Ei ihan kuin elävissä kuvissa...

Nyt tällä hetkellä asiat ovat omalta osaltani kohtuullisessa kunnossa. Kirjoittelen pikkusiskon luota Salosta. Kainalossani on pieni kissanpentu, joka hyrisee kuin mikäkin hyrysysymenolainen. Siskoni perhe on hommannut moisen otuksen pari viikkoa sitten. Eri veikeä tapaus, Matti Katikainen :D

Vanhemman siskonmuksuistani näinkin jo aiemmin illalla, oli poika täynnä energiaa, tarmoa ja tohinaa. Nuorempaa muksua näen ehkä huomenna, tyttöraukka on vesirokossa (peri isoveljeltään). Kaikesta huolimatta tunnen aina itseni tervetulleeksi siskoni hoiviin. Perhe on upea asia!

Asuntoasiat eivät ole selvinneet, vaikka tavarat ovatkin tallessa. Kiitos siitäkin kaikille auttajille!!! Yksin ei olisi tuokaan homma hoitunut. Muru hyppäsi junasta pääkaupungin seutuvilla kissan kanssa, minä jatkoin Saloon. Harmitti, että Clubwoman joutui jäämään yksin asioidensa kanssa, mutta asiat eivät aina mene kuin elokuvissa.

Asunto, työ, velat sun muut tuntuvat nyt melko mitättömiltä asioilta. Ne selkiytyvät kyllä, aikanaan. Se, mitä viikonloppuna tapahtui, pyörii edelleenkin mielessäni vahvasti. Miten voisikaan kellonviisareita kääntää taaksepäin??? Miksei se, mitä tapahtui, voinut tapahtua vaikka minulle?

*huokaus*

Vastuu. Se tällaisissa tilanteissa on melkeinpä ainoa, mistä voi pitää kiinni. Olisipa senkin asian opettelun hinta vain pienempi... Voimia Clubwomanille, pärjäät kyllä (luota itseesi)! Halaus murulle ja silitykset kissalle.

Lukijoille, kiitos ja hyvää yötä :)

-c-