Marika on Siwan kassa

”Monen mielen nainen rakastelee miestä eräänä päivänä ja seuraavana toista miestä, hymyilee mielensä rikkinäiselle huumorille miten siittiöt tutustuvat toisiinsa hänen sisällään ja pohtivat maailmankaikkeuden kysymyksiä että mikä sillä Eevalla oikein meni pieleen, kun piti poimia se omena vaikka oli kielletty. Naisen vika. Ainahan se on.”

Marika lopettaa kirjoittamisen.
Pyykinpesukone on lopettanut linkouksensa ja hän tyhjentää koneen. Hän muistelee viimeyönä näkemäänsä unta siitä, miten oli entisellä anopillaan kylässä joka oli ostanut uuden pesukoneen ja kuivausrummun, asennuttanut ne keittiöön ja kun hän oli laittanut pyykit kuivaukseen, koko asunto oli täynnä lentelevää nukkaa, pölyä ja höyheniä.
”Outoja unia…ihan outoja unia, mutta kuivausrumpu olisi kiva”, hän ajattelee ja ripustaa pyykit kylpyammeen päällä oleville naruille. Tosin pari pitkää mekkoa hän ripustaa henkareihin, ei tule vyötärön kohdalle narun jälkeä.

”Monen mielen nainen on naiseudessaan vapaa.
Hän ei ole miehen astia, kylkiluu tai emolevylle asennettava lisä- tai apuohjelma, eikä hän lupaa kenellekään mitään niin ei ole mitään mitä rikkoa tai laiminlyödä.
Monen mielen nainen ei myöskään valehtele, mutta totuushan ei koskaan synny pelkästä mustasta ja valkoisesta…totuus on subjekti.
Hän tietää miten paljon miehet ovat jättäneet hänelle sanomatta tai sanoneet sellaista mitä ovat olettaneet hänen haluavan kuulla…mutta monen mielen nainen ei suoranaisesti pelaa…hän vain pyrkii ottamaan vastaan kaiken mahdollisen hyvän ja nauttimaan siitä niin kauan kuin se on mahdollista.
Monen mielen nainen osaa rakastaa, mutta se rakkaus on pirstaloitunut kokemusten myötä, se tunne on laajemmalla tasolla eikä se enää suoranaisesti suhtaudu yhteen kohteeseen joka ei kuitenkaan osaa arvostaa sitä…ei enää kovin herkästi ottaisi riskejä.
Hän ei enää mielellään odottaisi yhdeltä ihmiseltä suuria, mieluummin tyytyisi niihin hetkiin sillä omenan poimiminen ja siitä nauttiminen on paljon vaivattomampaa kuin kaivaa maahan kuoppa, istuttaa siihen siemen, odottaa että se alkaisi siitä kasvamaan ja jos ei ala, pitäisi heittää kuoppaan uusi siemen ja toivoa että se sentään alkaisi itää, kastella sitä jos taivas ei ole kyynelillään auttamassa, suojata taimi verkolla ettei jänikset ole jyrsimässä ja sitä omenaa pitäisi odottaa ja ehkä ihan turhaan.
Mutta tarkoittaisiko se sitä, että ottaisi sen omenan jonkun toisen puusta?
Ei.
Monen mielen nainen uskoo vapaaseen tahtoon, ei omistukseen.
Jos toinen haluaa antaa omenansa, voi sen syödä, mutta ei voi odottaa että niitä omenoita nyt tulee aina silloin kun hän haluaa.
Ei hänkään ole kenenkään puu, hän on universaali rakastajatar.”

Marika sulkee tietokoneensa turhautuminen ja epäusko takaraivossaan: ”Vittu mä mikään suuri ajattelija ole, olen vain sairaslomalla oleva Siwan kassa. Pitäisiköhän laittaa toinen koneellinen pyörimään?”
Marika ei koskaan tallenna sitä mitä hän kirjoittaa. Pitäisi ensin kai uskoa siihen että saisi jotain loppuun asti…