tauolla oleva blogini, jota kaipaan toisinaan, jossain vaiheessa ehkä palaan:)
Pedolla on ihme angsteja erästä tiettyä sateenvarjoa kohtaan. Maanantaina kun tulin kotia, oli se kussut tämän sateenvarjon päälle, joka lojui kylppärin lattialla. Pesin sateenvarjon ja jätin sen kuivumaan kylppärin lattialle. Tänään kun tulin kotia, havaitsin että se oli kussut jälleen sateenvarjon päälle.
Mitähän pahaa tuo sateenvarjo on tuolle kissalle tehnyt...
Lihooko, jos nukkuu liian vähän?
Tuore suomalaistutkimus osoittaa, että liian vähäisellä unella, liiallisella television katselulla ja vähäisellä liikunnalla on selkeä yhteys murrosikäisten ylipainoisuuteen. Yli neljä tuntia television katselua päivittäin yhdistyi lihavuuteen sekä tytöillä että pojilla. Niillä, jotka harrastivat kohtuullisesti kuormittavaa liikuntaa vähemmän kuin tunnin viikossa, lihavuus oli keskimääräistä yleisempää. Lisäksi päivittäinen alle seitsemän tunnin unensaanti ennusti lihavuutta verrattuna 8-9 tunnin yöuneen. Toisaalta tätä pitempi yöuni taas liittyi tytöillä lihavuuteen.
Tutkimusryhmän johtaja Tuija Tammelin Työterveyslaitokselta arvelee, että kyse saattaa olla unen vaikutuksesta hormonitoimintaan ja aineenvaihduntaan. Hänen mukaansa riittävä, oikein ajoitettu liikunta ja television katselun välttäminen kovin myöhään edistävät hyvää unta. Kahdeksasta yhdeksään tuntia laadukasta unta on tärkeää nuorten terveydelle. http://www.iltalehti.fi/terveys/200708146442495_tr.shtml
Ei vittu mitä tutkimuksia, kukahan tämänkin "yllättävän" tutkimustuloksen on rahoittanut. Olisin voinut heittää sen suurempia asiaan perehtymisiä, että nuoret (tai no ketkä tahansa) jotka katsovat iltaisin vain telkkaria ja valvovat myöhään sipsejä syöden ja sokerilimuja juoden, ovat lihavampia kuin ne nuoret, jotka eivät käytä iltojaan telkkarin äärellä mätänemiseen vaan harrastavat urheilua ja nukkuvat hyvät yöunet.
Ovatko ihmiset oikeasti noin tampioita, että tekevät tutkimuksia noin ilmiselvästä asiasta. Vitut tuossa ole kyse mistään hormooneista, vaan puhtaasti aineenvaihdunnallisista asioista. Ihminen joka harrastaa säännöllisesti liikuntaa, kuluttaa myös enemmän energiaa lepotilassa, kuin sellainen joka istuu laakereillaan illat pitkät syöden tylsyyteensä. Eikä tarvitse välttämättä syödä edes epäterveellisesti, jos on huono aineenvaihdunta niin silloin lihoo aika herkästi, varsinkin jos ei harrasta liikuntaa. Siihen johtopäätökseen ajatumiseen mitään monen vuoden tutkimustuloksia tarvitse odottaa.
Pitäisiköhän mun ruveta tutkijaksi. Voisin tutkia kuinka tyhmiä ihmisiä otetaan tutkijoiksi.
Mä pitkän aikaa harkitsin, että kerronko kuinka nolosti mulle kävi viime viikolla, mutta sitten tulin siihen lopputulokseen, etten mä kehtaa kertoa teille kuinka olin edellisenä iltana syönyt tulista ruokaa ja mulle iski seuraavan aamun kotimatkalla niin tajuton paskahätä, että meinasin jo palata kämpille paskalle, tai mennä pysäkin viereiseen puskaan paskalle, mutta kun oli tiukka aikataulu ja bussikin jo tuli, niin piti sinnitellä.
Hetken kuluttua olo kävi kuitenkin jo niin tukalaksi ja sietämättömäksi, että oli pakko hypätä bussista pois ja etsiä rauhaisa paikka jossa voisin vapauttaa varpuseni. Kävelin jalat ristissä, epätoivon valtaama katse kasvoillani, tuskan hiki otsallani, vatsaa pidellen, katse lähiympäristöä tutkaillen. Minne menisin, missä koittaisi vapaus ja tuskan loppuminen.
Havaitsin Espoon Ison Omenan parkkialueen laitamilla soramontun ja menin sinne. Paikka ei ollut kovin suojaisa, tai esteettinen, mutta sitäkin houkuttelevampi. Varpuseni pääsivät vapauteen, enää oli vain ongelmana mihin pyyhkisin perseeni. Vaihtoehdot kävivät vähiin, kun käsieni ulottuvilla oli vain kirjaston kirja, kopioitua paperia ja sukat. Otin palan kopiopaperista ja pyyhin, ei tuntunut miellyttävältä, otin toisen kenkäni jalasta pois ja sukan, ja pyyhin. Jo helpotti. Ja ei muuta kuin housut takaisin jalkaan ja bussia odottelemaan, joka tulikin hetken päästä, enkä myöhästynyt sovitusta aikataulusta laisinkaan.
Naureskelin bussissa, että tätä juttua ei kyllä kehtaa pistää Cityyn.
Nyt loppuu kaikki juoruaminen minusta, tänään paljastan teille todellisen minuuteni. Tämän jälkeen teille ei ole enää epäselvää kuka minä olen.
Olen pulassa. En saa patjaa nostettua sänkyyn yksinäni, ainakaan siten että sälepohjat eivät lentelisi ympäri makkaria. Vaihdoin sälepohjat tuohon petiin eilen ja yritin äsken laittaa patjaa siihen päälle (patja painaa useamman kymmenen kiloa). Tuo on todella vittumainen yrittää pistää paikoilleen yssinään. Ja sitäpaitsi, noi vitun sälepohjat on vieläkin liian löysät, ne muljateli pois paikalta, kun puolen tunnin tappelun jälkeen sain patjan jotenkuten sälepohjien päälle.
Taidan nukkua tämän yön sohvallani.
Olen itseopiskellut viimeaikoina kaikenlaista asiaa ja eilen luin mielenkiintoisen tekstin isän merkityksen tytön kasvukehityksessä.
"Isällä on suuri merkitys tyttärelle tämän elämän ensimmäisenä miehenä. Isän tulisi antaa lapselleen malli miehen turvallisesta sylistä ja vastakkaisen sukupuolen edustajana osoittaa hyväksyntää kasvavaa tytärtään kohtaan. Jos tytär ei kuule isältään positiivista kannustusta, hänen saattaa myöhemmin olla vaikea uskoa asiaa kenenkään muun miehen sanomana."
Olin jo itseasiassa ennen tuon tekstin lukemistakin miettinyt sitä, miten itseeni on vaikuttanut se, että oma isä on ollut suhteellisen etäinen meitä lapsia kohtaan. Itselläni kun on vaikeuksia ottaa juuri mitään kehuja varsinkaan vastakkaiselta sukupuolelta, joten tuo teksti havahdutti ajattelemaan asiaa ja toisaalta helpotti siinä mielessä, että ymmärtää paremmin omia reaktioita kehuihin yms.
Oikeastaan vain nuorimmaisen lapsen kanssa isä on touhunnut enemmän ja sitä paaponut ja sen harrastuksia tukenut, mutta ainakin itse koin lapsena jääväni paitsi isän rakkaudesta. Isä ei juurikaan kotona viihtynyt, oli mielummin naapureita auttamassa, kuin viettämässä aikaa perheensä kanssa. Meidät lapset on kasvattanut pääsääntöisesti meidän oma äiti. Onneksi äiti on sentään huomioinut meitä lapsia, ties mitä psykopaatteja meistä ois tullut muuten x) Nyt ollaan vaan vähän tunnevammaisia jossain määrin:D
Olin teini-ikään asti vakuuttunut siitä, etten koskaan haluaisi seurustella. Kai se oli jotenkin alitajuntaisesti sitä, ettei haluaisi samanlaiseen suhteeseen jossa oma äiti on ollut. Suhde, jossa toista osapuolta ei juurikaan kotona näy, puhumattakaan siitä että se auttaisi kotitöissä yms asioissa. Äiti on periaatteessa tehnyt kaiken itse, no okei okei, faija on auttanut lasten tekemisessä, mutta äiti on tehnyt kaiken muun. Hoitanut kodin, ostanut lapsille vaatteet, tehnyt ruuat, ostanut koulutarvikkeita yms yms ja isä on vain auttanut naapureita remonteissa, vaikka häntä olisi monesti tarvittu kotona auttamassa ja hänen olisi pitänyt olla se isällinen roolihahmo lapsilleen.
Eilen juttelin asiasta erään läheisen ihmisen kanssa ja siitä kerroin, että kaipa mulla on jossain määrin jonkinlainen luottamuspula miehiin, koska oma isä ei ole ollut mulle sitä luottamusta luomassa omalla esimerkillään. Tuo ongelma on lähinnä alitajunnassani, ja varmastikin korjattavissa varsinkin nyt, kun on paremmin selvillä mahdollisista syistä mikä moisen aiheuttaa.
En usko kuitenkaan siihen, että ne asiat jotka ovat lapsuudessa tapahtuneet, olisivat sellaisia asioita joiden yli en koskaan pääsisi. Pääsääntöisesti mulla on ollut ihan normaali lapsuus. Ainoastaan isän rooli on ollut surkea.
Kieltämättä tuota kirjaa lukiessa rupesin miettimään niiden lapsien tulevaisuutta, joiden äidit kasvattavat heidän yksinään. Minkälaisia ongelmia siitä tulee tulevaisuuden tyttärille, joilla ei välttämättä ole minkäänlaista isällistä roolihahmoa saatavilla?
Vai onko se sitten parempi, että ei ole minkäänlaista isähahmoa, kuin että on mutta huono ja etäinen sellainen?
Kylläpäs lastenkasvatus on vaivalloista puuhaa, eihän tässä kohta uskalla enää edes miettiä perheen perustamista, kun niin moni asia voi mennä pieleen kasvatuksessa x)
Kävelet kotia illalla, ulkona on pimeää ja koleaa - puista tippuu päivällä taivaalta ropisseita vesipisaroita kasvoillesi. Haaveilet pitkästä ja kuumasta suihkusta, jolla saisit kylmyydestä kangistuneet lihakset rentoutumaan ja mukavan lämpimän olotilan.
Saavut vihdoinkin kotia, riisut vaatteet, menet suihkuun. Lämmin höyry täyttää suihkuhuoneen ja peseydyt rauhallisesti lämpimän vesisuihkun alla ja nautiskelet tunteesta, kun kylmyys kaikkoaa lihaksista ja lämpöä tulee tilalle.
Vihdoinkin saat tarpeeksi mukavan lämpimän olon ja sormien nahkat rullalle liiallisesta vedellä lätkäämisestä. Sammutat suihkun, puristelet viimeiset vedet hiuksistasi suihkuhuoneen lattialle, rupeat hamuamaan pyyhettä - jota ei tietenkään ole missään. Joudut menemään vettä valuvana asuntoon, joka on kolea kuin ruumishuone. Pyyhe löytyy hienoisen etsimisen jälkeen makuuhuoneen kaapin oven päälle heitettynä.
Saat itsesi kuivattua, mutta olet yhtä jäässä kuin ennen suihkuun menemistä, ehkä jopa enemmän jäässä. Se siitä rentoutuneesta tunteesta sitten.
Kaikki ovat varmasti elämänsä aikana syöneet ruokaa ja tajunneet että siellä on jonkun hius. Tilanne on yleensä melkoisen kuvottava. Vaikka kyseessä olisi oma hius, niin ruokailunautinnon pilaantumiseen riittää että voi olla se mahdollisuus että se on jonkun toisen karva. Jotkut herkät jopa jättävät ruoan syömättä.
Mulla on sellainen hius, että se löytää itsensä mitä ihmeellisimmistä paikoista.
Hauskin on ollut tilanne, jolloin poikaystäväni on vaihtanut lakanat, imuroinut asuntonsa yms ja ei olla nähty kuukauteen. Hän on kuukauden kuluttua saattanut löytää kikkelistään, esinahkan alta mun pitkän hiuksen. Todella mysteeristä.
Itse olen löytänyt omia hiuksia (jotka ovat siis melkoisen pitkät) mm. omasta silmästäni - on hiukan inhaa repiä lähes puolimetristä karvaa silmästä.
Persvaosta - ei tämäkään mukava tunne ja tietenkin pillustani.
Puhumattakaan ruoasta ja muusta semmoisesta. Aamulla rupesi hieman naurattamaan, kun pesin hampaita niin näin hammasharjassani hiukseni.
En onneksi ole ainoa, jolla on ongelmia karvojen kanssa. Tai no ei se sille tapaukselle varmastikaan ole ongelma, vaan lähinnä mulle kun joudun niiden karvojen kanssa elämään. Eli kyseessä on kissani Peto.
Niitä karvoja on Ihan Joka Puolella. Turha mainita sohvaa ja sänkyä, tai lattioita. Niitä on kaikkialla. Ja jostain ihmeen syystä Peto tykkää nukkua aina juuri niiden mun mustien vaatteiden päällä, jotka olen erehdyksissäni pistänyt esim sohvan selkänojalle lojumaan. Missään muuallahan ei voi nukkua, Jennyt mustat vaatteet on ihan parhautta, niihin jää parhaiten karvat kii ja niissä ne näkyy parhaiten.
Aamulla pistin päälleni mustan, samettipintaisen ulkotakkini, joka oli ollut yön yli sohvan käsinojalla roikkumassa ja menin pihalle, jossa aamunkajossa näin karun totuuden - takki oli aivan harmaana karvoista. En kerennyt enää kääntyä kotia vaihtamaan takkia, vaan jouduin kärvistelee puolikuollut wannabe minkkiturkki päälläni ja nyppiä epätoivoisesti kissankarvoja pois - huonolla menestyksellä.
Pitäisiköhän suorittaa Pedolle kotitekoinen karvanpoisto? Mitenköhän epilaattori toimisi kyseisessä tarkoituksessa? Entä Veetin karvanpoistoaineet?
Kirjaimellisesti siis.
Tuli akuutti tarve römpsälääkärille, joten piti varata tälle illalle aika. Minähän en tunnetusti vapaaehtoisesti mene miespuoliselle lääkärille, enkä varsinkaan miespuoliselle gynekologille, kuin korkeintaan todellisen pakon edessä. Tänään on pakkotilanne.
Vihaan ylipäätään gynekologissa käymistä. Työtäänhän ne vain tekevät, mutta se on niin helvetin epämukavaa touhua. Varsinkin, jos joku vanha pappara levitelee mun römpsää jollain hemmetin kylmällä, metallisella pillunlevittimellä.
Viimeinen kerta, kun annan kenenkään pistää mun pilluun muuta kuin kikkelin x)
Kyseinen kirja on Sievisen Susannan ensimmäinen kirja...ja toivottavasti se pysyy myös viimeisenä kirjana.
Kirjassa Prinsessa ja puoli valtakuntaa todetaan muun muassa näin: "Prinsessat eivät ole tavaran pystyttäjiä. On suorastaan loukkaavaa, jollei tavarasi ole terhakkaasti pystyssä vähän väliä prinsessan läheisyydessä. Näin hän tuntee joka hetki olevansa haluttava"
http://www.iltalehti.fi/viihde/200709056549079_vi.shtml.[/b]
Todella kivikautinen ja Tyhmä ajatusmaailma. En tajua miten joku voisi kuvitella, että miehen pitäisi olla jatkuvasti heppi ojossa naisensa vieressä. Siinä vaiheessa tosin itseäkin rupeaisi vituttamaan, jos toisen elin ei jäykistyisi suudelmien ja hyväilyjenkään jälkeen.
Ei kai kukaan nainen oikeasti ajattele, kuten Susanna on kirjassaan kirjoittanut? Että miehet ovat kuin panokoneita, joiden pitäisi olla aina valmiina seksiin ja olla aina himoitsemassa kumppaniaan (ei sillä, että toisen himoamisessa mitään väärää olisi...). Toki miehillä seksuaalinen kiihottuminen on helpompaa ja näkyvämpää kuin naisella, mutta eivät naisetkaan tykkäisi tuollaisesta ajatusmallista - että heidän pitäisi olla jatkuvasti pillu kosteena kultansa vieressä ja valmiina seksiin?!
Ihmisillä on hirveän vääristynyt kuva seksistä nykyään, myös itselläni oli, kunnes havahduin tuon oman suhtautumisongelmani edessä ja rupesin korjaamaan tätä vääristymää.
