Oodi jääkaapinovelle

Minulla ei ollut koskaan ollut jääkaappimagneettia.
Muilla olen nähnyt jääkaappien ovissa vaikka mitä,
lukujärjestyksiä, työlistoja, reseptejä, pizzerian mainoksia.
Mutta kun sattumalta näin sinun kuvasi
digibokseista kertovan jutun vierellä, ilmaisjakelulehdessä,
ajattelin, ja tiesin, että voisin tehdä jotain itselleni uutta.
Seuratessani paperin repaleisen reunan kiertymistä kuvasi ympärille
muistelen kuinka kohtasin sinut ensi kerran.
Oli kuulas syyslauantai ja olin nähnyt kiinnostavan mainoksen,
ja saanut ennen sählyä kaverin kuskaamaan minut Giganttiin.
Kohta jostain ilmestyit sinä, ja
vaikka olin jo löytänyt pirtelökoneeni,
kyselin sinulta kahvinkeittimistä, espressolaitteista,
luxus-kahvinkeittimistä (ja muusta mistä tiesin etten vielä tarvitsisi),
vain koska pidin äänestäsi, äänensävystäsi,
katseestasi, katseensävystäsi, sinun sävystäsi.
Nyt minulla on espressokeitin, valitsin synttärilahjakseni.
Sinä olet muuttanut etäälle kauas etelään.
Näin sinua kesällä vielä kerran, terassilla istuit, istuin, istuimme,
sinun siiderissä jääkuutioiden kulmikkaat muodot, taustallaan
solakat sormesi, soikeat kyntesi,
olit niin ajatuksissasi, katselin vaaleanpunaisen pillisi pehmeää kolinaa.
Vähän aikaa sitten hain Tiimarista juuri ennen sulkemisaikaa
sydän-magneetin,
äsken asetin lehtileikkeen keskelle valkeutta.
En tiedä missä olet ja mitä teet,
ehkä en enää koskaan kuule sinusta mitään, kuka sen tietää.
Ei se mitään.
Tahdoin silti sinut lähelle minun maitoa, hilloja, makkaroita.