteen ja vuoden kiertoon perustuva tapahtuma on pitänyt ensin kirkollistaa ja sitten myös kaupallistaa? Halloween my ass! Vertauskuvallista toimintaa oikeasti luonnon kunnioittamiselle, luonto “kuolee” talveksi, ei tässä muuta tarvitse ajatella. Korkeintaan kiitetään menneen vuoden sadosta ja pyydetään hyvää seuraavaa vuotta. Ja Pyhäinpäivä -- kuolleita voi muistaa ihan jokaisena muuna päivänäkin vuodesta, jos niin haluaa, minä en ymmärrä miksi se pitää ihan erikseen kalentereissa lukea ja siitä tehdään kauhea numero…

Tietenkin, jos kirkon väkisin tuputtamat juhlat eivät kiinnosta, voi myös viettää suomalaisittain kekriä tai kelttiläisittäin samhainia, ja mikä parasta, liittää tähän vielä uuden vuoden vieton! Tai vietä pompaiaa helleeniläisittäin tai vaikka tanssi kuolemattomalle Dionysokselle/Baccukselle. Vaihtoehtojahan riittää…

Joka tapauksessa pakkohan siihen on tottua, että vuodenaikojen mukaan juhlitaan ties mitä. Tai juhlitaan ja juhlitaan, kuka juhlii ja mitä. Kirkkohan se on ominut näitäkin juhlia itselleen järjestäin. Vaikka kyseessä onkin yksinkertaisesti vain vuodenaikojen kierto seisausten ja tasausten sekä näiden puoliin väliin jäävien aikojen mukaisesti:

- Syyspäiväntasaus (Mabon) - talvipäivänseisaus (Yule). Näiden puolessa välissä nyt ollaan. Happy Halloween, Pyhäinpäivä jne…

- Talvipäivänseisaus (Yule) - kevätpäiväntasaus (Ostara) . Näiden puolessa välissä on helmikuussa imbolc merkkinä kevään alkamisesta. Suomessa laskiainen kuuluu tämän ajan juhliin. Kirkko on tietenkin keksinyt, että silloin juhlitaan Pyhän Valentinuksen päivää eli Ystävänpäivää.

- Kevätpäiväntasaus (Ostara) - kesäpäivänseisaus (Midsummer). Näiden puolessa välissä toukokuussa on beltane tai Floralia , suomessa hela merkkinä kesän alkamisesta. Kirkko on ollut kohtuullisen ja yllättävän laiskana tässä, koskapa mitään ylisuurta juhlaa ei juuri samaan aikaan satu, onpahan kuitenkin keksitty juhlistaa Neitsyt Mariaa . (Ehkäpä vastapainoksi sille, että Saatanan kirkossa Halloweenin lisäksi toinen tärkeä juhlapäivä on Walpurgisnacht 30.4. He myös “kumartavat” kaikille tasoitus ja seisauspäiville).

- Kesäpäivänseisaus (Midsummer) - syyspäiväntasaus (Mabon). Näiden puolessa välissä on elokuussa lughnasadh/lammas merkkinä elonkorjuun ajasta. Kirkko on keksinyt viettää tässä kohtaa Unikeonpäivää (itselläni meni kylläkin aika pitkään liittää tämä mitenkään kristillisyyteen).

Eikö olekin loogista? Ihminen, saati yhteiskunta ei voi millään olla irrallaan luonnosta. Itse asiassa ihminen on hyvin paljon kiinni ja riippuvainen siitä. Miksi siis juhlistetaan "väärää" uskoa? Mitä siitä saa? Saako kuvia kumartelemalla itselleen pelastuksen ja jos saa, ennen vai jälkeen sen H-hetken? Koska se H-hetki koittaa - voitko olla varma, ettei se ole jo käsillä tai jopa mennyt?

Luonto ei valehtele. Koskaan. Siihen ei voi suhtautua ristiriitaisesti niin, että jonkun subjektiivinen näkemys on parempi tai oikeampi kuin toisen (vrt uskonnot). Se on kaikille sama, riippumatta siitä mitä uskontoa, rotua, sukupuolta, suuntautumista olet. Oletko ihminen, eläin, kasvi, eliö. Se ei edes valehtele silloin, kun sinä valehtelet sille - käyttäydyt epäkunnioittavasti, raiskaat ja tapat. Eri asia onkin, kuinka kauan luonto vielä jaksaa...

* http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/ihmebantu_hautahuutaja_40839.html#media=40853

En osannut millään upottaa tuota tähän. Joka tapauksessa parhaita sketsejä, mitä ikinä olen nähnyt! Saa nauraa :D

J.K. En kuulu tai "usko" mihinkään uskontoon, uskomukseen, aatteeseen tai maailmankatsomukseen siten, kun se raamitettuna esitetään. Minulla on ainoastaan filosofioita elämästä ja asioista.