Suojelusprkl

Jos sinulla olisi jotain häikkää korvien välissä, joka vaatisi lääkkeiden säännöllistä popsimista, koska sinun luonteestasi tulee muuten outo, niin söisitkö nuppilääkkeitä säännöllisesti?

Olen nyt pari kuukautta seurannut erään ihmisen kommunikointia ja hän on muuttunut päivä päivältä sairaamman oloiseksi ja on itse kertonut, että hänen pitäisi syödä säännöllisesti lääkkeitä, koska hänestä tulee muuten ihan eri ihminen.

Ihmiset hyvät, jos lääkäri-setä on teille määrännyt säännöllisesti käytettäväksi lääkkeitä - käyttäkää niitä myös. Vältytte paljolta mielipahalta, niin itseänne kohtaan, kuin muita.

Jos maksat jostain konserttilipusta yli 70euroa, niin et kai sä lähde kesken keikkaa ulos tapahtumapaikasta ja oleta, että sinut toivotetaan iloisesti tervetulleeksi takaisin jo kertaalleen käytetyllä lipulla?
Sitten kun alat itkemään siitä, että kun tämä keikkalippu on näin ja näin kallis niin kyllähän mä sinne tulen takaisin. Ja kun henkilökunta sanoo, että sä et valitettavasti voi tulla enää takaisin, niin käydään käsiksi kolmeen naiseen - järjestystä ylläpitävään naiseen. Jos sua on vituttanut jo se, että olet maksanut yli 70euroa lipusta, niin luuletko vitutusta auttavan se, että vastustat järjestyksenvalvojia? Väkivaltaisesti!

Mä uskon, että tuo tapaus tajuaa aamulla, että se 70euron keikkalipun hinta on pieni verrattuna siihen, mitä sitä tulee odottamaan tuosta "virkamiesten" väkivaltaisesta vastustamisesta. Siihen ei välttämättä tuo 70euroa edes riitä.

Pitikin kaivaa verta nenästä päivällä, kun totesin eräälle henkilölle, että onneksi on maanantai niin ei joudu painimaan.

Melkoinen hieno saavutus, kun on kahdeksan vuoden aikana joutunut vasta kahdesti tappelutilanteeseen ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun saan iskuja x)

Keskusteluiden yleistunnelma on suorastaan rakkauden kaltaista. Kaikki rakastaa ja ihailee toinen toistaan ja kukaan ei ajattele tai tahdo pahaa toisille. Mistä tämä kaikki rakkaus oikein pursuaa?

Kävin äsken keittiössä pistämässä teeveden kiehumaan. Juttelin samalla työkaverini kanssa siitä, että tänään voisi tilata töihin jotain ruokaa. Mun piti ottaa laatikosta itselleni lusikka, mutta hetkeä myöhemmin tajusin seisovani keittiössä veitsi ja haarukka kädessä.

Hetkeä aiemmin onnistuin räppäsee tietokoneeni näppäimistön vieressä olevan vesituopin näppäimistölleni.

Tämä päivä alkoi lupaavasti.

Mikähän siinäkin on, että jos ihminen saa joltain toiselta ihmiseltä pakit, niin hänellä on hirveä tarve ruveta selittelemään, ettei se mitään haittaa, et sä olekaan mun tyyppiä ja itseasiassa mulla on jo toinen tyyppi kiikarissa. Tuollainen käytös kun on melkoisen yleistä, ja myös itse olen siihen syyllistynyt...joskus nuorempana tosin. Nuorilta tuon vielä jotenkuten sulattaa, mutta aikuisen suusta kuultuna tuo on jo hieman koomista.

Musta ei olisi varmasti koskaan psykologiksi. Tykkään kuunnella ihmisten ongelmia ja niihin kertoilla omía näkökantoja, mutta mä luulen että olisin turhan herkkä sellaiseen rooliin.

Itseasiassa eilen tuota asiaa mietin, kun kuulin asiasta, joka oli mun mielestä törkeästi tehty. Toisaalta mun tekisi mieli kertoa asiasta tälle mun ystävälle, joka on tuon tempauksen toinen osapuoli, mutta en raaski koska tiedän, että hän särkyisi jos tietäisi tuosta asiasta eikä sillä asialla ole tuossa vaiheessa enää mitään virkaa. Ja voihan se olla, että hän tietääkin jo asiasta, en halua vain pahoittaa hänen mieltää enempää mitä sen tiedän jo olevan.

Mä vaan stressaan aina kaikkien muidenkin puolesta ja tunnen huonoa omatuntoa siitä, jos tiedän jotain sellaista jota muut eivät tiedä, enkä siitä voi kertoa ihmisille, joiden elämään se vaikuttaa, koska en halua juoruta tai satuttaa ihmisiä. Jos ei sitten ole niin selkeä asia, että tiedän varmuudella, että jostain asiasta voi koitua jollekin harmia, silloin voin kyllä jo kertoa "sisäpiiriasioita", jos ne ovat sellaisia joiden kanssa itse olen joutunut painimaan, enkä halua että muut joutuvat samojen ongelmien eteen.

Kyllä sitä kuulkaas saa kehiteltyä ongelmia vaikka mistä asioista, jos on siihen taipuvainen luonne x)

Pudotin tuossa jonkin aikaa sitten lasituopin lattialle, enkä saanut aikaiseksi imuroida pikkuruisia lasinsirpaleita heti pois lattialta pyörimästä, otin vain isommat palaset käsin ja kasasin ne tuopin ehjäksi jääneeseen alaosaan ja jätin ne tuohon lattialle lojumaan.

Meni tunti niin jo mulla oli lasinsirpale jalkapohjassa, eikä mitään havaintoakaan pinseteistä, joten jouduin turvautumaan työkalupakkiin ja sieltä löytyviin rautapihteihin.

Koskee melkoisesti sörkkiä jalkapohjasta pientä lasinsirpaletta isoilla työkalupihdeillä. Onneksi sain lasinsirpaleen pois.

Huomenna pitäisi käydä allekirjoittamassa papereita, mutta nyt viikonlopun aikana niin selvältä tuntunut asia alkaa epäilyttämään. Tuo allekirjoittaminen kun tietäisi taas myllerrystä elämääni ja en tiedä, onko se sen kaiken väärti tässä elämäntilanteessa ainakaan. Vittu kun en ole varma, koska se syy miksi asiaa alunperin edes harkitsin näin pian, ei ole enää niin painava tuossa päätöksessä tilanteiden muututtua aika radikaalisti.

Ja helvetten, pihalla sataa vettä, mun piti lähteä käymään ruokakaupassa ostamassa pihvilihaa ja kasviksia punaviinin seuraksi. En taida jaksaa lähteä.

Hyvin paloi tuossa vähän aikaa sitten käpy, kun kävin kaupungilla pyörähtämässä ja eksyin vaatekauppaan ja sovituskoppiin sovittelemaan vaatteita. He jotka minut tuntevat, tietävät etten tykkää paljastella omaa ihoa kuin vain parisuhteen toiselle osapuolelle, joten alastomuus on sellainen asia, joka on mulle intiimiä enkä halua näytellä vartaloani ympäriinsä tuntemattomille.

Olin siinä puolialasti kun joku vitun ääliö avaa mun sovituskopin verhoja ja meikä on melkein persepaljaana pyllistelemässä siinä verhon takana.
Onneksi olkoon vaan tällekin vitun onnelliselle sovituskoppihiipparille, oli melko lähellä ettenkö olisi tintannut sua nessuun (tällä kertaa sait vaan tyytyä muutamaan voimasanaan).

MIKÄ siinä on niin VAIKEATA käsittää, että jos sovituskopin verhot ovat kiinni, niin siellä saattaa olla joku ilman rihmankiertämää?!?!?

Itse ainakin kurkkaan aina mielummin sieltä verhon/oven alta, että onko se tyhjä, tai jos etsin jotain niin pyydän sitä tyyppiä kurkkaamaan kopista, että tiedän mennä oikean kopin luokse häröilemään.

Vihaan ihmisiä, jotka käyttäytyvät tuolla tavoin, että änkevät sovituskoppeihin silloin, kun ne ovat niin selkeästi käytössä.

En ole oikein koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka turvautuvat alkoholiin silloin, kun heillä menee huonosti. Onko jotku ihmiset kokenut olonsa paremmaksi, kun ovat juoneet itselleen humalan ja poteneet henkistä ja fyysistä krapulaa seuraavina päivinä?

Itsellä on enemmänkin sellainen tapa, että mitä ahdistuneempi ja huonovointisempi olen henkisesti, sitä vähemmän juon alkoholia.

Alkoholi on mielestäni huono valinta silloin, jos kokee olevansa elämässään heikoilla.