Olipa kerran...

...tyttö joka eli hetkessä. Sitten tyttöä sattui. Siltikään tyttö ei lakannut elämästä hetkessä ja näkemästä hyvää...kunnes taas pettyi. Ja taas.

Sitten tyttö päätti alkaa järkeväksi. Järkevät suhteet olivat ihan perseestä ja täynnä tunneköyhää toimintaa, kaavamaista yhdyntää ja silmien sulkemista. Hän oppi sen että järkevät ihmiset ovat oikeastaan sisäisesti aika onnettomia, elävät suorituskeskeistä elämää ja ajattelevat mitä muut ajattelevat, sen sijaan kuin uskaltaisivat nähdä itsensä sisälle. He kieltävät ongelmansa ja tunteensa ja koittavat järkeillä.

Tyttö alkoi arvostamaan sitä lahjaa mikä hänellä on...avoin sydän. Rakastuminen on kaukana järjestä...mutta sitä me tarvitsemme. Sillä luomme yhteisen toiseen että kaikessa Suuren Rakkauden Psykoosin pyörteissä voimme tehdä siitä tulevaisuudessa toimivan instituution...perheen. Ihmisen aivot ovat luotu sekoamaan toisesta...siinä ei ole mitään väärää.

Mä olen rakastunut. Ja se on oikein.