Sekalaisia runoja

Jalat ja kädet (24.8.99)

Eilen KKK-marketissa, siinä vielä kevyesti ennen sulkemisaikaa,
muualla ympäriinsä kaupungin nurkissa Arvi Lind
ehkä jo kotimaan uutisissa, tiesin että sääkin multa jäis,
olin harkinnut syvästi teepussejani,
sitten liityin jonoon.
Siinä edelläni tyttö, lippispäinen,
letti helppo ja kiva,
se tyttö näytti ala-asteen kokoiselta eikä muita ollut,
varmaan koko kaupassa.
Ainutta tiskiä oli hoitamassa mies.
Tarkistin kauanko saisin venata puolen sekan
katsekontaktia sen kanssa, silmäsin hihnalle.
Pikkuhousun suojapakkaus. Ei muuta.
Yks ultranormaali pikkuhousunsuojapakkaus.
Turkoosin värinen, tosi tyynellä lailla,
kiilteli vetelästi kaupan korkeiden säleputkivalojen alla.
Kohtalaisen iso pakkaus oikeastaan,
ehkä säästövaihtoehto.
Minulla oli 20 kappaleen ruusunmarjat
ja olimme viimeiset asiakkaat,
tuntui siltä vaikka ehkä oli vartti paikkojen sulkemiseen.
Turkoosi pakkaus piippas myyjän viitsien alitse.
Ja sitten vaan rahoja ja kaikkea normaalia.
Mutta luulin että tyttö ei muuta kuin ojentas ja
oottas vaihtokolikoita ja kaappais paketinkin ja häipys vaan.
Miten se osas vilkasta minuun.
Ehkä jopa katsoi minua silmiini.
Miks siitä tuli niin hyvä olo.
Se otti vastaan kuitin ja pari kolikkoa,
nosti paketin ja lähti katoamaan rauhallisesti
ovia kohti.
Tulin miehen eteen, selkäni takana
se tyttö asteli pehmeästi,
ei montaa lenkkarin läpsettä erottunut,
peittyi minun asioihin,
piippeihin, kolikoihin, kuitin kitinään, kiitoksiin.
Irtosin kävelemään, tyttöä ei näkynyt.

Saavun ovista auringon säteitä
unohtavan asfaltin hämyyn ja tyhjyyteen.
Otan suuntani ja alan mennä kotiin.
Ajattelen asennetta.
Ajattelen mitä voin, askelteni yllä
hämärä ilma ja outo tyytyväisyys seuraa mukana
kun tulen kadunkulmista ja suojateistä
ja kuljen rakennusten välistä ja ikkunoiden alta,
käsien vierestä, logojen, pysäköintimittareiden,
ajattelen vain lippispäistä jolla ei ollut lompakkoa.
Tyttöä joka vilkaisi,
vai oliko se sille tarkistus,
vai koe, tai mitä.
Verkkaripuvussa, just semmosissa vaatteissa mitä
näkee Poliisi-tv:ssä kun siellä on epävarmoja sällejä
osottelemassa katkastulla pumpparilla pöydän taa
pankissa tai koruliikkeessä.
Poliisi sitten löytää jostain verkkarit,
eikä niistä löydy edes HAISTA PASKA tussilla hutaistuna.
Ehkä se tyttö joskus haluaa toisenlaisia vaatteita,
ei sillä oo vielä ketään ketä sen pitää houkutella
eikä mitään mille sen pitää osottaa olevasa tietynlainen.
Se ei oo vielä tietynlainen.
Se on kai sille tosi hyvä.
Miten se silleen kahto.
Varmaanki hiukka toisenluontonen kuin minä,
joka edes viinaa en uskaltas kävästä ostamassa nyt kun vois.
En helvetti uskaltas.

Tee käy yhä selvemmin vaativammaksi kohinaksi,
siinä yllä tajuan että äidiltä ne taitaa juuri olla loppuneet.
Tai että,
niitä ei enää, tule, ole,
eikun tapahdu. Ei tapahdu.
En puristelisi enää äkkiä tulikuumaa
teepussia ja kiepauttaisi nopsasti
kämmen allaan tiskialtaan roskapussiin
josta pilkistelis niitä melko turkooseja roskia,
joista näkisin ja muistasin taas että äitillä
on semmosia, ja maailmassa naisia ja miehiä,
miettisin vähän sitä että lapsia syntyy,
sitä kun joskus näin paksun verisen vaipan likoamassa
vessanpöntössä kymmenien tumppien ja tuhkan seassa.
Melkein tuli semmonen olo että pitäs jotain pelastaa.
Havahdun ja otan kattilan liedeltä,
naksautan virran pois, hiukseni ja kasvoni
ihan höyrystä pehmoisat.
Alan nojailla tiskipöytään.
Kun kuukautisia ei enää tule,
se on varmaan outoa,
siitä ei Jeesuskaan yrittäs vääntää sopivaa vertausta.
Ja kai se tarkottaa että
ei irtoaisi munasolujakaan varmaan,
ei kai syntyisikään, ilmestyisi, jotain.
Se on iso asia.
Joku niistä - muutamasta tuhannesta -
siinä jossain keskivaiheilla,
se jonka ympärille aloin paisua,
tai venyä siitä, tai sen avulla muodostua,
no siitä vaan olevaksi muutakin kuin semmonen,
sitten kun tapahtu, varmaan jossain mökissä,
ehkä sillon juhannuksena 1978
kun Argentiina voitti Länsi-Saksaa.
TV:ssä pelasivat ja juoksivat,
ehkä isä oli Argentiinan puolella.
Ei arvannut paljon mitään.
Jotenkin vaan sitä kautta,
löytää olevansa joku,
katselee teelusikkaa omanlaisissa sormissaan,
on tietynlaisessa keittiössä tuumimassa,
ruusunmarjaa, vai
sittenkinkö tavallinen Lipton?

Gurun kertomaa (12.6.01)

Irtokarkkeja kauhoessa
tulisi pitää mielessä
pari olennaista seikkaa.
Mustien määrä 35-45%.
Joitain johtotähtiä
kulmakiviksi 6-7 kpl,
muita yhdestä viiteen,
mutta ihan huonoimpia
ei tietenkään
ehkä lainkaan.
Ja on syytä varoa
ettei pussin
paino heiluisi
jossain miljoonan tietämillä.

Vittuun täältä (13.7.01)

- Kohta minä joudun häätämään sinut täältä.
Katoin kuinka se veisti Edamista palasia
reikäleivän sivuille.
Siis tässäkö on/ois
ihminen..?
Kohta minä katselen sitä puremassa hampaillaan
paloja irti leivästä.
No sitten jo olen melkein muualla sieltä pois.
- Osaat varmaan ite ulos.
Vielä vaan nämä nauhat,
en laita ees kunnolla. Mietin.
Potrettien väet ei minun eessä eläs.
Törkkään oven ja niin olen rappukäytävässä
nostamassa Nokiaa taskusta.

Poistatko?
AURA

OK

Kedolla (15.7.01)

kedolle
ruohoa
raikas ilma
mennään
sinut tainnoksiin
herättänyt
rakastavansa
pensaita, mustaa,
varuillaan,
sydämen tuoksuranta.
vetää sitä sieraimiinsa

Sininen (31.7.01)

pilviä suomalaisia
pilviä tuuli
suomalainen
tuuli aallot uljas
koivu
suomalaiset
banaanimehua
kukan mönkijöiden
ininä
veneet lokkeja
ilo

Silmät ja korvat (13.10.01)

Sinun nimellä levänneet kyynelet
väpätyttävät sälekaihdinten harmaan turkooseja
koivukehojen varjoja.

Auton rengas hiipuu etäisyyteen.
Moottori ohittaa kadun.

Kaikki verhot ovat jähmettyneinä.
Joku hakkaa mattoon
ja joku ohjaa lentokonetta yli kaupungin.

Iso kahviläiskä jäykistynyt lakanaan,
kymmeniä voikukkia.

Ovi aukaistaan,
ovi menee kiinni.

Kuka se oli.