Cityläisen lukupäiväkirja: Ihmisyyden rajalla

Sain toissapäivänä eksältäni kirjan, joka vaikutti syvästi jo ensimmäisellä lukukerralla vuosia sitten. Nyt eilen ja viime yönä luin sen uudestaan. Tässä yksi kirja, jota voin varauksetta suositella kaikille, joita kiinnostaa heidän oman elämänsä tarkoitus ja kohtalo.

Ihmisyyden rajalla

Kirjoittanut Viktor E. Frankl

Tekniset tiedot: 1. painos, 1978, 125 sivua, ISBN 951–1–04774–4, Kustannusosakeyhtiö Otava

Lyhyesti: Kirjailija kertoo omista, henkilökohtaisista, kokemuksistaan toisen maailmansodan ajalta käytyään läpi maanpäällisen helvetin: usean saksalaisen keskitysleirin. Kirja ei ole pelkästään aikalaiskuvaus tapahtumista, vaan myös pohtii ihmisen kykyä selvitä mahdottomiltakin tuntuvista asioista.

Keskitysleirikokemustensa pohjalta Frankl kehitti uuden psykoterapian muodon, logoterapian. Sitä kutsutaan myös kolmanneksi wieniläiseksi koulukunnaksi freudilaisen ja adlerilaisen koulukunnan ohella.

STOP! Älä vielä luovuta tämän lukemista! Edellä oleva voi kuulostaa kenties tylsältä ja pitkäveteiseltä, mutta se ei todellakaan sitä ole.

Mistä tässä kirjassa on sitten kysymys: Frankl selvittää muun muassa sitä, että miten ihminen, jolta on viety kaikki pois: hänen omaisuutensa, hänen vapautensa, hänen perheensä, jopa hänen nimensä, voi silti pärjätä ja säilyä hengissä olosuhteissa, joissa kaiken järjen mukaan kenenkään ei pitäisi säilyä hengissä muutamaa kuukautta pidempään. Koska vaikka ihmistä valvottaisiin 24/7, hänellä on aina yksi vapaus, jota ei voida koskaan viedä pois: valinnan vapaus, miten suhtautua asioihin ympärillään.

Verrataanpa tätä vaikka tämän päivän psyykkisiin ongelmiin. Monet, minä mukaan lukien, sinnittelevät suurilta tuntuvien henkilökohtaisten ongelmien parissa. Silti me olemme monin verroin onnekkaimpia kuin keskitysleirien asukkaat. Meillä on paljon mahdollisuuksia ja vapauksia. Toki sairaus itsessään voi luoda päämme sisään henkisen keskitysleirin, joka tuntuu yhtä mahdottomalta kuin saksalaisten todellinen keskitysleiri – tarkoitus ei ole vähätellä kenenkään oloja. Mutta se, mikä tässä on tärkeää, on edelleenkin valinnan vapaus.

Frankl kysyi joskus potilailtaan: "Miksi ette tee itsemurhaa?" Tarkoitus ei ollut yllyttää tekemään itsemurhaa, vaan löytämään ne syyt, miksi ihminen vielä jaksaa sinnitellä. Samaa olen voinut kysyä itseltäni: miksi sinnittelen mahdottomilta tuntuvien vaikeuksien keskellä?

Julkaisuajankohdan tapahtumia: Kirja julkaistiin 50-60 -lukujen taitteessa poikkeuksellisesti alunperin englanniksi, eikä psykoterapeuttien "perinteisellä" kielellä saksaksi. Maailma eli kylmän sodan alkua ja ajat vaikuttivat melko epätoivoisiltakin. Miten hyvään saumaan tämä kirja osuikaan!

Kirjasiteeraus: Lainaus kirjasta sivulta 44:
"Eräänä iltana, kun jo lepäsimme parakkilattialla kuolemanväsyneinä, liemikuppi käsissämme, ryntäsi eräs vankitoverimme sisään ja pyysi meitä juoksemaan paraatikentälle katsomaan ihanaa auringonlaskua. Ulkona seisten näimme synkkien pilvien hehkuvan lännessä ja koko taivaan elävän pilvistä, jotka jatkuvasti muuttivat muotoaan ja värejään, teräksensinisestä verenpunaiseen. Hylätyt maaparakkimme tarjosivat jyrkän vastakohdan, kun taas mutaisen maan lammikot heijastivat hehkuvaa taivasta. Sitten, henkeäsalpaavan hiljaisuuden kestettyä useita minuutteja, eräs vanki sanoi toiselle: 'Kuinka kaunis maailma voisikaan olla.'"

Loppuhölinä: En malta loppuun olla vielä siteeraamatta Franklin erästä lempilainausta Nietzscheltä: "Se, jolla on [i]miksi elämälleen, pystyy kestämään melkein minkä tahansa miten".

-c-

PS: Keskusteluketjukin on... :-)