1970- ja 80-luvuilla isäni Jouko Vahe pyrki saattamaan kirjalliseen muotoon kokemuksiaan jatkosodasta. Suurimman osan ajasta hän oli päätyössä kauppaoppilaitoksen rehtorina ja Rauma tuskin oli mitenkään ihanteellinen paikka tutkimustyöhön. (Tuon ajan menetelmin Helsingin arkistoista ei esim. saanut ns. arkistolainoja Raumalle.)
Eläkkeelle jäätyään Jouko joutui onnettomuuteen, joka vei hänen huomionsa viimeisen näennäisen terveen vuoden aikana ja 1988 alussa hänellä diagnosoitiin parantamaton syöpä, johon hän kuoli huhtikuussa 1988 vasta 66 vuoden iässä. Sotajutut jäivät kesken.
Itse olin valmistunut 1981- 82 historian opettajaksi, jota pari vuotta kokeilinkin päätyönä ennen ryhtymistä täyspäiväiseksi tietokirjailijaksi. Olin tietysti perillä isäni hommista, mutten niihin puuttunut. Hänen kuoltuaan katsoin tarvitsevani riittävän pitkän ajallisen etäisyyden – ja olin toki työllistetty muitten kirjahankkeiden parissa 2016 asti.
Pari vuotta sitten suunnittelin aluksi julkaisevani isäni tekstit sellaisenaan skannattuina netissä. Sukulaiseni Ristomatti Vahe otti kuitenkin perin ystävällisesti hoitaakseen isäni kirjoitusten muuttamisen tekstitiedostoiksi, jolloin tuli mahdollista liittää ne yhdeksi kokonaisuudeksi omien tekstieni kanssa, joissa sijoitan isäni kokemukset poteron tasalla osaksi laajempaa ja helpommin hahmotettavaa kokonaisuutta. Tulos on tuossa https://www.bod.fi/kirjakauppa/kiestingistae-viipuriin-juha-vahe-9789528006572
Tein isänpäivälahjan 30 vuotta ja kolme viikkoa myöhässä.