Blogi

Mitä ajattelin tänään  1

Miksi, oi miksi.

Perjantaina: maltillista oluenjuontia, saunaa ja hyvää meininkiä. Kitaransoittoa hyvässä pössiksessä- ihan ok. Aamulla: I feel Grrrrreat!

Lauantaina: Punaviiniä, olutta, häröilyä, laulamista ja Kurtin kuolonkorinaa. Filosofiaa ja elämänmakua. - semi ok. aamulla: Karvaset hampaat

Sunnuntaina: Kaljaa ja punkkua ja pari tiukkaa. Aamuneljältä nukkumaan. Kiukkuista vieraiden ihmisten arvojen mollausta ja ymmärtämättömyyttä toista ihmistä kohtaan.- Hiuka paha. aamulla: Ei vittu,töihin särkenä.

Tänään. Tajusin Prahan pikkujouluissa ettei tämä nyt mene ihan niinkuin pitää. Kotona. Hiljaista. Ikävä. aamulla: Pelottaa. Miksi oi miksi?


Mitä ajattelin tänään.  2

Näin aamulla työmatkalla pulun, jonka jalkaan oli tarttunut purukumi. Purukumi oli kovettunut pulu paran jalan ympärille pakottaen sen jalan ikäänkuin koukkuun. Katsoessani tuota lintupolon linkutusta, ajattelin että pystyn melkein samaistumaan siihen.

Nautin uudesta vapaudestani ylettömästi, jopa putkiremontin mukanaan tuoma askeettisuus tuntuu hyvälle. Elämä on aivan toisenlaista nyt, kuin muutama viikko sitten. Omituisia kahvillakäyntiaikoja, tyyppejä joita ei ole nähnyt pitkään aikaan. Juopottelua aamuun asti ja energian vaihtoa hyvässä ja pahassa. Oman mausteensa tosiaan kaikkeen tuo se että joutuu pummailemaan pesumahdollisuuksia kavereilta ja sukulaisilta.

Kuitenkin jos sanoisin etten ole surullinen, valehtelisin. Teen luopumistyötä- en ainoastaan suhteesta vaan ihmisestä. On paljon raskaampaa luopua kokonaisesta olennosta, kuin vain vaihtaa entisen kumppanin titteli avovaimosta vaikkapa hyvänpäivän tutuksi. Tilanne on se ettei voi edes tekstiviestiä laittaa. Ihan kuin yhtäkkiä voisi kytkintä painamalla saada koko ihmisen katoamaan.

Loppuvuosi menee sitten näissä merkeissä, jalka purkan rampauttamana nilkuttaen eteenpäin. Onneksi siivet toimii.



Mitä ajattelin tänään  1

"eniten ruiskuhuumeidenkäyttäjiä pelkäävät, sekä heille tarkoitettuja palveluita vastustavat keski-ikäiset naiset jotka asuvat keskisuomessa eivätkä koskaan ole huumeita tai niiden käyttäjiä nähneetkään."

Keskeltä on ilmeisen pitkä matka marginaaliin. Silti marginaalissakin löyty tietämättömyyttä ja ennakkoluuloja. Olin lievästi sanottuna yllättynyt huomattuani että vallatulla talolla joka sijaitsi elimäenkadulla (Tästä on jo aikaa) oli lappu asioista joita siellä EI hyväksytä. Suurimman osan näistä ymmärsin; EI rasismia, EI nihkeilyä, EI seksismiä. Sitten: Ei kovia huumeita, EI käyttäjiä. Silti samassa paikassa sadat tyypit juovat litratolkulla etanolia.

Työskentelen siis terveysneuvonnassa, olen se tyyppi johon Julma-Henri viittaa lauseella "annetaan niille puhtaita neuloja niin kyllä ne pärjää, tai jos eivät pärjää, niin kuolevat ainakin pois häiritsemästä meitä".

Jaan ihmisille puhtaita neuloja ja ruiskuja. Tämän sanottuani yleensä vaikenen ja otan vastaan aikamoisen ryöpyn kaikenlaista sontaa kuten "miten sä voit?" ja "vihaatsä ihmisiä?". Lähde siinä sitten selittämään mikä ajatus tässä on takana.

Suomi on ainoita pohjoismaita joissa 90 luvun puolivälin HIV epidemia ei näkynyt juuri lainkaan, tämä johtuu suurelta osin puhtaista käyttövälineistä. Terveysneuvonta lisää tietoa muistakin tartuntataudeista sekä hoitoonohjaa PK seudulla tuhansia kävijöitä vuosittain. Itse ajattelen että jos yhdenkin ihmisen hoitoonmenoon saattaisin myötävaikuttaa, se olisi tämän kaiken arvoista.

Ihmiset ovat aina käyttäneet huumeita ja tulevat aina käyttämään, tämä on tosiasia. Se miten siihen yhteiskunnallisella tasolla suhtaudutaan määrittää siihen liittyvät lieve-ilmiöt. Poljetaan ihmiset maahan niin saadaan varmasti vaikeuksia, kunnioitetaan ihmisten omaa valintaa ja itsemääräämistä niin ehkä tarve muutokseen herää jos on herätäkseen.

Nyt en jauha enää, ihme ryöpsy. Kiitos jos jaksoit tänne asti :)



Mitä ajattelin tänään.  2

Sellaisia pohdiskelin että mitenhän ihmisille saisi myytyä ajatuksen paikasta, jonne kuka tahansa voisi kävellä sisään koska tahansa ja saada apua mielenterveys tai päihdeongelmiinsa. Siis sellainen paikka joka ihan oikeasti olisi olemassa asiakasta varten ja mikä olisi varustettu kärsivällisillä ammattilaisilla huomioiden kaikki eri osa-alueet. Paikassa voisi olla ruokailua, yöpymismahdollisuus, terveysneuvonta,korvaushoito, psykologi, psykiatri, katkomahdollisuus, ihan kaikki mitä vaan voi kuvitella! Työntekijät tekisivät 6h päiviä estyäkseen työväsymykseltä ja kaikilla olisi kivaa.

Mitähän maksaisi saada itselleen tällainen ajatus myytyä.


Mitä ajattelin tänään.  2

Olisipas kiva saada jotain faktaa siitä miten paljon häpeä ja/tai häpeän pelko ihmisen valintoihin vaikuttaa? Onhan häpeä hirvittävän voimakas jo pelkästään tunteena, jos vaikka miettii myötähäpeää, niin siinähän ihminen prosessoi jotain itsensä ulkopuolista häpeän tunnetta, tavallaan laittaa itsensä hävettäjän tilaan. Tunne ko. tilanteessa on sietämätön ja tuskaisa, ja kuitenkin kyseessä on jonkin muun häpeä.

Uskoisin että oma häpeä on nk. ultratunne, niin suuri ja vaikuttava ettei ihminen edes tiedosta sen olemassaoloa. Ihminen pelkää hylkäämiseksi tulemista häveten omaa voimattomuuttaan tai peräti ajattelee häpeillen miten huono minä olen kun ei minusta välitetä. Uskoisin että jokainen tietää elämässään tilanteita joissa hänet on häpäisty ja muistaa ko. tilanteet luultavasti lopun ikäänsä. Harvoin "kiusallista tunnetta" joka omista muistelmistaan joskus saa nimetään häpeäksi, mutta uskoisin että tähän se liittyy. Häpeä-kastraatio ja Oidipus, siinähän sitä. Perihäpeä.


Mitä ajattelin tänään  1

Kyllä universumi kantaa huolen omistaan, ei HÄN anna enempää taakkaa kantaa kuin mihin minä pystyn. Toki se joskus tuntuu siltä että voimat loppuu, mutta MINÄ OLEN TÄSSÄ JA OLEN HELVETTI VAHVEMPI KUIN KOSKAAN! Olen tajunnut jotain isoa, ja se on että minun tulee nyt tässä ajassa ja avaruudessa kulkea omaa tietäni, ottaa selvää ja olla utelias ja tehdä virheitä. Jos jotain onnea voi koskaan sanoa olevan, minulla on se nyt. Kaikki ei ole hyvin eikä täydellistäkään, enkä toivoisi niin olevankaan, eikä HÄN niin ole tarkoittanutkaan.

Soturin sanoin: kiitos lady fortuna että annoit minun kokea tämä ihana loppukesän päivä ja oppia itsestäni ja muista.


Mitä ajattelin tänään  1

Tänään ajatuksia herättää Kuolema. Ei niinkään mikään fyysinen tapahtuma kuin sellainen hengentasolla oleva, jatkuvasti läsnäoleva tarve vetäytyä rauhaan. Kuten herra Freudkin tietää sanoa, Thanatos on toinen johtavista vieteistä ihmisen (tai minkä tahansa orgaanisen olennon ehkä) kiusana roikkumassa. Hetken kun omaa elämäänsä miettii niin voi helposti löytää hetket jolloin omaa thanatos-prosessia on tuonut esiin/koska se on ollut tarpeellinen selviytymisen kannalta. Pientä ristiriitaa toki herättää ajatus elinvoimaisesta olennosta jolla on tarve kuolla, tai ei oikeastaan edes tarve vaan päämäärä? Siis se puoli minusta joka huokaa ja käpertyy omaan olemiseensa kunnes kuihtuu pois muista ihmisistä. Kuulostaa hirmuiselta synkistelyltä, mutta Minä löydän kuitenkin tästä äärimmäisen lohdutuksen. Suurin rikkaus on luultavasti elämän rajallisuus, sen tuskat ja kärsimykset, ilot ja naurut. Ilman valoa ei voi olla varjoa.

Olen aina ollut sitä mieltä että saattohoitoa tekevät ihmiset rakastavat (eivät kaikki, tiedän) enemmän ihmistä ja ihmisyyttä kuin ketään muun ammattikunnan jäsenistä. Arvokas kuolema merkitsee yhtä paljon kuin arvokas elämä.


Mitä ajattelin tänään  3

Omituista miten ihmisestä löytää ihan uusia puolia kun lopettaa seurustelun. Siis sellaisia puolia joita ehkä toisessa on ollut, mutta jotka on täysin "blokannut" pois. Ihminen on saattanut olla silmien edessä vihainen ja julma, säälimätön sekä hirveän kylmä muulle kuin omalle kärsimykselleen ja siiitä huolimatta "se toinen" on näyttäytynyt itselle jonain ihan muuna. Onkohan tässä kyseessä jonkinlainen jaettu psykoosi? Onko "rakkauden" yhteys mielenterveydellisiin ongelmiin sittenkin olemassa (eli siis onko rakkaus sairaus josta tulisi parantua)?

Itsepetos on kuin vanhan ihmisen lempeä loppu, se säästää Minua joltain pelottavalta, joltain lopulliselta. Mitä kun ihminen eräänä päivänä saakin tietää Totuuden, löytää Hänet (ja ei, en ole uskovainen)? Siitä se ikuinen onni sitten lähtee. Näinköhän.

Tänään täytyi taas muistuttaa itselleen että sääli on sairautta kun melkein itkin toisen ihmisen kipua. Tekopyhää moinen tietysti, omat mokani olen tehnyt. Siitä huolimatta.