tauolla oleva blogini, jota kaipaan toisinaan, jossain vaiheessa ehkä palaan:)
Ollut sunnuntaista asti ällö olo. Eilinen ilta tais olla pahin. Sellainen olo jatkuvasti, että tekisi mieli laattaa. Ruoka ei maistu ja naama on yhtä kalpee kuin tämä tausta jolle kirjaimet muodostavat nämä lauseet.
Olis nyt edes joku saakelin diagnosoitavissa oleva kuolemantauti, niin ei tarttis koko ajan miettiä mikä vaivaa.
Kissani on kova oksentelemaan matoille, asiaan kyllästyneenä opetin kissani siivoamaan omat jätöksensä.
Kävin äsken Tikkurissa ruokakaupassa. Ihmettelin jo sinne mennessä, miten ihmeessä siellä on niin paljon porukkaa. Ajattelin, että siellä on jonkinlainen HintaHulabaloo menossa, mutta samalla ihmettelin oudon nuorta porukkaa jotka olivat tukkineet käytävät.
Kun lähdin kaupasta pois, tajusin katsoa ulko-ovessa olevaa lappua, että Idolssit ovat tänään, itse asiassa parasta aikaa, jakamassa nimmareita noille innokkaille pikkutytöille.
En jäänyt jonottamaan nimmareita x)
Mutta, koska olen niiin ihana ja ajattelevainen, niin ajattelin ilmoitella teille, tai ainakin nyt heille innokkaille Idols-faneille, jotka sattuvat liikuskelemaan Tikkurilassa tänään niin Tikkurissa on nimmareiden jakoa klo 17-19:)
En tajua miten mua jännitti tämän päiväinen hammaslääkärissä käyminen ihan älyttömän paljon. Meni aamulla vatsakin ihan sekaisin ja kun odottelin vuoroani odotushuoneessa, sydän pyrki rinnasta ulos ja rupesi ihan ahdistamaan. Olin varma, että pyörryn ennen kuin pääsen sanomaan AAaaAAAaaaa. Vaan en pyörtynyt. Yksi reikä löytyi ja se paikataan toukokuussa.
Viisaudenhampaita ei vieläkään poisteta, kun eivät vaivaa, joten joudun vielä odottamaan tätä operaatiota. Rupeaa vatsassa vellomaan jo pelkkä ajatuskin siitä leikkauksesta. Yhyy, haluan sen tehtävän nukutuksessa. Tai vähintäänkin ilokaasua impaten.
Mutta ei mitään huonoa ilman jotain hyvääkin, tänään ei oo VielÄ koskenut jalkoihin, vaikka olen aika reippaasti joutunut kävelemäänkin. Näinköhän vain olisi, että reilun kuukauden tuo kipu jaksoi purra mua jaloista ja nyt luovutti. *Koputtaa puuta*
e v v k
...ja ei muuta kuin hammaslääkärin :/
Jos en tykkää puhtaiden tiskien kaappiin laittamisesta, niin en kyllä tykkää puhtaiden vaatteiden viikkaamisestakaan/kaappiin laittamisesta.
Mulla voi helposti lojua puhtaat vaatteet pyykkikorissa viikonkin verran, tai ainakin niin pitkään kunnes menen uudelleen pyykkitupaan. Olen saattanut viikata vaatteet jo valmiiksi, ottaessani ne pois kuivumasta pyykkikaapista, mutta jotenkin tuo kaappiin vaatteiden laittaminen on ylitsepääsemättömän hankalaa ja vastenmielistä.
Pyykin/tiskinpesu on hauskaa puuhaa, mutta tuo viimeistelytyö on ällöö.
Olisi pitänyt käydä äänestämässä aamusta, tuolla on nyt ihan kakkakeli. No turha kai se on itkeä, oma valinta oli jättää äänestäminen viimetinkaan.
Ihanaa, tulee ihan ala-asteen aikaiset pikkupojat mieleen tuon erään keskustelijan "vittuilusta".
En uskonut kuulevani moisia heittoja enää aikuiselta mieheltä, ilmeisesti olen yliarvioinut miesten kehittymisen teini-ikäisestä aikuiseksi. Tai ainakin joidenkin kohdalla moista on havaittavissa, että ovat jääneet ala-asteikäisten ajattelutasolle.
Kamalan nopeasti tuo aina on vierähtänyt. Kolme vuotta sitten olin muuttanut ensimmäistä kertaa elämässäni yksin asumaan. Kesti oman aikansa tottua siihen, ettei ollut ketään jonka kainaloon käpertyä iltaisin nukkumaan.
Rupesin jo itseasiassa perjantaina miettimään mun viimeistä kolmea vuotta ja tajusin, että sinä aikana on tapahtunut ihan helvetisti asioita. Suurin osa sellaisia, joita ei toivoisi tapahtuvan pahimmalle vihamiehelleenkään. Mulla on joku ihme tapa piilottaa alitajuntaan kaikki pahat asiat. Ja välillä, jos on allapäin, niitä asioita alkaa pohtimaan. Miten tuollaisia asioita voi edes käsitellä? Olen niistä toki jutellut ystävieni kanssa, muttei niitä siltikään pysty unohtamaan.
Eilen juttelin ystäväni kanssa ja hän ihmetteli sitä, miten pystyn olemaan erään ihmisen kaveri, joka teki mulle tosi paskan tempun. Hän olisi kuulemma tuollaiselle ihmiselle helvetin katkera ja luultavasti hänen tekisi mieli tappaa se. Sanoin, etten osaa olla katkera siitä asiasta, koska se on tapahtunut eikä sitä voi muuksi muuttaa. Jotain hyötyä "huonosta" muistista sentään on, että pystyy sysää syrjään tuollaisia asioita. On mulla yksi ihminen jota vihaan niin paljon, että mun tekisi mieli oksentaa hänet nähdessäni, ja hänen tempauksiaan en halua edes unohtaa. Koska se mitä hän teki mulle, toimii hyvänä muistutuksena sille, etten saa olla turhan sinisilmäinen ja hyväuskoinen ihminen. Enkä sitä enää ole. Taidan kyllä hieman kaivata tuota piirrettä itsessäni.
Sen olen kyllä itsestäni huomanut, että viimeiset kolme vuotta on muuttanut mua ihmisenä todella paljon. Musta on tullut kyynisempi. En kai mä ole koskaan ollutkaan mikään tunneihminen, siis sellainen joka on ihan lovena ja näkee punaisia sydämiä joka paikassa ja ei näe ketään muuta kuin sen oman rakkaansa. En ole sanonut R-sanaa kenellekään yli kolmeen vuoteen, tarkalleenottaen kolmeen vuoteen ja yhteen kuukauteen. Jotenkin tuo sana on mulle niin voimakas, etten sitä pysty sanomaan ilman että sitä tosiaan tarkottaisin.
Mutten kyllä taida edes tietää mitä rakkaus edes on, en edes tiedä olenko oikeasti ollut koskaan rakastunut. Tai kuten Leonhartin blogiinkin taisin kirjoittaa, että mulla on liian suuret vaatimukset rakkaudesta, että kuvittelen sen olevan jotain suurta ja ihmeellistä. Eikö se riitä, että toisesta välittää ja haluaa olla hänen tukenaan? Tarvitseeko sitä tuntea perhosia vatsanpohjassa vielä vuosien jälkeen ensi huumasta?
Tulipas "syvällinen" tilitys, pitää lopettaa, ettei mene turhan henkeväksi:)
