Kyllä se nyt yllätti minut täysin, että olen taas (tokikin vain viikon!) sairauslomalla. Että juurikin tulin avautumaan asioista, ja taas lääkäri katsoo parhaimmaksi (ympäristölle, toim huom) laittaa lepäämään. Minähän en ollut hakemassa sairauslomaa, vaan ratkaisuja asioihin. Tee ite vaan, niin. Olo on kuin jalkapallo maalivahdilla ilman käsiä ja jalkoja. Helppo se on katsomosta vuvuzelalla huudella....
No anyway, mietin tuossa sitä, kun lohkaisin vastaanotolla, etten muista eilisestä työpäivästä mitään. Huomasin sen eilen itsekin, kun kollegat sanoivat mun toistelevan asioita, kahteen-kolmeen kertaan; sä sanoit jo! Ai sanoin...okei - ei mitään muistikuvaa. Että millä lailla kuvailisin sen, mitä on olla uupunut ja masentunut. Mietin myös sitä, kun lääkäri epikriisiin on kirjoittanut, että "asiallinen, ei psykoosin oireita" että missä kohtaa se raja menee...
Niiku, mä keksin hyvän vertauskuvan tuohon, miltä se tuntuu: Kuin olisi haudassa makaamassa. Sä näet, kuulet ja huomaat, että elämää on "siellä jossain" ympärillä, muttei se kuulu sulle. Joku saattaa huudella joskus sinne hautaan sulle asioita, kuulet ja jopa ymmärrät et hei! toi puhuu sulle, suomeksi (oli muuten täydellinen lause tmv liittymätöntä) muttei mitään reaktiota. Ei mitään. Ihan kuin jossain kohtaa piuhat olisi katki. Jos joku kysyis, mihin aikaan heräsin tänään, en muistaisi. Sen mä tiedän, että aamulla ja myös sen, että olen katsonut kelloa, mutten rekisteröi asioita, jotka on tärkeitä. Sä ymmärrät ja tiedät asiat, mutta et voi toimia, kun makaat siellä haudassa. Ihan jopa sellainen perustavanlaatuinen vietti, kuin hengissä säilyminen uupuu. Saatat nähdä auton, joka tulee täysiä päin, rekisteroit ja ymmärrät että nyt pitäis tehdä ja jotain!!! Ei mitään reaktiota. Toljotat vaan ja katot että on oudonnäköiset renkaat tossa autossa... Ei toimi normaali adrenaliinipumppu edes. Niin, mitä siinä sitten on tehtävissä?
Psykoottisia oireita.... Onhan se, kun alat siinä hetkessä ajattelemaan, että oletko sinä olemassa vai et, vai onko tämä joku avatar... Olet jotenkin itsesi ulkopuolella. Seuraat asioita, et ota kantaa, makaat haudassa. Jännä. Siis se, missä se raja kulkee. Ei se mitään, mullehan sanoi yli 10 vuotta sitten eräs hullu, jota hoisin, että tykkää musta erityisesti! Ihan vaan siksi, kun mä kuljen siinä rajalla... Kuinka leveä tai kapea se raja on, jää nähtäväksi! :)
P.S lisäys! Kun mulla on yleensä urgenttina toimintana kommenttikenttään lisätä asioita, joita tulee mieleeni, niin viimeisestä kirjoituksesta alkoi vituttamaan asia. Mä en kalastele minkään näköistä näkyvyyttä, siksi noi kommentit vääristää asioita, sori edellinen (kirjoitukseen kommentointi,siis)!
Niin laitoin kaverille viestin päästyäni lekurilta, että miksi se on paljon hyväksyttävämpää olla sairauslomalla silloin, kun joku muu paikka brakaa kuin pää? (Ohimennen, mä väittelin lääkärin kanssa siitä, pitääkö mun jäädä lepäämään... Argumenttina mulla oli "ettei noi muut tykkää kun mä jään laiskottelemaan". Lekuri kysyi, mitä teit eilen töissä? Ööh, en muista... Idiootin toimintaa, sano!) Jos mulla menis käsi, jalka tai selkä, niin kaikki ymmärtäis. Joo! Toi sun ammatti on todella rankka! Niin on. Siksihän mun pää brakaakin.... Mut sitä "ei lasketa" :D Aivottomana on muuten hirveen vaikee elää, tai ei oo, muttei sekään ketään hyödytä... kokeile vaikka!
Tää kaveri on reumapotilas, näin sen viime viikolla ja aloin huutamaan et mee nyt saatana lekuriin, sä pystyt just ja just kävelemään! Eikun pitää töitä tehdä...Aha. No, ehkä vuodepotilaana onkin hauskempaa olla kuin suljetulla osastolla. Älä multa kysy, mä vaan spekuloin!!