Suojelusprkl

tauolla oleva blogini, jota kaipaan toisinaan, jossain vaiheessa ehkä palaan:)

Näytetään kirjoitukset maaliskuulta 2007.
Seuraava

Välähdyksiä viikonlopulta  2

Haluan pyytää anteeksi niiltä nuorilta naisilta, jotka olivat hotellilla perjantaina. Ymmärrän kyllä, etten ole tehty lasista, enkä niin kovin pienikokoinenkaan, mutta ei se oikeasti ole minun henkilökohtainen voivoini, jos ette näe minun takaa keikkaa, kun nousin seisomaan ja rokkaamaan kaiuttimien päälle.

Myönnän toki sen, että keskisormen näyttäminen ja vittuilevaan äänensävyyn "ei ole mun ongelma, jos ette näe mun takaa mitään"-toteaminen ei ollut kovin aikuismaista käytöstä.

Alkoholilla oli osuutta asiaan.



Kuinka hukata kännykkä osa1  4

Ajasta puhelimesi äänettömälle illansuussa. Huolehdi myös siitä, ettei värinähälytys ole päällä, ettet herää keskellä yötä siihen, että joku päättää soittaa sinulle keskellä yötä vain kertoakseen jotain, joka sinua ei kiinnosta.

Jemmaa luurisi jonnekin hyvää jemekseen ja puuhaa muuta kivaa, katso esimerkiksi xXx-elokuvaa ja pistä aivosi hetkeksi narikkaa (hohoo, olinpas hauska, ihan kuin ne ei olisi jo muutenkin 24/7 narikassa). Yritä etsiä puhelintasi tämän jälkeen. Jos löydät sen, saat keksin.

Vitttttuuuu minne mä piilotin mun puhelimen. Tää ei oo yhtään kivaa. Ei oikeasti ole. Noh, onneksi on kaksi puhelinta.


Pakon edessä ihminen on kykeneväinen...  3

..mitä eriskummallisimpiin asioihin.

Hajotin perjantaina mun Siemens-paskani. Siis tämän niin sanotun kännykkäni. Ei se mitään, meillä olikin hieman viha-rakkaus suhe mutta nyt se on ohi, niiiiin ohi.

Kaikki tiätenkin kuvittelee, että olen hajottanut sen kännispäissäni Apulannan keikan riennoissa. Hah. Olette väärässä, niiiiin väärässä.

Siitä vain pimeni näyttö, en tiiä miksi, eikä oikeastaan kiinnosta paskan vertaa. Lopputulos kun on kuitenkin sama, se ei toimi, se ei niiiiiiiin toimi.

Omistan tosiaan kolme puhelinnumeroa, joista yksi on työnro, toinen oma numero ja kolmas prepaid-liittymä jota niin auliisti teille rakkaat cityläiset jakelen. Koska muutahan te ette musta saa, hah. Joten jos on vain yksi toimiva puhelin ja kaksi ei todellakaan toimivaa puhelinta mutta kuitenkin kolme eri puhelinnumeroa, niin mun lyhyellä matikalla voisimme saavuttaa lopputulokseksi negatiivisen luvun.

Eilen kävin ostamassa tosiaan pakon edessä uuden puhelimen, olinhan mä jo vuodenpäivät tuota kännykkäpolitiikkaa jo miettinyt, mutta kun olen joissain asioissa saamaton niin enpä ollut saanut moista asiaa hoidettua-kuin vasta nyt, kun oli pakko. En vain ole nähnyt mitään söpöjä nokialaisia, ja sen vuoksi en ole uutta luuria saanut hommattua. Eilen meni ehkä kymmenen minuuttia, kun päätin minkä luurin käyn ostamassa.

Olen siis uuden Nokia 6103 puhelimen onnellinen omistaja, vielä kun oppisin käyttämään tuota. Haluan Matin soittoäänekseni.



Stanan Sählä  8

Koko paska lähti liikkeelle siitä, kun toissa iltana sain idean "puhdistanpas sohvastani tuon yhden läiskän tällä fairyvedellä kyllästetyllä hankaussienellä" hieno idea, mutta kävi mulla mielessä sekin vaihtoehto, että olisi ollut fiksumpaa heittää koko paska pesukoneeseen...

Seuraavana päivänä töissä sain toisen hienon idean, lajittelenpas mun kortit siten, että laitan ne joita tarvitsen harvemmin eri paikkaan, kuin ne joita käytän useammin. Hieno idea tuokin, mutta...

Eilen tulin töistä kotia, aikatauluni oli tiukka ja jalkani kipeät. Olin kotona viideltä ja tyhjensin reppuni vauhdilla olkkarin lattialle, jotta pääsisin ruokakauppaan. Havaitsin sohvassani vaaleahkon läiskän, se oli tullut edellisenä iltana hyvältä idealta vaikuttaneelta puuskalta. Hilpasin taloyhtiön pyykkitupaan siinä toivossa, että olisi pesukone vapaana. Ja olihan siellä, viidestä kuteen. Ei muuta kuin takaisin kotia, ottamaan sohvanpäällistä pois.

Kun päällinen oli koneessa suuntasin varpaani kohti ruokakauppaa. Kävelin kuin pikku pingviini ruokakauppaan, he jotka minut ovat nähneet kävelevän tuolla tavalla kun jalkani ovat kipeät ymmärtävät mitä tarkoitan. Ostin tarvittavat ruokatavarat ja suuntasin kassalle.

Kassalla tämä kassatyttö huomasi, että kurkussani ei ollut hintaa, sanoin hälle että jättää sen sivuun, että olen näköjään dementikkona sen unohtanut punnita.
Hintalappu tosin löytyi hetkeä myöhemmin kermaviilipurkista, joten sain kurkkuni ostettua. Peruin dementikkopuheeni naureskellen ja tähän hauskaan heittoon yhtyi muutkin jonossa olevat immeiset. Joku asiakas heitti vitsikkäänä kassajonossa "sulla olis ollut kurkkukermaviiliä" kjeh kjeh

Kun tuli maksun aika, piti minun tonkia henkkarit, koska summa ylitti 50euroa. En tietenkään löytänyt henkkareitani, koska olin siivonnut lompakkoni taannoin ja jemmannut kaikki kortit ihan vääriin paikkoihin enkä nyt löytänyt ajokorttiani mistään. Onneksi minulla oli käteistä, jolla sain maksettua erotuksen, että saimme pankkikortille menevän summan alle viideksikymmeneksieuroksi.
Vittu että hävetti tuo kassasählääminen.

Ja jotta ei menisi liian helpoksi, olin myös luvannut mennä kokkaamaan kaverilleni ruokaa, koska hän on päässyt juuri leikkauksesta ja ei pysty itse tekemään mitään kotonaan, joten pyörähdin vielä kauppareissun jälkeen hänen luonaan. Hyppäsin ratikkaan, mutta en päässyt sillä määränpäähääni, koska se oli menossa Koskelan hallille. Jouduin kipittämään reilun kilometrin tämän johdosta tuolla kamalassa loskapaskakelissä ja jalkoihini koski aivan tolkuttomasti.

Tänään olisin jäänyt muuten kotia lepuuttelemaan jalkojani lääkärin luvalla, mutta en voi, koska työkaverini lähtee tänään aiemmin ja minun pitää olla neljään asti töissä kökkimässä.


Tulkaa tyköni, kertokaa ongelmanne, minä kuuntelen  1

Olen pitemmän aikaa jo ihmetellyt sitä, miten minulle tulee ihmisiä avautumaan. Okei, ei siinä mitään kyllä minä tykkään kuunnella ja jutella, jos siitä on toiselle apua. Mutta mistä moinen johtuu?

Cityssä on tullut vaihdeltua aika paljon pikaviestejä ihmisten kanssa, joita en tunne edes. Ovat jonkun viestini lukeneet keskusteluissa, tai törmänneet blogiini. Tuollaisen yhteydenoton vielä osaan jotenkin ymmärtää. Ja korosta nyt, etten todellakaan ivalliseen sävyyn tätä nyt halua kirjoittaa, kunhan ihmettelen mikä minussa vetää tällaisia ihmisiä puoleeni ja että onko muilla samankaltaisia "ongelmia". Osa tällaisista tapauksista on ollut selkeästi epätasapainoisia, osa taas ihan "normaaleita".

Töissä saan välillä puheluita, jotka ajautuvat siihen pisteeseen että lohduttelen asiakasta. Eräänkin kerran, olen jutellut jonkun kanssa lemmikkieläimen kuolemisesta, jonkun läheisen ihmisen kuolemasta, perheenlisäyksestä yms avioeroista tai riitaisista parisuhteista. Tuon perusteella minua voisi kuvitella psylogikiksi. Mutta kun en ole. Olen yhtä kaukana psykologista kuin pohjoisnapa etelänavasta.

Muutamia kertoja on yleisissäkulkuneuvoissa joku alkanut juttelemaan, mutta "onneksi" asun Suomessa niin porukat ovat niin ujoja, etteivät juttele tuntemattomille kuin korkeintaan jurrissa.

Pitäisiköhän minun vaihtaa ammattia ja ruveta opiskelemaan psykologiaa:D


Puhelu klo 23:30  1

Mä: Mitä sä tähän aikaan soitat mulle?

Kaveri: "En kai vaan herättänyt sua?" (oltiin juteltu tuntia aiemmin puhelimessa ja kerroin, että olen jo peiton alla rupeamassa nukkumaan)

Mä: Joo, herätit. Mitä asiaa?

Kaveri: "Mä otin nuo leikkaussiteet pois, tuo mun jalka on kamalan näköinen"

Mä: Aha. Saanko mä jatkaa nukkumista?

Kaveri: "Joo, sori että herätin"

AArrrGGggg ei ole mukavaa, että herätetään kesken unien vain ilmoitaakseen, että jalka on kamalan näköinen.


Keskusteluista inspis  1

http://www.city.fi/keskustelut/view.php?id=28672

Tuolla pohdittiin millaisilla lahjoilla kumppanille voisi osoittaa kiintymystä. Piti tuota ihan lähteä pohtimaan:

Olen ehkä turhan esteetikko nauttimaan ideasta, että mulle ostellaan lahjoja. En vain tykkää, että minulle ostellaan tavaroita, koska olen ihan liian tarkka mitä juttuja kotiani haluan.

Mutta jos minut haluaa yllättää jollain lahjalla, niin joku yksinkertainen lasiesine tai simppeli hopeakoru voisi olla suht varma valinta(tosin noissakin voi epäonnistua helposti) Mutta varmpimpia valintoja olisi esim. orchidea, kimppu värikkäitä tulppaaneita, keikkalippu jonnekin hyvälle keikalle, cd-levy tai musiikki dvd tosin tuolloin pitäisi tuntea mun musiikkimaku ja levyvalikoima.

Jos joskus menen naimisiin, toivon häälahjat lahjakortteina erillaisiin sisustusliikkeisiin. Onko mitään turhempaa, kuin jokin karsea tavara pyörimässä varastossa, koska sitä ei voi heittää roskiin kun se on saatu joltain lahjaksi, mutta et sitä esilläkään halua pitää koska se on mielestäsi ruma ja pilaa asuntosi yleiskuvan. Mutta se tavara pitää säilyttää siltä varalta, jos tämä lahjan antanut tulee vaikka visiitille niin tuolloin sen kauhistuksen voisi pistää esille vierailun ajaksi.

En ymmärrä mistä moinen piirre on minuun iskostunut, koska äitini on krääsän kerääjä, kuten on minun siskokin (tosin hän on nykyään ottanut mallia minun tavastani) samoiten äitini äiti tykkäsi kaikesta koristeellisesta. Itse taas vihaan kaikkea turhaa tilpehööriä. Mua alkaa ahdistamaan, jos joudun olemaan viisi tuntia pitempään asunnossa, jossa on pitsiverhoja, koriste-esineitä yms. Ehkä tuo ahdistus on peräisin siitä, etten tykännyt omien vanhempien tyylistä. Halusin aina vaan piilotella äitin esillepistämiä koriste-esineitä.

Odotan kauhulla sitä päivää tulevaisuudessa, jos mahdollisen puolisoni suku alkaa raahaamaan meidän yhteiseen kotiin käytettyjä tavaroita sillä verukkeella, kun te olette noin nuoria ettei teillä voi olla kaikkea tarpeellista ja rahatkin on vähissä, niin ottakaan tämän isomummun koinsyömä tilkkupeitto lämmikkeeksi. Ja tässä pari kattilaa, ne on ihan hyviä ja toimivia, me saatiin ne omana hääpäivänämme.

Vittu, mä en ole mikään tylsien ja vanhojen tavaroiden hautuumaa x)

Huoh. Olipa taas tilitystä.


Seuraava