Tuulitukka - elämän noita

Sain hyvin mielenkiintoisen kysymyksen itsestäni viikonlopun juhlissa. Nimittäin olenko hihhuli.

Mielelläni vastaan suoriin kysymyksiin, koskivat ne sitten mitä tahansa (toki pitää ottaa huomioon, että jos en tiedä kysymyksen kohteesta mitään, luontevin vastaus on "En tiedä." Sanotaan vaikka, etten tiedä autonasentamisesta mitään, joten en mene edes arvailemaan.) No mutta. Hikipedia tietää kertoa, että "Hihhuli on tuttavallinen lempinimi kaikkien kansalaistemme rakastamille uskovaisille. Pelkkä uskovaisuus ei kuitenkaan riitä hihhulin arvonimen ansaitsemiseen. Tyypillisesti vain kristittyä kutsutaan hihhuliksi; muissa uskonnoissa vastaavalle ilmiölle on nimityksenä fundamentalisti, sekopää, fanaatikko, aivopesty tai vähäjärkinen." Taidettiin tuolla kylläkin mainita outo termi poliittinen hihhuli, joten yleistän hihhuluuden jotenkin liittyvän kiihkoon minkä tahansa asian ympärillä (tuon voi lukea vaikka että feministit ovat hihhuleita.) Jos nyt ajateltaisiin omaa "uskonnollista vakaumustani", se olisi suunnilleen tämä:

Noh, pikkaisen ehkä liioiteltuna... En saanut kuitenkaan vastakysymykseeni "Määrittele hihhuli?" vastausta liittyen minkäänlaiseen uskontoon (tai politiikkaan), vaan määritelmä kuului: "Ihminen, joka saarnaa, on hihhuli" Okei. Muutoin hyvä, mutta sana saarnaa särähtää myöskin korvaan aika pahasti, enkä mä yleensä puhu tärkeistä asioista, jos ei erikseen kysytä. Jokaisen pitää löytää vastaus ihan itse, "saarnaaminen" on aika turhanpäivästä toimintaa. Toki, jos joku ihminen korreloi mielipiteen kertomisen saarnaamiseen, fine. Olkoon miten on, sanaakaan en ole puhunut itselleni tärkeistä asioista em. juhlissa, ehkä se hihhulointi lieneekin kuitenkin jotakin muuta toimintaa....

Esimerkiksi itselleni tuli hyvin voimakas hihhulointi mieleeni kaikenlaisista uutisista, joita tulvii joka paikasta liittyen Robin Williamsin kuolemaan. Muulloinkin olen ihmetellyt tällaisia kohuja, jos joku (tunnettu) henkilö kuolee. Mun tietääkseni kuitenkin aika väistämätöntä... Kuitenkin oma hihhuloinnin kestämiseni pysähtyi siihen paikkaan, kun luin presidentti Obaman twiitanneen "...He made us laugh. He made us cry. He gave his immeasurable talent freely and generously to those who needed it most - from our troops stationed abroad to the marginalised on our own streets. ".

Are you fucking serious!!!??? Ai niin. Hihhulointiahan ei taida olla propaganda. Valitettavasti.* Joka tapauksessa myönnän kyllä, että jotkut hihhulit ovat erittäin, erittäin mielenkiintoisia tapauksia. Kaikkea, mitä he puhuvat ei tarvitse ottaa sitäkään niin tosissaan, mutta eräskin seuraamani hihhuli on päivitellyt aiemmin sitä, kuinka ihmiset eivät A) kuuntele B) sisäistä mitään. Nii-i. Lopettais sen saarnaamisen...

Onneksi eräs lempihihhuleistani on Rob Dyke, eikä vähiten siksi, että sen huumorintaju on aina paras kohta koko ohjelmassa! Hihhulointi lienee olevan aika vaikea taiteenlaji...?

* EDIT 15.8. 12.02:
Tuo purkaukseni liittyi osaksi Fergusonin tapahtumiin. Mä en vaan voi ymmärtää tota ulkokultaisuutta ja kaksinaismoralismia. Valitsin ensin olla mainitsematta asiaa tuossa yhteydessä, mutta joo. Onhan tää sellasta.
http://www.huffingtonpost.com/2014/08/14/ferguson-photos_n_5677066.html

Hengissä ollaan, näköjään. Tulikohan kovinkin monelle muulle ihmiselle kyselyitä perjantai päivästä ja kuinka se on sujunutkaan...minulle ainakin tuli, useampiakin. En tosin lainkaan ihmettele...Tästä voikin jatkaa sitten!

Taikauskosta lienee monen monta käsitystä. Meidän kulttuurissamme yleisimmin se liitetään jollain tavalla vajaavaisiin yksilöihin, joko älylliseltä kapasiteetiltaan (tässä: rationaalisen ajattelun puutos) tai mentaalisesti sairaaksi (liitetään usein skitsofreniaan). Kuitenkin kaikilla mittaristoilla terveellä ihmisellä saattaa olla taikauskoisia ja/tai yliluonnollisia taipumuksia laajalla skaalalla ajateltuna. Esimerkiksi intuitiota ei voine pitää millään lailla rationaalisena ajattelutapana ja silti hyvin useat ihmiset ovat (edes joskus) tehneet esimerkiksi jonkin valinnan mutu-tuntumalla. Itse ihmettelen kuitenkin kaikista eniten sitä, miksei uskontoja pidetä automaattisesti ja yleisesti samaan kategoriaan kuuluvina ilmiöinä. Päin vastoin, uskontoa ja uskoa saatetaan käyttää helpostikin ainoana oikeana tapana elää ja hahmottaa maailmaa, jolloin suunnilleen kaikki muut ajatusmallit ovat auttamatta - no, skitsoja.

Kuitenkin psykologit ja myöskin biologit väittävät, että uskominen irrationaaliseen (yliluonnolliseen) on ihmiselle luonnollista jo syntymästä saakka vaistonvaraisena toimintana ja eläimille elintärkeää henkiin jäämisen kannalta. Biologien esimerkissä eläin ei voi varmasti tietää, heiluuko ruoho tuulesta vai heiluttaako sitä saalistaja - evoluution seurauksena eläin luottaa vaistoon, jota voisi kutsua myöskin taikauskoksi: juoksee ennemmin karkuun kun tulee syödyksi, vaikkei voi olla varma siitä, onko oikeassa. Fiksua, eikö totta? Eläimen ei toki tässä kohden tarvitse pelätä sitä, että muut eläimet pitäisivät sitä skitsona, vaikka paljastuisi tuulen heiluttaneen ruohoa...

Science is not formal logic-it needs the free play of the mind in as great a degree as any other creative art.- Max Born

Ihminen on kehittänyt muitakin "yliluonnollisia" kykyjä itselleen, kuten nähdä tai kuulla mielikuvituksellisia asioita. Tätä ilmiötä kutsutaan hienommin pareidoliaksi. Yleisimmin kyseessä on kasvojen näkeminen, vaikkapa kasvot kuussa ja Marsissa, yleisimmin kuitenkin nähdään ns. pyhiä ilmestyksiä, kuten Jeesus, Maria tai Äiti Teresa vaikkapa paahtoleivässä, kahvissa, talon seinässä jne. Näiden "pyhien" jatkuva ilmaantuminen ei selittäne yhteyttä uskonnollisuuteen, sillä samalla lailla nähdään piirtyvän pirun, alienin tms. kuvia eri paikkoihin. Ilmeisimmin vika on katsojan silmässä....Tosin tässä tapauksessa on myöskin selitetty, että ihmisellä on biologinen taipumus nähdä juurikin ihmiskasvoja. Mielikuvituksellisten asioiden kuuleminen voi liittyä tässä yhteydessä esim. siihen, että soittaessaan jotakin musiikkikappaletta takaperin, sieltä löytyy jokin salattu viesti. Yllättävää kyllä, nämä ovat hyvin usein saatanallisia säkeitä, poiketen edellä mainitusta yleisistä pyhien ilmaantumisista näkyville...Maanläheisempänä esimerkkinä mainittakoon puhelimen/ovikellon soimisesta kuuluva (kuviteltu) ääni, kun on juuri suihkussa tai muussa vastaavassa tilanteessa, jossa ei pääse vastaamaan.

Vaikka asioiden havainnointi näennäisesti mielikuvituksen voimin saadaan helpostikin vaikuttamaan irrealistiselta, on tätä keinoa käytetty jo pitkään psykologisissa määrittelyissä ja testauksissa. Rorschachin musteläiskätesti lienee näistä tunnetuin yleisesti. Samantapaisia visioitavia ja mielikuvitukseen perustuvia testejä ovat Holtzmanin inkblot testi HIT ja TAT, jossa pelkkä kuvien katselu ei riitä, vaan niitä pitää myös analysoida kertomalla kertomus kuvan tilanteesta. Hmh, määrittelyjä luonnollisesta ja "yliluonnollisesta" lienee useampia, samoin kuin niiden mittaristoja. Perinteinen "palikkatesti" ei onneksi nojaudu muuhun kuin väittämiin (esimerkiksi turhaudunko koskaan tai heittelenkö tavaroita vihaisena tai olenko koskaan pitänyt äitini mekkoa).

Hermann ja Brad

Taipumusta huomata erilaisia merkityksiä tai lainalaisuuksia/yhtäläisyyksiä siellä missä niitä ei ole kutsutaan (englanninkielisellä) termillä apophenia. Se taitaa nykyään olla miltei muoti-ilmiö, sillä tuollaisiin mielleyhtymiin tarrautuvat hyvin hanakasti salaliittoteorikot. Sitä, korreloiko apophenia mielenterveyden häiriöiden kanssa on myös tutkittu. Käytännössä vähemmän huomiota herättävä taipumus apopheniaan on esimerkiksi määrättyjen numeroiden näkeminen toistuvasti (kellonajat, tienviitat, muut numeroinnit yms.)

Nothing is so alien to the human mind as the ides of randomness. - John Cohen

Tieteilijät ovat tutkineet moneenkin otteeseen ihmisen mieltymystä mallintamiseen, kontrolliin ja järjestykseen. Aivojen rationaalinen puolisko (vasen) toimii kuin tilastotieteilijä, joka käyttää nollahypoteesia asioiden pureskeluun eli selittämiseen loogisesti. Matematiikan Ramseyn lauseet esittävät, että täydellinen epäjärjestys on mahdotonta. Ns. Gambler´s Fallacy - teoria nojautuu asioiden ilmaantuvuuksiin ja toistoon nojautuen edellä lausuttuun. Tavanomaisin esimerkki tästä on kolikonheitto, jolloin toistuvuuteen voi yhtä hyvin käyttää logiikkaa kuin intuitiotakin arvatakseen oikein kruunan ja klaavan. Tällöin menneisyys (so kuinka monta kertaa peräkkäin "voi" tulla sama tulos) vaikuttaa tulevan oletukseen. Näinhän rationaalinen ihminen toimii elämässäänkin, käyttää hyväkseen oppimaansa. Kärjistäen voisi myös sanoa, että sattumat ovat tapahtumia, jotka poikkeavat epäjärjestyksen käsitteestä, jolloin niilläkin voi ajatella olevan kaavan. Täten ei olisi väärin assosioida intuition korreloivan sattuman kanssa.

Kun vasemman aivopuoliskon tehtäviin katsotaan looginen ajattelu ja analysointi sekä muisti, huolehtii oikea taas kokonaisuuksista, hahmotuksesta, tunteista yms. Aiemmassa tutkimuksessa (apophenia) huomattiin lisääntynyttä aktiivisuutta aivojen oikean puoliskon prefrontaalikordeksissa (dorsolateraalinen ja mediaalinen PFC). PFC toimii järkevässä päätöksenteossa ja emootioiden prosessoinnissa. Myös tunneäly, ns. vapaa tahto ja vaiston varassa toimiminen (“perstuntuma”) kuuluvat tämän aivojen osan työkenttään. Looginen ajattelu vaatii muidenkin aivoalueiden yhteistyötä. Aivojen korkea dopamiinitaso vaikuttaa myös apophenia -taipumukseen.

Lopuksi yksi mieliklipeistäni.
Onko logiikan ja rationalisuuden korostaminen kuitenkin liiallisuuteen mennyttä järkevyyttä ja missä on elämä? :)

Ilokseni huomasin tarkastellessani seinäkalenteria (jotta pysyn päivissä mukana, lomalaisella ei ole niin väliä muutoin, missä päivässä ollaan), että ensi viikolla on kiva päivä, nimittäin

13. päivä perjantai

Ah, hieno päivä, kerrassaan! (Miksi kirjoitan tätä nyt, selvinnee myöhempänä). Pelkoa perjantaita 13. päivää kohtaan kutsutaan myös hienommalla nimellä paraskavedekatriafobia.

Ihan ensimmäisenä mieleeni piirtyi mielikuva siitä, kuinka olin vuosia sitten lähdössä Dublinista kotimatkalle ja B&B paikkani perhe olivat kaikki kauhuissaan asiasta. Ei siksi, että lähdin, vaan siksi, että oli perjantai 13. päivä. Varsinkin perheen äiti oli aidosti paniikissa: Et sinä voi lähteä minnekään ja varsinkaan lentää tänään! Itseäni se lähinnä huvitti (jo silloin) ja kuten hyvin näkee, olen hengissä. Edelleen.

Moniakin liikennevälineen tapaturmia on sattunut kyseisenä päivänä, viimeisimpänä suurempaa huomiota saanut Costa Concordian haaksirikko ja uppoaminen. Myös 70-luvulla tapahtunut matkustajakoneen tippuminen Andeille muistetaan hyvin - siitähän on tehty ainakin yksi elokuvakin, Elossa!, jonka olen nähnyt silloin tuoreeltaan leffateatterissa. Joku vuosi sitten Finnairin lento AY666 HELsinkiin Kööpenhaminasta pääsi kuin pääsikin perille, vaikka lensikin tuona pahamaineisena päivänä. Kone oli vieläpä täyteen buukattu...

Historiasta löytyy mainintoja tapahtumista, kuten 1300-luvulta Temppeliritareiden tuhoamisesta tai Saksan talouden romahduksesta 1927 (ns. musta perjantai), joka osaltaan vaikutti tulevaan historian kulkuun merkittävästi - A. Hitlerin kerrotaan olleen suunnilleen ainut onnistuja romahduksesta... Miltei yhtä suuri vaikutus historian kulkuun on heavymetal -musiikin synty, kun Black Sabbathin ensimmäinen albumi julkaistiin. (Ks alle, jos uskallat)

Myös muita päiviä pidetään joissakin maissa pahan onnen päivinä, esimerkiksi tiistaita 13. tai perjantaita 17. päivää ( http://en.wikipedia.org/wiki/Friday_the_13th )

13 pidetään yleisesti epäonnen lukuna ja taikauskoista pelkoa numeroa kohtaan kutsutaan hienommin triskaidekafobiaksi. Joissakin kulttuureissa päinvastoin lukua pidetään hyvänä (esim. mayat, atseekit, itäiset kulttuurit, muinaisessa egyptissä luku symboloi kuoleman jälkeistä elämää) ja varsinkin juutalaisille luku on onnen numero. Suurimpana syynä tähän uskomukseen pidetään sitä, että Jeesuksen viimeisellä aterialla oli 13 osanottajaa. Siksi nykyäänkin 13 hengen seuruetta ei hirvittävän mielellään kutsuta saman pöydän ääreen - tai jos vahinko on tapahtunut, pitää kaikkien ehdottomasti nousta pöydästä yhtä aikaa, koska uskomukseen liittyy ensimmäisen nousijan pikaisesti todentuva kuolema (Juudas). Myöskään viikingit eivät kerääntyneet syömään saman pöydän ääreen, jos osallistujia oli tämä luku. Maailmalla on yleistä, ettei lukua näe kerroksissa, kadun/talojen numeroissa, penkkiriveissä jne. Sinänsä harhaanjohtavaa, jos ajattelee luvun kuitenkin olevan olemassa - se penkkirivi, jossa on numero 14, onkin kolmastoista... Asiaan paneutuvat ihmiset välttelevät mielellään myös lukua 14 (ja jos ollaan tarkkoja, monia muitakin).

Ilokseni huomasin, että edellisessä blogissa mainitsemallani Charles Mansonilla on nimessään 13 kirjainta - jonkun lähteen mukaan se selvästi altistaa pahuudelle (kuten oli myös esim. Jack The Ripper/Viiltäjä-Jackilla). Samoin Amerikan lipussa on 13 raitaa ja 13 tähteä. En edes lähde spekuloimaan, mitä se edustaa... Magiikassa kerrotaan mustaan messuun osallistuvan aina 13 noitaa, jotka tulevana perjantaina uhraavat/pyhittävät rituaalinsa Freyjalle (ks tuonnempana).

Perjantaita on pidetty yksinäänkin epäonnen päivänä ja juuret ulottuvat taas Raamatun kertomuksiin, jonka mukaan perjantaina on sattunut ainakin suuri vedenpaisumus, syntiin lankeaminen ja Jeesuksen ristiinnaulitseminen. Muinaisen Rooman aikoihin yleinen teloituspäivä oli perjantai. Perjantaita on myös pidetty feminiininä päivänä (ja siten osin pahana itsessään) ja germaanisissa kielissä päivän nimitys tulee kauneuden, rakkauden ja hedelmällisyyden jumalattaresta Freyja tai Frigga (friday). Perjantai on myös astrologiassa planeetta Venuksen nimikkopäivä, joka myöskin tunnetaan rakkauden jumalattarena. Molempiin liitetään myös sodan ja taistelun jumalattaruus ja se usein unohdetaan. Immanuel Velikovsky väitti teoksessaan Worlds in collision, että Venuksen lähentyminen liian lähelle maata olisi aiheuttanut suurta tuhoa, josta mytologioissa puhutaan.

Jotta emme pääsisi näin vähällä kaikesta jännittävyydestä mitä liittyy ensi perjantaihin, on ehdottomasti lisättävä täysikuu. Ähhäh, kaikki luulivat pääsevänsä helpolla!

Myös kuuhun liitetään feminiinisyys vahvasti. Kuun kierto / vuosi on 13 x 28 eli täysikuita on vuoden aikana keskimäärin 13 (<- did´n see that coming!) Kuuhun liittyviä jumalattaria ovat mm. Diana, Isis, Selene, Luna. Carl Jungin mukaan kuu edustaa ihmisen alitajuntaa ja joskus sen vaikutuksen väitetään valvottavan ihmisiä (siis sekä kuun että alitajunnan). Monissa kultuureissa tai uskonnoissa, kuten buddhalaisuudessa, amerikan intiaanien, inuiittien tai kiinalaisten keskuudessa liitetään kuuhun eläin jänis. Mytologian mukaan myös jumalatar Diana ottaa halutessaan jäniksen hahmon.

Täysikuu vaikuttaa paitsi vuorovesiin, myös eläinten käytökseen. Merieläimet nousevat pinnalle tai jopa maalle, sudet ulvovat ja huuhkajat huhuilevat enemmän, sammakot kutevat. Myös ihmisten käytökseen täysikuu vaikuttaa, wikipedian mukaan "kuuhulluus on uskomuksissa fanaattinen tai innostunut tila tai jopa mielenhäiriö, jonka saa aikaan täysikuu. Kuuhullu voi seota väliaikaisesti tai lopullisesti. Monien taruolentojenkin uskotaan olevan aktiivisimmillaan juuri täydenkuun aikaan." Taruolentoihin kuulunnee täysikuun aikaan ilmaantuvat ihmissudet.

Väkivaltaisen käytöksen kerrotaan lisääntyvän, erityishuomiona intohimorikosten ja salamurhien yleistyminen. 1800-luvulla oli tavanomaista anoa pienempää tuomiota rikokseen, jos siihen oli syyllistynyt täysikuun aikaan. Samoin psyykkiset oireet, kuten mania, lisääntyvät - jo Hippokrateen kerrotaan syyttäneen täysikuuta hullluuden lisääntymisestä. Englannin kielen sana lunatic lienee kertovan juuri tästä ilmiöstä... Täydenkuun aikaan kerrotaan myös syntyvyyden lisääntyvän ja leikkauksia vältellään (lisääntynyt verenvuoto). Toisaalta täydenkuun aikaan pullotettu viini tai muu alkoholijuoma onnistuu normaalia paremmin.

Jotta saisimme kaikista parhaan hyödyn tulevasta Mansikkakuusta perjantaina 13. päivä, on otettava huomioon vielä yksi asia: Merkurius perääntyy (alkaen jo 7.6.)

Astrologiassa merkurius liitetään ennen kaikkea kommunikaatioon ja kaikenlaiseen viestintään, Merkurius oli mytologioissa jumalten sanansaattaja. Se edustaa myös älyllisyyttä, järkeä ja kykyä analysoida asioita. Tämän lisäksi se liitetään kaikenlaisiin (sähkö)laitteisiin, liikkumiseen ja matkustamiseen, kaupankäyntiin ja sopimuksiin. Perääntyvässä liikkeessä se hankaloittaa kaikkea mahdollista edellä listattua. Perääntyvän Merkuriuksen aikana ei voi missään nimessä hämmästyä myöhästymisistä, sopimusten raukeamisista, kuljetusvälineiden rikkoontumisista, puhelimien/tietokoneiden sekoamisista eikä varsinkaan kaikenlaisista väärinymmärryksistä tai ymmärtämättömyyksistä. Vain listatakseni joitakin mahdollisuuksia pieleen menosta.

Jos siis ensi perjantaina kaikki menee enemmän kuin huonosti, tässä syyt siihen. Jos taas mikään ei mene erikoisen huonosti tai päinvastoin hyvin, onnittelen! En minäkään näihin (orjallisesti) usko - hulluista on kylläkin kokemusta täydenkuun aikaan. Joka tapauksessa tilaisuudesta on otettava kaikki riemu irti, mitä vain saa - seuraava täysikuu perjantaina 13. päivä on vuonna 2049. Nyt lähden tekemään alttaria... :D

Disclaimer: Tekstin lähteenä on käytetty vapaasti google -hakuja. Mahdolliset valitukset osoitteeseen: Google Inc.1600 Amphitheatre Parkway Mountain View, CA 94043 USA, puhelin: +1 650 253 0000

Olen ennenkin ihmetellyt ihmisten roikkumista visuaalisissa ärsykkeissä. Luonnollisestikin tiedän, että vika on pelkästään minussa, kun en ymmärrä ylenmääräistä tohotusta asiassa - keskimäärin itse tunnen (sekä fyysisesti, että henkisesti, "liian vahva" solar plexus), eikä se tunteminen/tunne välttämättä vaadi minkäänlaista visuaalista ärsykettä ollakseen olemassa. Tätä voisi verrata kertomuksiin menestystarinoista ja onnistumisista, joita asiantuntijat kehottavat lisäämään kuvittelemalla/visualisoimalla itsensä tekemässä ja onnistumassa jossakin asiassa.

Miten tuollainen tekniikka puree ihmiseen, joka ei ole keskivertaisesti visuaalinen? Miksei kenellekään tule mieleen korostaa sitä aistin osaa, joka on kontrolloiva? Esimerkiksi itseni saan paljon paremmin onnistumaan pyrkimyksissäni ajatellessani hyvän olon tunnetta, joka seuraa tavoitteen saavuttamisesta. En tarvitse harjoitusta siinä, miten asian teen, menetelmällä ei ole mitään väliä, päämäärällä on. Ehkäpä asia avautuu paremmin laajentamalla ajatukseen tahdosta - sehän on tunnetila. Tahtooko vai eikö. Silloin mikä tahansa kuvitelma siitä, miten tavoitteensa saavuttaa, on toissijainen ja motivaattorina toimii tahtotila.

Tätä ihmetystäni visualisoinnin jalustalle nostamiseen sivusi hienosti Hesarin artikkeli erityisherkistä, Herkkä saatetaan leimata häiriköksi, http://www.hs.fi/elama/a1401249471173. Asiaa!

Tänään törmäsin artikkeliin nykyelämän ilmiöstä, eli selfiestä. Tuo (minulle) inhoa aiheuttava kuvatus itsestä siellä täällä ja tuolla, yleensä liitettynä ylitseampuviin poseerauksiin. En ole koskaan ottanut selfietä, enkä ota. Muutoinkin minusta on hirvittävän vähän valokuvia, koska minua ei vaan voi vangita - edes valokuvaan. Teen väärin luonnollisestikin muille ihmisille, jotka roikkuvat visuaalisuudessa! En vain pysty käsittämään omakuvan muodostamaa käsitystä pelkästään ulkonäön kautta. Missä on tunto, haju,maku, fiilis?

Karisma on asia, joka ei perustu pelkästään (tai lainkaan) visuaalisuuteen. Esimerkiksi: "Karisma viittaa erityisesti ihmisiin, jotka vetävät helposti huomiota ja ihailua – tai jopa vihaa, jos karisma on negatiivista – puoleensa. Termiä itsessään on vaikea kuvailla. Muita siihen liittyviä sanoja ovat viehkeys, ylenpalttisuus, mielentyyneys, mystiikka, positiivinen energia, viehätysvoima ja sähköisyys." * Historian saatossa karismaattisia ihmisiä on aina luonnehdittu muilla määreillä, kuin ulkonäön miellyttävyytenä (en sano, etteikö miellyttävä ulkonäkö auta asiaa) - tahtotila nousee aina esiin. Mitä henkilö tahtoo, ei miten sen tekee (helpoin esimerkki tästä lienee Charles Manson -tyyppinen tmv. usein "saarnaajan" tapainen ihminen).

Palatakseni mutkien kautta visuaalisuuden liialliseen korostamiseen, tämä uutinen selfie-ilmiöstä sekä surettaa että suututtaa minua. En vain pidä siitä, että ihmisiä ajetaan ajattelematta vääristämään minä kuvaansa ja/tai ympäröivää todellisuutta.

http://www.dailymail.co.uk/sciencetech/article-2601606/Take-lot-selfies-Then-MENTALLY-ILL-Two-thirds-patients-body-image-disorders-obsessively-photos-themselves.html

Ai niin! Se selfie meinasi unohtua! Noh, laitetaan vaikka tämä :D
Älä koskaan tee tänään sitä, mitä voit tehdä huomennakin. -Minä

P.S. Erityis kiitos Tukkikselle - olit suurena innoittajana tämän tekstin kirjoittamiseen! ;)

*
http://www.ulapland.fi/Suomeksi/Ajankohtaista/Uutisarkisto/2013?showmodul=149&newsID=477a88b5-c794-4cc6-8d09-d609c320e71f#.Uadv0RktroA%20V%C3%A4it%C3%B6s:%20Karisma%20on%20moni-ilmeinen%20arvoitus

Ajattelin sitten ottaa härkää sarvista ja kerta kaikkiaan saattaa loppuun sen, mitä olen tässä pähkäillyt.

Kyseessä on perustavanlaatuinen kommunikaatio vaikeus. Kaikilla on varmaankin kokemuksia siitä, että jonkun kanssa ei vaan pysty keskustelemaan, ainakaan rakentavasti, koska vastaanottaja A) ei kuuntele mitä puhutaan B) jos kuuntelee, ei sisäistä C) etsii taukoamatta merkityksiä sieltä, missä niitä ei ole D) on muutenkin kusipää (no okei, toi viimeinen on toki kevennys. No ei aina!). Kaikista haastavinta - joskus myös hauskinta, jos tilanne ei vaadi vakavuutta - on kommunikoida tyypin kanssa, joka täyttää nuo kriteerit yhtä aikaa.Joo, joo, tiedän: Eihän siinä ole mitään järkeä yrittää edes kommunikoida! Mutta pitäähän ihmiselle antaa mahdollisuus, pitäähän? Ja pitääkö kaikki olla aina niin hiton järkevää...

Normaalistihan kommunikaatio vaikeudet lähtevät liian epämääräisesti esitetyistä ilmaisuista. Tulkinnanvaraa jo siis aika paljon. Silloinhan ei voi syyttää kuin itseään, jos vastaanottaja on pihalla. Mitä sitten, kun puhutaan ns. suoraan? Mielellään silloin tietenkin lauseilla ja sanavalinnoilla, joita ei voi mitenkään väärin käsittää. Normaalisti suoran puheen lainalaisuuksiin pitäisi myös kuulua se, että vastaus on myöskin suora (esim. K: Mikä on lempivärisi? V: Vihreä. Eikä esim. En pidä ruskeasta...)

Helppoa tähän saakka, eikö totta? Silloin pitää jokaisen yrittää kommunikoida edellä listaamani tyypin ABCD kanssa. Mitkään lainalaisuudet eivät päde, koska mukaan tulee edellä listaamani lisäksi tyypin omat luulot, kyvyttömyys keskustella vain asiasta ja keskustelukumppanin manipulointi. Silloin on aivan sama, kuinka suoraan minkäkin lauseen sanoo, lopputulos on se, että sinussa on jotain vikaa :D

Kaikista turhauttavinta tuossa manipulaatiossa on se, että vastapuoli olettaa suorassa keskustelussa löytävänsä rivien välistä jotakin, jota siellä ei ole. Ei kai se muutoin suoraa keskustelua olisikaan, jos joutuisi merkityksiä hakemaan! Silloin turvaudutaan syyllistämiseen ja vastakeskustelijan arvon alentamiseen. Harvinaisen turhauttavaa on, kun suoraan kysymykseen ei saa sitä suoraa vastausta, vaan vängätään asiaa niin, että jollain ilveellä saadaan alkuperäisen kysymyksen sisältö muuttumaan. Helpoin tapa tähän on johdattaa keskustelua sivuraiteille ja muihin (merkityksettömiin) asioihin, jonka jälkeen palata alkuperäiseen kysymykseen sellaisella vastauksella, joka ei täytäkään enää suoran vastauksen tunnusmerkistöä ja johon ollaan saatu tarttumaan merkityksiä, jotka eivät siihen kuulu (vrt K: Mikä on lempivärisi? V: En pidä ruskeasta, vaikka sinä pidätkin.)

Tietenkin tähän pitää vielä lisätä yleistäminen. Kyvytön keskustelija tuppaa aina yleistämään asioita, eikä pysty edes pyynnöstä keskittymään vain ja ainoastaan käsiteltävissä olevaan asiaan. Yleistävä manipuloija herkästi assosioi, että vastakeskustelijalla on sama mielipide tmv samankaltaisuus muihinkin asioihin, jotka edes vähänkään liittyvät keskusteltavaan asiaan (esim. Pidän koirista -> pidän kaikista karvaisista eläimistä). Tällöin kyvyttömyys päästä asiaan sisälle, jossa saattaa olla ei vain yhden, vaan useammankin muuttujan sisältämiä variaatioita, on keskustelijalle mahdoton tehtävä. Tavallisin yleistämisen muoto on käyttää sanaa aina ja usein liittää asiaan jokin ulkopuolinen määre, jolla ei useinkaan ole edes mitään tekemistä keskusteltavan asian kanssa (esim. Aina te naiset/miehet....).

Eli: 7,5 tunnin pituisen hiuksia nostattavan, raivokkaan, turhauttavan (ja osin mielenkiintoisenkin, on myönnettävä) käydyn keskustelun jälkeen totean: Pidä jumalauta tunkkis! Ja tämä on ihan suoraan sanottu, ei tarvitse miettiä "mitä sinä tarkoitat" tai "mikä on ongelmasi" tai "olet sekaisin" tai "ikää oli?" (<- varsinkaan, jos ei muuta enää keksi) :D

Jep.

If you love a flower, don´t pick it up. Because if you pick it up, it dies and ceases to be what you love. So if you love a flower, let it be. Love is not about possession. Love is about appreciation. -Osho-

Mietiskelin tossa rakkauden käsitettä, siis romanttisessa mielessä kahden (tai useamman) entiteetin välillä. Meinasin kirjoittaa "ihmisen", mutta kun se on vähän liian suppea käsitys sille, mihin vedän jopa romanttisen rakkauden ulottuvuuden. Rakastaahan voi mitä tahansa, vaikka Eiffel -tornia. Miksi sen pitäisi olla yhtään sen väärempää tai epätodellisempaa, kuin rakastaa jotain ihmistä? Mikä on rakkaus, jos puhutaan tunnetilasta?

Noh. Kyllähän minä sen tiedän, että suhtaudun asiaan noin yleisesti kohtuullisen erilailla, kuin keskimäärin tehdään (tämän voi tarkistaa vaikka merkinnästä False Desires). Jokaisen omat kokemuksethan lopulta ratkaisevat sen, miten asiaan suhtautuu. Niinhän se on jokaisessa asiassa. Olen ennenkin keskustellut eri ihmisten kanssa siitä, loppuuko rakkaus jos ei ole (fyysisessä) kontaktissa enää aiemman rakkauden kohteen kanssa. Yleensä mua ei ymmärretä, kun väitän, ettei rakkaus koskaan lopu - siis jos se on ollut aidosti läsnä. Avainsanana voidaan pitää aidosti, mutta siihen on tietenkin lisättävä kunkin ihmisen perusolettamukset siitä, mikä on jatkuvaa.

Normaalia enemmän lojaalisuutta korostavana ihmisenä mulle ei rakkaus lopu koskaan. Se on ihan sama, jos en rakkauden kohteesta koskaan saisi enää minkäänlaista palautetta, mun rakkaus on aina, jos se on kerran alkanut. Josta olen ollut myös erityisen iloinen. Rakkaus on valtava voimavara silloin, kun sen antaa olla oma itsensä, eikä käytä sitä muiden asioiden ohjailuun tai kontrollointiin. Olen saanut olla (ja olen edelleen!) hyvin onnekas siitä, että saan rakastaa valitsemiani kohteita elämäni loppuun saakka. Sitä ei voi kukaan viedä minulta pois!

Juicen sanat ovat aina kolahtaneet normaalia enemmän, johtuen kenties siitä, että pidän niiden monikerroksellisuudesta. Mulle tulee aina tunne siitä, että puhutaan niin monesta muustakin asiasta - tai ainakin kohtuullisen monella tasoilla - kuin mitä ääneen sanotaan. Tästä hyvänä esimerkkinä seuraava. Mahtoikohan Juicekin ajatella asiaa samalla lailla?

Tulipas luettua vapaapäivän kunniaksi hyvin mielenkiintoinen tutkimus ja kirjoitelma häpeästä. Mä kun olen sitä mieltä, että se on ehkä kaikken eniten vaikuttava tunne ihmisen toimintaan - myöntää sitä tai ei. Kaikilla on häpeän tunteita jossain määrin, joillakin muidenkin edestä taakaksi asti siirrettynä.

Tietenkin kysymys on syvällisestä itsetutkiskelusta, aloitin joskus muinoin kepeästi pelosta (mä en pelkää enää mitää!) ja pääsin siitä syyllisyyden kautta häpeään. Voi vide! Mieletöntä! Ben Malisen tohtorinväitös oli kuin olis lukenut mua kuin avointa kirjaa. Jep, jep. Perfektionismi, kaiken kontrollointi ja ympäristön kyttääminen... ensimmäisiä (ja pisimpiaikaisia) coping-mekanismejani. Helppoa, kun sen osaa, eikö? :D Liiotteleminen ja uhma liittyivät kuvaan myöhemmin: Helppoahan se on itse ensin tehdä itsestään hävettävän, ettei kukaan muu pääse sitä tekemään? Aivan varmasti olen osannut elää ja olla niin törkeästi, ettei kukaan ole päässyt mua yllättämään käskemällä enää häpeämään (lapsuusajan jälkeen siis).
"Jotkut häväistyt ihmiset antautuvat uhmalla tekemään häpeällisiä asioita todistaakseen itselleen, etteivät häpeä olla sitä mitä häpeävät olla. Julkea ja rivo käytös voi olla keinotekoinen tapa eliminoida häpeän tunne".

No, häpeänkö mä vielä? Hyvin luultavasti kyllä. Mutten todellakaan sillä intensiteetillä, mitä ennen eli peittämällä todellista ongelmaa jonkun muun nimikkeen alle. Ne häpeät, joita mulle on sysätty, ei oo mun syy. On se jännä. Wat evö! :D

Ben Malinen: The Nature, Origins, and Consequences of Finnish
Shame-Proneness: A Grounded Theory Study (2010)
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/21627/thenatur.pdf?sequence=1

Daniel Nylund: Alussa oli häpeä (vuosi?)
http://www.ystavyydenmajatalo.fi/wp-content/kirjoitukset/pdf/alussa_oli_hapea.pdf

The feeling that we share - it´s a shame

Ja ihan varmasti roiskaisen tähän blogin, vaikka tämä masiina on heittänyt minut tästä ulos jo kaksi kertaa! Onko NSA langoilla vai? Älkää huoliko, musta tai mun jutuista ei oo kenellekään vaaraa :D

No asijaan, tai asijattomuuteen varmaanki. Mua alkoi pikkaisen ihmetyttämään taas tyyppien tapa olettaa asioita. Mua on myöskin aina ihmetyttänyt se, miksei asioista voida puhua neutraalisti asioina, vaan ne pitää aina henkilöittää. Tämä tuli taas ilmi keskustellessani erään henkilön kanssa, joka tapana on aina vetää kummallisia johtopäätöksiä. Viimeksi tuon kanssa juteltiin mm. Suomen päihdepolitiikasta. En voinut ymmärtää, miksi tupakka ja alkoholi ovat sallittuja, mutta kannabis ei? Tai miksi kaikenlaisia myrkkyjä tupataan ihmisiin lääkkeiden nimellä, mutta homeopatia teilataan? Minun mielestäni kyseessä on kaksinaismoralismi ja taloudellinen hyötyajattelu ja tuon mielestä olen hörhö ja sympatiseeraan narkkareita. Aha. Okei… Hullu hörhö varmaankin olen ja myös sympaattinen, mutten liitä siihen narkoottisten aineiden olemassaoloa millään lailla - sympatia lienee olevan hieman syvemmin ymmärrettävä tunnetila. Understood? (viitteenä vaikka “Sympatia on kaikissa ilmenemismuodoissaan välinpitämätön arvoja kohtaan. Se merkitsee tuntemista tai eläytymistä toisen mukana, mutta ei välttämättä toisen näkökulmia ymmärtävää osallistumista”)

Jätin sen sillä kertaa siihen istumaan ja lähdin kävelemään sanomatta mitään. Jaksoin olla joitakin viikkoja kiinnittämättä huomiota kontakti yrityksiin, mutta nyt taas ratkesin ilmeisessä masokismissani kuulemaan, kuinka idiootti olenkaan. Tällä kertaa aiheeksi kääntyi juuripa tuo kaksinaismoralismi. Minä en ymmärrä, miksi esimerkiksi valehteleminen, varastaminen tai väkivalta on enemmän hyväksyttävää pienessä mittasuhteessa tai jos se ei “haittaa tai vahingoita” ketään. Wat? Missä kohtaa tällaisista asioista tulee muka hyväksyttäviä ja kuka sen rajan päättää? Valkoinen valhe on valehtelua sanoin kuin sen ottaminen, joka ei kuulu itselle, on varastamista. Väkivalta on väkivaltaa, vaikka se olisi itsepuolustustakin. Miksi ihminen saa yhtäkkiä tehdä moraalisesti arveluttavia asioita kirkkain omantunnoin, jos joku muu tekee vielä pahempaa?

Sain tosiaan kuulla olevani naiivi idiootti, kun en ymmärtänyt turpaan vetämisen olevan hyväksyttävää, koska maailmassa on sotia. Okei… Ihan samalla kaksinaismoralismilla mitattuna on hyväksyttävää paskantaa kirkon alttarille, kun kaikki vessat ovat varattuja. Eikö? Tai pettää puolisoaan salassa (siis valehdella), kun on varmaa ettei siitä jää kiinni. Tai varastaa… tai läpsäistä/tukistaa lasta… Onhan noita esimerkkejä. Pointti on kuitenkin, ettei mikään lieventävä asianhaara muuta asiaa muuksi, mitä se on. Miksi ihmiset ovat niin halukkaita peittoamaan tuon faktan ja selittämään tekojaan kaksinaismoralistisesti? En ymmärrä. Senhän voi hyvin rehellisesti (siis valehtelematta :D) sanoa, että näinpä tuli tehtyä, paska tsägä. So what? Kukaanhan ei ole puhunut virheettömyydestä mitään tai siihen pyrkimisestä…

Jätin sen tälläkin kertaa siihen istumaan ja lähdin kävelemään sanomatta mitään. Nyt se osasi jo ilmeisesti odottaa sitä, kun huusi perään pelkuria… :D Noh, totta on se, ettei minulla enää nykyään riitä kärsivällisyys viettää aikaa seurassa, jossa en viihdy. Tai tehdä muutoinkaan asioita, joita en halua tehdä. Miksi hukata aikaansa turhuuksiin? Sen verran sympaattinen hörhö ja naiivi idiootti kyllä olen, buahhah!

Jälkikirjoituksenomaisena mainintana voisi lisätä (menneen pyhäinpäivän kunniaksi), että tajusin juuri etten ole saanut vuosiin enää vierailuita eräältä kuolleelta henkilöltä. Hmmmh, oletettavasti olen jo oppinut sen läksyni, joka tarkoitus olikin saada. Ja matka jatkuu, niin hänen kuin minunkin. Mieleeni tuli kuva jostakin lämpöisestä paikasta, jossa on paljon niittyä. Toivottavasti hän on syntynyt uudelleen ihmiseksi, eikä kukaksi!

Hörhö rests her case ;)

Two things are infinite: The universe and human stupidity;and I am not sure about the universe. - Albert Einstein
Stupidity is also a gift of God, but one must not misuse it. - Pope John Paul II

Oikeasti tässä on tullut funtsailtua taas mitä ihmeellisimpii juttui, mut niiden pakettiin laittamine olis vähän hankalaa. Varmaa johtuen siitä, etten oo nyt varma mikä se punane lanka on. Mun ajatusjuoksun tuntien toi ei ookaan mikään ihme. Joskus joutuu ihan keskittymää, et funtsis vaan yhtä asiaa kerrallaan, eikä poukkoilis sinne tänne. Toisaalta, se ratkasuhan koostuu kyllä monesta eri asiasta, ni rajottamine on siksi vähän turhaaki...

No mut. Jänniä interaktioita ollu tässä viime aikoina. Samaan aikaan monta asiaa tapahtuu taas yhtä aikaa, joku juttu, josta oon just jolleki puhunu about viikko sitten, pomppaa jostai muualta esiin. Ja niit on ollu muute paljo! :D Kaikista enite lämmitti kuitenkin Haaremimiehen yhteydenotto. Joo-o. Se ajatuksen yhteneväisyys oli taas jotai ihan muuta. Ei mitenkää yllättäen, seuraavana päivänä tietenki törmäsin tähän tekstinpätkään, joka voisi kuvata tilannetta aika hyvin. Tätä mä oon just tarkottanu!

Why Friendships Fail

No human being on earth has power to do anything for you or against you. If you can see the significance of this, your relations with spouse, friend and stranger undergo bright transformation. You will never seek to influence others, you will never worry whether they like you or not, you will be at peace with everyone, even though they are not at peace with you.

We prefer believing in the ability of others to help us, because of ours desires toward them. But this arouses friction, for others have desires contrary to our own. A desire toward another creates an unconscious insistence that the other should and must behave the way we wish. When he does not, we feel cheated, resentful. We falsely think the wound came from the other person, when if fact it came from our false desire. When we no longer have false desire, painful disappointments are no longer possible.

Whatever the human relationship, you must not form a psychological attachment to the other person. You must freely let him come and go as he pleases. You must not try to hold him or her to you.

Remain psychologically detached from everyone. This means everyone. No, this in not cold indifference; it is something extraordinarily warm—it is genuine love. If you will do this, everything changes. It changes because you make no conscious or unconscious demands upon another. Strangely enough, you are in charge of the relationship because you have no charge at all.

The seeker fails to realize the futility of finding in another what must be discovered in himself. Even if a sad and lonely person were to meet someone with a lofty love, the seeker could neither recognize nor appreciate it. We can recognize true love in another only when we have at least a taste of it in ourselves.

It is folly to call a relationship based in desire by the name of love. We like to do this because it all sounds so romantic, but love has nothing to do with it. Genuine love is quite another thing.

(Source: “Why Friendships Fail,” from The Power of Your Supermind, by Vernon Howard)

Ei lisättävää. Roikkuminen harhoissa on jotakin, joka tappaa elämän ihan kokonaan. Marionettina elämine tuntuu kohtuullisen ahistavalta, eikö? Miksiköhä sitä sitten koko ajan harrastetaan...

The art of being wise is the art of knowing what to overlook.
William James

Mulle tuli taas ihmeellinen vainoharha päälle, niihinhän mulla on vahva taipumus ollu melkein aina ja oon asijasta joskus roiskassutki jotai (so kontrollointi, vakoilu ja kyyläämine joko mikro tai makro ympäristössä).

No kun. Mulle pläjähti eile postiluukusta Seura -lehden näytenumero. Tuleehan noit aina joskus, en tiijä miksi ja millä meriitillä niit keksitään lähetellä kenelleki. Muutoinhan mä olisin heittäny sen suoraan roskakoppaa, mut huomasin, et siinä on juttu joka mua kiinnosti. Eikä ollu Anneli Aueria koskeva, vaikka siit vois heti vetääkin johtopäätöksen vainoharhasena mun edellisseen merkintään, vaan tost neurologista, joka kerto kokemuksensa kuoleman jälkeisestä elämästä.

Mist ne tiesi, et toi juttu kiinnosti mua? Mähän oon tietty nähny mainintoja tosta ennenki, mut en oo viittiny lukea. Mähän tiedän ton jutun ihan omistani jo... Onx tää taas mun herkullista mielikuvitusta, vai mikä helkutti ohjaa ihmisille sattumaan tällaisia juttuja?

Ni luin sitte, vaikka tiesin jo mitä siin sanotaan. Yx kaveri soitti tossa jokunen viikko sitte kohtuullisen ahistuneena. Sen ainoo kysymys oli "Mikä on elämän tarkoitus?" Mä tietty heitin siihen ekana, et miksi multa kysyt, mieti ite vaan... Mut se tuntee mut liian hyvin. Se vastas, ettei se voi keltään muulta tosissaan kysyä, mä oon ainoo sen tuntema, joka tietää. No okei sitte. Juteltiin siinä sitten ainaki tunnin verran siitä, et elämän tarkotus on oppia. Mitä kenenki on opittava tietty vaihtelee per ihmine, eikä opetus oo tietenkään kaikille just sama. Ja miksi juttuja sattuu sitten, ja mitä juttuja. Mentiin me kuoleman jälkeisiin elämiinkin, se kerto uudesta asunnostaan, jossa kummittelee ja pyysi mut käymään tarkistamaa asiaa. (No johan mä sanoin, et se tuntee mut!!)

Ni siit vainoharhasta oikeesti piti laittaa. Mun mielestä ton lehden pläjähtäminen postiluukusta ei ollu sattumaa. Sattumaahan ei oikeestaan edes ole. Ja kun lisätään siihen kaikki muutki asiat, jotka viikolla paljastu, reitti o selvä.

Saak muut tollasii selviä viestejä, vai pitääkö siin olla vähän (? :D) vintistä pimee, et ne ymmärtää?