Kieltämättä Sirkka-Liisa Anttila ei liene treenannut muuta kuin maataloustukien nostamista, joten siinä mielessä hän on oikea ihminen moittimaan Stubbin kuntoilua, mutta laajennetaanpa kuitenkin perspektiiviä.
On väitetty, että lähtökohdiltaankin kovin kilpailuhenkinen Urho Kekkonen olisi elänyt onnellisemman ja ehkä pidemmänkin vanhuuden, jos aivoverenkiertohäiriöstä kärsinyttä vanhusta ei urheiluhullujen lääkäreitten käskystä olisi raijattu ympäri ämpäri hiihtämässä ja kalastamassa. Sen sijaan kovat perskännit tuskin lienevät aivojen toimintaa vahvistaneet. Sirkka-Liisa Anttila on sen ikäinen ihminen, että hänen olisi aikoinaan kaikin mokomin sopinut murehtia Kekkosen kuntoa. Olisi varmaan saanut huomiotakin ihan riittävästi.
Sama urheilu jatkui Koiviston kaudella. Häneltä ei paljon kyselty Suomen taloudesta eikä itänaapurin oloista, kun adjutantti määräsi haastattelun aiheeksi pelkän lentopallon. Edelleen Sirkka-Liisa Anttilan olisi silloinkin sopinut protestoida.
Nyt on kesä ja kaikilla loma. Stubb on 46-vuotias, joten kuntoilu varmaan sopii siinä iässä ihan hyvin. Tulevaa talvea varten olisi ihan kiva aloittaa keskustelu siitä, ovatko vakavista sydän- ja verisuonisairauksista kärsineet Timo Soini ja Juha Sipilä lainkaan siinä kunnossa, että pystyisivät toiminaan ylipäänsä ministerinä saati pääministerinä. Hommat ovat nykyisessä globaalissa maailmassa erittäin rasittavia ja tulevat nykyisten tehtävien päälle.
Politiikan konkari Sirkka-Liisa Anttila voisi avata pelin ottamalla esiin Sipilän ja Soinin sairaudet.