Suojelusprkl

Torstai aamulla Taija soitteli, että oli unohtanut ottaa Tuuliajon liput mukaan, joten hän joutui koukkaamaan ne töistä ja sitten vasta tulla Tikkurilaan-Junalla. Tarkoituksena ajoittaa saapumisensa Tikkurilaan klo 14.

Meidän oli siis Jannen kanssa tarkoitus noukkia T samalla reissulla kyytiin, kun haettiin mun töistä auto lainaan, mutta eipä sitten haettu, vaan lähdettiin suoraan kohti Vantaata ja Tikkurilaa, kun autonavaimet saimme käsiimme.

Herttoniemestä Tikkurilaanhan pitää aina eksyä, tai ainakin heidän jotka eivät käytä autoa juuri nimeksikään ja muutenkin ovat eksymisalttiita immeisiä.
Onneksemme kuitenkin löysimme lopulta, pienien mutkien kautta, perseemme Tikkurilan Nesteen pihalta tankkauksen merkeissä.
Tankkauskaan ei mennyt putkeen. Ei meinannut bensatankin korkki irroita, ei sitten millään. Onneksi saimme jeesiä jotain miekkoselta.

Kolmas kaverini taasen oli joutunut menemään aamulla oikeustalolle ja hänestä ei ollut kuulunut kuin tekstiviestin verran aamulla, viestin jossa ei ilmennyt aikatauluista mitään muuta kuin että hän ottaa yhteyttä kun tietää kuinka pitkään menee. Kävin hieman lämpimänä tästä viesti/puheluhiljaisuudesta yhden aikoihin, olisi vittumaista lähteä reissuun ilman neljättä immeistä.

Hiljennetty mustalampaamme soitti mulle kuitenkin varttituntia ennen kahta, että on puolen tunnin päästä Tikkurilasta ja että saa mun luokse autokyydin. Hän saapui lopulta hieman kahden jälkeen mun luo, lähes samaan aikaan kun tämä lippunsa kotia unohtunut tapaus. Lähdimme liikenteeseen puolituntia aikataulusta myöhässä ja suuntasimme kohti Lappeenrantaa, odotukset korkeina, mieli hilpeänä.

Ilma oli kuin morsian, vaikka säätiedotukset lupailivat vähintäänkin maanpäällistä helvettiä elikäs ukkosta ja vesisadetta. Saavuimme eksymättä oikeaan kaupunkiin ja saimme auton tosi hyvään parkkiin. Aurinko paistoi.

Lähdimme kävelemään muiden immeisten perässä, Lappeenrannassa oli selkeästi tänä iltana rokkia kuulolla.

Konserttipaikalle kävellessä kyselin kaikilta seurueemme tapauksilta onko heillä liput mukana, ja tietenkin tämä oikeustalolta lähes tulkoon suoraan kyytiin tullut sankari oli lippunsa unohtanut jonnekin. Sitä, eikä muitakaan keikkalippuja ole löytynyt vielä tähän päivään mennessäkään. Mikäs siinä, hyvään tarkoitukseen nekin 120euroa meni, mitä joutui maksamaan keikkalipuista.

Kiertueen ensimmäisen keikan aloitti kunniakkaasti Stam1na, ihan ok veto, vaikkakin jäin hieman pettyneeksi. Toisen illan vedon heitti Mokoma, heidän aikana alkoivat sähköt oireilemaan. Milloin katosi lauluääni, milloin muut. Alkoi jo hieman vituttamaan.

51Koodin aloittaessa keikkaa sähköongelmat lisääntyivät. Puolessa välissä heidän keikkaa heidän piti lopettaa soittaminen. Hurrasimme. Tuli kuulutus, että 51Koodin keikka joudutaan keskeyttämään sähkövikojen vuoksi ja sen vuoksi ettei aikataulut kuse. Porukka huutaa jee:tä ja taputtaa, 51Koodia ei selkeästikään ollut muidenkaan suosikki. Ei minun ainakaan.

Tästä tovi niin lavalle astuu pelokkaan näköinen mies, hän ilmoittaa illan CMX:n ja Kotiteollisuuden keikkojen peruuntuneen. Hienoa. Olenkin aina halunnut tulla Lappeenrantaan asti katsomaan puolikkaan keikan ja varsinkin jättää CMX:n ja Kotiteollisuuden keikat väliin!
Lähdimme vittuhuutojen saattamana takaisin autolle, oli pettyneen näköistä ja kuuloista ihmistä pihalla.

Itseäni vitutti tovin aikaa keikan peruuntuminen. Sitten soitti ex, joka oli tullut katsomaan keikkaa myös Helsingistä asti. Hänen tuuria, että keikka peruuntuu, häntä vitutti niin paljon etten osannut enää itse vittuuntua. Olihan minulla liput perjantain Juvan ja lauantain Joensuun keikoille.

Ajoimme Lpr:sta suoraan Juvalle. Pistimme teltat pystyyn ja menimme nukkumaan. Minä ja Taija minun telttaan ja Kaitsu ja Janne yhteiseen telttaan. Oli muuten aika hellää, kun kaksi haisevaa ukkoa nukkuivat lusikka-asennossa.

Saapui uusi aamu, hieman ennen poikien ylösnousemista mielessäni kävi kiero ajatus. Telttojemme läheisyyteen kun oli majoittautunut pieni sorsaperhe ja heitä T:n kanssa ruokimme leivänkannikoilla. Olisi ollut hienoa houkutella sorsa tai kaksi poikien telttaan, vaan eipä kehdannut tehtä tuollaista jullikkaa pojille.

Siirsimme telttamme eri paikalle, hieman syrjempään ja pehmeämmälle alustalle. Telttamme viereen tuli mopopoju Sipoosta. Hänen kanssaan vaihdoimme sanoja ja lopulta ehdotin, josko hän haluaa laittaa meidän autoon kypärän ja ajoasun, niin saa ne ainakin lukkojen taakse. Hän oli hyvillään ideasta.

Tappaaksemme aikaa aloimme tehdä jullikoita toisillemme, periaatteella tytöt vs pojat. Pojat kun alkoivat heittelemään meitä kävyillä niin täytimme ensin K:n sukat ja kengät kävyillä ja he heittelivät meidän teltan sisälle käpyjä. Hämäykseksi aloimme T:n kanssa keräämään käpyjä jätesäkkiin, koska tiesimme poikien olettavan, että laitamme juuri ne kävyt heidän telttaan. Vaan erehtyivät. Olivat tosin ottaneet meidän keräämät kävyt ja laittaneet nekin meidän telttaan, mutta yhtäkään sotkua(niin itseaiheutettua kuin heidän) en siivonnut, he itse siivosivat kaiken x) Varoitin heitä suloisesta kostosta. Siitä tulisi hieno, niiiin hieno.

Valuimme ennen kahdeksaa keikka-alueelle. Oltiin jo kävelemässä kun T haluaakin palata autolle, hänen piti korjata meikkejään. Pojat luulivat meidän menevän tekemään jullikan heidän teltalleen, tosin siinä erehtyivät (olin jo aiemmin illalla sopinut erään ulkopuolisen henkilön kanssa, että hän kävisi laittamassa poikien teltan alle puukalikoita, jotka olivat metsänreunalla) Meidän ei pitänyt tehdä mitään källiä teltoilla, mutta sain kuningas idean sillä aikaa kun odotin T:n meikkauksen loppumista.

Raahasin rannasta kilotolkulla kaislaa ja survoin poikien teltan puolilleen sitä heinää. Tämä olisi vasta ripaus siitä källistä, jonka heille tulisimme tekemään. Pahin odottaa vielä itseään. Olin ajatellut ensin heittää heidän teltan läheiseen järveen kellumaan narun päähän, mutta se olisi ollut liian riskialtista, jos teltta olisi vaikka lähtenyt seilaamaan kauemmaksi. Sitten mielessäni kävi myös sellainen idea, että raahaan poikien telttaan puutarhakalusteet, jotka näin grillikatoksen läheisyydessä. Suunniteltiin myös että houkuttelemme aamulla ankat poikien telttaan leivänmuruilla ja että sidomme teltan vetoketjut kiinni narulla sekä irroitamme teltan tukipilarit.

Lähdimme tyytyväisenä takaisin poikien luokse, jotka odottivat meitä vähän matkan päässä. Kävelemme keikka-alueelle. Kävellessä selviää, että Kaitsu oli käynyt survomassa meidän telttaan nämä kaislat, jotka olivat olleet heidän teltassaan. Oli tehnyt sen siinä vaiheessa, kun lähdettiin autolta/teltoilta takaisin heidän luokse.

Odotellessa ovien aukeamista huomaamme tämän telttanaapurin juoksevan meitä kohden. Hän oli unohtanut lompakkonsa luultavasti ajoasunsa taskuun ja yksi seurueestamme lähti hänen mukaansa autolle. Onneksi matka ei ollut pitkä.

Meni ihan liian pitkään aikaa ja lopulta soitin tälle seurueemme jäsenelle, joka oli autonavaimen kanssa liikenteessä, että mikä viddu maksaa. Vastaukseksi sain, etteivät he eivät löytäneet tämän telttanaapurin lompakkoa mistään. Lähdimme loputkin autolle takaisin auttamaan etsinnöissä. Hirveiden etsintöjen jälkeen tämä lompakko löytyi tämän miehen kengästä, siis kengästä joka oli teltassa odottamassa lauantaita.
Olimme kaikki huojentuneita asiasta ja lähdimme uudelleen keikka-alueelle. Keikat alkoivat aikataulussa, vaikkakin mun seläntakana leukoja lonksuttanut "vitsiniekka" olikin näreissään että keikat on myöhässä ja ettei soundtsekki voi kestää viittä minuuttia pitempään. Pistin tämän vitsiniekan ojennukseen milläkän muullakaan kuin vittuilemalla. Oli hauska ilme hällä, kun häneltä kysyin monellakos keikalla hän on ollut elämänsä aikana ja sain vastaukseksi 100, siihen totesin että itse olen viisisataa sekä lisäsin että tiedän näistä hommista tasan tarkkaan paremmin kuin hän. Se miksi tuota keikkamäärää kysyi, johtui siitä että hän alkoi urputtelemaan mulle etten mä voi tietää asioista mitään, kun olin sitä mieltä ettei soundtsekkiä tehdä noin vain viidessä minuutissa, varsinkaan jos edellisen illan keikka on jouduttu peruuntumaan. Kyllä silloin haluaa täydelliset äänet.

Keikat olivat ja menivät. Sen verran pitää kertoa, että Kotiteollisuuden keikan aikana tapani mukaan loin katseita lavalla hilluneisiin hulluihin Lappeenrantalaisiin. Hynynen katseli koko ajan mun jalkojen väliin, kun Juvalla se lavan edessä oleva aita on sellainen joka ei peitä alavartaloa. Lopulta avasin housujeni napit ja vilautin hänelle pikkuhousujani, joihin oli painettu etuosaan "punainen kirkkovene" elikäs pimppa. Jouni totesi mikkiin-OHO.

Ex-poikaystäväni oli myös kyseisellä keikalla, koska oli saanut nimen listaan eilisen peruuntuneen keikan vuoksi ja hän itsekin ihmetteli mitä ihmettä se Hynynen katseli koko ajan sinne jalkoihin.

Yövyimme vielä yhden yön Juvalla. Aamulla kuskille iski migreeni ja oli jo hetken aikaa pelko perseessä, ettei päästä keikalla kun hän ei olisi ajokykyinen. Vaan saatiin kuski kuntoon ja automme Joensuuhun.

Joensuun keikat meni kaikki eturivissä, kuten aiemmat kaksikin iltaa. Helvetin hienoa, jos joutuu jollekin perkuleen DVD:lle joka tuosta tapahtumasta julkaistaan jossain vaiheessa. Voi olla, että pitää viiltää ranteita siinä vaiheessa, jos joutuu Tik Takin fanituksesta livetaltiointiin.

Nyt olen kotona ja olo on aika ryytynyt. Kotona on kiva olla. Lisäilen Tuuliajolta kuvia jossain vaiheessa tännekin, jos jaksan.

Ensinnäkin tosiaan viime pe. oli tolkuton krapula. Laivareissu ja bussimatka sujuivat suhteellisen leppoisissa merkeissä Eskilstunaan.

Perillä tätini ilmoitti, että vessaa ei pysty vetämään ja että vettä pitää käyttää harkitusti. Kiva.

Sunnuntaina mentiin serkkuni luokse, jossa heilläkin oli ongelmia vessan kanssa. Kun lähdettiin tädin luokse takaisin, oli pakko mennä matkalla jonnekin ravintolaan tekemään luonnollisia tarpeita.

Kävin pe-ti välisenä aikana kolmesti suihkussa. Painajaista. Eri juttu olisi ollut, jos tuo olisi ollut etukäteen tiedossa, ettei pääse kunnolla peseytymään. Olisin varustautunut hieman erillailla tuollekin reissulle.

Eilen tullessamme laivalle, emme olleet varmoja saadaanko hyttiä paluumatkalle. Ja juuri silloin, kun olisi palava tarve saada hytti että pääsee suihkuun, tulee tuollaista. Onneksemme saimme kuitenkin kahdenhengen hytit siskon kanssa.

Mentiin tax freehen. Olin lupautunut ostamaan ex:lle pari hajustetta. Menin kassalle maksamaan ostoksia pankkikortilla-ei myyntilupaa!! Ei muuta kuin sönköttämään kassalle, että tulen kohta takaisin, haen rahaa siskolta.

Sisko ei kuitenkaan suostunut lainaamaan mulle 90euroa, vaikka olisin maksanut summan sille samantein takaisin. Joten jouduin menemään kahvilasta hakemaan 15minuuttia nettiin aikaa. Maksoin 2euroa ja unohdin ensin ottaa kuitin, jossa oli koneelle syötettävä aikakoodi. Kassaneiti hihkaisi mulle asiasta ja palasin takaisin kassalle. Siitä hiihdin hirveätä kyytiä koneelle ja meinasin kaatua. Sillä välin onnistuin kadottamaan tämän kassalta saadun kuitin. Tongin laukkuni ylös alaisin, kuten myös lompakkoni. Kuittia ei löytynyt mistään. Ei muuta kuin uudelleen kassalle ja selitin tilanteen ja olin maksamassa jo uutta aikaa, vaan sain sen sit ilmaiseksi, kun tyttö muisti mut. Sillä välin heitin kaikki käsissäni olleet, laukusta löytyneet kuitit ja muut roskat roskiin. Menin koneelle siirtämään rahaa pankkikorttitililleni ja siitä suuntasin takaisin tax freehen. Maksoin tuotteet ja menin hyttiin. Hytissä hokasin, että olin kadottanut 300kruunua tällä välin. Olin luultavasti heittänyt ne roskiin, kun tyhjensin lompakkoni ja laukkuni turhista kuiteista. Vaan ei mahtanut mitään.

Tällaista on olla tällainen sählä!

Viho viimeinen päivä hankkia itselle krapulaa, kun tarttis lähteä Ruotsiin illalla laivalla. Oltiin kaverin kaa eilen mun luona ottamassa muutamaa siideriä ja lopputulos oli, että mä join kahdeksan pulloa, ja Janne seitsemän pulloa siideriä ja oltiin aivan järkyttävässä humalassa. Vähitellen alkaa elämä voittamaan ja ruoka pysymään sisällä. Oli tarkoitus leikata äitin tukka tänään vielä ennen reissuun lähtöä, vaan en kyennyt. Hyvä jos sain pakattua kamojani matkaa varten.:(

Nyt loppujen kamojen pakkailut ja kohti Seutulaa. Mukavia viikonloppuja kaikille:)

Hitto kun tuntuu, ettei saa mitään aikaiseksi.
Toisaalta tykkään siitä, että on kiirettä ja tekemistä, mutta miksi juuri silloin kun on helvetillinen kiire niin kaikki tahtoo nähdä ja pitää revetä joka suuntaan ja sitten he, joille oikeasti haluaisi "uhrata" aikaansa jäävät pienemmälle huomiolle.

Viime viikko meni täysin punaiselle ristille. Tämä viikko on sen vuoksi kiireinen, koska viime viikolla en kerennyt tehdä mitään ja pitää tehdä ne tekemättömät asiat tällä viikolla, koska lähden perjantaina reissuun ja tulen sieltä vasta ensi viikon keskiviikkona takaisin. Torstaina sitten pitäisi lähteä jo uudelle reissulle.

Kaiken kyllä kruunaa vielä se, että rakas mummoni nukkui tänään pois. Kuten aamulla jo kirjoitin, että väsyttää, vituttaa ja itkettää, niin ei tuo olo tuosta ole juurikaan parantunut.

Huomenna tarttis lähteä kaverin kanssa elokuviin josta saa jonkun toisen leffalipun joka pitää käyttää viikon sisällä, elikkä tällä viikolla, koska ensi viikolla en ole maisemissa. Sitten tarttis nähdä toinen ystävä, jolle tyttöystävä teki todella ilkeän tempun ja heillä meni poikki ja tämä hyvä ystäväni on todella maissa tällä hetkellä.

Ja olisi vielä kolmaskin kaveri jonka kanssa pitäisi aikaa viettää, ennen kuin lähden reissuun.

Nyt on aika hajonnut olo.

Mä tulin viimeisten neljän vuorokauden aikana siihen lopputulokseen, että mulla on helvetti oikeasti elämä.

Kun näkee 4000 kalpeaa, erinäköistä ja kokoista ihmistä istumassa pimeässä jäähallissa pelaamassa tietokoneilla/yms tietokonejuttuja vääntämässä voi huokaista helpotuksesta ja sanoa: olen vielä suht täysjärkinen ja ehkä mulla on ihan kunnollinen elämäkin. En meinaan ikimaailmassa menisi tällaisilla keleillä neljän seinän sisälle, pimeään näpyttelemään tietokonetta ja juomaan energiajuomia.

Mua eilen hieman hirvitti. Kävin Tikkurilan Anttilassa tarkoituksena vain pyörähtää ruokakaupassa. En voinut malttaa mieltäni ja olla menemättä Anttilassakin pyörähtää.
Löysin sieltä rullaluistelusauvat joten piti ne sitten ostaa. Kävin myös ruokakaupassa ja survoin suurimman osan tavaroista reppuun ja loput muovikassiin.

Oli hieman jänskää fillaroida painava reppu selässä, pyörän toisessa stongassa muovipussillinen elintarvikkeita sekä toisella puolella 150cm pitkät sauvat joissa oli piikit päässä. Tuli hieman pitkiä katseita kun fillaroin himaan.

Vaihteiden vaihtaminen ja jarruttaminen on kyllä ihan yliarvostettua touhua. Toki pyöräilen raskaimmalla vaihteella jyrkät ylämäet kotia noilla kantamuksilla x)

Ihme etten telonnut itseäni-taas.

Jäädäkkö töiden jälkeen toimistolle nukkumaan, vai mennä hallille nukkumaan lavan taakse. Areenan penkit ovat meinaan harvinaisen mukava paikka nukkua x) Tarttis olla hallilla vasta 18:45 ja kun väsyttää niin ei ihan kehtaisi ensin fillaroida Herttoniemestä Tikkurilaan ja melkein heti perään Tikkurilasta Pasilaan.

Kyllä mä taidan hallille mennä. Viimeksikin sain hyvin nukuttua, vaikka hallin puolella olikin menossa tanssiesityksen treenaus.

Sain eilen aamulla siskolta puhelun. Äiti oli mennyt jo aikaisin aamulla mummon luokse sairaalaan. Oli mummo ollut huonossa kunnossa ja varmasti tulee kuolemaan, jos ei lähituntien niin lähipäivien aikana. Kävin pikaisesti pesulla ja lähdettiin siskon kanssa Seutulaan.

Mummo on ollut jo yli puolitoista vuotta sairaalassa. En ollut koskaan nähnyt häntä noin huonon näköisenä. Hän oli harmaampi, kuin hopeanharmaan sävyinen peitto hänen päällään ja hänen lämpimät kädet olivat kuoleman kylmät. Hänen kasvoillaan oli happimaski, koska hänen hengittämisensä oli vaivalloista. Ruokaakaan ei ollut saanut alas muutamaan päivään. Hän ei jaksanut puhua, vaikka on aina ollut puhelias ja pirteä. Lähestulkoon ainoat sanat joista saimme selvää, oli: Koskee.

Pistää väkisinkin miettimään, minkä takia ihminen, joka ei ole koskaan ollut ketään kohtaan epäoikeudenmukainen, joutuu kärsimään tuollaisia kipuja. Minkä takia hän ei vain voi nukahtaa pois. Mielestäni hän ansaitsisi rauhallisen poismenon. Siinä me oltiin mummon sängyn vieressä, kolme aikuista naista; äiti, minä ja sisko. Pidettiin mummoa kädestä kiinni ja itkettiin. Mummo kutsui muutaman kerran hoitajan paikanpäälle ja yritti pyytää nukahtamislääkettä, että voisi edes nukkua. Mutta ei saanut, ja ymmärrettäväähän tuo on.
Hoitajat korjasivat mummon asentoa ja mummo kiitti. Hän kiitti viimeisillä voimillaan, kuka muistaisi kiittää tuskien kourissa? minä ainakaan en, mutta mummo muisti.

Kun oltiin siskon kanssa oltu paikanpäällä kaksi tuntia, ja äiti seitsemän tuntia, mummo sanoi meille heikolla äänellään - menkää lepäämään. Ja me mentiin. Tänään äitin sisko, eli mun kummitäti, tulee Suomeen. Toivottavasti kerkiää jättää hyvästit mummolle.

Olo ei ole oikeastaan surullinen, vaikka itkettäähän tuo aina välillä, toivoisin vain ettei mummon tarvitse enää kärsiä.

Tuli yht´äkkiä mieleen juttu, jonka kaverini aikoinaan kertoi.

Hänen tutun tuttu, tai vastaava, hinkusi ravintolaan jonne hänellä ei ollut ikää. Lainasi kaverin passia ja liimasi sen valokuvan päälle Karhun(sen kaljamerkin) naamakuvan sekä leikkasi six-päkistä sen karhun isomman naaman ja teki siitä itselleen naamarin. Lähti sitten ravintolaan koittamaan onneaan. Oli poke ollut sen verran huumorintajuinen, että oli nauranut vain ja sanonut että tuo on sen verran hyvä juttu, että pakko sut on sisään päästää.