Oma taiteenlajinsa

Launtaina kävelin baariin, otin oluen, käppäilin ihmisiä vilisevään tilaan, huomasin naisen, katselin ympärilleni, ei näkynyt oikein mitään, katsoin naista, se katsoi minua, minä katsoin sitä, minä katsoin häntä, hän katsoi minua, mietin sekunnin, menin juttelemaan.

- Ootko sinä jo kaheksantoista..?

Ihan hyvin lenteli Cocky&Funny (=oikea asenne). Parhaita paloja:

- Siis jopa minua enemmän ahdistelee? (kertoi jostain ukosta joka seuraa ympäriinsä ja kutsui sitä ahdistelijaksi)
- Eikö minusta muka näe mitä haluan..? (kertoi että siksi ei pidä siitä ukosta koska siitä näkee niin selvästi että se vain haluaa panna)
- Mikä päivä tänään on..?

Ehkä 20-30 minsaa juteltiin ja sitte se alkoi lähdellä kaverinsa kanssa, taisi siinä jo valomerkkikin lähestyä. Kysyin käyttääkö se Meseä. Ei kuulema, ei tietokonetta ole. Sitten alkaa hivuttautua muualle, tai ehkä yhden hitaan askelen ottaa.

- No voin minä numeros ottaa jos haluat antaa.

Tekstasin tossa 15:45 about. Kyllä meni vartti melkein siihen tekstariin. Eka kerta sitten... ööh... Siis itse en antanut numeroani eli mun vastuulla aloite. Viimeksi ehkä 2v sitten kesällä olin samassa tilanteessa. Pitäs ottaa talteen että mitä sillon tulee tekstattua. Joo oli hauska nähä lauantaina ja ööh.. Ei sitä oikein muista että mitä niihin tulee suollettua.

Ei ole vielä vastannut. Noin 60% on ottanut yhteyttä jos olen antanut numeroni tai mese-osotteeni tai jos olen itse ottanut yhteyttä naisen antamaan numeroon. Ehkä tämän kanssa vähän todennäköisempää, 84,3% tms.

Vaikka mitäpä sitä turhia ottamaan paineita. Kyllä sen verran tutustuin että en pidä kovin realistisena vaihtoehtona minkäänlaista romanttisen tapaista herumista tai lirumista. Just sellanen about että voi kerran käydä parit hampurilaiset mättämässä naamaan ja jutella säästä. Mut on sekin jotain. Tai jopa suht paljon, jos miettii että baarin kautta tutustun alle yhteen naiseen vuodessa silleen että selvinkin päin nähdään. Että osaan kyllä baarin suhteen olla hyvin vähään tyytyväinen. Monesti jo se että Nokia vilkkuu ja kilahtaa saa meitsin ryntäämään viinikellariin samppanjoita valkkailemaan.

Tai oikeastaanhan jo se että baarissa tulee ohimennen nähtyä sekunnin verran kaukana hämärässä joku ketä muistaa ajatella seuraavana aamuna että olipas siellä yks kiinnostava nainen edes jossain on paremmin kuin keskivertobaari-iltana, ainakin melkein. Tuo, ja se ettei ole vitunmoinen krapula, eikä kaulaliina hävinnyt, onkin sitten jo parin hymyn arvoinen paikka.