Suojelusprkl

Olen nyt kohta reilun viikon kuunnellut seinänaapureideni kiivasta paneskelua. Hienoa, että joillekin maittaa seksi. Hirveetä ähkimistä sieltä vaan on aika paljon kuulunut, en mä vaan tuollaista meteliä pidä-toivottavasti ainakaan x)

Pitääkin muistaa vittuilla, jos noita naapureita näkee joskus, että mukavasti kuuluu seinän läpi teidän herkät hetket.

Luultavasti he vain takautuvasti kostavat mulle mun vuosien takaiset huoneistosta kantautuneet seksin äänet, koska silloisella poikaystävälläni oli tapana pitää aikamoista ulvomista, kun sai orkun. Hitto, miks itse ei voi saada tuollaisia orkkuja, että tekisi mieli huutaa nautinnosta. Ihan epistä.

Erään keskustelijan "innoittamana" rupesin miettimään kavereita.

http://www.city.fi/keskustelut/view.php?id=29661&offset=20

Tuosta se ajatus sitten lähti.

Rupesin siis miettimään kaverimääritelmääni.

Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat lapsuuden/nuoruuden aikaiset kaverit ja töiden kautta tulleet kaverit. Löytyy tuosta ryhmästä myös muutamia netin kautta tulleita kavereita, heidät olen tosin tuntenut jo vuosikausia.

Sitten on tämä toinen ryhmä, eli cityn kautta tutuiksi tulleita kavereita/tuttuja. Mun mielestä cityssä on monia todella mukavia ihmisiä ja olen oikeasti onnellinen muutamista ihanista immeisistä joihin olen tätä kautta tutustunut. Naureskelen usein jopa sille, että olen tutustunut täällä sellaisiin ihmisiin joihin en olisi ikinä kuvitellutkaan tutustuvani. On myös muutamia sellaisia, joiden kanssa on ollut kiukkuista sananvääntöä ja nykyään olemme ihan hyvää pataa keskenämme.

Mulle kaveri on sellainen, jonka kanssa voin heittää ihan mitä läppää vaan, ilman että pitäisi pelätä että hän tuomitsee mut. Sellainen, jolle voin kertoa omista huolistani ja hän voi puolestaan kertoa omistaan minulle.

Tuli tuosta keskustelijan kommentista sellainen kuva, että hänen mielestään netti-ihmiset ovat syntisiä eikä niiden kanssa voi olla kaveria. Miksi en siis voisi pitää kaverina netti-ihmistä, jonka olen tuntenut vuosikausia, tai vähemmän aikaa. Onko netti-ihminen jotenkin vähemmän ihminen, kuin oikeassa elämässä tavattu ihminen?

Onko se, että on johonkin ihmiseen tutustunut netin kautta, jokin synti? Eikö netin kautta tutuiksi tulleet ihmiset ole ihmisiä siinä missä netin ulkopuolelta tulleet tapaukset?

Mitä vikaa netin kautta kaverisuhteita luovissa tapauksissa on? Tai lähinnäkin siinä ajatuksessa, että netin kautta tutustuu uusiin ihmisiin.

Kaikesta huolimatta, en häpeä sanoa sitä, että minulla on useita Cityn kautta kavereiksi jääneitä tapauksia. Pidän heitä kavereina siinä missä muitakin kavereitani, joihin olen tutustunut muita kautta. Joten pitäkää mua outona, jos arvostan cityläisiä tai muita nettihörhöjä siinä missä muitakin tapauksia. *näyttää kieltä*

En ole ikinä oppinut käyttämään aurinkolaseja. Toissa päivänä ostin jälleen kerran aurinkolasit, ja eilen niitä yritin käyttää töistä lähtiessä. Tunsin oloni jälleen kerran ihan Uuno Turhapuroksi aurinkolasit päässä.
On mulla oudot patoumat.

Näin unta, että olin reumalääkärin vastaanotolla. Olin unohtanut ottaa mukaani röntgenkuvat ja muut tarvittavat lappuset. Se lääkäri katseli kuitenkin mun jalkapöydästä otettua röntgenkuvaa ja sanoi, että sulla on tuossa jalassa reuma. Kysyin sitten, että jaa, kummassakohan jalassa ja se sanoi että vasemmassa. Mietin unessa, että se kyllä kuulostaa loogiselta, koska juuri vasemman puoleinen jalka alkoi ensin oireilemaan. Näytti mullekin sitä kuvaa ja mun jalassa oli hassu jälki. Sellainen valkoinen läiskä jalkapöydän luussa, ihan kuin siitä kohtaan puuttuisi luuta.

Hitto, että säätelin eilen kellojeni kanssa. Olin jostain ihmeen syystä siinä luulossa, että ne pitäisi siirtää taaksepäin(älkää kysykö mitä helvettiä ajattelin, kun tuossa luulossa olin). Nyt tietokoneen kello näyttää 7:25 (se oli ensin päivittänyt itse itsensä ja sit mä rupesin eilen ihan itse säätää sitä) keittiön seinäkello 5:25 ja kännyköiden kellot 6:25. Yritä tässä sitten olla sekoomatta ajan kanssa x)

Mä näin Idolssin Kristianin ja Panun tänään. IIiihhhhh. Vähäx ihq!!1!!.

Röyh. (Hah hah hah oli muutén helvetin kova röyhtäisy)

Ei tuo mun kellarikomero ollutkaan niin turvoksissa, mitä ensin luulin ja muistelin. Kyllä sieltä silti lähti kolmen jätesäkillisen verran tavaraa roskiin. Hävetti hieman raahailla moneen kertaan kauheita kasoja tavaraa roskakatokseen. Meni yks Sulo ihan täyteen pelkästään mun roskia.

Voipahan hyvillä mielin huilata loppun lauantain. Taidan juoda illemmalla muutaman siiderin itseni kunniaksi:)
Nyt pihalle hetkeksi haukkaa happea.

Katselen teevee kakkoselta jotain ohjelmaa porukasta, jotka vaeltaa Pohjoisnavalle omilla pikku tassuilla. Yksi seurueen ukko unohti laittaa housujensa vetoketjun kiinni ja siltä paleltu muna niin pahasti, että siitä piti amputoida 5senttimetriä. Voisko hieman vituttaa tuollainen. Mua ainakin vituttaisi.

Mulla on normaali, ehkä aavistuksen matala ääni.

Vastasin tuossa hetki sitten puheluun töissä ja mun ääni oli helvetin kimee ja korkee. Asiakas esitteli itsensä mulle ja mä yskäsin siinä ja heitin normaalilla äänensävyllä "No mitäs Lasse?" Siinä vaiheessa kumpikin revettiin ihan totaallisesti sille, miten paljon mun ääni muuttui tuon yskähtämisen jälkeen.

Selittelin siinä sitten kippurassa nauraen, että on hieman identiteettikriisiä tässä, etten tiedä oikein miten pitäisi puhua ja kun on tää teini-ikäkin päällä niin äänenmurrostakin pukkaa. Nauroin myös, että huomaa kyllä että on perjantai ja kello lähentelee iltapäivää.

Repeiltiin varmaan useita minuutteja tuolle ja kun lopulta saatiin kasattua itsemme, saatiin hoidettua työasiatkin loppuun.

Onneksi oli tuttu asiakas, ois voinut nipommalla mennä herne nenään.

Olen aina ollut tarkka siitä, mitä itsestäni kerron uusille tuttavuuksille. Ja on asioita, joita en varmasti ikinä kerro kellekään. Hirveän usein musta saa sellaisen kuvan, että olisin tosi avoin ihminen, mutta mun läheiset ystävät tietävät sen, etten juurikaan omista asioistani kertoile.

Toki keskusteluissa ja tässä blogissakin tulee heitettyä suhteellisen avoimesti omista jutuista, mutta mulla on sellaisia piirteitä ja asioita, joista ei kukaan mun läheisimmistäkään ihmisistä tiedä. On vain yksi ihminen, joka tietää 99prosenttisesti ne asiat, joita mulle on elämän aikana tapahtunut, häneen voin luottaa.

Viime kerralla, kun uskalsin avautua omista "ongelmistani" eräälle ihmiselle, hän käytti sitä tietoa murskatakseen mun itsetunnon. Ja teki sen vielä aika törkeästi. Tuon ihmisen vuoksi musta tuli vieläkin varauksellisempi ihminen, kuin mitä jo olin valmiiksi. En tiedä onko se hyvä, vai huono juttu, että mun uudet tuttavuudet joutuvat kärsimään mun luottamuspulasta.

Kun jälleen luotin ihmiseen sain siitäkin näpeilleni. Vaikka se olikin vahinko, mitä sattui, se vaikutti silti muhun todella paljon. Ja tulee luultavasti vaikuttamaan lopun elämäni. Joka kerta, kun olen avannut itseni jollekin ihmiselle, niin olen saanut näpeilleni.

Miksi siis pitäisi vielä jaksaa uskoa siihen, että ensi kerralla kun avaudun en saisi näpeilleni. On aika raskasta olla tämän luonteinen ihminen.