Topic avoidance

The best teachers are those who show you where to look, but don´t tell you what to see

Tai siis, miten sen ottaa. Joka asiassahan on puolia vähintäänkin puolesta, vastaan tai välimaastosta sekä asiasta riippuen myös ulkopuolisia yhteyksiä, hyvin usein vailla logiikkaa. Joka tapauksessa olen pitkään miettinyt erästä käsitteistöä ja sitä, miten sen voi niin monin eri tavoin ajatella.

Itselläni on kolme periaatetta asioista, joita ehdottomasti kieltäydyn tekemästä niin pitkään kuin vaan mahdollista. (Ja se on mahdollista, vaikka kuolisin sen tähden.) Nämä kolme kieltäytymistä vaativaa veetä ovat väkivalta, varastaminen ja valehteleminen. Ei voi vaan kestää, millään. Olen joutunut moneen otteeseen "pulaan" periaatteideni takia tai niitä on monta kertaa kyseenalaistettu määrittelystä riippuen. Esimerkiksi käynee tapaus, jossa sanon jollekin ihmiselle suoraan, etten halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä, jolloin hänen mielestään olen käyttänyt henkistä väkivaltaa häntä kohtaan. Mikä lieneekin totta siinä mielessä, että asiathan riippuvat aina siitä, miltä kannalta niitä katsotaan, kuka määrittelee mikä on relevanttia sekä sen, liittyykö asioihin muita asioita (ihmisiä tai tilanteita). Vähintään. Enkä sano, että olen onnistunut pyrkimyksissäni aina ja täydellisesti, mutta joka kerran asiasta tulee yhtä paha morkkis, jos sorrun esimerkiksi varastamaan jonkun aikaa (varastaahan voi vaikka mitä, jos sitä ei pysähdy tarkasti ajattelemaan....) En ole missään tapauksessa täydellinen, mutta pyrkimys siihen tietenkin on :D [sarkasmi!]

Jos kuitenkin haluaa elää edes hieman sosiaalisesti ja kuulua ihmisjoukkoon ja ympäröivään kulttuuriin, on erittäin vaikeaa välttää kaikkia kolmea veetä koko aikaa. Ei tämä mene kuitenkaan kuin Strömsössä! Muuttujia on aina liikaa. Silloin kaikista paras tapa on välttely. Asioiden, ihmisten, tilanteiden, you name it. Siinä olen jo aikamoinen mestari, vaikka itse sanonkin! Voi sanoa, että aika hiljaista on… ja hyvä niin.

Tässä blogissa kyseessä oleva pohdinta liittyy valehtelun välttämiseen ja minimointiin strategialla kertomisen välttäminen (topic avoidance). Olen joitakin kertoja keskustellut eri ihmisten kanssa aiheesta, onko kertomisen välttäminen valehtelua vai ei. Ainoastaan yksi ihminen on ollut sitä mieltä, että se on, riippumatta mistään. Muut ovat olleet sitä mieltä, että "riippuu". Tämä onkin jännä juttu selvittää... Itsestään selvää on, että kertomisen välttäminen saattaa olla usein salailua. Mutta selvää valehtelua se ei ole. Itse henkilökohtaisesti korreloin valehtelemisen verbaaliseen viestintään, enkä voi ymmärtää että asiaa, josta ei ole puhuttu (tai kirjoitettu tai muutoin tuotu esiin) voidaan millään väittää valheeksi. Edellisessä esimerkissänihän kävi hyvin selville, että rehellisyys satuttaa muita hyvin usein. Kuinka paljon välttely satuttaa?

Laissa rinnastetaan suoranainen valehtelu ja salailu toisiinsa siten, että oikeustoimessa todistajaa, joka valehtelee tai salaa jotakin asiaan vaikuttavaa, voidaan syyttää perättömästä lausumasta. Perätön lausuma voi olla törkeä, jos se aiheuttaa vaaraa, tuottamuksellinen, jos sen tekee huolimattomuuttaan tai jopa yritetty yllytys, jos käskee toista perättömän lausuman antoon. Toisaalta taas perätöntä lausumaa koskevia säännöksiä ei sovelleta, jos totuudessa pysyminen on ollut mahdotonta ilman vaaraa joutua vastuuseen omasta rikoksesta tai siihen rinnastettavasta lainvastaisesta teosta, mikä sinällään on yllättävää, koska laki antaa suoraan mahdollisuuden valehdella/salailla, jos on syyllistynyt rikokseen.... Ei sovi minun oikeuskäsitykseeni, mutta anti olla.

Normaalielämässä käytämme mieluiten sosiaalisia lakeja, eli lähinnä yleisiä moraalikäsityksiä sekä etiikkaa. Silloin kuvaan astuvatkin muuttujat, joita on monta. Yleisimmin valehteleminen nähdään verbaalisena viestimisenä, jolla pyritään johtaa viestin vastaanottajaa harhaan. Kertomatta jättäminen ei aina suoranaisesti johda ketään harhaan, jos se ei vaikuta lopputulokseen relevantisti tai sillä ei ole suurempaa merkitystä asiakokonaisuuden kannalta (= mikä on merkityksellistä). Tätä on seuraukseen perustuva etiikka. Muuttujina voidaan pitää myös pohdintaa siitä, mitkä ovat kertomatta jättämisen haitat ja hyödyt. Sillä voidaan suojella tai olla rasittamatta itseään tai muita tai voidaan vältellä tai siirtää vastuuta. Huolimattomuuttaan tai ajattelemattomuuttaan kertomatta jättäminen lienee joskus osoitus siitä, ettei asiaa pidä kovinkaan tärkeänä, mainitsemisen arvoisena. Vallankäytön ja manipulaation välineenä sitä voinee pitää suoranaisena salailuna, onhan tieto aina valtaa. Valikoivaa kertomatta jättämistä voidaan perustellusti tulkita valehteluksi vastaanottajan näkökulmasta, vaikka kertoja ei sitä samalla lailla näkisikään. Joka tapauksessa kyseessä on vähintään harhautus, jos viestin sisältö tai kokonaisuus muuttuu siitä, mitä on jätetty kertomatta. Usein myös kertomatta jättäminen katsotaan herkemmin valehteluksi, jos kyse on konkreettisesta asiasta (teot) eikä abstraktiosta (tunteet, ajatukset). Rationaalinen dialektiikka perustuu vastakohtiin ja niiden välillä liikkumiseen suhteessa sosiaalisiin prosesseihin. Esim. avoimuus-sulkeutuneisuus, ilmaiseminen-yksityisyyden suojaaminen, suoruus-epäsuoruus ovat muuttuvia ominaisuuksia sen mukaan missä sosiaalisessa kontekstissa ja tilanteessa sitä käytetään.

Yksityisyyden hallinnan viestintästategiassa tiedon ajatellaan olevan yksityistä informaatiota, jonka henkilö tai ryhmä (esim. perhe) kokee omistavansa ja jonka sisällöllä on syvällistä merkitystä. Tiedon omistajalla on valta päättää tiedon kertomisesta tai sen kertomatta jättämisestä (vertauksena yllätyspirskeet, eihän siitä ihan kaikille kerrota, ainakaan sankarille!) Teoriassa ei tulkita kertomatta jättämistä valehteluksi, jos kyseisen viestintästrategian tarkoituksena on suojata omaa yksityisyyden rajaa eikä loukata muita ihmisiä. Tämä ajattelutapa on tuttua suomalaisessa kulttuurissa yleisesti, sillä meillä on normaalia toisten itsenäisyyden ja autonomisuuden arvostaminen - yksilöllä on oikeus valita myös siitä, mitä haluaa kuulla. Yksityisyyden hallinnassa jonkin asian kertominen yleensä liittyy henkilökohtaisiin motiiveihin, esim. oman "taakan" jakoon, jonkin vääryyden korjaamiseen tai muihin vaikuttamiseen. Tiedon jakaja joutuu aina ottamaan kuitenkin riskin siitä, ettei tietoa käytetä väärin - esim. juoruilu tai muu sellainen, joka vääristää alkuperäistä sanomaa.

Suomessa harrastetaan yleisesti myös sosiaalista vaikenemista, joka varsinkin näyttäytyy yleisesti niin, ettei edes positiivisesta asiasta mainita. Kyseessä lienee silloin kohteliaisuusteoria , jolloin jätetään sanomatta, jotta ei nolata toista tai saateta häntä sosiaalisesti vaikeaan tilanteeseen. Tähän kuuluu myös kiertoilmaisut tai asian esittäminen positiivisemmassa valossa kuin se on suoraan valehtelematta (diplomaattinen vastaus). Tyttöystävän kysymykseen “Näyttääkö perseeni isolta?” (tmv) vastaava mies saattaa usein käyttää kohteliaisuusteoriaa, eikä kukaan syytä häntä ihan heti valehtelusta, vaikka tyttöystävän perse onkin suurempi kuin norsulla.

Kuten huomaatte, halusin ja päätin päättää helpoimpaan ja kliseisempään mahdolliseen lopetukseen! Onko joku oikeasti väittänyt, että tämä olisi helppoa!? Mikä on oikea vastaus?!

Vaikka olen pohtinut asiaa yleisellä tasolla tässä, olen käyttänyt blogin lähteenä myös pro gradu -tutkielmaa “Valehtelu ei auta, mutta kaikkea ei kannata kertoa” Kertomatta jättäminen parisuhteen vuorovaikutuskontekstissa. Laura Vehkanen 2008.