Lohdullinen depressio

Tää puoli vuotta on ollut mulle jokseenkin vaikeaa aikaa
jumissa ajatuskehissä, kuin ois pallo laitettu jalkaan
mutta silti olen onnellinen siitä että enää en ole nuori
silloin mun sulaa laavaa ympäröi vahva teräskuori
ja kun se alkoi repeilemään, musta tuntui että menetin kaiken
poltin siltoja ja tanssin päällä kaiteen
heräsin teholta ja olin vihainen siitä että elän
kun en mä pärjää kanssa solmuisen lankakerän

Nytkin on taas jakso milloin aivokemiat heittelee
mutta antaa niiden heitellä, ei se mulle pahaa tee
mä hyväksyn sen että mustat veet ovat osa mua
en enää rakenna patoja vaan annan virran valua
sillä jokin asia mulla on paremmin kuin ennen
ja se on se että hyväksyn menneen
en mä tähän mitään masennuslääkkeitä tarvitse
enkä edes sellaista harkitse
se vaan herättää surua kun olen luomassa nahkaa
kohta pääsen irti ajatuskehistä, pallosta jalassa
ja uusi jakso elämässä voi taas alkaa