Suojelusprkl

tauolla oleva blogini, jota kaipaan toisinaan, jossain vaiheessa ehkä palaan:)



Vastatuuleen on kiva mennä  14

Unohdin perjantaina kirjoittaa kiukkublogimerkinnän, joten teen sen maanantain kunniaksi.

Tapani mukaan olen jälleen fillaroinut työmatkani, ne ovat tosin puolet lyhyemmät kuin viime vuonna, mutta fillaroin kuitennii. Perjantaina kun fillaroin kotia kohden, mua rupesi ihan urakalla vituttamaan.
Kiroilin Itäväylän varrella kulkevalla pyöräilytiellä tuulelle - vastatuulelle. Eikös siinä vaiheessa saa kiroilla, kun kävellen pääsee nopiampaa eteenpäin, kuin fillarilla?!?

Onneksi tuolloin ei ollut muita kauhiasti liikenteessä. Metron lipuessa ohitseni oli varmasti niillä matkustajilla, jotka minuun päin erehtyivät katsomaan, vähintäänkin hauskaan katsoessa kun kiroilen naama punaisena tuulelle. Ei ole mitään ärsyttävämpää, kuin joutua polkemaan alamäessä, jossa normaalisti ei pysty edes polkemaan koska vauhti on niin luja ja vaihteiden vaihto isommalle ei juurikaan vauhtia saa kasvamaan, kun nyt joutui polkemaan pienellä vaihteella hirveätä kyytiä eikä silti päässyt eteenpäin. Hyvä ettei fillari lähtenyt taaksepäin kulkemaan, kun lopetin polkemisen.

Luojalle kiitos, tuo matka ei ole kovinkaan pitkä. Olisin luultavasti muuten heittänyt fillarin Kulosaaren sillan kohdalla mereen! Eipä se tosin ollut perjantainakaan kovin kaukana.


Omalaatuisuutta kaivataan  2

Oltiin tosiaan eilen Korialla. Näin elämäni ensimmäistä kertaa Ruoskan, siis sen bändin:)
Muuten ihan jees bändi ja esitys, mutta se laulaja imitoi aivan liikaa Rammsteinin laulajaa. Aivan samat eleet ja muut lavaliikkeet. Rupesi oikein ärsyttämään se esitys.

Ja toinen asia, joka esityksessä ärsytti oli se, että tämä artisti ilmeili "kiimaisena" ja puristeli pallejaan joka biisissä (+kasteli valkoiset housunsa siten, että se elin melkein näkyi vaatteiden alta), vaikka eturivin keski-ikä oli noin 12v. Olisi voinut hieman taas miettiä illan esitystä, koska tuolla on yleensä kuulemma ollut ikäjakauma tuota 7v--->


Omatunto iski  4

Yöks. Ostin perjantaina kokonaisen grillatun broilerin. Sitä söin tuolloin puolet ja äsken söin loput. Kun olin raastanut paljain käsit lihat luiden ympäriltä katsoin sitä raatoa. Mun teki pahaa, kun ne luut näkuivät selkeämmin kun siinä päällä ei ollut enää lihaa. Meinasi jäädä ruoka syömättä:/ Melko karuahan tuo eläimen elämä on.


Palautetta Koria Roll:sta  6

Olen tehnyt järjestyksenvalvojan hommia vuodesta 1999 ja olen ollut erittäin suurissakin tapahtumissa töissä turvallisuuspuolella(mm. Yleisurheilun mm-kisat, Suomi-Englanti jalkapallopeli, Euroviisut yms), enkä ole ikinä törmännyt siihen, että järjestyksenvalvoja ottaisi avainkettingin pois ei päihtyneeltä asiakkaalta hänen laukustaan. Okei, tuohon asti tuon vielä ymmärrän, että sen avainkettingin ottaa pois asiakkaalta, mutta sitä en ymmärrä että miksi helvetissä he ottavat asiakkailta avainkettingit pois (laukusta, jossa ne eivät ole edes näkyvillä) vaikka he myyvät festarialueella vaarallisempia esineitä mm. teräväpäisiä niittivöitä/rannenauhoja, pitkiä metallisia avainkettinkejä...

Niin ja festarialueella näkyi todella massiivisia metallisia kettingejä asiakkailla...

Jos kerran pitää leikkiä niin vitun pätevää, niin pitäisikö ehkä siinä vaiheessa pitää huoli myös siitä, ettei festarialueella myydä näitä vaaralliseksi luokiteltavia esineitä? Tai ettei noita ketjuja näy muillakaan asiakkailla roikkumassa housuista.


Lähes pervo suihkuhetki  10

Mun kissalla on joku ihme perversio. Aina jos jätän suihkuhuoneen oven auki siksi aikaa, kun olen pesulla, niin se tulee aina tapittaa siihen lähelle mun suihkuttelua. Äsken olin varmaan reilun vartin suihkussa ja koko sen ajan Peto istui asennossa kylpyhuoneen ovella. Kun sammutin suihkun, rupesin kuivaa itseäni ja sanoin ääneen "Mitä se Peto siinä möllöttää" Niin se sanoi KuRnauU ja tuli samalla hetkellä puskee mua päällään jalkoihin.

On toi kissa ihan hassu.



Havaintoja  4

En ole saanut pariin viikkoon kiukkuraivokohtauksia. Tämä on jo edistystä. Vielä kun saisi tämän muun inhottavan olon pois.

Ahdistaa, kun on sellainen outo aavistus kokoajan asioista, että miten ne tulee menemään, koska olen ollut vastaavanlaisessa tilanteessa itse aiemmin. Tosin eri roolissa. Ei ole mukava tietää, mitä toisen mielessä liikkuu, kun tietää itse mitä itsellä liikkui kun olin aikoinaan hänen roolissaan ja ne ajatukset eivät olleet positiivisia. Eivät ne kyllä tällä hetkellä ole mullakaan positiivisia, mutta uskoisin että tämän hetkisen tilanteen saan hoidettua paremmin, kuin mitä se hoidettiin silloin, kun itse olin siinä toisen henkilön roolissa.

Miksi helvetissä elämän pitää olla näin helvetin monimutkaista.


Ilmainen vinkki tee-juopoille  1

Teelehdet liukenevat huomattavasti paremmin kuumaan veteen, kuin esim. kylmään. Tämän todistin jälleen kerran aamulla, kun "keitin" vedenkeittimessäni vettä ja kaadoin sitä teemukiini + heitin perään teelehdet. Otin teemukistani lusikan, koska ajattelin sillä syödä muun aamupalani, nuolaisin lusikasta teet pois ja ihmettelin lusikan kylmyyttä. Kastoin sen uudelleen teemukiini ja maistoin, se oli edelleenkin kylmä. Siinä vaiheessa muistin, että olin eilen ottanut vedenkeittimen johdon pois seinästä, koska oli pistokkeet käyneet vähiin ja tarvitsin pistoketta keittimelle.

Ja ei muuta kuin uusia vesiä keittämään ja uutta teetä hauduttamaan.