Peltiäisten kylätalolla kokoontui aina tiistai-iltaisin bingoporukka...Matkahuollon Riitalla oli hyvin persoonallinen tapa lausua numeroita, oli alkunarinaa, välihuokaisuja ja loppuvinkunaa mutta porukan mielestä silti parempi kuin Kymppitonnin Riitta...yhteistä heillä oli se että Riitta K-T tykkäsi hevosista elävänä ja Riitta M-H mieluiten leivän päällä suolakurkkuviipaleilla höystettynä. Siis...kumpikin tykkäsi hevosista...omalla tavallaan.
Tuli vaan kerran sellainen ilta jolloin numerot tuli korvista ulos, Matkahuollon Riitta kurkunpään tulehduksen vuoksi vain pihisi ja ulkonakin satoi vettä jo kuudettatoista päivää. Bingo-ilta oli ollut Peltiäisten kylällä iso juttu vahemman väen piirissä ja nyt sekin oli menettänyt hohtonsa kuin vanha hopealusikka. "Meijän pitää keksiä jottai muuta kans", tokaisi Enska, 67-vuotias eläkkeellä oleva keino-siementäjä..."Pingo ei minnuu kiinosta niin paljon kuin tutustua uusiin immeisiin...olette tokkiisa mukavia (katsoi kädessä olevaa hattuaan) mutta teijän naamat saa numeroijen muodon...voitasko vähän jottai maustetta tähänkin hommaan keksiä?".
Mutinaa, kuiskuttelua, Matkahuollon Riitan pihinää, nenän niistoa, joku lähti vessaan...kunnes vanhempi nainen nousi ylös...hän oli Lempi Torttunen, 68-vuotias leskirouva joka nuorena oli ollut taidemallina Ranskassa ruokapalkalla. "Kuulkaa", hän aloitti:" Ohan tuossa tuossa noita naapuripitäjiä, kyllähän myö nyt yksittäin ihmisiä tunnetaan ja jos kaikki kutsuttaisiin samaan tilaan, ei mahtuisi hengittämään. Mitäs jos ne jotka haluaa, toisi sellaisen ihmisen valokuvan tuohon ilmoitustaululle yksinkertaisine yhteystietoineen joka haluaisi tutustua sitten taas meihin, oli pitäjä mikä tahansa...nuorilla on intternetit, meillä on ilmoitustaulu. Olisi mukavampi tulla bingoamaan kun olisi jotain muutakin mitä odottaa...vaikka kahenkymmenen kilometrin päässä sellainen jonka kanssa bingota ihan kahdestaan", Lempi hymyili salaperäisesti...
Tuumasta toimeen, kaikki innostuivat ideasta jopa Matkahuollon Riittaa myöten joka hiljaisena nyökytti päätään nopeasti kuin nuhainen kana. Seuraavana tiistai-iltana oli sitten kyläläiset soitelleet naapuripitäjien tutuille ja kaivaneet albumeitaan, moni oli ihan passikuvankin itse toimittanut paikalle. Kuhina kävi ilmoitustaulun edessä, kynät sutisi ruutupaperia vasten kun numeroita kirjattiin ylös...ei tällä kertaa bingon merkeissä pelkästään.
Paatselan Seija-Onerva oli tuonut mukavan kuvan veljestään Arvosta joka asui Pärkkylässä 24km päässä. Lempi katseli kuvaa ja ihastui. Siinä on hänen Arvo...arvokas Arvo, lahja varttuneemmalle naiselle...hieman punakka, mutta riuskan oloinen ja silmissä kipinä. Lempi tykkäsi kipinästä...olihan hän ollut alasti Ranskassa.
Niin Lempin ja Arvon tarina sai alkunsa...he tapailivat, kävivät yhdessä bingossa, mittasivat toisiltaan verenpaineen terveyskeskuksen itsemittaus-pisteessä, kävivät mustikassa. Kumpaakin kuumotti niin että nuoruuden tuli ja palo muistui mieleen...tosin nyt heillä oli iän tuomaa varmuutta mukana.
"Arvo..." Lempi aloitti: " Minusta tuntuu siltä että on aika..olemme vanhoja, vietämme elämämme iltaa, aurinko hiipuu mailleen ja elämä karkaa meistä jokaisen henkäyksen yhteydessä hiukan taas. Meillä on ollut mukavaa yhdessä mutta nyt on aika tehdä se." Arvoa punastutti...on ollut pitkä tauko siitä hommasta, voi tulla hikikin...mutta sitten hän nosti katseensa ylös, katsoi Lempiä silmiin ja sanoi:" Kyllä, olen valmis jos sinäkin olet. Huomenna sinun luonasi...parempi tehdä se parvekkeella". Lempi hymyili onnellisena.
Seuraavana iltana Lempin parvekkeella...oli pimeää...he olivat kuin pahaisia kikattavia teinejä, jännitystä ilmassa. "Nyt", sanoi Lempi ja Arvo alkoi hermostuneesti repimään pakettia auki...hups, osa tipahti korituolille mutta Arvo tarvitsi vain yhden. Hän kaivoi esiin tikkunsa, nosti sen pysty-asentoon ja Lempi sytytti liekin...
"Tähtisadetikkuja!", Lempi huudahti iloisena. "Rakas Arvo, olen aina tykännyt tähtisadetikuista...kiitos". Tikun sammuttua hän painoi päänsä Arvon olkaa vasten. Arvo hymyili ja sanoi "uudestaan".
Koko paketti meni.