Minä olen suomalainen IV

- Hetken kuluttua Helsinki.
Olemme nyt päätymässä määränpäähämme johon korkealta kaukaa istuuduimme muorien ja muiden liepeiltä matkaa tekemään. Saatammekin jo todeta sen riemuksemme rintaamme, ehkäpä kahmaisemme matkatoveriammekin miellyttävästi olalta ja häntä hyvin vietetystä reissusta kiitämme, eikä todellakaan ole mahdollisuuksien rajojen ulkopuolella että tarjoaisimme takanamme keimailevalle rouvaskalle tulta, kaikille kauniille naisille antaisin minä suudelman, eikä kovinkaan jäähyväis-, mutta me, ehkä myös paukautamme lättyyn sitä mokomampaa julistetta joka meihin tuijotti emmekä luisahtaneetkaan uneen. Joku meistä oli jänis. Pompsahdamme alas viehättävään hivenen ahavaiseen mutta suloudessaan mitä ihastuttavimpaan säähän, riemastuttavaankin, eli nyt meillä jo onkin sankoin ja runsain ja sankoin joukoin rinnassamme riemua, yhä enemmän kun kymmeniä rapeita värisävyjä huomaamme seilautumassa ympäriinsä, ja viuhautammepa lakit päihimme, tai lippalakit, alamme nuuhkia, rupeemme nuuhkeilemaan, oi, ilman toivotuksia, ilman joka aivan on ratketa lumotenhoisista raikkauden soinnuista oi, aivan kuin siten kertoisi meille että täysin vastaanotetut oomme. Sinne. Tuohon kaupunkiin. Tuohon kaupunkiin johon kukaan oikein ei täysin käsiksi ole päässyt, mikä se on, onko sitä, hämäriä kujia, sööttiyden täyteisiä kortteleita täynnä sööttiyttä sekä keinahtelevia blondikkoja, mikä se on, tuo kaupunki, kaupunki joka Suomen pääkaupunkinakin on saanut osalleen arvostusta ja maineensa huuhtoutumaan aina maailman laidoille asti, maineen ruumiillistuma, kiireestä kantapäähän, ja takaperin vaikka takaisinkin, kantapäästä kiireeseen, helppoa, iisiä, kaupungille, pääkaupungille, joka on se kaupunki joka niistä kaikista Suomen about 70 kaupungista on se suurin ja monipäisin. Helsingin kaupunki. The City of Helsinki. Maailman kuulu ja vieraiden suht äimänä lähestymä. Mutta emmeköhän häippäse pois poikkeen pois. Mahtanee olla että eksymme ajatuksiimme: minne seuraavaksi? Kun putkahdamme tunnelin päästä mahtanee olla että putkahdamme vaikkapa nyt Kuopioon seuraavaksi. Joo. Näköjään. Sitten alamme lumpsia ja lumpsutella ees taas: mikä ihme tämä oikein on. Minäpä kerron. Tämäkin on sellainen kaupunki joka osa Suomen eriverratonta kaupungistoa on. Kuopio. Näyteikkunoihinsa koottuna mittavasti myös täysin toisaalta haettuja hengentuotteita, kuten esimerkiksi julisteita. The Crow. Vahva kuvaus tumman kostajan mielen mualimoista. Korpuksi muunnuttuaan Jonathan alkaa uhmata metropolissa majailevaa rosvojoukkiota joka hänet oli listinyt ja ryöstänyt hältä tyttöystävänkin, jumazuikan huimaa toimintaa ja räjähtävän huippuspeektaakkelisia tuimia kohtauksia. Pääosan esittäjä kuoli kuvauxissa. Hän on oman aikansa myytti. Zankari. Tappelija. Neljä ja puoli tähteä. Suomalaisetkin saavat paljon tähtiä. Kuopioon lukeutuu monta suomalaistakin. Yhteensä väkeä hengittää jotain 85 000. Koko Suomi mukaanluettuna semmoset pontevat viis miljoonaa. Niistä jotain 51% naisia ja ne loput miehiä, jos ne jompaan kumpaan joutus jaottelemaan, mutta en tätäkään ole ite alkanut mitenkään tutkia kyllä, on olemassa valmista tietoa, onneksi, onneksi on vaikka mitä, postikin, eikä kovin kätkössä sekään onni, en tiedä mikä kätkössä, se mitä ei tiedä, mutta mikä, paljonko siinä onnea eväävää, ei siinä miesnaistilastossa kyllä tiimaakaan, siitä tarttu 51 ja 49 silmään, hetkeks, sitten oli jo jossain aivoissa, kyllä nekin ihmejuttuja, aivot, Savo jossa asun on aivojen muotoinen avaruudesta. Jos aivot laajentus kuin avaruus niin koskis. Suomi on avaruuden maa. Näytönsäästäjä on näytönsäästäjä, säästää näyttöä. Suomi - Suomi on yksi galaksin komeita kohtia, oma ilmentymänsä. Avaruus. Se on ei-kenenkään-maata. Olen pelannut Amigan PD-peliä Noman´s Land, mutta kokemuksestani ei ole apua seuraavaan lauseeseen. Suomi on maa. Suomi on rauhallinen maa, mutta tietenkin täällä kytee, ja on pamppuja ja sorkkarautoja ja myrkkyjäkin ja myrkyttäjiä, raiskaajia ja kärpäslätkiä ja kaikkia rikosmuotoja, saippuaista oopperaakin, mutta Suomi on rauhallinen maa. Ei ole maata jossa karmaisevinta olisi jonkun räjähtävä nauru. Mikronesiaankin mahtuu monta murhaajaa esimerkiksi. Kaikista leikkipuistoista yhdyttää ilkeyttä. Parempikin Suomi väkivallan osalta voisi olla. Niille jotka telkien seurassa kököttävät olisi pitänyt suoda paremmat oltavat, heidän päivien ja päivien ja päivien laatuaan pitänyt kohentaa. Etteivät he ois ottaneet vaiks stilettiä kaunoseen käteensä, jossa se pysyy, kun sormilla likistää, ja sittenpä onkin jo yksi askel otettu, ja voi olla että silläkin jo pitkälle pötkitään, ja vielä lipettiin ja livohkaankin, ja sitten kun ne siellä on niin en minä ainakaan tiedä missä, ja mitä tekisin, eessäin umpikujaa ja paiskaudun täysiä kohti ja päin ja läpiSuomi on avaruuden maa. Avaruus laajenee laajenemistaan ja laajentumistaan ja on jo kyllä ihan tarpeeks laaja, mutta ei auta jos sille kuiskaa: voisit kyllä jo lopettaa. Ei tartte mahtailla. Ja mistä sen tietää jos se onkin lopettannu. Ei se oo... Kyllä sen Arvi Lind ois kertonu. Siinä lähetyksessä vielä tai heti, tai ylimääräisenä. En tiedä. En tiedä avaruusasioista vähääkään. Ne kihoaa päähän kuin sperma kun niitä pohtii. En pohdi niitä. Pidän aivot maanpinnalla ihan. Suomi on maalaisjärjen maa. Ja savolaisen järjen. Meitä on moneen makuun. Minä maistun minulta. On Suomi stadilaisuudenkin maa. Jokainen koittaa olla kuin kotonaan siellä missä oleskelee tai on tai oleilee tai olemassa on tai koittaa olla. Minä olen Savossa omalla laillani. Suomen kartassa näen värejä ja muotoja. Nimiä. On Ivaloo ja Muonionjokea ja on Outokumpu ja Juojärvi ja Suolahti ja Kuortane ja Tikkakoskee, Kallavesi, on, ja Savonlinna, Vyborg, se ei ole Suomea, enää, mutta olipa kerran, oli aika jolloin oltiin Venäjän jonkun suurkunnan kirjoilla tosiaan, ja kerran Ruotsin ikeessä tai jossain, niin linnut sirpattivat hissan tunnilla, hissaa se oli kerran, joskus historiaa, enää ei sitäkään. Yritän oppia oppimaan muita kuin vanhoja kunnon peruskoulun värisuoran aineita. Yritän löytää Munapirtille, se oli jollain tunnilla hauskaa, Suomi Munapirtin maa, nyt kello 14.27 eikä se nyt niinkään hauskuttaisi se pirtti. POHJOIS-KARJALAN LÄÄNI. Merenkurkku. Se oli hupaisa yhdesti. Menettää hupaisuuttaan, kuivuu. Molemmista päistään. Umeå. Se on nyt niitä Ruotsin puolisia jo. å ei ole eikä Å Suomen kirjaimistoa, vai onko, onhan ne, Suomessa ån runsåin ja sånkåin jåukåin suomensvenskåå pårukkåå, ne taalaa jotain välimaastokieltä vähä, ei ole yhtään semmosta tuttua, vaikka niitä eikös joku 250 000 jopa ole, Vaasan seutuvilla useimmat. Luulen. Teuva, Eckerö, Utö. Loksa. Se on Viroa. Viro ei ole osa Suomea. Se on valtio. Molemmat ollaan. Moni suomalainen pitää Viroa tärkeänä paikkanaan. Norjakin Suomen naapurustoon lukeutuu, mutta ei kovin usein kukaan Haltiatunturilta sinne kylään tupsahda. Pilvettömällä säällä Haltin huipulta näkyy jäämeri. Suomi muotoutui aikanaan massiivisen jääpatjan mataessa muihin maisemiin. Keitele. Saimaa. Lähipäivinä Suomi kuuluu korkeapaineen keskukseen ja rintamia liikkuu lännen yli itään ja monin paikoin saadaan nauttia säästä. Kun suomineitoa ravistelee alaspäin - jostain syystä - äkkääkin kuinka sen nätin nätti pivo hämärästi alkaa vaikuttaa ojennettavalta ruusulta, kyllä, aivan, upotuore ruusu, ja nenä siitä juopuu, Suomi, Suomi, Suomen tuoksua. Suomi on yllätysten maa. Läpikäydessään Suomen karttaa tai Suomea ihkaterässä luonnossa on mahdollista väkevöityä näkemään ja kuuntelemaan mitä kukin kohta tullessaan tuo. Kaikenlaista löytyy kunhan antaa asioille semmosen oman aikansa esiin pyllähtää. Kohtaa kaiken moisia asioita. On kuin Suomi olisi myös musteläiskätestien kaltaiseen monitulkintaisuuteen yltävän potentiaalintäyteisyyden omaava ja samaan hätkäyttämiskykyyn kykenevän siemenen sisällään kantava maa. Olen kerran suorittanut/läpikäynyt aidon musteläiskätestin jossa 10 kertaa putkeen ilmesty samaa meikäläisen kummastelun eessä.
- hmmmm... luulin kyllä että nämä ois hiukka vaikeempia. Ihan selvästi löylyä.
- löylyä.
- ...löylyn höyryjähän siinä.
- löylyä?
- no. on siinä vähäniinku löylynlaista tuossa.
- ja tuossa.
- onko näissä kaikissa löylyä.
- tuolla.
- ootas. tuossa menee, ja tuonne - joo.
- Ai tässä tämä vai.
- niin. onko näitä vielä paljoo.
- Yks.
- anna tulla. joo. aika tyly testi. laita vaan se sama.