Ei aina oma tahto

Paino tippunut useamman kilon, jotain positiivista tässäkin alakulossa. Tein eilen huvikseni netissä masennustestejä ja vakavaa sieltä tuli, että pitäisi mennä lääkärille.

Mutta nämä testit ovat yleensä yhteyksisssä lääkefirmoihin ja aina ratkaisu toisen masennukseen on oikea lääkitys, taidan jättää väliin...mun mielestä mun kuuluu tuntea näin enkä missään nimessä aio koskea minkäänlaisiin masennuslääkkeisiin joiden tarkoitus on vaimentaa niitä kielteisiä tunteita. Mutta tulevatko ne käsitellyiksi silloin? Mä taas koen tämän olevan jonkinlainen viesti mun keholta että olen tuhlaillut mun energioita ja nyt pitäisi oikeasti olla hetken säästöliekillä...en mä kielteisiä ajatuksia pelkää, osan osaan jopa erottaa täydeksi humpuukiksi.

Kuulun siihen ryhmään joilla konkreettinen valon väheneminen vaikuttaa mielialaan...viime syksynä ei tällaista ollut, mutta se johtui siitä että oli sen verran haasteellista että selviytymisenergiat olivat käytössä...oli pakko vaan painaa ja painaa.
Nyt taas kaikki ei ole mun varassa vaan...mulla on enemmän ystäviä, ihana kulta, hyvät lapset...asiat paremmin kuin hyvin vaikka tietysti nyt tilassa tulee ajatuksia että minusta ei ole iloa kenellekään saati tueksi ja turvaksi, että nyt kun en ole niin vahvoilla, mut hylätään ja jään yksin kuten aina ennenkin...mutta ne ovat vain juuri niitä negatiivisia ajatuksia ja pelkoja jotka jollain ihmeellisellä tavalla osaan erottaa että ne kuuluvat tähän tilaan. Siperia opettaa.

Mun TÄYTYY vaan joka aamu herätä ja arkisin jaksaa mennä töihin...ja vaikka haluaisin vaan maata sängyssä, mun on mentävä kullan luokse tai tavattava ystäviä...en voi vaan vetäytyä omiin oloihin vaan mun on juteltava lasten kanssa ja oltava kiinnostunut heidän asioistaan...

Mutta koen että vaikka menee täytymiseksi ja itsensä pakottamiseksi, uskon että se on juuri sen mitä olen itsestäni oppinut. Aina ei kannata tehdä niin miltä sisältä tuntuu vaan pyrkiä mustimpana hetkinäkin ajattelemaan kokonaisuuksia. Mä olen nyt aikuisempi ja oppinut ettei voi tehdä niinkuin sillä hetkellä haluaisi...tulen kuitenkin loppupeleissä onnellisemmaksi kun pakotan itseni näkemään muutakin kuin sen hetkittäisen oman olotilani.

Enkä myöskään aio mennä lääkäriin valittamaan mun masennusta...parempi että suhtaudun tähän juuri siten että nyt on otettava rauhallisemmin, kuin se että olisin sairas. Mun mielestä koko lääketiede on mennyt vinoon siinä että ihmisille opetetaan miten se on sairaus joka hoidetaan lääkkeillä.
Saan allergisen reaktion siitäkin miten joku joku Kristian Meurman vinkuu että joutuu syömään masennuslääkkeitä koko loppuelämän...juu, niinhän minullekin sanottiin ja sairastuin vielä pahemmin...SSRI-tyypin lääkkeillä sivuvaikutuksina mm. itsemurha ja mania.

Joten piruuttanikin nyt ajattelin kokeilla miten vakavasta masennuksesta voi selvitä pelkästään siten että jos ne ajatukset ovat kielteisiä ja lohduttomia eikä jaksaisi tehdä mitään tai mennä mihinkään, niin mun täytyy...rakastan mun lähimmäisiäni ja täytyy myöntää että se kun pyrkii ajattelemaan kokonaisuuksia, vaikuttaa muutaman tunnin...aivan kuin jokin mieto rauhottava.
Ja kun vaan pakotan itseäni muiden seuraan ja töihin ja vaikka ajattelisin kielteisesti ja tuntisin oloni turhaksi ja voimattomaksi, ajattelen että se on vain tämä syksy...tuttu juttu...että helmikuussahan tämä helpottaa viimeistään.

Ps. Tämä on tosiaan minun näkemys. Jos joku haluaa väitellä siitä täällä, niin pyydän käyttämään tilannetajua....ei nyt jassa.