Blogi

Miten ihmeessä tunnetilat voivat vaihdella näin äkillisesti ja voimakkaasti? Viimeinen viikko on mennyt melkoisessa epätoivon ahjossa, ja nyt, ykskaks, tuntuu kuin olisi ottanut jonkun ihmeellisen onnellisuuspillerin! Onkohan tässä nyt käymässä niin, että viimeinenkin järjenripe alkaa kaikota?

Eräs läheinen olento näytti minulle itsessäni olevan, todella kipeän paikan. Pelästyttiin reaktiota molemmat, enemmän kuitenkin minä. Toinen pyyteli anteeksi, minä kiitin tarkkanäköisyydestä ja siitä että edes välittää katsoa. Aina jaksaa yllättyä siitä miten hyvin mieli vetää peittoa kaikkien kipeiden ja aitojen asioiden päälle, lempeästi kuiskutellen ohjaa kiinnittämään huomiota johonkin vähemmän tärkeään.
Hirvittävää huomata, miten sanat: ”hyvä ihminen olet, riittävän hyvä” voi saada aikaan reaktion jossa huomaakin ajattelevansa, ettei tuo pidä paikkaansa!

Jotenkin sellainen toisten ihmisten syyttely asioista, jotka ovat omalla työlistalla ”Minän” kohdalla, tuntuu olevan pelin henki. Jos syyllistä etsitään, (parisuhteissa) pelkästään toisen syyttäminen, tai pelkästään itsensä syyttäminen on kuitenkin aina vain puoli totuutta. Pettynyt, surullinen, vaiheessa, eksynyt; miksi ei? Vihainen, syyttävä, loukkaava, kylmä; miksi ihmeessä? Ensimmäisissä neljässä objekti olen Minä, Seuraavissa Sinä. Minun työlistaani kuuluu vain Minä. Ja minä olen ihan hyvä ihminen. Riittävän hyvä.

No niin, känniläppää! Nyt yöllä kelauttaa kaveruus-suhteet. Miten voi erottaa kaverin joka on toista sukupuolta, kaverista joka on toista sukupuolta ja haluaa panna? Yllättäen tämä ei olekaan niin helppoa, moni tyyppi tekeytyy joksikin mitä ei ole... Aikana jolloin kaveruus punnitaan kullassa tämä ei liene helpoa.

Pakko sanoa että, uskoa horjuttaa entisestään se, että pari työtoveria (joita siis pidin ihan vaan työkavereina) Pyrki aika aktiivisesti mun kanssa samaan paikkaan yöksi. Tyypeillä siis on perhettä ja kaikkea. Tämä vaan vahvistaa sitä näkemystä että maailma on täynnä rumuutta ja muuta raaakuutta. Teitysti kieltäydyin kunniasta mutta silti päässäni pyöri ex-tyttöystäväni sanat viimeisimmässä kirjoitelmassaan; "olen yllättynyt miten paljon ihmiset ovat kiinnostuneita minusta, enkä siis tarkoita ihmisiä jotka haluavat mua, vaan muitakin". Aika karua. Välillä kelailen että voikohan musta edes tykätä tyyppinä.

Kävinpäs tiistaina illalla tervehtimässä Äiti Ammaa, haukkukaa hipiksi jos tahdotte. Tilaisuus kaapelitehtaalla oli hypnoottinen, lähes psykedeelinen, kaikkine chanttaavine munkkeineen ja meditaatiotuokioineen. Olin paikalla yö puoli kahteen asti. Harvoin eksyy joukkoon jossa on niin hyvät energiat kuin siellä oli; rauhallisia hymyileviä ihmisiä, hyvää kasvisruokaa ja yllättäen paljon tuttuja tyyppejä. Mikäs siinä ollessa, Amman hymyilevien kasvojen ja valon paistatuksessa.

Olen huomannut etten oikein uskalla puhua kokemuksesta monenkaan ihmisen kanssa, pelkään että minut tuomitaan kahjoksi. Normien tiukkuus ei kuitenkaan vähennä omaa subjektiivista kokemustani vähääkään. Oli sitten kyseessä hypnoosi, suggestio, massahurmaus tai Jumalainen energia, koin jotain selkeästi hyvää ja positiivista. Kokemus auttaa varmasti jaksamaan pimeän ja kylmän syksyn paremmin.

Lauantaina pääsee mökkeilemään, jee.

Ehkä pikemminkin mitä tunsin tänään. Nurkan takana on ihan selvästi ymmärrys elämän tahdista. Hirvittävän "elämä tapahtuu nyt - ja minun pitää tapahtua myös"- puuskan kourissa pari viikkoa eläneenä havahdun yht`äkkiä ajatukseen ettei tässä nyt mikään kiire olekaan. Aidot olennot,tapahtumat ja tunteet eivät juuri minun hötkyilystäni välitä- niillä kun on oma rytminsä. Ikäänkuin voisin henkeäni pidättämällä saada itseni kasvamaan, ymmärtämään. Asioihin, joihin ei muuten voi vaikuttaa, voi vaikuttaa omalla suhtautumisellaan.

Todella usein minusta tuntuu että kaikki ihmiset ympärilläni ovat ymmärtäneet monet asiat ennen minua, viisaita ihmisiä on vaan niin paljon. Tämä varmasti kertoo huomattavan paljon enemmän minusta kuin muista olennoista ympärilläni. Toivottavasti pääsen huomenna katsomaan Ammaa.