En onnistu motivoitumaan

Menin elintaparyhmään, koska monen vuoden ajan oli aikomus mennä, joten nimeni oli listoilla. Turhaan, totean nyt. Mutta jos en olisi KERTAAKAAN mennyt, niin enpä olisi tiennyt. Myönteisesti herätteleväksi ja motivoivaksi tarkoitettu ryhmä vaikutti minun kohdallani aivan päinvastoin. Parituntinen sessio tuotti keskivaikean raivotilan ja parin vuorokauden migreenin. Näköhermo ärtyi eikä silmiä voinut avata. Punkan pohjalla makoillessa oli tilaisuus pohdiskella elämäntapakysymyksiä, sen minkä horrostilalta kykenin. Jotenkin oivalsin, ettei lautasmallien tai vyötärönympäryksien miettiminen palvele mun tämän hetken elämäntilanteessa mitään tarkoitusta. En liioin jaksa/viitsi ryhtyä hyödyttömään inttelyyn siitä voiko addikti korvata suklaatin hedelmällä (ei voi, ja siksipä hän ottaakin molemmat!) tai miten kimppuun iskevä mielihalu voidaan hallita tai selättää. Vai voidaanko...

Homman ideana on hakea muutosta. Mun jatkuvana 'urakkana' on selviytyminen. Muutosenergioita ei oikein löydy, eikä siinä taida auttaa vetäjien terävän pirtsakasti viskomat kommentit tyyliin "NIIN..elämähän ON valintoja". Minun hyvinvointiani edistävä valintani on hauskuuden ja naurun hakeminen.

Kirjoitettaessa soi Taj Mahal