Blogi

Palasin muutama viikko sitten kahden ja puolen kuukauden repumatkalta kaakkois-aasiasta. Reissu oli monessakin mielessä ymmärrystä lisäävä, tosin mieleeni kuitenkin jäi pääosin tuttuuden tunne, jonka koin matkallani. Jos ei oteta lukuun turistiväsymyksen kourissa taistelevia massapaikkoja (joita vältin kuin ruttoa), ihmisten läsnäolon taito oli aivan uskomaton. Avoimuus, koskettaminen, toisen ihmisen huomioon ottaminen sekä silmiin katsominen ensin hämmensi, sitten lämmitti sydäntä ja lopulta tuntui niin oudon tutulta, että välillä sydän tuntui nyrjähtävän.

Olen aina halaillut ystäviäni, kavereitani ja joskus jopa työtovereitani. Välillä tunnen oloni todella typeräksi kun huomaan että olen vahingossa ylittänyt jonkun soveliaisuuden rajan menemällä liian lähelle. Pitäisi aina muistaa lyöntietäisyys plus kirveen mitta, jos nyt ei sisaruksia olla. Niille ei tarvitse laskea kirveenmittaa.

Yhteisöllisyys tuntuu myös olevan aivan käsittämättömän erilaista tuollapäin maailmaa. Kun kaaduin mopolla Vietnamissa, ensimmäinen ihminen joka tuli tiellä vastaan pakeroi käteni ja jalkani läheisestä majatalosta hakemillaan sidetarpeilla. Mitenhän Suomessa toimittaisiin?

Toisaalta sitä ei toivoisi Suomeen sellaisia kärsimyksiä jotka ovat saaneet nämä ihmiset ajattelemaan myös muita ihmisiä. Sellaisia kärsimyksiä kuten Pol potin hirmuhallinto, nälkä, jano, parannettavat sairaudet joihin kuollaan yms. Onko tosiaan niin että vasta itse koettuaan rankkoja asioita ja niihin apua saatuaan, ihminen kykenee itse tuottamaan luonnostaan empaattisia tekoja ja tuntemuksia.

P.s. Silmiin katsominen voi joskus olla piristävää, ihan vaikka vastaantulevan ihmisen kohdalla. Kantsii kokeilla :) <3

Karma strikes back. Nyt on niin huono olla, että jokainen minuutti tuntuu aivan helvetin pitkältä ajalta. Tekisin mitä vain että saisin tämän tunteen pois, mutta kai se on vaan lusittava. En ole ollut mustasukkainen kertaakaan viimeisen puolen vuoden aikana, nyt tuntuu että hukun tähän tunteeseen. Kukaan ei ole tehnyt mitään väärää, minusta vain tuntuu että luottamukseni on petetty. Yhtäkkiä kaikki epävarmuus ja kipu tulee silmille hyökyaallon lailla.

Haluaisin jatkaa suhdetta jossa olen ollut onnellisempi kuin ikinä elämässäni, en kuitenkaan tiedä miten se on mahdollista jos jokainen toisen sana ja ele herättää epäilyn. Ja ne mielikuvat!! Ah, miten hirvittävän repiviä ja pahan mielen aiheuttavia ne ovatkaan! Tekisi mieli oksentaa (itseasiassa tein niin, ei helpottanut).

Ei auta edes se, että ymmärrän ylireagoivani pahasti ja että ymmärrän käyttäytyväni kuin kuusivuotias. En vain yksinkertaisesti mahda tälle tunteelle mitään! Pelkään valtavasti että se menee ohi vasta kuukausien päästä, sitten on jo liian myöhäistä, ainakin suhteen kannalta.

Näillä mennään, hengenveto kerrallaan.

"Yö on ohi,
paistakoon aurinko!"

Neiti kevät on siis saapunut kallion kaduille, samalla se on löytänyt tiensä myös sydämeeni. Aamun tunnelmaan toi valtavan ristiriidan oma tyytyväisyys ja ilo hengittäessäni kevään henkeä, vastassaan valtavan mittainen ruokajono Hesarin kulmalla. Ne jonot tulevat pitenemään epävakaan taloustilanteen myötä moninkertaisiksi. Teki mieli mennä kädestä pitäen sanomaan kiitokset ruoan jakajille, mutta kissa kiitoksella elää. Toiminta on taikasana, ryhdyn siis lahjoittajaksi.

Ehkä jokaiselle ihmiselle tekisi ihan hyvää käväistä katsomassa minkälaista porukkaa siellä jonossa näinä päivinä on, kallion Pertsa ja Kale ovat saaneet seurakseen kotiäitejä lastensa kanssa, sekä köyhistä köyhimpiä: opiskelijoita. Vaikea käsittää miten moni asunnoton mielenterveysongelmainen jää vielä vaille apua.

Hyvää päivänjatkoa kaikille, paitsi teille, jotka ette tee asioille mitään. Teille paskaa päivänjatkoa. (lainattu Pasila-ohjelmasta)

Niinkuin sanonta kuuluu: mitä pimeämpi yö, sen kirkkaampi aamu.

Sain tietää että vanha ystävä oli tehnyt päätöksen jatkaa seuraavalle olemisen tasolle. Jos kerran uskon että jokaisella on oikeus se päätös tehdä, minkä ihmeen vuoksi se tuntuu näin pahalta?

"Minä kuolin mutta sinä elät
ja tuuli valittaa ja itkee
huojuttaa taloa ja metsää

Ei joka honkaa yksitellen
vaan koko männikköä ravistellen
Etäiseen horisonttiin saakka

Kuin peilityynen meren pinnalla
kiusaisi poukamassa purjeita
eikä se uhmaillakseen puhalla

Ei sokeasti raivon vallassa
ikävää täynnä on sen tarina
se etsii etsimistään sanoja
yötäsi varten kehtolaulua"

Nuku hyvin,rakas ystävä.

Tulkaa, hyvät ihmiset
ja naurakaa ääneen
täyttäkää hiljainen huone
nyt juodaan malja merkiksi

Eläköön mitkä juhlat
suokaa nämä kyyneleet anteeksi
pois,pyyhin pois ne mun silmistäni
pois.

Me tanssimme päällä raunioiden
sillä kuollut on rakkauteni
kuollut on rakkaus.
vaaletkoon loiste aurinkojen, sillä
kuollut on rakkauteni
eläköön
eläköön
eläköön.

Minut viekää
toiseen kaupunkiin
siellä iloitsematta
lakaisen muistoni sinusta.

Viekää tähdet helvettiin
niiden vaimea loiste
ei enää liikuta minua
pois, pois, viekää silmistäni pois.

Jos tapa, jolla uusivuosi vietetään kuvastaa tulevaa vuotta, mun vuodestani tulee kerrassaan ihana. Vietin vuodenvaihteen pikkuinen poika sylissäni joka väänsi vuoden 2009 kunniaksi erittäin massiiviset paskat. Kummipoika, 4kk, siinä äkisti otsasuoni pullottaen terveiset maailman menosta, ymmärtäen oleellisen niin paljon paremmin kuin ympärillään olevat ilotulituksia ihmettelvät aikuiset olennot.

Paras uusivuosi varmaan ikinä, tuntui kuin olisi ollut perheen kanssa (siis sellaisen oikean perheen, jonka kanssa ei ole ahdistavaa olla). Saunottiin, juotiin pari kaljaa ja soitettiin ja laulettiin. Jostain syystä noita alle vuoden ikäisiä pikkuisia on minun elämääni tullut viime aikoina paljon. Lapset on vaan NIIN siistejä, ne kun eivät pelaile eivätkä kisaile.

Suhdekelojakin tuli pyöriteltyä eilen, teemana oli kysymys "miksi kieltää kumppaniltaan mitään?". Enpä kaipaa edellistä suhdettani, jos tätä pohditaan. En tiedä missä vaiheessa hommat vääristyivät niin että exän kanssa meistä tuli toistemme tuomareita ja lakien säätelijöitä. Ihmetyttää itseäänkin nyt miten sekaisin sitä oli, kytättiin ja kontrolloitiin toisen menemisiä ja tekemisiä. Luotto ei vaan toiminut, se toki oli minun syytäni. Ei ikinä enää sellaista, minä teen omassa elämässäni mitä haluan, ja jos jollain on jotain sitä vastaan, se on hänen murheensa. What U see is what you get, mua on turha yrittää muuttaa miksikään mitä en ole.

Miten ihmeessä tunnetilat voivat vaihdella näin äkillisesti ja voimakkaasti? Viimeinen viikko on mennyt melkoisessa epätoivon ahjossa, ja nyt, ykskaks, tuntuu kuin olisi ottanut jonkun ihmeellisen onnellisuuspillerin! Onkohan tässä nyt käymässä niin, että viimeinenkin järjenripe alkaa kaikota?

Eräs läheinen olento näytti minulle itsessäni olevan, todella kipeän paikan. Pelästyttiin reaktiota molemmat, enemmän kuitenkin minä. Toinen pyyteli anteeksi, minä kiitin tarkkanäköisyydestä ja siitä että edes välittää katsoa. Aina jaksaa yllättyä siitä miten hyvin mieli vetää peittoa kaikkien kipeiden ja aitojen asioiden päälle, lempeästi kuiskutellen ohjaa kiinnittämään huomiota johonkin vähemmän tärkeään.
Hirvittävää huomata, miten sanat: ”hyvä ihminen olet, riittävän hyvä” voi saada aikaan reaktion jossa huomaakin ajattelevansa, ettei tuo pidä paikkaansa!

Jotenkin sellainen toisten ihmisten syyttely asioista, jotka ovat omalla työlistalla ”Minän” kohdalla, tuntuu olevan pelin henki. Jos syyllistä etsitään, (parisuhteissa) pelkästään toisen syyttäminen, tai pelkästään itsensä syyttäminen on kuitenkin aina vain puoli totuutta. Pettynyt, surullinen, vaiheessa, eksynyt; miksi ei? Vihainen, syyttävä, loukkaava, kylmä; miksi ihmeessä? Ensimmäisissä neljässä objekti olen Minä, Seuraavissa Sinä. Minun työlistaani kuuluu vain Minä. Ja minä olen ihan hyvä ihminen. Riittävän hyvä.

No niin, känniläppää! Nyt yöllä kelauttaa kaveruus-suhteet. Miten voi erottaa kaverin joka on toista sukupuolta, kaverista joka on toista sukupuolta ja haluaa panna? Yllättäen tämä ei olekaan niin helppoa, moni tyyppi tekeytyy joksikin mitä ei ole... Aikana jolloin kaveruus punnitaan kullassa tämä ei liene helpoa.

Pakko sanoa että, uskoa horjuttaa entisestään se, että pari työtoveria (joita siis pidin ihan vaan työkavereina) Pyrki aika aktiivisesti mun kanssa samaan paikkaan yöksi. Tyypeillä siis on perhettä ja kaikkea. Tämä vaan vahvistaa sitä näkemystä että maailma on täynnä rumuutta ja muuta raaakuutta. Teitysti kieltäydyin kunniasta mutta silti päässäni pyöri ex-tyttöystäväni sanat viimeisimmässä kirjoitelmassaan; "olen yllättynyt miten paljon ihmiset ovat kiinnostuneita minusta, enkä siis tarkoita ihmisiä jotka haluavat mua, vaan muitakin". Aika karua. Välillä kelailen että voikohan musta edes tykätä tyyppinä.

Kävinpäs tiistaina illalla tervehtimässä Äiti Ammaa, haukkukaa hipiksi jos tahdotte. Tilaisuus kaapelitehtaalla oli hypnoottinen, lähes psykedeelinen, kaikkine chanttaavine munkkeineen ja meditaatiotuokioineen. Olin paikalla yö puoli kahteen asti. Harvoin eksyy joukkoon jossa on niin hyvät energiat kuin siellä oli; rauhallisia hymyileviä ihmisiä, hyvää kasvisruokaa ja yllättäen paljon tuttuja tyyppejä. Mikäs siinä ollessa, Amman hymyilevien kasvojen ja valon paistatuksessa.

Olen huomannut etten oikein uskalla puhua kokemuksesta monenkaan ihmisen kanssa, pelkään että minut tuomitaan kahjoksi. Normien tiukkuus ei kuitenkaan vähennä omaa subjektiivista kokemustani vähääkään. Oli sitten kyseessä hypnoosi, suggestio, massahurmaus tai Jumalainen energia, koin jotain selkeästi hyvää ja positiivista. Kokemus auttaa varmasti jaksamaan pimeän ja kylmän syksyn paremmin.

Lauantaina pääsee mökkeilemään, jee.

Ehkä pikemminkin mitä tunsin tänään. Nurkan takana on ihan selvästi ymmärrys elämän tahdista. Hirvittävän "elämä tapahtuu nyt - ja minun pitää tapahtua myös"- puuskan kourissa pari viikkoa eläneenä havahdun yht`äkkiä ajatukseen ettei tässä nyt mikään kiire olekaan. Aidot olennot,tapahtumat ja tunteet eivät juuri minun hötkyilystäni välitä- niillä kun on oma rytminsä. Ikäänkuin voisin henkeäni pidättämällä saada itseni kasvamaan, ymmärtämään. Asioihin, joihin ei muuten voi vaikuttaa, voi vaikuttaa omalla suhtautumisellaan.

Todella usein minusta tuntuu että kaikki ihmiset ympärilläni ovat ymmärtäneet monet asiat ennen minua, viisaita ihmisiä on vaan niin paljon. Tämä varmasti kertoo huomattavan paljon enemmän minusta kuin muista olennoista ympärilläni. Toivottavasti pääsen huomenna katsomaan Ammaa.