SDP:n rökelepommin syvin keveys vol 1

WTF. Päivää ennen vaaleja SDP:n ykkösjehu Eero Heinäluoma esiintyy suorassa lähetyksessä miljoonalle katsojalle Rubenia vastapäätä ja vastaa huonoimman puolensa olevan huumorintajun puute. WTTF?!

Suomalaiselle huumorintaju on sydämen asia. Koti, uskonto ja huumorintaju on sellainen Pyhän kolmiyhtenäisyyden mantra että poliitikolle vaalia edeltävänä iltana sanoa televisiossa suoraan olevansa huumorintajurajoittunut on sama kuin ampuisi itseään jalkaan vesipyssyllä joka on täytetty Prinssi Eversti -hunajaviskiliköörillä ja odottaisi että kansa tulee nuolemaan varpaanvälit. Ei. Ei ei ei ei ei. Miksi? What were you thinking? Duud. No no no! Miksi piti olla niin rehellinen. Yök. Heti rupesi tekemään mieli sankoa. Olisit nyt Eero vähän laittanut kermakuorrutetta vastaukseesi. Jotain. Kääk! Ei noin...

Eero, sinulla on ollut jäyhän miehen maine jo kauan, mutta sentään joku toivo on leijunut ilmassa, että sisälläsi saattaisi piillä jotain hersyvää joviaalisuutta tai lutuista lupsakkuutta; nyt menit ja huitaisit sivuun viimeisenkin kalterin salaperäisyyden haarniskakypärän maskista, ja tuijotit kansaa naama peruslukemilla. Monet SDP-fanit varmasti meinasivat tukehtua kaljaansa. He olivat jo suunnitelleet miten kiskovat loppuillan mäyräkoiraa naamariin ja seuraavana aamuna aloittelevat krapulan loiventamisen vanhalla kunnon "kalsarikänni" taktiikalla - vetämällä six packia kitaan sohvan pohjalta Turhapuroille naureskellen. Sitten illemmalla räntäsateen lakattua marssivat äänestyskoppiin tuikkaamaan sen ratkaisevan äänen SDP:lle.

Niin moni joutui nyt pettymään vuoksesi Eero, niin moni oli jo säätänyt pelikorttinsa SDP-klaanin värisiksi, niin moni joutui nyt miettimään pelimerkkinsä uusiksi. Viimeinen pisara oli saavutettu, kipukynnys ylitetty turvan mitalla, ylitetty kalkkiviivat marssissa johon ensimmäiset lähtölaukaukset ampui eräs nimeltämainitsematon Luhtasen Leena, kauan kauan sitten, eikä edes omatoimisesti, vaan eräät lumihiutaleet vaan sattuivat laskeutumaan sellaiselle kohdalle universumia, että joskus, lähes vääjäämättä, ne alkaisivat vyöryä liikkeelle, kunnes muodostuisi, vähä vähältä pallo, joka kierros kerrallaan pyörisi ja rullaisi, kuin magneetin lailla imeytyisi kohti päätepistettään.

Varmasti lauantaina 17:äs maaliskuuta about 24 tuntia ennen vaalikoppien sulkeutumista Eero sinun huumorintajuvastauksen jälkeen moni mietti että mitäs nyt... Hmm.. Pää kelasi eri vaihtoehtoja. SDP... Hmm... Tajuntaan iskeytyy kuin salama kirkkaasta lumipallosta etelä-pakilaisen huoltoaseman pöydän alus. 980 euroa seteleinä sujahtamassa kädestä toiseen. Right thurr, siellä se tapahtui, siihen hetkeen sielun silmät jumittuu pauselle. Sitten mieleen iskeytyy sana oikeusministeri. Mieleen iskeytyy kuitenkin ennen kaikkea ei se mitä tapahtui, silloin joskus, vaan mitä viime päivinä oli tapahtunut. Epätoivoinen viivätystaistelu talvitakkiin linnoittautuneena. Se mitä sanotaan, ja miten sanotaan, miten käyttäydytään, ja miten suhtaudutaan niihin ketkä haluaisivat että jotain sanottaisiin. Tästä kardinaalitupelluksesta mieli ei pääse yli eikä ympäri. Edes David Blain ja David Hasselhoff ja Joukahainen yhdessä eivät voisi laulaa SDP:tä tästä suosta. Mieli miettii mitä, ketä, kuka. Äänestänkö puoluetta jonka johdossa on äijä jolta puuttuu huumorintaju. Vai... Vai miestä jolla on autotallissaan Jaguar, tai on ainakin joskus ollut. Alan Parsons Projectin Sirius alkaa soida korvissa. Taivaanrannasta rullaluistelee tuoppi kädessään, tippaakaan hukkaamatta, varmoin ja päättäväisin potkuin, puolivallaton toivon pilkkeen kare suupielessään, Sauli.

Ja valinta on tehty.