Villapaitoja vaan

On mun ystävienkin vaikeaa ymmärtää
vaikka kuinka yrittäisin selittää
että muut miehet ne on villapaitoja vaan
hetken lämmittää ja sitten taas kuristaa
sillä yksi on vieläkin mun ihoni alla
vaikka onneaan hän elää toisaalla
ja niin minä sen tahdonkin olevan
että hän ois kanssa jonkun sopivan
kun mä olin aina niin vääränlainen
ja se teki sieluuni syvän arven
etten enää uskaltanut uudestaan
ottaa riskiä ja antaa mennä vaan
jotkut sanoo että rakkautta sekin ois
kun työntää toisen kauas pois
kuin antaisi toisen kärsiä vierellään
ja joutuisi itsekin pettymään
ei vaan siihen toiseen vaan myös itseensä
kun ei osaa onnelliseksi tehdä miestä ikinä

Mutta se syvin ääni minussa
on surullinen sen puolesta
että selvästi kuultaa tuossa kaikessa
oletus omasta arvosta
että vain velvollisuudesta
joku voisi olla mun kanssa
ei oikeastaan mitään hienoa
ole tässä naisessa
ja suurena marttyyrina
vapautan toisen piinasta
ja olen muiden tunteille täysin sokea
luulen että että pelastan muita minulta
ja ajattelen heidän parasta
että päästän heidät pahasta
narsistisuudessani vien heiltä äänivallan
minä kyllä oman taakkani kannan

Nyt vasta tiedostan ja näen käytökseni motiivit
mutta silti en tekisi mitään toisin tai asioita muuttaisi
sillä ne nyt meni niinkuin meni ja ymmärrän
mutkien kautta ja oikeastaan niiden avulla enemmän
enkä katkera ole millekään enkä kenellekään
itse mä vammojeni kanssa joudun elämään
kannan sisälläni suurta huonommuutta
ja sen heijastus on käytökseeni valtavan suurta
eihän se tervettä ole ollenkaan
mutta jollain tavalla nyt onnellinen olen vaan
että asiat menee omalla painollaan
ja vielä jonakin päivänä
minäkin onneni saan