Jälleen kerran on aika päästää näppäimistöä fyysisesti pahoinpitelevä "digitaalikirjailijani" valloilleen ja valottaa hieman taas omia näkemyksiäni julkisessa muodossa.

Meille on varmasti kaikille elämämme aikana yritetty vanhempiemme toimesta iskostaa sitä kuuluisaa periaatetta, jonka mukaan ei saisi käyttää huumeita. Ei siinä, tavallaan ihan hyvä periaate. Ihminen on kuitenkin luonnostaan todella seikkailunhaluinen ja utelias, joten väistämättäkin olemme itse kukin kokeilleet enemmän tai vähemmän. Rakkaus on yksi niistä ja nyt aion avartaa sitä, miksi.

Monet kerrat olen nuorehkon elämäni aikana kerennyt miettimään tämänkertaisen kirjoitukseni aihetta ja minulla on muiden asioiden tapaan tästäkin vahvanpuoleinen näkemys.

Kerrottakoon heti tähän alkuun, että kyseessä ei toden totta ole elokuva-arvio muutaman vuoden takaisesta otsikkokaimasta.

Parisuhteet ja niiden luoma epätasapainoisuus

Kuten alussa mainitsin, nuoresta iästäni huolimatta minulla on aiheeseen liittyen vahva mielipide. Ja jälleen kerran pohjana käytän omakohtaisia kokemuksiani ja sitä, mitä olen vuosien varrella muiden tekemistä seuraamalla oppinut.

Tiivistettynä: en usko parisuhteisiin, tai niiden luomaan illuusioon paremmasta "minä"- kuvasta. Mielestäni se tekee monista ihmisistä aneemisia, epäsosiaalisia ja jollain tapaa kahliutuneita, eivätkä he mielestään ole täysin omia itsejään. Mistä lie mahtaa sanonta: "pallo jalassa" saada merkityksensä? Ymmärrän toki, että kyseessä on yksi iso matka johon pitää jatkuvasti panostaa, ennen kaikkea alkupuolella, jolloin nuo yllämainitsemani 4 piirrettä näkyvät tilastollisesti normaalia vahvemmin; yes, I've been there, mutta etenkin nykymaailmassa parisuhteeksi kutsuttu konsepti on niin haurasta tekoa ja kunnioitus sitä kohtaan laskee, kuin se kuuluisa lehmän häntä. Lopputulos: Paha mieli ja yleisesti ottaen sekä henkisesti, että fyysisesti paha olo. Useimmiten vielä pitkäksi aikaakin. Sitten voidaan rivissä kysellä toisiltamme, että mahtoiko olla sen arvoista?

I'm free as a bird now and this bird you can not change.

Osa tästäkin mielikuvasta ja näkemyksestä saattaa pitkälti johtua myös tästä omasta elämäntyylistäni, sillä olen omasta mielestäni sellainen oman tieni kulkija ja seuralaiseni vaihtuu jopa pelottavan usein, mutta tiedostan myös sen mitä ympärilläni nään ja mitä olen itse omista kokemuksistani oppinut, eikä siinä tunnelissa kyllä hirveästi valoa näy. Samaan aikaan, kun itse taistelen omien ajatusteni ja pelkotilojeni kanssa, ympärilläni niin läheisten kuin ystävienkin suhteet murenevat hiekkalinnan tavoin maahan ja silminnähden sateenpieksemät ihmisrepaleet vaeltavat kaduilla vastaan voivottaen olotilaansa. Näitä vierestä seuraten mietin mielessäni, että minä en aio olla yksi heistä. En tahdo tietoisesti aiheuttaa itselleni eron aiheuttamaa tuskaa. Kerran olen senkin kokenut ja tuo kerta riittää minulle vuosiksi, ellei vuosikymmeniksi eteenpäin.

Jälleen kerran on pakko sen verran omia sanomisiani tarkentaa, että en tokikaan tarkoita, että kaikki kulkevat tätä samaa polkua ja päätyvät henkiseen helvettiin, tai että täysin poissulkisin tätä mahdollisuutta itseltänikään mutta kuten sanottua, usko tähän kulkee aika heikoilla hangilla.

On toki jollain tapaa surullistakin, että oma kuvani näistä asioista on näin nuorena näin pahasti arpeutunut, mutta ehkä sillä on tarkoituksensa. Toiset tykkäävät kulkea omaa tietään, toiset tarvitsevat jonkun muun näyttämään tietä. Kaikki kunnioitus tietenkin heille, jotka ovat löytäneet sen "yhden" kuten sanotaan ja kaiken lisäksi vielä pystyneet pitämään siitä kiinni.

Untill next time.

Kirjoitettaessa soi Lynyrd Skynyrd - Free Bird