Apatian muotokuva (6.5)

Makaan apaattisena tummanpunaisen tyynyn yllä,
jonka kulma on puolittain huulteni raossa.
Television kyljessä hievahtamatta sälekaihdinten helmiä.
Tuijotan patterin rantuja.
Edestä menee kaiuttimen ohut johto.
Ympärilläni on paljon erilaista
kangasta, puuta, metallia,
ja varmaan samanlaista betonia, kiveä.
Paperia, papereita. Useita muoveja.
Hyvin monia materiaaleja.
Ajattelen mikä puuttuu.
Iho joka ei ole minun.
Kenen se voisi olla.
Kukaan ei tiedä mitä päässäni liikkuu.
Tuhannet naiset jossain olisivat mielellään sitä ihoa,
ja sen alla olevaa.
Tässä vain minä ja ne naiset jossain.
Missä joku niistä olisi.
Hän voisi olla niin monessa paikkaa.
Mitä hän voisi olla.
Kuka hän voisi olla.
Miten hän voisi olla tässä.
Miten hän voisi olla se joka tähän.
Roska-auto murisee matalasti.
Katson lakanaa edessäni ja
kuvittelen siihen yksityiskohta yksityiskohdalta käden.
Ihailen miltä se saattaisi tuntua.
Mietin mitkä kuviot sormissa.
Keksin omistajansa nimen.
Haluaisin että se olisi siinä. Käsi, sormet, kaikki muu.
Erotan lakanan juonteet, limittäin menevät langat.
Pölyä, hiuksia. Pölyjen muotoja.
Yksittäiset pölypalaset.
Ihosolukkoni repaleita.
Niin monesta kädestä olen päästänyt irti päästämättä irti.
Tiedän mitä haluan mutta en tiedä mitä haluta.
Huomaan millimetrin kokoisen pisaraläntin.
Ehkä kahvia tai spermaa.
Mutta nousen laittamaan kahvia.